Kytökäringenien siirtolohkare ja minihiidenkirnut
19.09.2012 Jätä kommentti
Sunnuntaina 16.9.2012 tein jälleen retken Espoon ulkosaaristoon tutkiakseni jääkauden jälkiä. Löytyihän niitä.

Retkellä, tavalla tai toisella
19.09.2012 Jätä kommentti
Sunnuntaina 16.9.2012 tein jälleen retken Espoon ulkosaaristoon tutkiakseni jääkauden jälkiä. Löytyihän niitä.

16.09.2012 2 kommenttia
Raukki? Mikä hemmetin raukki? En ole vieläkään tottunut koko sanaan, vaikka syytä olisi, kun meloin toissa viikonlopun Puulalla (Puulavedellä) sellaisia katsellen.

15.09.2012 Jätä kommentti
Finnish Eclipse Project 2012 käynnistyy. Ensimmäinen houkute on tämä tänään viimeistelemäni video.
02.09.2012 5 kommenttia
Tällä retkellä oli täsmällinen tarkoitus: Etsiä Meikon alueen järviltä lisää samanlaisia Neuvostoliiton sotilastukikohdan 1944-1956 aikaisia bunkkereita, joita olin nähnyt 2 kappaletta 14.8.2012.
Kuva (c) Tiina Kujansuu
30.08.2012 Jätä kommentti
Hauska ilta tänään Lauttasaaressa intialaisten paperileijojen parissa. Alla video, jonka leikkasin kolme vuotta sitten tästä harrasteesta. Tälläkin kertaa demotilaisuuden veti intialainen leijamestari Anupam.
Intialaisessa paperileijassa on yksi naru. Silti sitä voi ohjata. Miten?
Jos asia ei videota katsoen selviä, tässä lisävinkit:
Taito on helppo oppia perustasolle, mutta kuten filmistä näkyy, mestarin suoritus on eleettömän taloudellinen.
26.08.2012 Jätä kommentti
”Kun käyt Käsivarressa patikoimassa, käy samalla Norjassa”, sanoi naapuri ajatellen, että Norjassa vasta komeita maisemia on. En ollut eri mieltä. Varasin Norjan patikointiin yhden päivän (14.7.2012), mutten ehtinyt selvittää ennakkoon mitä on tarjolla.
”Lippu Tromssaan”, sanoin Eskelisen linjan bussikuskille Kilpisjärvellä käsivarren patikoinnin jälkeen. Maisemat bussin ikkunasta olivat tunnin kuluttua komeat.

22.08.2012 10 kommenttia
Tämä mainio heinäkuun patikointitarina tulee tähän blogiin jälkijunassa — siltä ajalta, kun vanha blogi oli hajalla — huippuhavaintona naali, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa kahteen vuoteen nähty. Ensin houkutteeksi maisema.

19.08.2012 Jätä kommentti
Mitä asioita näyttäisit Suomesta, jos vieraaksesi tulisi liikunnallinen perhe ulkomailta? Mitä minä näyttäisin? Mitä järjestäisin 5 päiväksi?
Tässä postissa vastaukseni, sillä vieraikseni tulivat Andrej, Mojca ja Nejc Sloveniasta.
1. Vein Meikolle melomaan.

12.08.2012 1 kommentti
Aamulla 12.8.2012 tuuli Espoossa vain 1 m/s. Kun ennuste lupasi heikon tuulen jatkuvan, lähdin kumikanootilla merelle kauemmas kuin koskaan. 16 km jälkeen ulappanäkymä, Lökhällarna [karttalinkki].

Saari on linnustonsuojelualuetta eikä maihin saa nousta 1.4. – 31.7.