Utsjoki päästä päähän 22.–23.7.2022

Utsjoki on nimeltään tuttu kaikille suomalaisille. Kyllä se kerran elämässä kuuluu päästä päähän meloa. Niin lähdin Utsjoen latvavesiä tutkimaan.

Kuvituskuvassa Mierasjärvi, Utsjoen pääuoman pisin järvi (isompi kuva tässä).

Päivittäisiin tapahtumiin.

Ennen retkeä

Ennen retkeä isännöin 2 päivän retken Kielajoki-Kaamasjoella 20.–21.7.2022. Tästä hienosta melontareitistä olen kertonut aiemmin tässä blogissa 2013 ja 2015 ja 2019, joten alla vain 2 täydentävää valokuvaa.

Minä Maaritinkoskessa (reitin toiseksi vaikein koski, kuva Tuukka Sutinen) [karttalinkki].

Tuukka Sutinen Tuurukoskessa (reitin vaikein koski) [karttalinkki].

Kielajoki-Kaamasjoen retken jälkeen sain Tuukalta kyydin Utsjoen varteen, josta tämä seuraava retki alkoi. Kiitän!

Perjantai 22.7.2022

Utsjoen latvavedet – jälleen jotain uutta!

Heräsin Mierasjärven pohjoispäästä, jonne olin illalla vetänyt kanoottikärryn ja kantanut varusteet (400 metriä päätieltä) [karttalinkki].

Aamulla kanootti auki ja desinfiointiaine esille.

Kanootin desinfiointi on syytä tehdä, jotta ei vahingossa levitä Gyrodactylus salaris -lohiloista Jäämereen laskevaan jokeen. Utsjoki on osa Tenojoen vesistöä – siis osa samaa vesistöä kuin toissa retkellä Vuottasjohka-Iesjohka – mutta kun välissä olin melonut Inarijärven (Paatsjoen) vesistössä, niin uusi desinfiointi oli paikallaan.

Desinfioinnin voi tehdä desinfiointiasemalla (googlaa ”finnmark desinfeksjonsstasjon” tai mene suoraan tänne ja kelaa alemmas, siellä on kartta), mutta minulla on mukana tätä varten Virkon S -jauhetta.

Ruokalusikallinen Virkon S -ainetta pulloon.

Vettä päälle, sekoitus, kaato kanootin sisälle.

Levittely.

Kanootin pohjapuolelle.

Levittely.

Melat.

Saappaat.

Jos nestettä jää yli, loput maahan (ei suoraan vesistöön).

Kanootin pumppaus. Olen valmis.

En lähtenyt alavirtaan (pohjoiseen) vaan suuntasin etelään kiertääkseni 8 km pitkän Mierasjärven. Mierasjärvi on tasaisen kapea (leveys 250-300 metriä), mutta tuohonkin kapeuteen mahtuu 2,5 hehtaarin saari, Mierasjarsuolu [karttalinkki].

Kohti etelää.

Mierasjärven tasainen kapeus rikkoutuu muutamalla pitkällä niemellä.

Muutama huikea mänty.

Erämaapuroja (viime yönä oli satanut rankasti).

Kohti Mierasjärven eteläpäätä.

Mierasjärven eteläpäästä löytyy Utsjoen latva [karttalinkki].

Silta.

Näkymä töyräältä kohti pohjoista, takana Mierasjärvi (kanootti vasemmalla alhaalla).

Utsjoen leveys = 1 metri.

Paljon mutkia.

Kyllä tuosta välistä mahtuu.

Jos tästä jatkaisin vielä 3 kilometriä ylävirtaan, siellä olisi Utsjoen latvajärvi Ohcejohluobbalat [karttalinkki]. Sinne olin aikeissa jatkaa, mutta onhan tämä kapean joen vastavirtamelonta varsin kahjoa – niinpä odotin koko ajan syytä kääntyä takaisin.

Tukkakoskeloperhe.

Tietenkään en halua häiritä viatonta lintuperhettä!

Käännyin alavirtaan, noustuani mutkittelevaa Utsjokea 1,8 kilometriä [karttalinkki].

Alavirtaan mennessä kävin katsomassa, mikä metsässä kohisee.

Takaisin Mierasjärvellä.

Järven länsipuolella satametrinen metsäpaloalue.

Sopiva rinne, kiivetään ylös, tähystetään.

