Kanootilla Espoosta Turkuun kolmen järviylängön kautta 23.–30.5.2020

Kun koronaepidemian takia Lappiin ja varsinkaan Norjaan ei kesäkuun alussa päässyt (esim. ei yöjunia), päätin tehdä alkukesän suuren melontareissun etelässä: melon kotoa (Espoosta) Turkuun sisämaareittiä mm. Nuuksion, Karkkilan ja Liesjärven järviylänköjen kautta (sitten Loimijoki ja Aurajoki).

Retken ajatus oli sama kuin pääsiäisenä melomani ”suurympyrä” Pääkaupunkiseudun ympäri, paitsi että nyt en palaisi merta pitkin kotiin.

Perusteellisen karttojen tutkinnan jälkeen olin vakuuttunut, että noin 275 km pitkä retki onnistuu 8 päivässä – kunhan ensin hankin uudet kanoottikärryt, sillä maasiirtymiä kertyy runsaasti.

Kuvituskuva Jokioisista, jossa olen kiertämässä uusien kärryjen kanssa lankatehtaan aluetta Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierron alueella [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Lauantai 23.5.2020

Loma alkaa. Vedin kanootin kotirappusilta 300 metriä Espoonlahden rantaan uusien (leveämpien) kanoottikärryjen kanssa [karttalinkki].

Päivän tavoite oli meloa kanootti mahdollisimman pitkälle Nuuksion kansallispuistoon. Lähdin liikkelle klo 6:45.

Hei hei kotimaisema ja 70 metriä korkea Meritorni, joka on yhä Suomen kuudenneksi korkein asuintalo.

Suuntasin pohjoiseen Kivenlahden venesataman ohi.

Kohti Länsiväylää…

.. jonka päällä oli jo varhain muutama kalamies.

Espoonlahden pohjukkaan virtaa kaksi jokea. Espoonjoki ei tällä kertaa kiinnostanut. Suuntasin Mankinjokeen, sillä sen vedet tulevat Nuuksion Pitkäjärvestä [karttalinkki].

Alun kaislikkokujan jälkeen Mankinjoki on miellyttävän leveä ja hyvin ylävirtaan melottava – kauniskin.

Ensimmäinen este. Tuon alta pääsin sujuvasti.

Toinen este. Tuon pystyin kiertämään oikealta.

Kolmas este.

Nousin maihin ja nostin kanootin kaatuneen puun yli.

Pienten esteiden ja 8 km melonnan jälkeen saavutin Espoonkartanonkosken [karttalinkki].

Olin suunnitellut jokaisen matkaetapin ennakkoon Turkuun asti. Tämä oli paikka, jossa nousen joesta.

Olin ostanut retkeä varten paitsi uudet kärryt myös siniset liinat, joilla sitoa kärry kanootin alle. Yhtään harjoituskiinnitystä täysmittaiselle kanootille en ollut tehnyt, mutta kaikki sopi yhteen kuin valettu.

Vaikka vankka polku oli tarjolla, vedin kanoottia valokuvaa varten kuoppaisessa ruohikossa. Hyvin toimii. Ihanat kärryt. Tästä tulee hyvä retki.

Nuuksion Pitkäjärvestä alkava Brobackanjoki laskee kohti merta mutkitellen ja kulkee mm. kahden golfkentän läpi. Golfkentälle en halunnut melomaan. Minun reitti kulki kärryillä hiekkatietä pitkin (Peringintie).

Laskeuduin Brobackanjokeen vasta, kun sen jatko menee melko suoraan kohti Nuuksion Pitkäjärveä [karttalinkki].

Este.

Pusersin itseni ali.

Alla seuraava vai olisiko jo viides este? Tämän esteen ohitus vaati kanootin vetämistä maata pitkin 30 metriä.

Sitten tällainen, jossa olisi kevättulvan aikaan virtapaikka. Nyt on vain kiviä.

Saavutin Svartbäckträsketin. Se on varsin erämainen järvi, jonka etelärannalla korkea kallio [karttalinkki].

Laulujoutsenet.

Svartbäckträsketin jälkeen seuraava jokipätkä.

Liian paljon kaislaa. Vedetään ohi.

Näin jatkoin ja kun kello oli melkein 12, vedin kanootin rantaan ja söin lounaan.

Tämä ei nyt mene hyvin.

Tarkoitus oli meloa joki ylös Nuuksion Pitkäjärveen, mutta kaislojen ja hitaan etenemisen takia vaihdoin taktiikkaa. On päästävä lähimmälle tielle.

Tielle pääsy oli ryteikössä vaativa tehtävä: 300 metrin matka kesti 60 minuuttia (tarkistettu jälkikäteen gps-paikantimesta).

Kun pääsin osaksi tieverkostoa, sain taas kokeilla kärryjä. Se oli kivaa, koska uutta. Tässä olen alittamassa Turunväylää.

Siih-siih.

Uusi ääni kiinnitti huomioni kanoottia vetäessä ja syykin näkyy yllä olevasta kuvasta. Vasen pyörä on liian lähellä kumikanootin pintaa. Kanootin notkuessa kumipinta osuu toisinaan pyörään.

Liinat irti ja kanootti uudestaan balanssiin keskelle kärryä. Tutuksi tuli kärryn viritys, sillä kumikanootin kanssa täytyy olla huolellinen: kumipinta ei saa osua pyörään eikä maahan. Muuten se kuluu puhki.

Tämänkin opin: Pituussuunnassa paras balanssi on hieman etupainoinen. Silloin paitsi vedän kanoottia myös kannan sitä. Näin kanootin perä ei viistä hiekkatietä ja puhkea. (Jos kärryt eivät ole aivan oikealla kohdalla, vesipullojen siirto eteen tai taakse viimeistelee balanssin.)

Saavuin Brobackanjoelle 300 metriä Nuuksion Pitkäjärvestä etelään [karttalinkki].

Kanootti vesille ja menoksi, mutta voihan järvikorte.

Kun vähään aikaan ei ole satanut, Nuuksion Pitkäjärven padon läpi ei tule juuri ollenkaan vettä. (Järvikortteen massaesiintymiin matalassa joessa sain tutustua myöhemminkin.)

Nosto padon yli. Olen Nuuksion Pitkäjärvessä ja kello on 14. Aika hyvin.

Meloin järven länsirantaa, jossa on jylhiä kallioita.

Tuohon mäntyyn kannattaa kiinnittää huomiota.

Sen alla on kalliomaalaus 5000 vuoden takaa. Tuo punainen läntti: hirvi (tässä valokuvassa hirven muoto ei erotu) [karttalinkki].

Haltian luontokeskuksen ohitus.

Nuuksion Pitkäjärven pohjoisosassa on korkea kallio, Romvuori.

Koska tämä retki on Lapin retken korvike ja Lapin retkelläkin olisin kiivennyt kallion päälle ottamaan maisemavalokuvaa, tein sen myös nyt [karttalinkki].

