Ternaten auringonpimennyspäivä 9.3.2016 – mitä tapahtui kulisseissa?

Jälkikäteen voi sanoa, että auringonpimennyspäivä keskiviikko 9.3.2016 oli tämän matkan pilvisin. Kyseessä oli maanlaajuinen vapaapäivä, joten töitä ei kellään ollut (ainakaan periaatteessa) eikä lasten tarvinnut mennä kouluun.

Kello 7:49 taivas näytti tältä.

Paikalla seisten naulitsin katseeni katulamppuun havaitakseni yläpilvien liikkeen lampun taustalla. Siinä suunnassa, josta pilvet saapuivat, oli määrättömästi lisää pilviä.

Aamun ikävä yläpilviennuste oli kyllä tiedossa. Samoin tiedossa oli, että pilvet harvenevat kohti täydellistä auringonpimennystä klo 9:51, mutta yhä 64 % taivaasta olisi pilvessä. Jos harkitsin vaihtaisinko suunniteltua kuvauspaikkaa, niin se harkinta kesti vain sekunnin. Mitään oleellisesti varmempaa havaintopaikkaa en Ternatelta tiedä. Sitä paitsi ohuiden yläpilvien läpikin auringon muoto näkyy, minkä tarkistin auringonpimennyslaseilla.

Keräsin varusteet kokoon. Siirryimme klo 8:45 suunniteltuun kuvauspaikkaan (minä, Sally sekä koululaiset Murry ja Rifa). Auringonpimennyksen osittainen vaihe on alkanut. Pimennyslasit ovat ahkerassa käytössä. Kuvassa Murry, Sally, Rifa.

Valkoinen mies varusteineen herättää taas mielenkiintoa. Rakennusmiehet kyselevät miksi kuvaamme auringonpimennystä täällä keskellä ei mitään. Sally selostaa kuvaussuunnitelman aiemmin laatimani piirroksen avulla.

Piirroksessa on eräänlaista maagista voimaa, sillä se inspiroi porukkaa ajattelemaan. Jos joku ei heti tajua piirroksen sisältöä, paikalta löytyy kyllä mies, joka ääni innoittuneena selostaa piirroksen idean muille. Minä tajusin heti, hän tuntuu sanovan! Ja kun tähän asti on päästy, niin jo ilmoittautuu mies nimeltään Ete palmuun kiipeämään – eikä vielä ole edes palkkiosta puhuttu.

Tässä on vain se pulma, että kaksi päivää aiemmin sovimme Jabu-nimisen miehen kanssa palmuun kiipeämisestä. Tai ei se mikään pulma ole, ajattelen. Nyt saan palmuun kaksi miestä.

Jabu saapuu. Kyselen turvallisuudesta. Auringonpimennyksen aikana on pimeää, ettehän vain putoa? Se ei tunnu herättävän minkäänlaista huolta. Olemme ammattilaisia, hoidamme homman, tuntuvat miehet viestittävän.

Odottelua. Pimennyslasini kiertävät. Katsellaan vuorotellen pimenevää aurinkoa. Havainnot tehdään pääasiassa yläpilvien läpi, sillä pilvien liikkuessa aurinko käväisee selkeän taivaan kohdalla vain 20 % ajasta. On myös hetkiä (5 % ajasta), jolloin aurinko on niin paksussa yläpilvessä, ettei läpi näy.

Kuvassa Ete.

Otan kameralla kuvan filtterin läpi.

Olen päättänyt, että 15 minuuttia on maksimiaika, jonka sallin miehille palmussa: puuhun klo 9:42, pimennys klo 9:51-9:54, sitten puusta alas. Tuon perusteella huudan paljonko aikaa kiipeämiseen ja paljonko täydelliseen auringonpimennykseen. Sally kääntää lennossa indonesian kielelle.

Kello lyö 9:42. Miehet palmuun.

Jos olin varannut 3 minuuttia miesten kiipeämisajaksi, niin sitä ei tarvita. He ovat ylhäällä 20 sekunnissa. Ete kantaa puuhun myös viidakkoveitsen, jolla voisi irrottaa kookospähkinöitä, jos tahtoisi. Syvä ihailuni.

Siirryn omalle kuvauspaikalleni, josta miesten asemat näyttävät tältä.

Tässä vaiheessa on jo selvää, että tulemme näkemään pimennyksen yläpilvien läpi. Sopivaa pilviaukkoa ei ole lipumassa päällemme.

Huudan yhä väliaikoja, paljonko aikaa täydelliseen auringonpimennykseen. Sally kääntää. Kun aikaa on noin 3 minuuttia, käynnistän filmin, jonka tehtävä on välittää tunnelmaa kuinka auringonpimennyksen täydellinen vaihe sujuu.

Leikkasin filmiin vain täydellisen vaiheen ensi sekunnit. Tunnelma välittyy, joskaan en osannut suunnata filmikameraa tarpeeksi ylös 46 asteen korkeuteen (pimenevä aurinko siirtyy filmin aikana kuvakentästä pois).

Vertailun vuoksi. Tällaiselta näytti auringonpimennyksen alku Ugandassa [YouTube-linkki], jossa pilvitilanne oli helpompi ja värit välittyvät kirkkaalta taivaalta upeasti.

