Avokanoottiyhdistyksen vappuretki 2021 Hämeen Kaartjoelle

Avokanoottiyhdistyksen vappumelonta on hieno perinne. Vuodesta 2008 lähtien retki on tehty eksoottiseen Viroon tai Latviaan, mutta vuonna 2021 toista kertaa Suomeen – koronapandemian takia.

Retkelle ilmoittautui 7 henkeä, joille kaikille suosittelin koronatestissä käyntiä ja negatiivista ennakkotulosta. Kaikki eivät testissä käyneet, mutta itse kävin hakemassa seitsemännen negatiivisen tuloksen, mikä jäänee viimeiseksi, sillä retken jälkeen sain koronarokotuksen (4.5.2021).

Kuvituskuva jostain Kaartjoen alkupuolelta, kun pupupallo, viipperä ja ilmapallot vielä halkoivat ilmaa ehjinä [summittainen karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Perjantai 30.4.2021

Retki lähti liikkeelle monesta eri paikasta. Tämä kaksikkokanootti lastattiin auton katolle Espoon Eskimoiden vajalla.

Autot ja melojat kohtasivat paikassa, josta Kaartjoki alkaa. ”Parkkipaikan” vieressä on kapea oja [karttalinkki].

Ylioppilaslakki!

Alla olevasta Henri Modigin puolitärähtäneestä kuvasta ilmenee, että yritin noudattaa vapun traditioita – ainakin vappuaattona.

Perjantain ohjelma oli helppo. Melonta 100 metriä Kaartjokea ylävirtaan kaislojen vieritse.

Kiertelyä Kaartjärvellä (isompi kuva tässä).

Olin ennakkoon suunnitellut kuvauspaikan dronelle. Viisi kanoottia, 7 melojaa [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Paluu takaisin.

Kaartjoki on alussa alle 10 metrin levyinen. Puut kaartuvat joen yli. Kaartjoki ei näy satelliittikuvassa (isompi kuva tässä).

Kilometri eteenpäin. Kaartlammilla on Lopen kunnan ylläpitämä tulipaikka, jota ei ole merkitty Maanmittauslaitoksen maastokarttaan [karttalinkki].

Tähän jäimme yöksi.

Maastonäkymä.

Hyvää yötä.

Lauantai 1.5.2021, vappupäivä

Aamun askartelu, kaksisuuntainen spiraali havunneulaspohjalla.

Ylioppilaat vesille.

Kaislojen takana Kaartjoki jatkuu, vaikkei uskoisi.

Vappumeininki. Pupu seuraa Virvan ja Tiinan packraft-kaksikkoa. Eivät Virva ja Tiina yleensä 1-lapaisilla meloilla etene, mutta nyt on mahdollisuus kokeilla. Avokanootti ja 1-lapaiset melat kuuluvat yhteen (isompi kuva tässä).

Matalien siltojen ali (isompi kuva tässä).

Dronekuva kiperästä mutkasta. Näitä on Kaartjoella paljon (isompi kuva tässä).

Esteitä.

Lopen kunnan laavun ohitus [karttalinkki].

Tavallaan melontaa kanjonissa, jos ajattelee tiheän metsän seinäksi.

Helppo on kuusen kaatua kapean joen yli. Silloin noustaan kanootista ja yhtenä joukkueena autetaan toisiamme jatkamaan.

Saavuimme 8,2 km jälkeen Topenon kylään Kalamyllyn kohdalle, johon Kaartjoen kunnostettu melontaosuus päättyy (2 h 45 min eli 3 km/h). Tämän jälkeen Kaartjoki jatkuu liian jyrkkänä ja kivisenä [karttalinkki].

Kärryt kanoottien alle. Tämä lasti (80 kg) oli minun kärryille liian iso, joten kärryt osin hajosivat (pyörä linkuttaa, pitää ostaa uudet kärryt).

Kärräsimme kanootteja 1,4 kilometriä, mutta miksi? Miksi ei kannettu kivisempien kohtien ohi ja jatkettu melontaa heti sen jälkeen?

Siksi, että tämä oli minun vetämä retki. Olin antanut retkilupauksen, että retki on helpohko. Vähemmällä kokemuksella voi osallistua. Vaikeita koskia ei ole. Hyvä retkenvetäjä pitää lupauksen eikä vie porukkaa sellaiseen paikkaan, jossa joki putoaa liki 15 metriä 1,2 km matkalla. Siksi kärräsimme 1,4 kilometriä.

Oli tästä ratkaisusta iloakin. Jäätelöauto!