Nuuksion Pitkäjärvi korkeine kallioineen on Nuuksion järviylängön helmi, yksi monista. Paljon sen rannoilla on toki mökkejäkin, mutta myös alkuperäistä.

En käy tässä kirjoituksessa Nuuksion järviylänköä enempää ylistämään. Sen olen tehnyt perusteellisesti vuonna 2013 Melonta ja soutu -lehden artikkelissa Kanootilla Nuuksioon.

Olin myös helmikuussa käynyt Romvuorella, mutta hieman pohjoisemmassa. Ohessa sekin kuva.

Nuuksion Pitkäjärven pohjoisosassa on veneenlaskupaikka, jossa kytkin jälleen kärryt kanootin alle [karttalinkki].

Högbackan tilan ohitus.

Nuuksion bussi 245. Hiekkatiellä on tilaa.

Niin pääsin 5 kilometrin kärräyksen jälkeen Kattilaan ja Kaitlammelle, jonka rannasta ei ole tuoretta valokuvaa, kun jäin jutustelemaan neljän hengen seurueen kanssa ja valokuvaus unohtui. Niinpä ohessa sama Kaitlammen ranta syyskuussa 2011 [karttalinkki].

Kaitlammen yleinen ranta on tässä vain 10 metrin levyinen, mutta on kanootin laskuun riittävä (muuten Kaitlammen rannat ovat kaakon puolella yksityisiä tai liian kallioisia).

Meloin Kaitlammen yli ja rantauduin länsipuolelle yksityismökkialueen aidan eteläpuolelle. Tavoittelin hiekkatietä, joka tulee yksityismökkialueelle.

Kätevää olisi kulkea satunnaisen mökkipihan kautta, mutta siihen ei jokamiehenoikeus riitä. Metsässä ei leveitä polkuja ole, vaan kanootti on vedettävä 300 metriä rääseikön läpi, jossa kiviä, kaatuneita puita ja tiheikköjä.

Tästä kahden puun välistä kulkee melontareitti Espoosta Turkuun. Hah!

Saavutin hiekkatien ja vedin kanoottikärryä vielä reilun kilometrin, kunnes kello oli miltei 20, jonka olin asetanut takarajaksi, jolloin pitää tehdä leiri. Pesin kasvot purossa, kaadoin kanootin metsään nurin päin ja pystytin teltan. Iltapalaa ja unta [karttalinkki].

Hyvin oli sujunut ensimmäinen päivä retkellä Espoosta Turkuun: kanootti liikkui 31,7 km, josta melontaa 18,6 km ja kärryvetoa 13,1 km.

Sunnuntai 24.5.2020

Kuuntelin teltassa lukemattomia kevätlintuja sekä illalla että aamulla. Lintujen suloinen mekkala jatkui läpi retken – onhan juuri nyt siihen paras vuodenaika.

Jatkoin hiekkatietä länteen.

Poistuin Nuuksiosta. Saavuin Siuntionjoen vesistöön Poikkipuoliaiselle, jonka rannat ovat täynnä mökkejä. Työnnyin vesille kaislikon läpi [karttalinkki].

Kun meloin pääsiäisenä ”suurympyrän” eli Vantaanjokea vesistöä ylös ja sitten Siuntionjokea alas (ja näin kiersin 750 000 ihmistä), silloin meloin Poikkipuoliaisen pituussuunnassa. Nyt meloin sen poikki.

Nousin vesiltä Poikkipuoliaisen länsipuolella ja aloin vetää kanoottia kohti Enäjärveä. Tähän kohtaan osui reissun suurin tahaton moka: vedin kanoottia hiekkatietä 650 metriä väärään suuntaan, kunnes älysin kääntyä. Alla olevassa kuvassa olen jo asfalttitiellä.

Myös Enäjärvi on Siuntionjoen vesistöä. Kärryt osoittivat laatunsa. Vedin kanootin muhkuraista törmää alas Enäjärven laskuojan viereen. Ei olisi onnistunut vanhoilla kärryillä [karttalinkki].

Näitäkin vesiä olen aiemmin melonut ja kuvan tierummun läpi kulkenut vuonna 2012 tässä Siuntionjoki-filmissä (49 sekunnin kohdalla).

Toiseen suuntaan on Enäjärvi.

Meloin Enäjärven itärantaa ja katselin länsirantaa.

Laulujoutsenia.

Melottuani järven toiseen päähän olin saapunut Nummelan puoleiseen veneenlaskupaikkaan. Tuossa söin lounaan [karttalinkki].

Sen jälkeen oli ohjelmassa urbaani kärräys Nummelan läpi, Salpausselän yli.

Olin merkinnyt etukäteen muistiin paikat, jossa teen vesitankkauksen. Nummela oli sellainen (sitten Karkkila, Forssa, Loimaa, Pöytyä/Aura). Koska en tiennyt mihin kanootin jättäisin, en tehnyt vesitankkausta (mahdollisesti ruuhkaisessa) Citymarketissa. Valintani oli pieni K-market, jonka eteen kanootin jätin, kun kaupassa kävin.

Vesitankkaus. Sellaista ei tarvitse tehdä Lapin retkillä, jossa luonnonvedet ovat puhtaat. Täällä Etelä-Suomessa on toisin. Kannoin mukana vesisäiliöitä 8 litran edestä, josta 1,5 litraa oli ”varavettä”, jota en aikonut käyttää vaan säästin pahan päivän varalle.

Otin kaupasta kyytiin 5 litraa lisää vettä.

Mäki nousi ylös yhä ponnekkaammin.

Kun lähdin Enäjärvestä, olin 49 metriä merenpinnan yläpuolella. Kun ylitin Salpausselän, olin 111 metrissä. Salpausselän päällä on ulkoilureittejä ja siltoja hiihtäjiä varten.

Kanootinkärrääjän selfie.

Kun laskeuduin Hiidenvedelle Karjaanjoen vesistöön, olin 32 metriä merenpinnan yläpuolella – siis 17 metriä alempana kuin Enäjärvellä [karttalinkki].

Olin hieman jännittänyt kuinka Nummelassa suhtaudutaan kanootinkärrääjään. Nummela on sentään asuttu taajama. Miten katujen ylitykset sujuvat? Montako kertaa joudun selittämään kysyjille mistä tulen, minne menen? Totuus on, ettei ihmisiä kiinnosta. Olen vain yksi osa liikkuvaa muurahaiskekoa, vaikkakin erilainen muurahainen. Ihmisillä on omat kiireensä ja asiansa, ainakin Nummelassa.

Kävin katsastamassa Hannansaaren laavun. Tänne en aikonut jäädä, iltapäivä on liian varhainen [karttalinkki].

Onni on meloa liki tyynessä Hiidenveden pitkää selkää.

