Puulan raukkeja ja maisemia 8.-9.9.2012

Raukki? Mikä hemmetin raukki? En ole vieläkään tottunut koko sanaan, vaikka syytä olisi, kun meloin toissa viikonlopun Puulalla (Puulavedellä) sellaisia katsellen.

Wikipedia-artikkeli määrittelee, että raukki on pylväsmäinen vaihtelevan muotoinen kivi, joka on säästynyt meren (järven) aaltojen pitkäaikaiselta kulutukselta.

Puulalla raukkeja kuuluu olevan Suomessa eniten kahdesta syystä:

  • Puulan kivilaji on hauraampaa kuin muaalla Suomessa ja antaa vähitellen periksi aaltojen loiskeessa.
  • 1854 Puulan vedenpintaa pudotettiin noin 2 metriä, jolloin raukit paljastuivat.

Lisää lukemista löytyy Kangasniemen kunnan matkailusivuilta.

Reittimme ja pääkohteet (lähtöpaikkana Väisälänsaaren silta idässä).

Pidemmittä alustuksitta toinen kuva alttariraukista (kuva Tuomas Tuomi):

.. joka sijaitsee aivan Alttarisaaren rannassa [karttalinkki]:

.. ja näkyy hyvin 500 metrin päästä Soisalonselän retkisatamasta [karttalinkki], jonka viereisen saaren seinämä on kiintoisa:

.. sillä tuohan näyttää aivan kivikautisen temppelin pylväältä:

.. ja pylväs se onkin, kun tarkistaa huolellisesti.

Mainita kannattaa myös lounaspaikkamme Papusaaren retkisatama [karttalinkki]:

.. jonka varustus on niin täydellinen:

.. että vessaan pääsee veneestä vaikka pyörätuolilla.

Pitkin päivää taivas oli harmaa:

.. ja satoi ajoittain, jos kohta sinistä taivastakin toisinaan näimme.

Pohjoisessa Pukkisaaressa sijaitseva ”uhrikivi” [karttalinkki] oli illan viimeinen sienimäinen raukki:

.. minkä jälkeen tarkistimme vielä Hahlavuoren kalliomaalauksen [karttalinkki]:

.. jossa tämä sivu kertoo olevan ”runsaasti merkkejä sisältävä maalaus, mm. hirvieläimiä ja ihmisiä”, mutta aika epäselvä se mielestäni on:

.. minkä jälkeen pystytimme kodan 42 km melottuamme.

Toisena päivänä horisontissa väreili kiintoisia kangastuksia:

.. ja kävimme Korppivuorella [karttalinkki]:

.. jossa täytimme vatsat puolukoilla (sekä hiukset hirvikärpäsillä):

.. minkä jälkeen rakentelin lounasta odotellessa oman raukin:

.. mutta Mika pisti paremmaksi ja rakensi kaksi raukkia.

Viimeisenä raukkina tarkistimme ”Saarnastuolin” [karttalinkki]:

.. emmekä jättäneet käyttämättä mahdollisuutta hauskaan kuvaan:

.. minkä jälkeen hyvästelimme Puulan ajatellen: kannatti tulla.

2 Responses to Puulan raukkeja ja maisemia 8.-9.9.2012

  1. Jan Alanco says:

    Onko tuo jotain junttihuumoria. Kanootti pannaan raukin päälle ja kuvautetaan itsensä siellä melomassa. Luonnonmuodostomia voi ihailla katselemalla. Omat kuvamme otimme tyypit seisomassa raukin vieressä.

    • Vastaan asiaosaan: raukit eivät ole laissa verrattavissa muinaisjäännöksiin. Muinaisjäännöksiä ovat mm. kalliomaalaukset tai historialliset kivilatomukset kuten Erttetvarrin vanha poroerotusaita Paistunturin erämaassa. Niiden kanssa en leikittelisi tällä lailla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: