Hankoniemen täyskierto kanootilla 12.–14.8.2022
05.09.2022 10 kommenttia
Hankoniemen voi kiertää kokonaan – etelästä tietysti mutta myös pohjoisesta. Tämän huomion voi tehdä, kun katsoo karttaa ja havaitsee, että Hankoniemen pohjoispäässä on kätevä neljän järven ketju.
Kanoottikärryt mukaan ja retkelle! Tässä tarina, jossa tutkin, kuinka koko Hankoniemen kierto onnistuu.
Päivittäisiin tapahtumiin.
Perjantai 12.8.2022
Matkasin työpäivän jälkeen junalla ja bussilla Tammisaareen. Kärräsin kanootin rautatiesillan viereen, jossa pumppasin kanootin täyteen iskuun [karttalinkki].
Toivotin hyvää illan jatkoa touhujani seuranneelle rouvalla ja koiralle. Meloin Hangontien ali.
Pohjoiseen.
Parin tunnin kuluttua saavuin lahteen, johon laski pieni puro. Tätä puroa pitkin oli määrä meloa kohti ensimmäistä Hankoniemen järveä [karttalinkki].
Auts, kelaus taaksepäin.
Minun piti kertoa, kuinka tämä retki sujuu. Jos maantiede olisi ainoa hidaste Hankoniemen ylitykselle, asia olisi perin helppo. Toinen haaste on yksityiset tontit. Olin varautunut siihen, että joudun selittämään aikeitani kohtaamilleni ihmisille enemmän kuin tarpeeksi.
Ennen edellistä kuvaa näin seurueen mökkirannassa puron vieressä. Heilautin kättä tervehdykseksi. Pihalta vilkutettiin takaisin. Kun pääsin puhe-etäisyydelle:
– Hyvää iltaa teille.
– Hyvää iltaa.
– Pyydän anteeksi häiriötä. Teillä on mukava grillijuhla meneillään, mutta haluan kertoa miksi olen tässä. Aion siirtyä tästä Hankoniemen yli tuota puroa pitkin.
(Hetken hiljaista, mutta aistin myönteistä henkeä.)
– Tuo puro on aika pieni. Siellä on kaatuneita puita.
– Ei haittaa. Olen tottunut sellaiseen. Hyvää illan jatkoa teille.
Ensimmäinen vuorovaikutus selvitetty!
Jatkoin puroa ylös 120 metriä, kunnes saavuin kaislikkoon, jonka läpi ei päässyt. Ohjasin kanootin rantaan (sama puoli kuin mökkiranta).
Kannoin varusteet metsän läpi pellolle ja pellon takana olevan hiekkatien viereen (alle 100 metriä). Palasin takaisin. Kannoin myös kanootin hiekkatielle. Kytkin renkaat kanootin alle. Tätä tehdessä mökkiläisen auto ajoi ohi. Nostin kättä tervehdyksen merkiksi. Ajaja heilautti takaisin ja ohitti.
Lähdin vetämään.
Olin tehnyt ennakkoon suunnitelman, kuinka kukin etappi sujuisi: missä noustaan vedestä, missä laskeudutaan takaisin veteen. Tämä kilometrin kärrypätkä sisälsi siirtymisen isommalle tielle ja sitten sivutielle kohti Hemträsketiä.
Yllä olevaa kuvaa ottaessa takaa tuli auto. Auton ikkuna avautui. Toivotin hyvää iltaa, mies tervehti takaisin. Selostin mökkimiehelle aikeeni, miksi käytän hänen tietä ja missä aion laittaa kanootin Hemträsketiin (100 metriä ennen hänen mökkiä). Oikein hyvä kohtaaminen jälleen.
Mökkitie kulkee Hemträsketin vierestä. Siirtymä veteen vain 10 metriä [karttalinkki].
Pian olin taas vesillä. Kun ohitin mökkimiehen laiturin:
– Piti ihan tulla katsomaan, millainen sinun kanootti on. Missä aiot yöpyä?
Kerroin jatkavani seuraavalle järvelle. Siellä jossain yövyn teltassa. Hyvät illat toivotettiin vielä kerran. Iltavalo punasi Hemträsketin komeat kalliot.
Saavuin puroon, joka laskee Hemträsketiin.
Korkeuskäyristä olin jo ennakoinut, etten pitkälle tästä pääse.
Ryhdyin kantamaan varusteita.
Ohitin kantaessa kaksi mökkiläistä, jotka keräsivät vadelmia. Taas pienet juttelut ja hyvän illan toivotukset. (Söin itsekin parikymmentä vadelmaa, nam.)