Tämä oli bonus. Jäätelö kuuluu vappumelontojen perinteeseen Baltiassa, mutta täälläkin osui.

Virva ja Tiina saivat tuutit suoraan kanoottiin, sillä kärryttöminä he olivat meloneet sen minkä me kärräsimme (odotimme 20 minuuttia – kärryillä siis pääsi nopeammin) [karttalinkki].

Jatkettiin.

Topenon jälkeen on paljon esteitä, joista osa helppoja.

Mutta osa vaikeita. Koko joki täynnä pajua. Yhteistyöllä kierretään (isompi kuva tässä).

Erilaisia tapauksia. Tässä kanootti ali ja naiset yli.

Ja taas kierretään, koska ryteikköjä on tiheimmillään 100 metrin välein.

Sitten on paikkoja, joista ei ole kuvaa. Joen poikki on kaatunut puu. Runko on muutamia senttejä veden päällä.

• Melon puun päälle parhaan ylityskohdan viereen. Nousen seisomaan. Runko taipuu alemmas.
• Vuorollaan jokainen meloo taipuneen puun yli. Jos kanootti yhä tarttuu puuhun, nytkyttelemällä pääsee yli – tai jos kyseessä on kaksikko, minun kanootista saa tukea, jolloin kaksikko kevenee ja liukuu helpommin yli.
• Kun viimeinen on autettu yli, myös minä jatkan. Asetun rungon päälle kahareisin. Vedän kanootin puun yli jalkojen välistä.

Tällainen on retken vetäjän tehtävä. Auttaa muita, kun eteneminen menee liian seikkailulliseksi.

Alla olevassa kuvassa vielä yksi tapaus. Olen noussut penkalle ja taivutan oksia ylöspäin. Kanootti mahtuu ali.

Torho-nimisen järven jälkeen joki levenee. Kaatuneita puita ei enää ole ja meno on sujuvaa.

Hanhia. Kevät (isompi kuva tässä).

Kaislakäytävä (isompi kuva tässä).

Sillan ali.

Olin budjetoinut päivälle reilut 30 km melontaa. Normaalissa virtaavassa joessa se tarkoittaisi 6–7 tuntia ahkerointia. Seitsemän tuntia päivässä on minun asteikolla helpohkoa, retkilupauksen mukaista.

Mutta Kaartjoki ei ole sellainen helppo joki, jossa mennään 6–7 tunnissa 30 km. Katselin kelloa ja mietin miten porukka jaksaa.

Sitten tuli vielä koskiakin – ei vallan hirveitä, mutta kuitenkin enemmän kuin ajattelin (isompi kuva tässä).

Retkenvetäjän ajatukseni on, että melon viimeisenä tai toiseksi viimeisenä, jotta tiedän missä takimmainen kanootti liikkuu ja näin kaikilla melojilla on mahdollisuus tulla huomatuiksi. Jos edessä on koski tai pato, silloin porukan kuuluu pysähtyä. Padon ohi kantamisessa autan. Kosket lasken ensimmäisenä tai joka tapauksessa ennen heitä, jotka eivät ole varmoja koskenlaskutaidoistaan.

Kun olen laskenut kosken, kuljen maitse takaisin ja kerron miten koski lasketaan, jos joku vielä empii. Tarvittaessa vaihdetaan kanootin miehistö ja lasken myös muut kanootit koskea alas.

Ihmeekseni havaitsin, että kukaan ei valitellut päivän mittaan väsymystä. Niinpä olimme vesillä yli 9 tuntia klo 20:20 asti. Minä olin se, joka teki päätöksen, että tämä saa riittää. Joen vieressä oli hyvä tasainen alue – siihen nousimme [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Päivän saldo 31 kilometriä, mikä oli mittana hyvä, mutta emme saavuttaneet tavoitetta, Haapajärveä.

Sunnuntai 2.5.2021

Varhaisaamun telttameri (isompi kuva tässä).

Aamutoimissa (isompi kuva tässä).

Retkenvetäjän hommia: illalla kerron, mikä on aamun tavoiteaika vesille. Aamulla huutelen väliaikoja, vielä 45 minuuttia, 29 minuuttia, 14 minuuttia, 7 minuuttia…

Ja sitten ollaan vesillä, ajoissa (isompi kuva tässä).

Tykkään alkukeväästä, kun pusikkojen läpi näkyy. Kylmähkön huhtikuun jälkeen paju ei vielä lehdi (isompi kuva tässä).