Otan valokuvia filmin kuvakentän vasemmassa reunassa valotushaarukoinnilla -1 1/3, -2/3 ja 0. Otan kuvia jatkuvasti, koska miehet vaihtavat asentoa palmussa ja on ihan tuurista mihin kuvaan saan mielenkiintoisen asennon.

Kertaukseksi. Seuraavat kaksi kuvaa kelpuutin.

Auringonpimennyksen täydellinen vaihe loppuu. Valo palaa maailmaan. Miehet voivat laskeutua puusta. Kiitos paljon.

Maksan Etelle ja Jabulle. He haluavat selfieen kanssani (Ete vasemmalla, Jabu oikealla puolellani).

Selfie ei ole koskaan yksi poseeraus ja valokuva, vaan koska kuvaajakin haluaa ikuistaa itsensä valkoisen miehen kanssa, niin porukka vieressäni vaihtuu ja otetaan monta kuvaa. Jotta näistä hetkistä jäisi minullekin muisto, annoin kameran Sallylle, joka otti yllä olevan kuvan.

Kiitokset vielä kerran kaikille. Pois lähdettyäni kadun, etten kysynyt Eten ja Jabun yhteystietoja.

Palaamme Sallylle, jossa alan käsitellä kuvia. Teen lyhyen päivityksen blogiin ja jaan sitä sosiaalisessa mediassa. Lähetän pystymuotoisen kuvan myös Nasan tukeman spaceweather.com -saitin kuvagalleriaan ja liitän mukaan lyhyen tarinan miten kuva syntyi. Puolen tunnin kuluttua se nousee spaceweatherin kansikuvaksi. Se on suuri kunnia. En voi paljon enempää toivoa.

Kuva on tätä kirjoittaessa yhä spaceweatherin etusivulla (3 päivää). Harmittaa, etten voi kertoa asiaa Etelle ja Jabulle saati juhlistaa asiaa heidän kanssa.

Palaan myöhemmin katsomaan millaisia kommentteja kuvani spaceweatherissa herättää. Saan moitteita.

En ole yllättynyt. Vaikka internet ja monet sosiaalisen median muodot voivat auttaa ymmärtämään ihmisiä omassa maassa tai toisella puolella maapalloa, ihmiset eristäytyvät samanmielisiin saarekkeisiin, joista toisia saarekkeita katsellaan ennakkoluulojen läpi. Uskoakseni kommentoijat näkevät minut rikkaana turistina, joka määräilee alkuasukkaita puuhun omaksi huvikseen.

En viitsi vastata, vaikka voisin vaikkapa näin:

Hei. Kiitos kommenteista. Tämän valokuvan pointti on yhdessä tekemisen ilo. Asun Ternatella paikallisten ihmisten kanssa (en hotellissa). Teemme muutenkin kaikkea hauskaa, kuvaamme filmejä, otamme kekseliäitä valokuvia. Miksei auringonpimennyksen aikana?

Saarekkeista puheen ollen, itse varon olettamasta toisten saarekkeiden ihmisistä yhtään mitään. Täällä Ternaten saarekkeella olen kyselevä lapsi, joka opettelee uusia taitoja.

Pieni vertaus. Kun pimennystä edellisenä päivänä kiersimme Ternaten saaren Sallyn ja Nain kanssa taksilla, takapenkille naisten viereen istahti loppumatkasta itävaltalainen Erwin, pehmeä-ääninen merimies. Jäin pois aiemmin kuin takapenkkiläiset, sillä halusin ennen pimennystä varmistaa toimivalla nettiyhteydellä pilvitilanteen (Sallyn netti on oikeasti naapurin wifi, jota käytämme salaa – jos se on alhaalla, tilannetta ei voi korjata). Jälkikäteen Sallylta kuulin, että Erwin oli full of bullshit, valehteli ja oli pyytänyt Sallylta pusua, kun jäi pois kyydistä. Maailmaa kiertänyt merimies luki minun, Sallyn ja Nain välisen vuorovaikutussuhteen väärin. Ei se siis niinkään ole, että toiselle saarekkeelle meno automaattisesti kasvattaa ymmärrystä, jos mieli ei ole valmis.

Takaisin päätarinaan.

Nettipäivitysten jälkeen (onneksi naapurin wifi oli päällä) Murry ja Rifa kysyivät mennäänkö uimaan, nyt on vapaapäivä. Sally kertoi, että Ternatella on tosiaan uimala, mutta toppuutteli, että on kieltänyt lapsia kyselemästä turhia. Minusta uiminen oli hyvä ajatus, tietysti mennään. Sally kuljetti moottoripyörällä Murryn ja Rifan, minulle otettiin kadulta moottoripyöräkyyti (ojek).

Naiset uivat pitkässä asussa, miehet yleensä sortseissa. Valkoinen turisti erottuu uimalassakin. Kun joillakin uimareilla oli vedenpitäviä kameroita, niin pääsin taas poseeraamaan – en päässyt selfieitä karkuun uimalassakaan. 🙂

Sikäli kuin illalla televisiosta ymmärsin, gerhana matahari total oli näkynyt muuten, mutta Kalimantanissa oli satanut (gerhana = pimennys, matahari = aurinko).

Tällainen oli auringonpimennyspäivä 9.3.2016.

Kirjoitan tätä Amsterdamissa Suomen lentoa odottaessa. Viimeisen Ternate-päivän 10.3.2016 päivityksen teen kotona (lue tästä).