Melontaretki Altajoen kanjoniin 27.–30.6.2020

Koronaepidemian laannuttua Suomen ja Norjan raja avautui 15.6.2020. Tämä ratkaisi lomasuunnitelman: suunta otetaan Altajoen kanjoniin, jonka jylhää maisemaa olin ihaillut tätä ennen vain muiden retkeilijöiden jakamissa valokuvissa.

Melonnallisesti kanjoni ei olisi vaikea – sen olin ennakkoon tutkinut – mutta työtä retki teettäisi, sillä Altan patoallas pitää ohittaa kantamalla. Sain houkuteltua etumelojaksi Maijan, joka ei ollut tätä ennen koskia laskenut.

Kuvituskuvana huippunäkymä Altan kanjoniin, jonka piirteitä saimme tarkastella ilta-auringossa. Kuva on otettu dronen avulla (isompi kuva tässä) [Norgeskart-karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Lauantai 27.6.2020

Taustaksi:

  • Altajoen latvat sijaitsevat Suomen käsivarren lähellä, jonka jälkeen joki virtaa Kautokeinon kaupunkiin [olen melonut latvan vuonna 2015].
  • Kautokeinosta eteenpäin Altajoki virtaa E45-tien vieressä pohjoiseen, kunnes saavutaan pieneen Masin taajamaan (saameksi Máze). Masin taajaman jälkeen joki virtaa tiettömässä erämaassa Altan patoaltaaseen [olen melonut tämän pätkän vuonna 2018].
  • Altan patoallas katkaisee joen loppujuoksun. Kanjoni on patoaltaan jälkeen.

Lähtöpaikkamme oli Masin taajaman silta [Norgeskart-karttalinkki].

Katselin kanootin vieressä olevaa pajua. Sen oksat olivat 2,5 metrin korkeudelta tulvan tuoman heinän kuorruttamat. Kevättulva on ollut tänä vuonna runsas.

Sitten liikkeelle.

Ensimmäisenä päivänä matka joutui vajaat 10 km, kunnes löysimme tuulisen rannan, jossa ei ollut huolta hyttysistä [Norgeskart-karttalinkki].

Yleisesti ottaen Altan patoaltaan yläpuolisella osalla ei ole monta hyvää leiripaikkaa, sillä rannat ovat pusikkoiset. Vain harva täällä veneilee, meloo tai kalastaa.

Sunnuntai 28.6.2020

Hiekkarannan lähtönäkymä.

Altan pato rakennettiin valmiiksi vuonna 1987. Patoaltaan yläpuolella vesistö on ns. ”normaali”: järvien pinnan taso voidaan merkitä maastokarttaan, vesi virtaa järvien välisissä kapeikoissa.

Patoaltaassa tilanne on erilainen. Altan patoaltaan korkeus merkitään karttaan lukemana 265–200. Se tarkoittaa, että pinnan tason vaihtelu on 65 metriä.

Kun meloin padon yläpuolisen osan ensi kerran vuonna 2018, olin järkeillyt, että kesällä pato pidetään täynnä vettä. Pinta olisi 265 metrissä (se piti paikkansa). Ei kuitenkaan ollut selvää, millainen on viimeinen siirtymä ”normaalista” vedestä patoaltaaseen.

Tällä kertaa tiesin tarkalleen missä siirtymä tapahtuu: tuon edessä olevan mäen takana.

Ennen mäkeä vesi alkaa virrata hitaasti. Mäen takaa aukeaa viimeinen virtaava kapeikko, jossa on koski [Norgeskart-karttalinkki].

Koski ei näytä kuvassa miltään. Maastossa sen aistii paremmin: vasta-aallot ovat vajaan metrin mittaisia.

Tunnen kireyttä lihaksissa. Ei tämä koski ollut 2 vuotta sitten tällainen. Se oli silloin helppo. Miksi? Hetken miettimisellä keksin syyn. Tänä vuonna tulva ei ole vielä täysin ohi. Vesi on ennen patoa 30–40 cm normaalia korkeammalla. Tässä tapahtuu lopullinen pudotus patokorkeuteen.

