Auringonpimennyksen harjoituskuvia

Ternaten neljännen päivän käytin auringonpimennyksen harjoituskuviin. Kuvauksen hankaluus on, että auringonpimennyksen täydellinen vaihe tulee olemaan 46 asteen korkeudella. Näin ollen en voi ottaa samanlaista otosta kuin esim. Ugandassa, jossa auringon korkeus oli 16 astetta ja makasin maassa kuvaamassa oikealla olevan otoksen.

Täällä Ternatella on tehtävä jotain muuta, jos haluaa ihmisen mukaan kuvaan – löydettävä mäki ja kuvattava yläviistoon ihmisiä mäen päällä tai sitten joku voisi kiivetä kookospalmuun leikkaamaan pähkinää. Jotta pystyisin selittämään asian muille, olen piirtänyt siitä mallikuvan.

Lue lisää

Patikointia Maitara-saarella

Tänään tein oman retken – ihan vaan siksi, että pääsisin havainnoimaan vapaammin ympäristöä. En tiedä miten muilla on, mutta jos liikun seurassa, merkittävä osa aivoistani on kiinni sosiaalisessa tilanteessa enkä silloin pysty esim. valokuvaamaan kunnolla – oleellisia valokuvia jää ottamatta.

Ei sillä, että valokuvaus niin tärkeätä olisi, mutta joskus niinkin. Alla Rum-kylän torielämää matkalla kohti Maitara-saarta.

Lue lisää

Kotiseutumatka Hiri-saarelle – ohessa patikointiakin

Tänään tein Sallyn ja veljensä Murryn kanssa kotiseutumatkan pienelle Hiri-saarelle (Hiri on Ternatesta pohjoiseen ja kooltaan Lauttasaari tuplasti). Käytän termiä kotiseutumatka siksi, että Sallyn äidin suku tulee Hiriltä ja pääsin tutustumaan paikallisruokaan … minkä jälkeen kyläläiset etsivät minulle oppaan, jonka johdolla kävin Hirin 620-metrisellä huipulla.

Lue lisää

Ternaten ensimmäinen päivä 4.3.2016

Ensimmäinen päivä Ternatella tarjosi jäyhälle pohjolan pojalle myönteisiä yllätyksiä.

Niitä suoraan sanoen tarvitsin, koska hotellia en ollut onnistunut etukäteen buukkaamaan. Ternate on niin pieni, että kun tänne aikoo tuhatkin auringonpimennyksen seuraajaa, vähäiset hotellit ovat täynnä.

Lue lisää

Kohti Ternatea – kohti 9.3.2016 auringonpimennystä

Helsinki-Vantaan lentokentältä päivää. Lähden taas koettamaan onneani täydellisen auringonpiennyksen näkemisessä. Paikka on pikkurunen Ternate-saari, Indonesiassa.

Ternaten koko on niin pieni, että se mahtuisi melkein 3 kertaa Helsingin maa-alan sisään. Silti sinne mahtuu 1720-metrinen Gamalama-tulivuori ja lentokenttä. Vertailun vuoksi, Maitara-saari etuoikealla alla olevassa kuvassa on pienempi kuin Lauttasaari (=eräs tunnettu saari Helsingissä). Avaa isompi 3D-näkymä Google Mapsiin tästä.

Lue lisää

Retkeilyä pakattavalla kanootilla -artikkelini Melonta ja soudussa 1/2016

Olen melonut pakattavalla kanootilla 16 vuotta, 14 500 kilometriä. Miksi pakattava kanootti? Kirjoitin siitä 5-sivuisen artikkelin Melonta ja soutu -lehteen (numero 1/2016, alla ensimmäinen aukeama).

Artikkeli osoittaa pakattavien kanoottien kätevyyden neljässä tapauksessa (verrattuna koviin kanootteihin): joella, merellä, Etelä-Suomessa yleensä, Lapissa yleensä.

Olen toki käsitellyt aihetta aiemmin – en kuitenkaan printtimediassa. Artikkelin Lappi-tarinakin on tuttu tämän blogin lukijoille: retki Vätsärin läpi Jäämerelle vuonna 2014 suunnistajamestari Henrik Palménin kanssa.

Koko lehtiartikkelin voit lukea tästä.

PS. Mukavampi tietysti lukea lehti paperisena (tilaus täältä tai irtonumerona esim. Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta).

Kuvatehtävä 2016 = Dialogi silmästä silmään

Vuoden 2016 joukkoistamismuotoinen kuvaprojekti on Dialogi silmästä silmään, englanniksi Interacting eye to eye. Aihe on leikkisä ja vaatii mielikuvitusta – ei juuri valokuvatekniikkaa. Tässä artikkelissa on muutamia esimerkkejä millaisia valokuvia aiheen piiriin kuuluu.

— Herra Laavaonkalo ymmärtää meikäläisen lapsellista huumoria.

Lue lisää

Patikointia La Palmalla 16.-23.1.2015

Tässä kokemuksia La Palmalla patikoinnista 16.-23.1.2016 (La Palma on Teneriffasta 90 km luoteeseen). Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki La Palmaa koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa.

(Muita kirjoittamiani Atlantin patikointiartikkeleita: Gran Canaria, Teneriffa, La GomeraAzorien São Miguel, Azorien keskisaaret, Färsaaret.)

24614386639_4f2c84ae6c_z

Lue lisää

Jännä pakkasilmiö – lunta kiehuvasta vedestä

Tammikuun alun -20ºC pakkaset houkuttelivat kokeileman temppua, jonka muistin nähneeni joskus valokuvissa. Kun heittää ilmaan kiehuvaa vettä, vesi jäätyy salamana ja sataa lumena maahan.

Lue lisää

Hyvää joulua – melonnan kuivaharjoittelua (filmi)

Hyvää joulua, toivottaa Avisuora-blogi.

Tämä joulufilmi kuvattiin Nuuksiossa 12.12.2015. Kutsuin porukan kasaan sosiaalisessa mediassa. Ennakkotehtäväksi annoin keksiä 10-15 sekunnin tanssiaskelluksen (koreografian). Kukin opettaisi askeleet toisilleen – sitten kuvataan Nuuksion hienoissa paikoissa kuten Hynkänlammella [karttalinkki].

Miten tästä kaikesta syntyy tarina, sen paljastin etukäteen vain Eppu Blomqvistille, joka lupautui pääosaan. Paljon kiitoksia rempseille tanssijoille Tuula Klen, Nina Wikman, Pia Hyle, Katja Lehtola. (Aivan filmin lopussa myös minä ja mun tanssi.)

Lue lisää