Vastaan meloi kaksi Hiidenveden Purjehtijoiden kajakkimiestä.

– Hyvää päivää.
– Päivää.
– Päivää.
– Millaisen reitin meloitte?
– Käytiin kiertämässä Kiihtelyssaaret.
– Okei.
– Mikäs kanootti tuo on? Onko se joku kalastuskanootti?
– Kyllä tällä voi matkaakin tehdä. Olen menossa Turkuun.
– TURKUUN?

Tunsin lapsellista mielihyvää, kun pääsin selostamaan, että olin eilen lähtenyt Espoosta ja mitä reittiä aion Turkuun meloa.

Yritin kertoa kuin aivan tavallista asiaa, mutta totuus on, ettei tämä minullekaan tavallista ollut. Olen toki aiemmin melonut kaikissa tämän retken vesissä (paitsi Aurajoessa), mutta on kokonaan eri asia punoa erillisistä vesistöistä yhtenäinen reitti.

Kun hankkii kanootin, voi meloa yhdessä vesistössä kerrallaan. Kun hankkii kärryt, vesistörajat häviävät ja maailma laajenee. Se on metafyysinen kokemus. Maantieteellisiä rajoja ei ole. Reitinsuunnittelusta tulee keskeinen osa retkeä.

• Minkä vesien kautta kulkee nopein, suorin ja helpoin reitti?
• Tunnenko vesistöt? Mitkä pienemmät vesiväylät ovat melottavissa toukokuun lopussa?
• Miten voin minimoida kärräyksen määrää ja maksimoida melonnan määrää?
• Missä kannattaa sittenkin kärrätä, jos vesireitti on mutkikas tai hankala?
• Missä kohdassa vesistö ylitetään?
• Missä tehdään vesitäydennys?

Kun kävin tätä tehtävää läpi Espoo-Turku-retkeä varten, suorin ja nopein reitti eivät olleet samat. Olin jo tähän asti tehnyt mutkia – esim. Enäjärven melonta oli mutka – mikä näkyy gps-jäljestä (vihreä melontaa, oranssi kärräystä). Kokonaisuutena reitti oli silti oikein hyvä, kun huomioi kaikki kriteerit.

Huom! Kuvassa näkyy myös pääsiäisenä tehty ”suurympyrän” melonta, joka kesti 5 päivää.

Meloin Hiidenvettä 10 km, kunnes saavuin Vanjoelle eli sille Karjaanjoen osalle, joka laskee Karkkilan Pyhäjärvestä Hiidenveteen [karttalinkki].

Aloin nousta jokea ylöspäin.

Haavat eivät ole vielä lehdessä.

Traktorikuski on ollut täsmällinen – sepä silmää miellyttää.

Bää-ä.

Muu-u.

Joen nouseminen oli helppoa, sillä Vanjoen virtaus on vähäinen eikä joen yli kaatuneita puita ollut.

Miellyttävän kaareva maisema.

Sitten tuli vastaan kuolemanvaarallinen paikka, jossa virta vie vauhdilla kaatuneeseen puuhun tai pensaaseen. Vastaavaa en ole nähnyt 20 vuoden melontauran aikana (isompana tässä).

Sijainti on Jokikunnantiestä 300 metriä alas [karttalinkki].

Joen törmä on sortunut (törmän korkeus 1 metri) ja uusi reitti kovertunut kenties kevättulvalla. Jos tilannetta ei havaitse 30 metriä ennen ja navigoi rantaan viimeistään 20 metriä ennen, silloin virta vie vauhdilla kaatuneeseen puuhun.

Tein tuosta tarkoituksella ”kaaviokuvan” (isompana tässä), jotta voin selittää vielä kerran.

• 30 metriä ennen tilanne pitää havaita.
• 20 metriä ennen pitää etsiytyä rantaan (kanoottini on siinä).
• 15 metriä ennen on myöhäistä.
• Sen jälkeen ajaudut voimakkaassa virrassa puun/pensaan oksistoon, jolloin voi tapahtua mitä tahansa. Kanootti kaatuu. Virta vie sinut oksistoon veden alle, ellet ole osannut hypätä kanootista törmälle ennen jysäystä.

Olen tiedottanut asiasta Hiidenveden Purjehtijoille, jonka ”kotilääniä” Vanjoki on (tiedotin jo samana iltana). Tänään 14.6.2020 saamani tiedon mukaan kohdetta ei ole vielä käyty raivaamassa. Ansa on yhä siellä.

Minun kannalta vaaranpaikka oli turvallinen, koska nousin kohteeseen alavirran puolelta ja raahasin kanootin ohi. Koetin katsella oksiston alle onko vedessä jo hukkuneita melojia tai kanootteja, mutten nähnyt…

Kuten sanoin en ole 20 vuoteen nähnyt yhtä vaarallista paikkaa. Toivottavasti tuonne ei lähde kukaan kokematon tumpelo melomaan (vaara on olemassa, sillä yleisesti ottaen Vanjoki tunnetaan helppona jokena). Jos joku tämän kirjoituksen perusteella haluaa lähteä sahaamaan oksat pois, minua saa kysyä mukaan.

Se siitä. Olen paasannut tarpeeksi.

Päivitys 30.8.2020. Hiidenveden Purjehtijoiden Pekka Pitkänen ilmoitti, että ongelmapaikkaan on lisätty varoituslaput sillalle:
VAARA! 300 m sillasta alavirtaan on maanvyöry tehnyt kapeikon, jossa vesi virtaa kaatuneen puuston lävitse! Rantaudu hyvissä ajoin oikean puolen rantaan!

.. ja myöhemmin ongelmapaikan yläpuolelle: VAARA! Nouse rantaan!

Ongelma on yhä jäljellä, mutta asia sentään selkeästi kommunikoitu. Kiitän!

Pian tuon paikan jälkeen joki muuttuu laakeaksi.

Kalamiehiä Vanjärven edessä.

Vanjärvi on tunnettu lintujärvi, jonka luona on lintutorni. Veneitä ja kanootteja saa vuokrata [karttalinkki].

Tornin vieressä on maapohjainen korkea laavu, joka ei ole suunniteltu nukkumista vaan seisoskelua ja sateen pitämistä varten.

Näkymä lintutornista.

Jatkoin yhä pohjoiseen. Joen penkereet jyrkkenivät.

U-mutka.

Lopetin melonnan klo 19:55 ja pystytin teltan traktoriuralle pellon laitaan [karttalinkki].

Jälleen hyvä päivä. Kanootti liikkui 36,5 km, josta 8,2 km kärryjen päällä (mukana ei ole 1,3 km kärräystä, jolloin vein kanoottia vikasuuntaan ja takaisin).

Turku, täältä tullaan!

Maanantai 25.5.2020

Jatkoin melontaa Vanjokea ylävirtaan.

Viiksekäs puu.

Jannen kirjain.

