Järvihyppelyä Hämeen järviylängöllä 6.-7.10.2012

Viikonlopuksi 6.-7.10.2012 saatiin Etelä-Suomeen oiva syyssää. Sosiaalinen media teki jälleen tehtävänsä melojien koollekutsujana. Muutaman päivän varoitusajalla minun, Henrikin ja Xavierin tutkimuskohteeksi valittiin Hämeen järviylänkö [luontoon.fi-artikkeli].

Retkikohteen valinta osui kohdalleen ajatellen retkeläisten erilaisia kanootteja: Henkan kova avokanootti ja minun kumiavokanootti liikkuvat pienillä järvillä nopeammin kuin Xavierin 2,5 kg packraft, joka puolestaan on sukkela, kun kanoottia siirretään järvestä toiseen.

Lähtö tapahtui Räyskälän lentokentän kupeesta Ali-Myllyn rannasta, jossa on parkkitilaa 3-4 autolle ja laituri [karttalinkki]. Ali-Myllyn eteläranta on täynnä mökkejä eikä sen vesi ole erityisen kirkasta.

Erämaisten maisemien toivossa nousimme pian Yli-Myllylle 200-metrisen välipuron kautta. Järvien korkeusero on 2 metriä, mikä tarkoittaa, että puro on osin melottavissa, osin kanoottia on vedettävä maitse (alla oleva kuva on seuraavalta päivältä, jolloin laskimme puron alas).

Yli-Myllyllä on mökkejä järven itäpäässä. Länsipää on luonnontilainen (kuvassa Xavierin packraft-kanootti).

Yli-Myllyltä tavoittelimme nousua seuraavalle järvelle, mutta missä on puro, tähyilee Henrik kanootistaan.

Ohut puro löytyy.

Xavier nousee.

Purossa vierähti 40 minuuttia, sillä se on 850 metriä pitkä sisältäen kaatuneita puita sekä mutkia, varsinkin lopussa. Hidasta toki, mutta näitä on hauska nousta tutkimushengessä.

Näin saavuimme Iso-Melkutin-järvelle, joka on alueen ehdoton helmi. Artikkelin ensimmäinen kuva on Iso-Melkuttimen keskellä sijaitsevalta Tokholmannokka-harjulta [karttalinkki]. Alla sama harju vierestä katsottuna.

Iso-Melkuttimen kauneus on toisenlaista kuin Nuuksiossa. Pystykallioita ei ole. Rannat ovat kumpuilevaa harjumaastoa, jonka hiekkaperäisen maan jääkausi on tähän kasannut. Männyt kohoavat suorina ja vakaina niin kuin kuivassa kangasmetsässä aina.

Myös järven pohjassa on harjuja. Näin kertovat sukeltajat, sillä heitä Iso-Melkuttimelle vetää huikean kirkas vesi. Netissä on videoita, jossa Iso-Melkuttimen ahvenet ja hauet lipuvat turkoosissa hohteessa kuin päiväntasaajan korallikalat. Katsokaa vaikka tämä filmi.

Pidimme ruokatauon Tokholmannokan kärjessä.

Tähän väliin sopii satelliittikuva melotuista järvistä, jossa GPS-jälkeni näkyy keltaisena ja kanootin raahaus punaisena. (Räyskälän lentokenttä on vaalea kohde oikealla.)

Iso-Melkuttimelta meloimme Vähä-Melkuttimelle, jonka jälkeen nostimme kanootit 10-metrisen harjun yli Tammelan Kaitajärvelle. Sieltä alkoi kärräys Saarijärvelle, josta edelleen tiheän metsän läpi Salmijärvelle, joka poikkesi edellisistä järvistä siten, että sen rannoilla näkyi jälleen mökkejä (alla oleva kuva = Salmijärven salmi).

Mielenkiintoista oli havaita minun ja Henrikin ero järvimelojina. Minulle järven melonta tarkoittaa sen kiertämistä — miten muutenkaan, siitä tulee niin kaunis GPS-jälki! Henrikille riittää, kun kanootti käy järvessä ja mitä enemmän järviä, sen parempi.

Niinpä Henrik ei halunnut palata takaisin — ne järvet on jo nähty — vaan jatkoi järviketjua kohti Kaartjärveä. Minä halusin palata takaisin — muutenhan silmukat järvien ympärillä eivät sulkeutuisi ja GPS-jälki olisi ”epätäydellinen”. (Kun kirjoitan tätä, ymmärrän hyvin, miten hoopolta tämä kuulostaa.)

Niin sanoimme Salmijärvellä hyvästit, mutta emme lopullisesti, sillä Henrik olisi yötä Kaartlammin leiripaikalla, jonne minä ja Xavier aioimme huomenna. (Samalla Henkasta tuli ensimmäinen meloja, jonka tiedän kiertäneen lentokentän kanootilla.)

Palasimme Xavierin kanssa järviketjun takaperin. Aurinko laski. Horisontin alta paistava lähitähtemme värjäsi yläpilvet vaaleanpunaisiksi.

Leiripaikaksi olin jo ennakolta päättänyt Iso-Melkuttimen ja Yli-Myllyn välisellä kannaksella sijaitsevan laavun [karttalinkki]. Xavierin silhuetti nousee kanootista.

Laavulla oli paikallisia kalastajia. Vetäydyimme iltaruoan jälkeen telttoihin.

Sunnuntaiaamun leirikuva.

Meloimme ensin takaisin Ali-Myllyn lähtöpaikkaan, josta alkoi toisenlainen retki.

Xavier pakkasi packraftin rullaksi.  Kärräsimme kumikanoottini Kaartjärvelle. Xavier ryhtyi etumelojaksi, meloimme Kaartjärven yli ja sieltä alkavan Kaartjoen oikaistua uomaa kohti Kaartlammia.

Kaartlammin rannalla Henkka jo odotti. Tervehdykset vaihdettiin ja leiripaikka tutkittiin [karttalinkki]. Laavua ei ole, mutta tulipaikka on ja puusee.

Jatkoimme pian tummavetiselle Kaartjoelle, joka on pieni mutta viime viikkojen sateiden paisuttama aivan melottava virta.

Pysähdyimme syömään laavulle.

Xavierin olutpurkista rakentama superkevyt alkoholikeitin ansaitsee huomion!

Laavupaikan vieressä on 6-metrinen siirtolohkare.

Tämä kivi on 110 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella joten siirto on tapahtunut jääkauden loppuvaiheessa liikkuvan mannerjään sisällä, eikä merellä seilaavan jäävuoren sisällä niin kuin rannikon siirtolohkareet.

Lopetimme mutkaisen Kaartjoen melonnan Topenoon [karttalinkki].

Hiukan tyngäksi tämä melonta jäi, sillä Kaartjokea pitkin pääsisi Hämeenlinnaan asti. Se ei kuitenkaan ollut tämän viikonlopun retken tarkoitus, vaan jää tulevien vuosien haasteeksi. Kenties ensi kevääksi?