Jälleen kärryt. Mutkaista jokeakin pitkin olisi varmasti päässyt, mutta hiekkatie on suorempi (isompi kuva tässä).

Jälleen vesille (isompi kuva tässä).

Toinen kuva samasta paikasta. Edessä Henri ja Irma, takana Pekka.

Jyrkän rannan haasteet. Virva on juuri loikkaamassa kanoottiin.

Saapuminen Haapajärvelle [karttalinkki].

Haapajärven jälkeen joessa on pohjapato, jonka sivusta voi laskea alas. Laskin paitsi oman kanootin myös Henrin ja Irman kaksikon (kuva Irma Matinlauri) [karttalinkki].

Alkukevään puissa on hopeaa. Virossa tai Latviassa olisi kevät pitemmällä – ehkä ensi vuonna jälleen sinne? (Isompi kuva tässä.)

Sunnuntaina meloimme vain 10 kilometriä Tuulensuun sillalle emmekä saavuttaneet Kernaalanjärveä kuten oli tarkoitus. Kun eilinen päivä meni pitkäksi, tämän päivän kuuluikin olla lyhempi [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Tilasimme taksin, jotta päästiin hakemaan autoja.

Yhteenveto

Oli mahtavaa tehdä porukkaretki pitkästä aikaa – tavata monta ihmistä samalla retkellä. Myös valokuvaajana nautin toisten kuvaamisesta. Minulle ihmisen ja luonnon yhdistelmä on upea kombinaatio – ihminen täydentää luontokuvan tuodessaan siihen päämäärätietoista toimintaa ja mittakaavan.

Yksinkertainen kartta kertoo missä Kaartjoki sijaitsee.

Isompi kartta paljastaa, että kyseessä on laajasti ottaen vesistöjen välinen ylänköalue (valkoiset ympyrät ovat käyttämiämme leiripaikkoja).

Kolme vesistöä:

• Kaartjärvi ja Kaartjoki laskevat Kernaalanjärven kautta Puujokeen ja Hämeenlinnaan, josta edelleen Vanajaveden kautta Kokemäenjokeen ja Poriin.
• Punelia on Karjaanjoen yläjärvi, joka laskee Saavajoen kautta Karkkilaan, josta Vanjokea Hiidenveteen, Lohjanjärvelle ja edelleen Karjaanjokea pitkin Karjaalle ja Tammisaareen.
• Riihimäeltä alkaa Vantaanjoki, joka päätyy Helsinkiin.

Retken pituus oli 49 kilometriä (jokea pitkin 42 km), kun laskee kärrytaipaleet mukaan. Tämä oli aivan maksimipituus sellaiselle ”helpohkolle retkelle”, joka voidaan Kaartjoella tehdä yhdessä viikonlopussa.

Tällaisiakin retkenvetäjänä mietin:

Kun kevättulva oli takana eikä sen jälkeen ollut satanut kunnolla, niinpä rannoilla oli paljon pölyävää tomua. Joka kerran kun joen este vaati nousun rannalle kanoottia vetämään, murto-osa rannan pölystä lensi nenään. Eipä ihme, jos retken jälkeen nenä oli pari päivää tukossa.

Siksi paremmin näin: Kun vappuna kevättulva on joka tapauksessa ohi, retkikohde pitäisi valita sen perusteella, kuinka paljon edeltävinä päivinä on satanut.

* Jos on satanut kohtalaisesti, silloin Kaartjoki tai muu pienempi joki on hyvä, sillä vaikka joudutaan ohittamaan esteitä maitse, rannat eivät sentään pölise.

* Jos ei ole satanut paljon, silloin on syytä valita suurempia jokia tai järvireitti, jolloin ei ole tarvetta kulkea niin paljon rannalla tomua hengittämässä.

Kaartjoki on parhaimmillaan huhtikuun puolivälissä viikko tulvan jälkeen. Vappuretki tehdään kuitenkin aina vappuna, joten ajankohtaa ei voi valita.

Hyvä silti että mentiin, sillä jokainen ryhmässä tehty retki opettaa ja antaa ajatuksiin uusia dynaamisia sysäyksiä, jollaisia korona-ajan eristyksissä on syntynyt kovin vähän. Omasta puolesta kiitos kaikille osastujille hyvästä avokanoottiretkestä!

Ryhmäkuva: Henkka, Virva, Tiina, Henri, Pekka, Irma, minä (isompi kuva tässä).

Ehkä 2022 vappuna mennään jälleen Viroon, jonka pohjoisrannikolta löytynee sopiva vappujoki!