Pari tuntia etenin esteettömässä joessa. Kun joki alkoi mutkitella, vastaan tuli ensimmäinen puuröykkiö [karttalinkki].

Keplottelin itseni yli. Heti perään seuraava.

Ennen kolmatta puuröykkiötä nousin virrasta.

Meni kuten suunnittelin. Olin ennakkoon arvannut, että joki muttuu mutkitellessa hankalaksi ja tähän kohtaan nousisin [karttalinkki].

Siirryin Koivistontielle suunnaten kohti Haapalan taajamaa. Kun hiekkatiessä oli alamäki, käänsin kanootin eteeni. Kanootti vetää [karttalinkki].

Näin pääsin Karkkilan Pyhäjärvelle liki 6 km kärräyksen jälkeen [karttalinkki].

Karkkilassa oli seuraava vesitäydennys. Jäätelö kuului ohjelmaan.

Karkkilan Pyhäjärvi on oikein mainio järvi. Vesi on puhdas ja siellä on kelpo uimaranta.

Ikävä kyllä Karkkilan Pyhäjärvi on varsin pieni. Se auttoi eteenpäin vain 1,9 km, kunnes nousin sen länsipään veneenlaskupaikassa ylös.

Edessä oli toistaiseksi pisin kärräys kohti Karkkilan järviylänköä. Tie oli mäkinen.

Vedän kärryjä loivaan ylämäkeen. Hiki valuu. Pyyhin kasvoja hihaan. Samaan suuntaan kulkeva auto pysähtyy. Ikkuna aukeaa.

– Tarvitsetko apua?
– Kiitos, en tarvitse. Olen menossa Turkuun. Lihasvoimalla.

Hetken hiljaisuus. Jatkan vetämistä. Auto ajaa vierelläni.

– Mä arvostan tota. Ootko sä joku julkisuuden henkilö?
– En ole. Tai on mulla blogi.
– Mikä osoite? Mä meen heti kotiin lukemaan.

Saavuin 7,5 km jälkeen lähelle Karkkilan järviylängön ensimmäistä järveä, jonka nimi on Kolmperse (hurja nimi).

Kolmperseen rantaviiva on täynnä mökkejä. Mitä tein? Valitsin kaksi taloa, joiden välimatka on 100 metriä. Siitä välistä puserruin metsän läpi 200 metriä järvelle. (Arvio jälkikäteen: ei maksanut vaivaa, sillä 500 metriä myöhemmin järvelle olisi päässyt varmasti helpommin.)

Jälleen vesillä. Hienoa. Tuosta kapeasta salmesta läpi, jonka vasemmalla puolella on mökki ja oikealla ei [karttalinkki].

500 metriä myöhemmin seuraava salmi. Nyt on kumpikin puoli ilman mökkiä. Tähän voisi jokamiehenoikeudella leiriytyä.

Karkkilan järviylänkö ansaitsee hehkutusta. Se on hieno järvisokkelo.

Karkkilan järviylängöllä on 7-8 keskeistä järveä, joiden välillä on lyhyitä kannaksia, joiden yli kanootin voi kantaa tai useimmiten vain meloa kapeaa kanavaa seuraavalle järvelle. Alla olevasta kuvasta selviää reittini oikealta vasemmalle: Kolmperse => Jäljänjärvi => Saarijärvi => Salovesi => Heinjärvi.

Vihreä viiva on melontaa. Oranssin viivan kohdalla kanootti on liikkunut maata pitkin. Toisin sanoen minun täytyi liikkua maitse vain kahdesti viidellä järvellä.

Valkoinen ympyrä oli kolmannen yön leiripaikka.

Punainen ympyrä voisi olla alkukohta viikonlopun retkelle (25+ kilometriä): Salovesi => Saarijärvi => Jäljänjärvi => Saukonpää => Antiainen => Tämäkohtu => Kolmperse => Jäljänjärvi => Saarijärvi => Salovesi.

Mökkejä Karkkilan järviylängöllä on, mutta vain kolmasosan verran rantaviivasta. Huomattavasti enemmän on rantoja sekä järvissä saaria, jonne saa leiriytyä.

Miten käytännössä? Kun olin melonut Kolmperseen läpi, saavuin puroon, joka johti Jäljänjärvelle. Se ei ollut melottavissa [karttalinkki].

Vieressä oli polku-ura, jota muutkin ovat käyttäneet.

Kyltti Jäljänjärvellä, johon saavuin.

Huom! Kyseessä on laiton kyltti, sillä kiinteistökartassa tämä kohta ei kuulu mihinkään mökkitonttiin eikä ”ehdotonta oleskelukieltoa” voida muutenkaan julistaa. Kysyin asiaa paikalliselta melontayrittäjältä (Vähäveden retkimelontakeskus) ja ainakaan he eivät ole tätä kylttiä puuhun naulanneet (kyltti on siis jommankumman naapurin perua). Itse asia on toki kyltin suuntainen: paikalle ei kannata jäädä, sillä se estäisi muiden melojien läpimenon.

Jäljänjärven läpäistyäni piti kanoottia ihan proosallisesti vetää suon yli, kun viereinen puro oli kaislikkoinen [karttalinkki].

Sitten pääsin puroon, mutta tuokin piti vielä kantaa ohi, koska vesi virtasi vastaan.

Hetken kuluttua veteen.

Vettä pitkin.

Kohti Saarijärveä.

Tuohon joen viereen lopetin kolmannen päivän melonnan [karttalinkki].

Uintia ja hiet pois. Aah. Iltaruoan keitin järviylängön veteen, sillä juomavettä oli säästettävä. Huomenna en kulje sellaisen kaupan kautta, jossa voisi tehdä vesitäydennyksen.

Kanootti liikkui 27,8 km, josta 14,2 km kärryjen päällä. Vaikka päivä oli ollut kärryvoittoinen ja aiempia lyhyempi, olin hyvin aikataulussa.

Tiistai 26.5.2020

Taas liikkeelle.

Karkkilan järviylängölle harvinainen rantakallio. Näitä ei ole täällä monta.

Tyyntä.

Saarijärven saari.

Sen nimi on Paskoisaari [karttalinkki].

Ei mökkiä saaressa. Epävirallinen tulipaikka on. Tähänkin saisi leiriytyä.

Kohti kanavaa, joka vie Saarijärveltä Salovedelle [karttalinkki].

Hyvin melottava.

Sillan ali.

Ja olen Salovedellä.

Salovesi on järvistä labyrinttimaisin. Kapea kanava.

Täällä meinaa eksyä. Seuraava kanava.

Ja seuraava.

Jo avartuu.

Saarten väleistä.

Kohti kaislikkoa.

Josta lähtee pitempi kanava kohti Heinjärveä [karttalinkki].

Kanavaa pitkin.

Sillan ali. (Tämä silta oli aiemmin piirtämässäni kartassa punainen ympyrä.)