Hmm, kenties parempi ilman tähystäjää (isompi kuva tässä).

Mierasjärven pohjoispää.

Pitkulaisia harjumuodostelmia.

Äh, miksi unohdin dronen kotiin?

Veden tasolta on tyydyttävä kuvaamaan Mierasjärven kauneutta.

Mierasjärvi kierretty!

Lähdin melomaan Utsjokea Mierasjärveltä alas.

Tämä on jo kunnon joki – ei mikään metrin levyinen oja [karttalinkki].

Helppoja koskia, joissa hieman kiviä siellä täällä. Matka joutuu.

Yläviistosta tällaisia.

Utsjoki laskee Mierasjärveltä 6,5 metriä, kunnes laskee Mierasluoppal-järveen – tai ”Mieraslompoloon” niin kuin kartalla päätien varressa lukee [karttalinkki]. Tuon taustalla olevan maston vierestä kulkee vaellusreitti Vetsijärvelle, jonne vedin kanootin vuonna 2018.

Utsjoki kasvaa yhä, leveyttä 20 metriä.

Tämä on 1,7 kilometriä pitkä koski, jossa joki laskee 22 metriä. Hyvin vesi riittää, sillä retkeä ennen oli satanut.

Saavuin seuraavaan järveen, Bajit Cuokkajavri, ja sitä seuraavaan, Vuolit Cuokkajavri (lausutaan ”Tsuokkajavri”).

Vuolit Cuokkajavri oli ennalta tuttu, sillä Tsuokkajoki laskee tähän järveen ja Tsuokkajoen meloin 2016. Järvessä on huomattava melkein puuton kohouma [karttalinkki].

Nousin mäelle ottamaan valokuvaa (tuolta suunnasta tulin) (isompi kuva tässä).

Vielä hieman ylemmäs (isompi kuva tässä).

Tsuokkajärvien jälkeen kosket alkavat taas.

Kosket eivät ole erityisen hankalia, mutta tässä kohdassa varmistin etukäteen reitin.

Kohti hiekkatörmää.

Hiekkatörmä ohitettu.

Saavuin Väyläkoskelle, jossa Utsjoki laskee päätien sillan ali Kenesjärveen [karttalinkki].

Väyläkosken kiivas loppu on 120 metriä pitkä – Utsjoen toiseksi hankalin koski.

Väyläkoski sillalta ylävirtaan kuvattuna.

Väyläkoski sillalta alavirtaan päin.

En laskenut Väyläkoskea perjantaina vaan jäin tähän kohtaan yöksi. Kyseessä on sama paikka, johon Kevon kanjonin vaellusreitti päättyy kosken toisella puolella.

Kanootti liikkui 37,8 km.

Lauantai 23.7.2022

Laskin aamiaiseksi Väyläkosken. Sitten meloin Kenesjärveä 4 kilometriä itäpuolen korkeita rantoja ihaillen.

Kenesjärven pohjoispuolelta alkaa Keneskoski – Utsjoen hankalin koski.

En ottanut Keneskoskesta kuvia, koska valokuvasin sitä 27.7.2021, kun meloin Keneskoskelta Utsjoelle. Liitän alle kopion tuosta kirjoituksesta…

Tiistai 27.7.2021 – Utsjoen bonusretki

Eväitä oli vielä jäljellä. Teltassa nukutun yön jälkeen päätin, ettei ole kiire etelään. Miellyin ajatukseen, että melon ”paikkopalan” eli Utsjoen alapään, joka oli vuoden 2016 Tsuokkajoen reissulla jäänyt kesken kovan vastatuulen takia.

Jätin teltan leirintäalueelle. Pakkasin päiväretkivarusteet. Kello 10:30 loikkasin Ivalon bussiin. Jäin pois Kenesjärven pysäköintialueella [karttalinkki].

300 metriä alempana alkaa Keneskoski [karttalinkki].

Keneskosken olin toki melonut jo vuonna 2016, mutta kertaus on hyväksi.

Keneskoski vaati silloin 5 vuotta sitten tarkkaavaisuutta, koska vesi oli tulvassa. Nyt pienemmällä vedellä otin kosken hieman huolettomasti. Tämä näyttää olevan Keneskosken jyrkin paikka.

Myös siltaa kohden Keneskoski jyrkkenee.

Vesi roiskuu, mutta kyllä siitä läpi pääsee tälläkin vedellä.

