Melontareitit.com ja Anskunjoen ryteiköt 13.10.2012

Olen ollut pitempään kiinnostunut nuorekkaasta porukasta, joka kokoaa web-sivustoa Melontareitit.com. He keräävät tietoa Etelä-Suomen jokien melottavuudesta niitä melojia varten, jotka vasta haaveilevat ryhtyvänsä koluamaan jokia yhtä tarmokkaasti. Sivuilta välittyy aito seikkailu ja into, mikä kokeneemmalta melojalta usein katoaa, koska ”kaikki joet on jo melottu” ja ”näkeehän sen jo kartalta, että tuokin joki on melontakelvoton”.

Kun sain Melontareitit.com-saitin ylläpitäjä Tuomolta kutsun lähteä Anskunjoelle, tartuin tilaisuuteen. Välitin kutsun myös Tiina Kujansuulle, joka on ollut yhtä lailla kiinnostunut Melontareitit.com-saitista, sillä Avokanoottiyhdistys ei ole saanut aikaiseksi koota samanlaista jokien tietopakettia. (Tietoa eri jokien melottavuudesta yhdistyksen jäsenillä toki on — esimerkiksi minulla — mutta vaatii organisointia kerätä kaikki tietämys kompaktiin muotoon.)

Siispä Anskunjoelle, lähtöpaikkana Antskogin ruukin alapuolella oleva metsä [karttalinkki].

Lue lisää

Järvihyppelyä Hämeen järviylängöllä 6.-7.10.2012

Viikonlopuksi 6.-7.10.2012 saatiin Etelä-Suomeen oiva syyssää. Sosiaalinen media teki jälleen tehtävänsä melojien koollekutsujana. Muutaman päivän varoitusajalla minun, Henrikin ja Xavierin tutkimuskohteeksi valittiin Hämeen järviylänkö [luontoon.fi-artikkeli].

Lue lisää

Nuuksion Myllypuro tulvii 29.9.2012

En tietenkään voinut olla hyödyntämättä viime päivien runsaita sateita, niinpä päätin meloa Nuuksion Myllypuron. Laitoin kutsun liikkeelle facebookissa. Kreisiin ideaan tarttuivat Tiina (etumelojana) ja Joni (packraft-kanootilla).

Alla olevassa Nuuksio-satelliittikuvassa Myllypuro on pinkki.

Lue lisää

Kytökäringenien siirtolohkare ja minihiidenkirnut

Sunnuntaina 16.9.2012 tein jälleen retken Espoon ulkosaaristoon tutkiakseni jääkauden jälkiä. Löytyihän niitä.

Lue lisää

Puulan raukkeja ja maisemia 8.-9.9.2012

Raukki? Mikä hemmetin raukki? En ole vieläkään tottunut koko sanaan, vaikka syytä olisi, kun meloin toissa viikonlopun Puulalla (Puulavedellä) sellaisia katsellen.

Lue lisää

Finnish Eclipse Project 2012 käynnistyy nyt

Finnish Eclipse Project 2012 käynnistyy. Ensimmäinen houkute on tämä tänään viimeistelemäni video.

Lue lisää

Neuvostoliiton bunkkerien paikannusta Meikossa 1.9.2012

Tällä retkellä oli täsmällinen tarkoitus: Etsiä Meikon alueen järviltä lisää samanlaisia Neuvostoliiton sotilastukikohdan 1944-1956 aikaisia bunkkereita, joita olin nähnyt 2 kappaletta 14.8.2012.


Kuva (c) Tiina Kujansuu

Lue lisää

Intialaisten paperileijojen lennätystä

Hauska ilta tänään Lauttasaaressa intialaisten paperileijojen parissa. Alla video, jonka leikkasin kolme vuotta sitten tästä harrasteesta. Tälläkin kertaa demotilaisuuden veti intialainen leijamestari Anupam.

Intialaisessa paperileijassa on yksi naru. Silti sitä voi ohjata. Miten?

Jos asia ei videota katsoen selviä, tässä lisävinkit:

  • Kun naru on löysä, leija pyörii vapaasti.
  • Kun narun kiristää ja pitää kireänä, leija liikkuu suoraan.
  • On siis valittava tarkoin millä hetkellä narun vetää kireälle!

Taito on helppo oppia perustasolle, mutta kuten filmistä näkyy, mestarin suoritus on eleettömän taloudellinen.

Tromssan päiväpatikointi 14.7.2012

”Kun käyt Käsivarressa patikoimassa, käy samalla Norjassa”, sanoi naapuri ajatellen, että Norjassa vasta komeita maisemia on. En ollut eri mieltä. Varasin Norjan patikointiin yhden päivän (14.7.2012), mutten ehtinyt selvittää ennakkoon mitä on tarjolla.

”Lippu Tromssaan”, sanoin Eskelisen linjan bussikuskille Kilpisjärvellä käsivarren patikoinnin jälkeen. Maisemat bussin ikkunasta olivat tunnin kuluttua komeat.

Lue lisää

Kaparen-saaren suippo gneissikumpu 25.8.2012

Olen nyt alkanut tutkia perusteellisesti Espoon ulkoilusaaria. Ideana on löytää poikkeuksellisen hienoja jääkauden jälkiä samaan tapaan kuin Lökhällarna-saarelta (minihiidenkirnut) ja Rövaren-saarelta (pehmeän pyöreät silokallion muodot, poimuinen suonigneissi silokallion pintakuviona, hiidenkirnualkiot, siirtolohkare).

Pitemmän ajan tavoitteena on kerätä omaa muistitietoa mitä hienoa missäkin on.

Lue lisää