Edelleen jatkuu ja maisema muuttuu.

Herranjestas. Tällaista karua maastoa olen nähnyt vain Lapin soilla.

Suon keskellä on alle 2 metriä leveä puro, jonka syvyys on 1 metri. Siinä mahtuu melomaan. Kymmenen huutomerkkiä. Olin haltioitunut. Etelä-Suomessa on tällainen aarre.

Nuuksion järviylänkö – Karkkilan järviylänkö (vertailu):

• Nuuksiossa on monella järvellä jyrkkiä rantakallioita – Karkkilan järviylängöllä ei juuri.
• Nuuksiossa siirtymät järvien väleillä ovat pitkähköjä – Karkkilan järviylängöllä ylihelppoja.
• Nuuksion järvet ovat muodoltaan perustavallisia – Karkkilan järviylängöllä jopa sokkelomaisia.
• Nuuksiossa tutkitaan maastoa patikoimalla – Karkkilan järviylängöllä nimenomaan kanootti on paras väline.

Saavuin Heinjärvelle, joka oli tämän retken ylimpänä oleva järvi: 117,4 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä eteenpäin matka kohti Turkua olisi alamäkeä.

Meloin järven yli kohti tietä.

Mahtuu läpi.

Hetken kuluttua havaitsin, ettei tänne pienelle Heinlammelle ollut tarkoitus tulla.

Palasin tielle. Tähän päättyi retki Karkkilan järviylängöllä [karttalinkki].

Vedin kanootin Salkolanjärvelle (4 km). Näin olin siirtynyt Karjaanjoen vesistöstä Kokemäenjoen vesistöön [karttalinkki].

Vesille.

Salkolanjärveltä alkaa kapea puro Liesjärvelle [karttalinkki].

En hoppuillut, vaan pidin Salkolanjärven uimarannalla lounastauon. Käytin kokkaukseen järvivesiä, sillä tämä oli retken kolmas kirkasvetinen järviylänkö.

Lounaan jälkeen puroon. Esteet vaativat kanootin nostelua.

Porintien sillan alta näkyy Liesjärven kansallispuiston aita.

Vähän kuin poroaidan alitus Lapissa.

Välillä pääsee.

Välillä ei.

Sillan ali.

Liesjärvi [karttalinkki].

Liesjärvellä on kolmen läänin kulmapiste: Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Häme. Siirryin tästedes muutamaksi päiväksi Hämeen lääniin.

Liesjärven kansallispuisto ei ole samanlainen yhtenäinen elämys kuin Nuuksion kansallispuisto tai Karkkilan järviylänkö, mutta kolme erikoisuutta siellä on.

Ensimmäinen erikoisuus on Korteniemen perinnetila, jonka ohitin pysähtymättä [karttalinkki].

Toinen erikoisuus on kapea käärmemäinen Kyynäränharju, jota en tällä retkellä ohittanut. Ohessa toukokuun 2013 kuva kilometrin mittaisen Kyynäränharjun katkoskohdasta [karttalinkki].

Kolmas erikoisuus on hieno Turpoonjoki. Siitä olen kirjoittanut tässä blogissa aiemminkin. Turpoonjokea pitkin kulki valitsemani melontareitti Espoosta Turkuun [karttalinkki].

Turpoonjoen erityispiirre on mustanpuhuva vesi, mikä johtuu korkeasta humuspitoisuudesta.

Turpoonjoki virtaa rauhallisesti. Pienet kosket ovat helppoja.

Ylämyllyn patoa ei kannata laskea kanootilla. Ohitus on helppo: 10 metriä soratöyrään yli [karttalinkki].

Ylämyllyn padon jälkeen on 3,6 km Turpoon kylän padolle, jonka kierto on 150 metriä, kun kaikki patorakenteet huomioidaan (kierto tapahtuu hiekkatietä myöten) [karttalinkki].

Turpoon kylän padon jälkeen oli Turpoonjoen ainoa kaatuneiden puiden röykkiö. Tähän tulo vaati tarkkuutta, sillä vedessä on hieman virtausta. Rantaan pääsyn jälkeen kanootin nosto yli on kuitenkin lyhyt.

Turpoonjoen erämainen osuus on hieman alle 6 km. Sitten alkavat pellot.

Joki on varsin kapea, mistä seurasi erikoinen tapaus.

Edelläni ui isokoskelonaaras ja 9 poikasta. Ne pakenivat kanoottia, eivätkä käsittäneet nousta pois virrasta. Parin minuutin välein toistui sama harmillinen näky: koskeloperhe pelästyy ja ui karkuun. Tunsin olevani kurja tyhmä ihminen, joka ajaa takaa viattomia luontokappaleita.

Mitä tehdä? Pysähdyin ja pidin 5 minuutin tauon, jotta isokoskelot ehtivät kauemmas. Se ei auttanut, sillä pian saavutin jälleen koskelot ja sama onneton takaa-ajo jatkui.

Saavuin Porraksen kylään koskeloperhe edelläni. Rannalla vanha mies katsoi toimiani.

– Mitä sinä tuolla tavalla noita isokoskeloita pelottelet?
– Olen siitä pahoillani. Mutta olen menossa Forssaan ja tästä minun on mentävä.
– Pitäisit taukoa, jotta koskelot pääsevät rantaan.
– Sitäkin olen yrittänyt. En tiedä mitä tehdä. Joki on kapea eivätkä koskelot ymmärrä väistää. Onko tässä edessä suurempia kaislikoita tai joen leventymiä?

Tähän asti vanha mies oli ollut vihainen, mutta nyt hänellä välähti, että meillä voisi olla yhteinen suunnitelma.

– Tuossa 300 metrin päässä on sivujoki. Koskelot voisi ajaa sinne.
– Ahaa.
– Minulla on siellä soutuvene. Odota tässä 10 minuuttia ennen kuin jatkat.

Näin sovittiin. Heittäydyin kanoottiin selälleni ja katselin taivasta, puiden latvoja. Kymmenen minuuttia kului. Jatkoin melontaa. Kun tulin jokihaaraan, näin soutuveneen ja kaksi tyttöä, tuohduksissaan.

– Oletko sinä se toinen koskelomies. Nyt on poliisi kutsuttu paikalle.
– Anteeksi mitä?

Samassa kuulin tieltä huutoa. Siellä oli vanha mies.

– Tehtävä suoritettu. Koskelot on pelastettu sivujokeen.
– Hienosti tehty. Kiitos paljon. (Nostin peukalon pystyyn.)

Kävi ilmi, ettei vanhalla miehellä ollut omaa soutuvenettä ensinkään. Hän oli mennyt mitään kyselemättä tyttöjen tontille ja vei heidän veneen, minkä tytöt olivat havainneet ja siitä seurasi konflikti.