Kapea pieni puro.
Kannoin varusteet ja kanootin purovarren viertä järviketjun toiselle järvelle, jonka nimi on Sumpen. Uin hiet pois ja pystytin teltan. Hyvää yötä [karttalinkki].
Kanootti liikkui 12,6 km, josta kärryillä 1 km ja kantaen 450 metriä.
Lauantai 13.8.2022
Laskin kanootin Sumpeniin kello 6.
Sumpen on järviketjun järvistä pienin ja jylhin: pituus 400 metriä, ei mökkejä.
Yksinäinen laulujoutsen.
Kulkureitti seuraavalle järvelle [karttalinkki].
Korkeuseroa kahden järven välillä ei ole, niinpä tämän välijoen voi meloa.
Välijokea on jopa raivattu.
Tästä aukeaa seuraava järvi [karttalinkki].
Långträsket.
Långträsketin etelärannalla ei ole mökkejä. Myös siinä olisi mahdollista leiriytyä yhdeksi yöksi.
Alla olevasta symmetrisestä heijasteesta tykkäsin.
Långträsketin pituus on 3 km, kunnes saavuin järven länsipäähän. Yksityisiä tontteja välttääkseni olin merkinnyt gps-paikantimeen nousukohdan kuvan keskelle: oikealle heti puiden jälkeen.
Ei helppoa, mutta tästä mennään [karttalinkki].
Ja nyt olen kantanut pusikoiden läpi kaikki tavarat: 100 metriä, 26 minuuttia.
Siirryin hiekkatielle, jossa kytkin kärryt kanootin alle. Tervehdin hymyillen aamuvarhaisia mökkiläisiä (käden heilautus), mutten jutellut, koska he olivat 25 metrin päässä minua tarkkailemassa.
Hankoniemen tiestö katkeaa Långträskin ja Bonäsbåset-järven välissä. On kuljettava metsäpolun kautta. Kanoottikärryillä se onnistuu [karttalinkki].
Metsäpolun jälkeen hetki hiekkatiellä (hieman juttelua aamulenkillä olevan mökkiläisen kanssa). Sen jälkeen Bonäsbåsetille laskeutuminen onkin hankalaa. Mäkeä alas [karttalinkki].
Väärä reittivalinta. Liian myöhään havaitsin, että järven itäpää on täynnä kaislikkoa. Niinpä jouduin laskeutumaan yksityiselle pihalammelle (mökki-isäntä ei ollut kotona).
Pihalammen jälkeen 10 metrin raahaus ja sitten järvellä [karttalinkki].
Oikea ratkaisu olisi ollut laskeutua Bonäsbåsetille tästä [karttalinkki].
Seuraavassa nousupaikassa en ottanut riskiä joutua kaislikoihin tai yksityisille pihoille. Niinpä nousin Bonäsbåsetista lammaslaitumen kohdalla [karttalinkki]. Kannoin laitumen läpi tavarat hiekkatielle (200 metriä) [karttalinkki].
Kohtuullisen hyvä ratkaisu.
Hiekkatietä 1 km eteenpäin ja sitten auts. Tässä piti olla Bonäsån-niminen laskupuro Gennarbyvikeniin. Täynnä kaislaa. Ei onnistu [karttalinkki].
On jatkettava kanootin vetämistä. (Onneksi se on varsin kevyttä.)
Näköhavainto hiekkatieltä: tuolla keskellä pellon ojassa minun pitäisi olla melomassa.
Kahden ja puolen kilometrin jälkeen paikallistie Salo-Tammisaari. Hyvältä näyttää. Tässä kohdassa Bonäsån näyttää melottavalta [karttalinkki].
Kun näin rannassa veneitä, tiesin, että tästä pääsee eteenpäin.
Kaatuneita puita en erityisesti rakasta, mutta jos sellainen on reitillä, sen yli voi nostaa kanootin.
Näin saavuin Gennarbyvikenille [karttalinkki].
Kartta. Tällä lailla olin Hankoniemen ylittänyt. (Hieman ennakoitua hankalampaa oli.)
Gennarbyviken on 16-kilometrinen kapea vesialue, jonka yli kulkee yksi silta. Sillan alla keittelin lounaan [karttalinkki].
Järven eteläpäässä on komeita kallioita: Falkberget [karttalinkki].
Tosiaan, järvi tämä on, vaikka Gennarbyvikenin nimi viittaa siihen, että kyseessä olisi Itämeren lahti. Järven eteläpäässä on sulku merelle, mutta sulku vaikutti olevan pois käytöstä.