Keneskoski on Utsjoen isoin koski. Sen jälkeen melotaan järvissä, joiden välissä on pieniä virtapaikkoja (isompi kuva tässä).

Tein lounaan tässä kauniissa saaressa [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Patonivan kohdalla otin seuraavan maisemakuvan (isompi kuva tässä).

Utsjoki on oikeastaan pitkä järvien ketju. Jokena Utsjoki näyttäytyy vain 20 % matkasta, esim. alla olevassa kuvassa on 30 metrin joki saaren molemmin puolin, kun vesi valuu järvestä järveen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Ihailin valkoista poroa. Onnittelen itseäni siitä, etten mennyt niin lähelle, että poro olisi pelästynyt.

Vielä sain meloa hetken aikaa tyynessä.

Ja tyynessä säässä ihailla kaukaisuudessa näkyvää Utsjoen maamerkkiä, Utsjoen Ailegas-tunturia ja sen päällä olevaa mastoa. (Utsjoen kunnan alueella on kolme Ailegas-tunturia.)

Alkoi tuulla.

Ukkosrintama kulki yli ja salamoi. Satoi kaatamalla.

Puolen tunnin kuluttua kirkastui. Saavuin Mantojärvelle [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Menee ihan turistikuvaamisen puolelle, mutta Utsjoen kirkko.

Mantojärven jälkeen alkaa viimeinen 6 kilometrin rypistys kohti Tenojokea. Mantokoski [karttalinkki].

Mantokosken jatko on kaksiosainen. Molempia puolia pääsee – kuvan taustalla Saamen silta (isompi kuva tässä).

Utsjoen viimeinen mutka [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Sillan alta.

Ja saavun pienen kosken kautta Tenojokeen (isompi kuva tässä).

Tämä oli vuoden 2021 Lapin melontareissujeni viimeinen koski (isompi kuva tässä).

.. palataan lauantaihin 23.7.2022

Edellinen teksti oli kopio vuoden 2021 Utsjoen kirjoituksesta. Tällä kertaa vain meloin enkä viitsinyt ottaa valokuvia Utsjoesta, paitsi alla olevan: Keneskosken alapäässä on outo putkipari, jonka tarkoitusta en tunne. Hmm, onko tähän aiottu tehdä patoallas ja vesivoimala? Aiottiinko putkiin asentaa turbiinit sähköä tuottamaan?

En melonut aivan Tenojokeen saakka. Lopetin kohtaan, josta oli 300 metriä Utsjoen leirintäalueelle.

Kanootti liikkui 28,2 km.

Yhteenveto

Utsjoki ei ole valtavan vaativa jokireitti. Utsjoen yläosa Mierasjärveltä Keneskoskelle on koskinen, mutta voidaan meloa samoilla taidoilla kuin Ivalojoella tarvitaan. Keneskosken jälkeen Utsjoki on enemmän järvimelontaa (lopussa oleva Mantokoski on helppo).

Utsjoen pituus Mierasjärveltä Tenojokeen on 46 km. Mierasjärven kiertämällä saa 18 km lisää matkaa. Olin onnekas, että ennen tätä retkeä Lapissa oli satanut useana päivänä. Niinpä sain meloa Utsjoen latvavesiä varsin suurella vesimäärällä.

Utsjoki kartalla.

Tarinassa mainittuja paikkoja ja ympäröiviä jokia tarkemmin (keltainen melontaa, punainen kävelyä).

Kevojoki ja Tsuokkajoki laskevat Utsjokeen. Kevojokea en ole melonut, koska se sijaitsee Kevon luonnonpuistossa eikä sitä ole lupaa laskea kanootilla.

Kartasta ilmenee, että Kevojoki ja Tsuokkajoki ovat pitempiä kuin Utsjoki. Utsjoki on yhtyneen joen nimi ilmeisesti siksi, että nimenomaan Utsjoen varsi on ollut vanha kulkureitti Inarijärveltä pohjoiseen – on kätevää, ettei joen nimi matkalla vaihdu.

Loppulukemat gps-paikantimessa.

Yhteensä 66 km kanootin liikuttelua. Helppo retki, kun ei tarvinnut mennä vastavirtaan eikä kantaa kanoottia.

* * *

Tämä oli vuoden 2022 viimeinen Lapin melontaretki. Palaan vielä syyskuussa Lappiin patikoimaan.