Eikä tämä ollut heidän ensimmäinen kiistansa. Oli apeaa kuunnella tyttöjen tilitystä vanhan miehen typeryydestä. Poliisi oli soitettu, jotta ikikiistaan saadaan ratkaisu (säälin sitä poliisia). Kuuntelin aikani. Yritin väliin sanoa, että eikö pääasia sentään ratkennut, kun koskelot pääsivät sivujokeen, mutta se ei tyttöjä vakuuttanut (olisivat he itsekin osanneet ne koskelot sinne ajaa).

Omaksuin ymmärtäväisen lähimmäisen roolin ja kuuntelin erilaisia näkökulmia vielä tovin, kunnes tuntui, että suurin kiukku on laantunut ja kaikki asiat kahteen ja kolmeenkin kertaan kerrottu.

Kaunis kaariheijastus Turpoonjoen viimeisillä metreillä.

Saavuin kanootilla Kuivajärveen, jonka etelärannalle oli merkitty laavu. Kun en laavua heti nähnyt, niin vedin kanootin penkereen yli ja leiriydyin [karttalinkki]. Pesin kasvot Kuivajärvessä, tein iltapalan ja menin nukkumaan – ajatellen yhä Karkkilan järviylänköä, joka oli tämän retken ehdoton huippuelämys.

Kanootti liikkui 40,1 km, josta 4,2 km kärryjen päällä. Myötävirta oli auttanut menoa kuten myös se, että kärryvedon määrä oli pieni.

Keskiviikko 27.5.2020

Kun aamulla meloin sata metriä, havaitsin, että siinähän se laavu olisi ollut. Auts [karttalinkki].

Symmetrinen kaarisilta heijasteineen. Näistä voisi kerätä sarjan [karttalinkki].

Olin etukäteen katsonut kartalta Tammelan Pyhäjärven pyöreää muotoa [karttalinkki].

Matkaa järven yli oli 6 kilometriä. Tätä järveä ei olisi kiva meloa kovassa vastatuulessa, sillä saaria ei ole. Onneksi on tyyntä.

15 minuutin jälkeen vastatuuli alkoi.

20 minuutin kuluttua oli täysi puhuri päällä. Aallot murtuivat siellä täällä ja löivät toisinaan muutamia litroja kanootin partaan yli. Oma arvio tuulen kovuudesta = 5 m/s. Sen pystyin hallitsemaan, mutta järven yli melonta kesti 1,5 tuntia (15 minuuttia enemmän kuin normaalisti).

Lähestyin Forssaa. Joen nimi on tästedes Loimijoki.

Jälleen kaarisilta.

Forssan keskusta. Kävin kaupassa täydentämässä vesivarastot. Tein kanootin luona lounaan ja asetin kärryt alle [karttalinkki].

Vain sadan metrin kärräys, kunnes päästään kosken alapuolelle.

Kahden kilometrin jälkeen seuraava pato, jonka ohitus oli lyhyt [karttalinkki].

Matka jatkui pitkään ongelmitta, kunnes saavuin Jokioisiin. Vastassa pato ja lankatehtaan alue, jonne meno oli kyltein kielletty. Kaikki rannat jyrkkiä ja 3–5 metriä korkeita eikä esim. päätien sillalta ole portaita veteen.

Mistä pääsee ylös?

Nousin 3 metrin rinnettä ylös, mikä vaati akrobatiaa kaatuneiden puiden yli. Loimijoki ei ole suunniteltu melojia varten.

Ei siinä mitään, kiertoreitti oli nätti.

Siinä se lankatehdas, jonka pihalle en mennyt.

Sen sijaan kuljin Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierron läpi.

– Mihin olet menossa?
– Turkuun.
– Et pääse. Tämä joki ei mene Turkuun.
– On minulla kärryt.

Kiertoreitti oli 1,7 km pitkä, sillä en lopulta kulkenut kotieläinten katselupaikkojen kautta vaan kiersin ne, jotta vältin kapeat käytävät ja ihmisjoukot (varotoimenpide, koska korona).

Tämän piti olla se helppo päivä. Mennä joen mukana alavirtaan 50 km, mutta se ei toteutunut. Joella eteneminen vaati melan puristamista ja söi voimia koko päivän, sillä vastatuulta oli reippaasti.

Kohta tulee sade.

Ja sade tuli. Vastatuuleen ei kannata rankkasateessa meloa, joten odottelin paikallani puoli tuntia.

Sade vei hetkeksi vastatuulen. Aurinko palasi.

Tuohon kohtaan pellon laitaan pystytin majoitteen – mielellään laittaisi teltan edes puun alle näkösuojaan, mutta Loimijoen varrella ei ole valinnanvaraa [karttalinkki].

Kanootti liikkui 36,6 km, josta 1,8 km kärryjen päällä. Vastatuuli ja pato-ohitukset olivat hidastaneet menoa 15 km verran.

Torstai 28.5.2020

Koska lähdin joka aamu melomaan varhain (6:30–7:30), sain katsella kanootista joen penkan eläimiä: jäniksiä, kettuja, metsäkauriita. Auringon kohottua korkeammalle eläimiä näkyi vähemmän.

Ohitin aamulla Ypäjän. Ypäjä on yhä itsenäinen kunta – Suomen hevospitäjä – kuten Ypäjän verkkosivuilla sanotaan.

Kuvasin sillan.

Kuvasin toisen sillan.

Symmetria aina kiehtoo.

Viisinkertaisesti.

En tunne maaseutuasioita, joten käytän mielikuvitusta: punaharja juo pillimehua.

Merimerkki?

Väylämerkit alkoivat lisääntyä, kun siirryin Varsinais-Suomen lääniin ja lähenin Loimaata.

Loimaalla näin myös tämän retken korkeimman rakennuksen: Loimaan viljavarasto, 75 metriä. Se on Suomen 14. korkein rakennus [luettelo Suomen korkeimmista rakennuksista].

Loimaan idylli.

Tein Loimaan Prismassa vesitäydennyksen ja kävin Hesburgerissa. Ravintola oli korona-ajan takia tyhjä. Hampurilainen piti syödä pihalla (kuten myös jäätelö).

Näyttää jälleen padolta [karttalinkki].

Tällä kertaa helppo kierto.

Vain 30 metriä.

Seuraava pato [karttalinkki].

Hirvikosken pato on komea.

Hirvikoskella myös kalastetaan. Se helpottaa kosken kiertoa.

Kierretty (400 metriä).

Saavuin sille Loimijoen sillalle, joka on lähinnä Aurajokea [karttalinkki].

Nostin kanootin tielle. Tästä alkoi retken pisin kärräys. Alla olevassa kuvassa olen jo edennyt Kertunmäentielle [karttalinkki].

Niinijoen ylitin siltaa pitkin [karttalinkki].

Näkymä sillalta toiseen suuntaan. Kaunis pieni joki, mutta Niinijokea ei kannattanut meloa kumpaankaan suuntaan. Se ei olisi edistänyt matkaa.

