Kytökäringenien siirtolohkare ja minihiidenkirnut

Sunnuntaina 16.9.2012 tein jälleen retken Espoon ulkosaaristoon tutkiakseni jääkauden jälkiä. Löytyihän niitä.

Ensimmäinen kohde oli Norra Kytökäringen [karttalinkki], jossa on kolme muuta maastoa korkeammalle ulottuvaa kohdetta: koivu, siirtolohkare ja loisto.

Muinaisen jäävuoren kuljettama siirtolohkare on liki 3-metrinen.

Loiston vieressä on veteen viettävä outo yhdensuuntainen ”kalliovirta”, jonka synnylle en keksi selitystä, mutta liittynee jääkauteen?

Toinen kohde oli Södra Kytökäringen [karttalinkki], josta löysin muutamia veden täyttämiä minihiidenkirnuja (kuva artikkelin alussa). Alla toinen kuva samasta paikasta, josta ilmenee, että minikirnut ovat rannassa ja vesi aaltojen tuomaa.

Näppituntumaa toki, mutta alkaa paljastua yhdenmukaisuuksia:

• Lökhällarnan minihiidenkirnut (12.8.2012) olivat rannassa ja tummaa gneissiä (osin myös sekoittuneena punaisempaan kivilajiin).
• Kaparen-saaren suippo gneissikumpu (25.8.2012) ja minihiidenkirnumaiset muodot olivat rannassa ja tummaa gneissiä.
• Södra Kytökäringenin minihiidenkirnut (16.9.2012) ovat rannassa ja tummaa gneissiä.

Tätä tummaa gneissiä on alle 1 % ulkosaarten rannoista. Mutta kun sitä on esim. 5 metrin kaistale, siinä näkyy aina samat pehmeän pyöreät muodot — ei tietenkään aina yhtä selkeästi.

Kaksi selitystä:

1. Koska pehmeän pyöreät muodot ovat aina rannassa, ne ovat meren aaltojen muotoilemia jääkauden jälkeiseltä ajalta.
2. Muinainen mannerjäätikkö lepäsi saarten korkeimpien kohtien päällä. Sulamisvaiheessa jäätikön alainen joki virtasi saarten sivuitse gneissin yli, jolloin veden mukana liikkuva hiekka hioi muodot pyöreiksi.

Miksi sitten pyöreät muodot syntyivät tai säilyivät vain tummassa gneississä? Onko se pehmeämpää kuin muu ympäröivä kivilaji? Vai onko se kovempaa, jolloin vain se kykeni säilyttämään jääkauden lopulla syntyneet pyöreät muodot meidän päiviimme asti?

Södra Kytökäringen sisälsi myös seuraavaa:

Aivan kuin puun vuosirenkaita, mutta kallion pinnassa. Ohuempi ja tummempi raita on toista kivilajia kuin vaaleampi leveämpi. Kallion pinta on kuvan keskellä lohjennut ilmeisesti muinaisen nuotion kuumuudessa, mikä on paljastanut takaa tummempaa kiveä, jossa samat raidat. (Käden varjo on mittakaavan vuoksi).

Millä geologisella prosessilla tämä selitetään? Kivilajit tietysti sekoittuivat ammoin maankuoren kuumuudessa, mutta miksi raidat eivät ole kaoottiset?

Viimeinen tutkimuskohteeni oli Knapperskär [karttalinkki], josta bongasin kuvion.

Miten on mahdollista, että maankuoressa 20 kapeaa vierekkäistä tumman gneissin yhdensuuntaista juonnetta sekoittui noin säännöllisesti graniittiin?

Knapperskärin pohjoislaidalta löytyy tällainenkin:

Miten tämä ”matomainen hiidenkirnu” syntyi?

Hitto, kun harmittaa. Tiedän geologiasta aivan liian vähän. 😦

Päivitys 1.10.2012 (pohdintaa facebookissa geologi Jarmo Moilasen kanssa):

Jarmo Moilanen: Aika mielenkiintoisia kohteita olet taas löytänyt. Kalliovirta johtuu luultavasti kiven rakenteesta. Näyttäisi ”virran” suunta olevan kerroksellisen rakenteen suuntainen. Toisin sanoen kivi on kulunut enemmän heikompien kerrosten kohdalta ja jäänyt koholle kovempien kohdalta. Rakenteen pyöristyminen on luultavasti veden aikaansaamaa.