Ei ongelmaa. Meloin laiturin viereen [karttalinkki].
Laiturilla on kyltti: ”veneitä vedetään padon yli päivittäin, kutsu kuljettaja puhelimitse”.
En jäänyt odottamaan veneen kuljettajaa, vaan kannoin kanootin, alle 50 metriä.
Dronekuva. Takana 16 kilometriä pitkä Gennarbyviken [karttalinkki].
Padolla oli noin 12-vuotias poika, joka kysyi asunko täällä? Vastasin, etten asu.
Lähdin melomaan. Kun olin melonut 40 metriä, tämä sama poika huusi perääni:
– Hei voitko auttaa?
Käänsin kanootin ja kuuntelin asian.
– Meidän vene pääsi irti. Se ajelehtii tuolla. Pystytkö vetämään veneen tänne?
Ulappaa kohti tosiaan lipui moottorivene (näkyy 2 kuvaa ylempänä lähellä kuvan oikeaa laitaa).
– Okei. Yritän.
Meloin ajelehtivan moottoriveneen luokse. Irrotin vetoliinan, jolla olin aiemmin vetänyt kanoottikärryjä. Kiinnitin vetoliinan moottoriveneen keulaan ja toisen pään oman kanootin perään. Meloin hitaasti kohti rantaa, jonka 12-vuotias poika ohjeisti – hitaasti, koska moottoriveneen paino lienee ollut 400 kg. Rannassa oli traileri ja trailerin takana auto. Vasta nyt näin vanhemman partaisen miehen (pojan ukki kuten myöhemmin ilmeni).
– Kiitos äärettömän paljon. Olet meripelastaja. Kaaduin, kun irrotin venettä trailerista. Vene karkasi. Mun jalka on tunnoton. Odotan ambulanssia.
Ymmärsin, että tämä kaksikko on pulassa. Heidän hieno retki oli mennyt aivan pieleen eikä mies voi edes ajaa autoa.
Poika kiinnitti veneen tottuneesti traileriin. Samalla paikalle kaarsi ambulanssi. Päättelin, että minun homma on ohi, sillä ambulanssin miehistö otti potilaan hoitoon. Toivotin mitä parhainta jatkoa enkä tiedä, kuinka pojan ja ukin tarina jatkui.
Ryhdyin melomaan kohti Hankoa. Melontasuunta oli sellainen, että aurinko paistoi silmiin koko ajan.
En ottanut valokuvia. Helteen takia vesivarastot hupenivat nopeasti. Meloin yöksi Silversandin leirintäalueelle. Kylmä suihku hikisen päivän päätteeksi oli tarpeen [karttalinkki].
Kanootti liikkui 41,4 km, josta kärryillä 4,6 km ja kantaen 400 metriä.
Sunnuntai 14.8.2022
Hankoniemen kierto on jännittävä ajatus. Kanoottini ei ole kovin merikelpoinen. Niemen kärki on avoin etelään, länteen ja pohjoiseen, joten toivoin maltillisia tuulia.
Sääennuste suosi aikaista lähtöä: itätuuli 3 m/s. Lähdin liikkeelle kello 6:20.
Edellisen kuvan vasemman laidan häkkyrä on Ms-Steel Oy:n nosturi [karttalinkki].
Ohitin nosturin ja meloin lievässä myötätuulessa länteen, kunnes käännyin etelään. Gåsörsudden. Tuo pitkä niemi pitää vielä kiertää [karttalinkki].
Tuulen suojassa etenin kohti Uddskatania.
Tuon täytyy olla Hangon lintuasema.
Tuon kallion ohituksen jälkeen alkaa vastatuuli [karttalinkki].
Varsin rauhallisessa tuulessa meloin Hangon ulkosataman ja Tulliniemen ohi.
Saavuin Hangon eteläpuolelle [karttalinkki].
Hangon maamerkit: kirkko ja vesitorni.
Puistovuoren niemen kierto.
Olen perillä: Kolavikenin uimaranta [karttalinkki].
Kanootti liikkui 15,3 km.
Yhteenveto
Tarinan alussa lupasin täyskiertoa Hankoniemen ympäri. Sen todella tein, sillä alla on valokuva Kolavikenin uimarannalta 18.10.2014 täsmälleen samasta kohdasta kuin edellinen valokuva (taustalla samat saaret).