Pystytin teltan metsään [karttalinkki].

Kanootti liikkui 37,5 km, josta 8,7 km kärryjen päällä. Vastatuuli ja pato-ohitukset olivat hidastaneet myös tämän päivän etenemistä.

Perjantai 29.5.2020

Reitti Loimijoelta Aurajoelle on linnuntietä 15 km (Hirvikoskelta Oripäähän, punainen nuoli). Kun en Aurajokea tuntenut, tähtäsin vihreän nuolen mukaisesti etelämmäs. Kenties siellä Aurajoki olisi tarpeeksi leveä?

Kuinka kävi? Noudatin suunniteltua reittiä, mutta oranssia väriä (kanootin kärräystä) kertyi enemmän kuin suunnittelin, koska Aurajoessa oli liian vähän vettä (kuvassa valkoinen ympyrä on yöpyminen – siniset ympyrät vesitäydennyksiä).

Siis matkaan. Hiekkatie maalaismaisemassa.

Tuulella oli sama suunta kuin edellisinä päivinä. Tämän traktorin ohitin pikamarssia, jotten keräisi päälleni enempää pölyä.

Nämä pienet patsaat olivat osa Pöytyän kulttuurihistoriallista polkua.

Saavuin Aurajoelle [karttalinkki].

Kun Aurajoen leveys on 6 metriä ja molemmilla puolilla metsää, päätin jatkaa kanootin kärräystä etelään. Siellä olisi kuitenkin kaatuneita puita.

Vedin kanoottian kilometrin Turuntietä etelään ja katselin vieressä virtaavaa Aurajokea. Yhtään kaatunutta puuta en nähnyt. Joko sittenkin kannattaisi meloa?

Päätin mennä Aurajokeen [karttalinkki].

Estetyyppi yksi. Kivisissä virtapaikoissa vesi ei riitä. Kanootti pitää talutella kosken läpi.

Estetyyppi kaksi. Puuryteikköjen yli on hankala mennä.

Estetyyppi kahden variaatio…

.. tästä mennään ali.

Estetyyppi kolme. Järvikortetiheiköt tukkivat uoman.

Erilaiset esteet seurasivat toisiaan. Tällä tavalla en Turkuun sujuvasti pääse. Päätin nousta virrasta seuraavalla sillalla eli tässä [karttalinkki].

Pian oli kanootti taas Turuntiellä, jota pitkin jatkoin etelään.

Jälleen Aurajoki käväisee Turuntien lähellä. Kaunis maisema. Menenkö jokeen?

En.

Jatkoin kanootin vetämistä Pöytyälle, jossa tein vesitäydennyksen [karttalinkki].

Pöytyällä takaisin jokeen.

Aurajoki oli jo 20 metriä leveä. Tämä näyttää hyvältä.

Tässä järvikortematalikossa oli omat haasteensa, mutta pääsin läpi kahdella melalla ”hiihtämällä”, kun virtaustakin oli.

Aurajoen erityisluonne kävi vähitellen ilmeiseksi. Rannat nousevat joesta 10 metriä ylös, mutta loivasti. Kuuset ovat tavattoman vankkoja.

Toinen maisema, jossa samat piirteet: loivasti 10 metriin nouseva ranta ja vankat kuuset, jollaisia ei Uudenmaan joissa näe.

Tai sitten peräti kuusikäytävä.

Pyöreän sillan alitus täytyy taas rekisteröidä: junarata Turusta Tampereelle [karttalinkki].

Oli hyvä valinta mennä Pöytyällä Aurajokeen. Melonta oli sujuvaa. Pystytin teltan pusikon taakse, jotten häiritsisi naapureita [karttalinkki].

Kanootti liikkui 40,3 km, josta 20,9 km kärryjen päällä. Tehdyn matkan pituus perustui siihen, että jatkoin melontaa poikkeuksellisesti klo 21 asti. Näin viimeinen melontapäivä Turkuun olisi lyhempi.

Lauantai 30.5.2020

Kahdeksas ja viimeinen melontapäivä. Se alkoi kilometrin melonnalla ja sen jälkeen Leppäkosken ohituksella (100 metriä) [karttalinkki].

Olin merkinnyt koskien ohituspaikat gps-paikantimelle ennakkoon, sillä Visit Auranmaa -matkailusivusto on julkaissut mainion Aurajoen melontakartan (pdf). Melontakartasta selviää myös kumpaa joen puolta ohitus on paras tehdä (tässä tapauksessa vasenta rantaa – siis yllä olevassa kuvassa oikeanpuoleista)

Aurajoen rannat ovat kauniit.

Saavuin Nautelankoskelle, Aurajoen suurimmalle koskelle, jonka putouskorkeus on 17 metriä [karttalinkki].

Nautelankosken ohitus on myös Aurajoen pisin. Kuljin pellon laitaa.

Aivan ohitusreitin lopussa satakunta porrasta alas ja vieressä kanoottiluiska. Kumikanootille tätä ei ole suunniteltu. Kumi ei luista.

Sen jälkeen Lakokoski. Tällaiset pienet kosket laskin alas [karttalinkki].

Vierunkoskella nostin kanootin pohjapadon yli [karttalinkki].

Laskettuani Vierunkosken loppuosan näin tutun kaverin. Turkulainen Caj Koskinen meloi vastaan packraft-kevytkanootilla. Huippua!

Korona-ajan takia moikkaus tehtiin meloja kopauttamalla.

Ateriataukoa Vääntelänkosken sillalla [karttalinkki]…

.. jossa Caj kuvasi kanoottini ylhäältä.

Vääntelänkosken pienissä virroissa ei mitään melonnallisia ongelmia ollut, mutta huomatkaa tikku Cajn pään yläpuolella.

Se on 360 asteen kamera, jonka mukaisen videon Caj myöhemmin julkaisi YouTubessa (360 asteen videossa katsoja on aktiivinen ja voi videoruutua ”lääppimällä” valita mihin päin katselee – minä saavun tässä 14-minuuttisessa pätkässä kuvaan kohdassa 4:18, jonka jälkeen kopautamme meloja tervehdykseksi).

Luvalla sanoen 360 asteen videon katsominen on hieman rasittavaa. Hahmotan niin, että se on raakadataa. Tarvitaan joku osaava leikkaaja, joka valitsee tuosta parhaat kuvakulmat ja pätkät. Esimerkki: alla (heikkoresoluutioinen) kuvapoiminta, kun myöhemmin meloimme Turun keskustassa (videon kohta 12:35).

Se siitä. Voin vain kiittää, kuinka mainion Turku-oppaan kanssa sain meloa. Cajn kanssa nousimme vedestä Liedon Vanhalinnan kartanon kohdalla [karttalinkki].