Minihiidenkirnut ovat upeita. En oikein osaa varmuudella sanoa onko kyse jääkauden aiheuttamasta rakenteesta vai aaltojen vaikutuksesta. Alan kallistua aaltojen puolelle.

Vuosirengaskallio on poimuttunutta gneissiä. Tummat kerrokset ovat alunperin olleet samansuuntaisia. Myöhemmin se on poimuttunut vuorijonopoimutuksessa ja siihen on tunkeutunut graniittipegmatiittia.

Knapperskärin kauniisti poimuttunut kivi on kai migmatiitti. Eli alunperin tummaan gneissiin on tunkeutunut graniittia. Myöhemmät vuorijonopoimutukset ovat sitten rutistelleet ja venytelleet rakennetta syvällä maan sisällä kohonneessa paineessa ja lämmössä. Oloissa jossa kivi käyttäytyy plastisesti. Tuollaisia aatoksia noista kuvistasi tuli mieleeni.

Janne Pyykkö: Mannerjäätikön alainen joki vai aallot? Pohdin nyt näin: Eikö mannerjäätikön alaisessa joessa/sulamisvirrassa ollut 100 kertaa voimakkaampi kiveä muokkaava voima kuin meren aalloissa? Mannerjäätikön alla virtasi hiekkaakin. Mietin myös, että se ”joki” saattoi olla vain 5 cm korkea rakonen jäätikön pohjan ja kallion välissä, jolloin hiekan hiova voima on kohdistunut tehokkaasti kallioon. Ei tämä tietenkään tässä lopullisesti selkene, mutta hauska yrittää ymmärtää paremmin mitä näkee. Ja tehdä uusia retkiä, jotta näkee lisää.

Jarmo Moilanen: Hyvin pohdit. Mannerjäätikön alapuolella myös veden paine on ollut suurempi, joten kuluttava voimakin on ollut suurempi. Joten jäätikkö on uskottavampi vaihtoehto. Mutta minua on mietityttänyt se, miten syvällä nuo rakenteet ovat olleet jäätikön vetäytymisvaiheessa. Se että ne nyt ovat kaikki rantaviivalla, on hiukan outo sattuma. Luulisi että rakenteita silloin löytyisi myös korkeammalta kuivalta maalta. Sen voisi selittää kyllä siten että korkeammalla sijaitsevat ovat jo sammalten yms. peittämiä ja pois näkyviltä. Asia voisi selvitä jos noita esiintymiä alkaisi kartoittamaan tarkemmin.

Janne Pyykkö: Jääkaudellahan merenpinta oli muistaakseni yli 100 metriä alempana kuin nyt — tosin mannerjään alainen maa puolestaan oli painunut alemmas. Yhtä kaikki olen siinä käsityksessä, että nuo Espoon saaret olisivat olleet mannerjään sulamisen alussa silloisen merenpinnan yläpuolella, jolloin sulamisvirta on hionut silloisten mäkien kaltevia reunoja (jääkauden lopulla nämä jäivät meren alle). Nykyisillä rannoilla näitä hienoja muotoja löytyisi siis siksi, että ne ovat juuri rannoilla (aallot pitävät rannat kasveista vapaana). Tämän järkeilyn mukaan merenpohjan kaltevista kohdista löytyisi lisää minihiidenkirnuja esim. 5 metrin syvyydestä. Sukeltamalla se selviäisi, mutta se ei kuulu harrastuksiini.

Jarmo Moilanen: Jep. Merenpinta oli jäätiköiden ollessa suurimmillaan jopa yli 100 metriä alempana. Mutta Suomen päällä ollut jäämassa painoi myös maanpintaa alemmas. Mutta koska silokallioita on etelärannikollakin niin kyllähän se jää on maannut suoraan kallion päällä. Siinä vaiheessa kun jään paino on pienentynyt ja vettä on päässyt virtaamaan jään ja kallion välissä niin silloin on ollut otolliset olot noiden kuvaamiesi muotojen syntyyn.