18.10.2014 meloimme kaksikkona Hangosta Tammisaareen, jolloin retki päättyi samaan kohtaan, josta tämä retki alkoi: Tammisaaren rautatiesillan alle. Näin ollen koko kierros Hanko–Hanko kesti 7 vuotta 9 kuukautta 27 päivää.
Etapit:
- 18.10.2014 Hanko (Kolaviken) – Tammisaari 35 km
- 12.8.2022 Tammisaari – Sumpen 12,6 km
- 13.8.2022 Sumpen – Silversand 41,4 km
- 14.8.2022 Silversand – Hanko (Kolaviken) 15,3 km
Yhteensä noin 104 km.
Kartalla: violetti 18.10.2014, sininen 12.–14.8.2022.
Lisäksi kartalla näkyy:
- Vihreä viiva Turku–Espoo vuonna 2020.
- Keltainen syherö Hankoniemen sisällä melontaa Västerbyn ulkoilualueen järvissä vuonna 2020.
* * *
Miten meni? Kyllä, Hankoniemen täyskierto onnistuu hyvin!
Ensin kerrot että meloit Kolaviken – Tammisaari 18.10.2014 ja pari riviä myöhemmin reittikuvassa sanot että se oli 18.10.2022. -Korjattavaa?
Kiitos hyvästä huomiosta. Korjasin!
Niemen ylitys on mukavampi korkean veden aikaan. Näin loppukesästä matala vesi ja kasvillisuus haittaavat. Kävitkö katsomassa Sumpgubbenin? Hän on siinä Sumpenin oikealla rannalla sen pikkukosken jälkeen, jossa 1666 Suomen paperiteollisuus sai alkunsa. Gennarbyviken on padottu aikanaan (1957) niemen toisella puolella olleen Koverharin terästehtaan makean veden tarpeen vuoksi. Reitilläsi on yhtä sun toista mielenkiintoista. Harparskog-linjakin, esim Storholmenin sisässä ja läpi on viileät luolastot. Edempänä Bengtsårin liikkuva metsä ym. Kiva että otit reittivinkistä vaarin.
Hei Jokke. Olin totta vie jo unohtanut kuka tämän vinkin antoi. Kiitos siitä sinulle. Sumpgubbenin (pieni kuutiomainen muistomerkki) ohitin valokuvaamatta. Prioriteettiasia: kun kello on jo liki 22 ja haluaa jo nukkumaan, silloin vain menee eteenpäin. (Muitakaan mainitsemiasi asioita en tutkinut.)
Sumpgubben on monimetriset ihmiskasvot kalliossa Sumpenin pohjoisrannalla.
Ahaa, siinä tapauksessa ”Sumpgubben” on minulle uusi asia. Kiitos tiedosta! Luulin sinun tarkoittavan paperiteollisuuden muistomerkkiä 60 metriä Sumpenista kaakkoon, jonka ohitin kanoottia kantaen (maastokartalla on siinä kohdassa patsaan merkki).
Joo. Tuota asiaa ei internet, eikä kirjallisuuskaan tunne. Järviketjun kautta oli pronssikaudella Hankoniemen kiertävä meriyhteys. Vedenpinta oli silloin kymmenisen metriä nykyistä ylempänä. Sumpgubben lienee ollut silloin merkittävässä kapeikossa pyhä palvospaikka ja lähikallioiden lukuisien hautaröykkiöiden sijainti samaa perua. Vielä vanhemmat Suomen eteläisimmät kalliomaalauksetkin ovat niillämain. Aloitin etsinnät silloin juuri Sumpgubbenilta loitoten. Ei nyt juuri liity melontaan, mutta kiinnostavia asioita kuitenkin. Poikkikulun olen melonut lasikuituinkkarilla nuorempana. Samalla, jolla tuli koluttua Suurympyrät sun muut eteläisen Suomen vesireitit. Enimmäkseen 1980-luvulla.
Tuo pronssikausiasia on mielenkiintoista kyllä. Mitä Sumpgubbeniin tulee, kävin valokuvani läpi vielä kerran, muttei siellä ollut näkymää mainitusta kalliosta. Miltä Sumpgubben näyttää, se jää minulle arvoitukseksi.
Kiva tarina. Joku rannikkojääkäriporukka meloi saman reitin (tai ainakin sen Hankoniemen poikki järviä pitkin) joskus 90-luvulla.
Kiitos lisätiedosta Jyrki. Hmm, en usko, että tästä kovin suosittu reitti tulee — ehkä kerran 10 vuodessa joku tuon meloo. Mielenkiintoinen silti.