Vanhalinnan jyrkkärinteinen kalliomäki (linnavuori) kohoaa 55 metriä merenpintaa korkeammalle. Kohti Turkua virtaava Aurajoki piirtyy maisemaan erinomaisesti (panoraamakuva Caj Koskinen, isompi kuva tässä).

Myös poseerauskuva otettiin (isompi kuva tässä).

Kertakaikkiaan mahtava näkymä. Helsingissä tai Pääkaupunkiseudulla ei ole vastaavaa avaraa katselupaikkaa, josta esim. Vantaanjoki näkyisi. (Jos olisin yksin Aurajokea melonut, en olisi osannut tulla tänne.)

Turkua päin meloessa näkyy vastaantulevia melojia sekä pyöräilijöitä.

Kuralan ponttoonisillan alitus [karttalinkki].

Maaseutua, etäisyys Turun tuomiokirkosta vain 5 km.

Halistenkoski on tämän retken viimeinen kantopaikka, putouskorkeus 7 metriä [karttalinkki].

Halistenkosken padon ansiosta padon yläpuolella on helppoa meloa ylävirtaan 8 km Vääntelänkoskelle – tai 5 km Vanhalinnan linnavuorelle, jota edellä kehuin. Halistenkoskelta voi myös vuokrata kanootteja.

Takaisin vesille eli mäkeä alas.

Alla Caj ja minä – takana rautatiesilta sekä valkoinen Koroisten risti, joka markkeeraa keskiaikaisen Koroisten kirkon paikkaa [karttalinkki].

Yllä oleva valokuvan otti Vappu Pyykkö (edesmenneen isäni pikkuserkku). Vappuun ja hänen (muun muassa) mittavaan Pohjois-Norjan kulttuurituntemukseen olin tutustunut tätä ennen vain Facebookissa.

Alla lähestymme Turun tuomiokirkkoa (kuva Vappu Pyykkö) [karttalinkki].

Kiitos kuvista Vappu.

Näin saavuimme Turun keskustaan.

Kyseessä oli koulujen päättäjäispäivä. Aurinko paistoi. Joen varrella oli tuhansittain väkeä.

Turku. Åbo. Olen päässyt perille.

Käytiin jätskillä. Sitten ravintolalaivojen ohi grillille [muistiin grillin karttalinkki].

Kiitos Caj Koskiselle ja Vappu Pyykölle hienosta vastaanotosta retken viimeisenä päivänä.

Pakkasin kanootin grillin vieressä rullalle. En hoksannut ottaa ”reissun lopetuskuvia”, joten tässä kuva Espoosta, jossa odotan paikallisbussia (Turku-Espoo-bussin jälkeen).

Näin päättyi reissun kahdeksas päivä. Kanootti liikkui 28,3 km, josta 1,1 km kärryjen päällä. Siis helpompi päivä kuin muut.

Huom! Lasken retken loppuneeksi silloin, kun pakkaan kanootin lopullisesti. Pakatun kanootin kärräys grilliltä Turun linja-autoasemalle ei siten ollut osa päivän 28,3 km urakkaa.

Yhteenveto

Liikuntaa yhteensä 290 kilometriä.

Kanootti liikkui yhteensä 279 km, josta maata pitkin 72 km, josta edelleen 69,5 km kärryjen päällä ja 2,5 km kantaen tai maastossa raahaten.

Lasken Lapin reissuilla aktiivitunteja kauanko reissuun on mennyt kaavalla ”aika liikkeessä” + ”aika pysähdyksissä” jaettuna kahdella. Tämän retken aktiivitunnit 66:40 + 16:45 / 2 = 75 tuntia. Niinpä tämä reissu oli pitempi kuin mikään yksittäinen tekemäni Lapin reissu tähän asti (toistaiseksi pisimmät ovat olleet 73-tuntisia: Karasjoen reissu ja Inari-Kirkkoniemi-reissu).

Sivuhuomio: Käytin retkellä kumikanoottia, mutta koska lähdin kotoa enkä tarvinnut kuljetuksia, olisin voinut käyttää myös kovaa kanoottia … paitsi lopussa, kun Turun linja-autoasemalla viskasin rullalle käärityn kanoottipaketin bussin tavarasäilöön ja palasin kotiin.

Karttakuva koko reissusta: vihreä melontaa, oranssi maata pitkin, valkoiset pallot yöpymispaikkoja, turkoosit pallot vesitäydennyspaikkoja (isompi kuva tässä).

Mitä opin?

Monta asiaa mietin etukäteen tätä retkeä varten kuten vesitäydennyspaikat, mutta yhden seikan jätin huomiotta. Kun mies hikoilee ja juo hitosti (veden kulutus 4,2 litraa per päivä), iho muuttuu nihkeäksi, joten missä pääsee suihkuun?

Karkkilan järviylängöllä uin ja Liesjärvelläkin olisin voinut uida – mutta Loimijoen savivellissä tai Aurajoessa ei tehnyt enää mieli (ei näiden jokien rannoilla ole edes uimarantoja). Uimahalleja googlasin matkalla, mutta kaikki kiinni, koska korona. Leirintäalueita ei ole. Viimeinen pesupaikka oli Loimaan Prisman vessa, jossa pesin kasvot, muttei ole sama asia. En keksinyt ratkaisua. Suihkuun menin vasta kotona, jossa pesin pois 5 päivän hiet.

Muuta:

• Reittivalinta oli onnistunut. Ei tarvitse jossitella.
• Ihmiset olivat ystävällisiä. Sitä osaa arvostaa, kun tekee ruuhka-Suomessa yksin pitkää matkaa.
• Kypärä oli turha varuste, sillä yhtään edes ykkösen koskea en matkalla laskenut (pieniä nivoja vain). Toisaalta en voinut tietää sitä, kun en Aurajokea tuntenut.
• Päivät olivat liian pitkiä (aloitin melonnan 6:30−7:30 ja lopetin 20:00). Vaikka mikään ei hajonnut ja mieskin kesti, siitä huolimatta rauhallisempi tahti. Samalla ehtisi uida tai käydä suihkussa ja pitää puolikkaita välipäiviä.
• Kanoottikärryn vetotapaa pitää kehittää. Vedin kanoottia sormet koukussa vetonarua puristaen ja siinä meni lopulta kourat jäykiksi. Olen reissun jälkeen antanut käsieni toipua. Ensi kerralla pitää kehittää valjaat tai edes vetohihna kehon ympärille.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tehdä tätä retkeä. Se oli hyvä haaste. Luonnollisena jatkohaasteena on meloa Turusta merta pitkin Helsinkiin, mutta siihen tarvitsen onnea tuulen kanssa (kenties teen sen viikonloppuretkinä pala palalta, kun tuulet suosivat?).

Seuraavat vuoden 2020 melonnat teen Lapissa. Niihin palaan heinäkuussa, kunhan ensimmäiset retket ovat ohi.