Maija täydentää ajatuksen: ”sydän hakkaa hirveästi, tämä on liian jännittävä retki minulle”.

Kipuamme mäelle katsomaan koskea. Voiko kosken kiertää?

Vasemmalta ei voi kiertää. Oikealta puolelta mahdollisesti voi (sitä ei voi sanoa varmasti). Näen kuitenkin, että oikeasta laidasta kosken voi laskea. Maija ilmoittaa, ettei halua laskea tätä koskea – ei edes etumelojana.

Mitä itse teen, kun jännitän jotakin? Yleensä sellainen tuntematon kokonaisuus jännittää, jota ei ole ehtinyt analysoida loppuun. Kun kokonaisuuden purkaa osiin ja toteaa jokaisen yksittäisen osan mahdolliseksi, jännitys lievenee. Pystyn tähän.

Laskeuduimme mäeltä alas. Ennen koskea virta ei ollut kova. Käänsin kanootin keulan virrassa ylöspäin ja meloimme rauhallisesti joen oikealle puolelle. Selitin koko ajan mitä tapahtuu (yleensäkin höpötän koko ajan virrassa meloessa, jotta etumeloja ymmärtää, miten katson virtaa).

Rantauduimme. Lähdimme kävelemään kosken reunan louhikkoon. Kyllä tämän kohdan voi ohittaa maitsekin.

Havaitsin, että periaatteessa voisin jopa kantaa kanootin louhikossa kosken ohi. Sovittiin kuitenkin näin: minä melon kanootin kosken alapuolelle, Maija valokuvaa (kuva Maija Vaismaa).

Melontasuunnitelma oli: Oikeassa reunassa on kuohu. Ohitan sen hipoen, jonka jälkeen pysähdyn oikeaan laitaan.

Näin tapahtui. (Ei ollut vaikeaa, sillä tarkkuuteni on luokkaa 20 cm ja tässä oli hyvin pelivaraa.)

Maija tuli jälleen kyytiin. Retki jatkui.

Vaikka kanjoni jatkui korkeilla seinämillä, mitään virtaa ei enää ollut. Olemmehan patoaltaassa.

Hetken kuluttua kapeikko levenee järveksi, jonka pituus on 12 km.

Allasjärven päässä on kiilusilmäinen kaveri (siis nuo lumilaikkusilmät).

Allasjärven reunat ovat joka puolella 100–200 metriä korkeat. Siellä täällä on repeämiä, joissa vesiputouksia.

Hienoja liekkikuvioita.

Siellä täällä varoituskylttejä. ”Usikker is” tarkoittaa, että tänne ei ehkä kannata lähteä retkiluistelemaan.

Viimeinen kapeikko on hieno [Norgeskart-karttalinkki].

Sen jälkeen varsinainen pato. Miehistö ylös kanootista [Norgeskart-karttalinkki].

Alkoi reppujen kantaminen mäkeä ylös.

Patorakenne näkyy alla olevassa kuvassa (kuva Maija Vaismaa).

Lumilaikkujen välistä.

Ensimmäiset vilaukset Altan kanjonista nähdään.

Pystytimme 2 telttaa tunturijärven rannalle, jonka korkeus on kartassa 442 metriä (dronekuva). Ajatus näet oli, että alan huomenna varhain kantaa kanoottia kanjoniin. Teen siis aamiaisen ja kaikki muut toimet Maijaa häiritsemättä [Norgeskart-karttalinkki].

Sääennusteen mukaan tänä iltana aurinko paistaa – huomenna ei. Jos kanjonin haluaa valokuvata auringossa, se pitää tehdä tänään. (Huomaa tukiaseman masto mäen huipulla. Sääennusteet saa puhelimeen, kun käyttää Norjan verkkoa.)

Kävelimme tukiaseman mäelle ja sen ohi. Ensimmänen kuva. Kyllä on komeaa. Tuonne alas huomenna menemme (isompi kuva tässä) [Norgeskart-karttalinkki].

Maija käveli mäkeä alemmas, jotta näkee enemmän jokea. Seurasin perässä hetken kuluttua (isompi kuva tässä).

En tiedä mikä valokuva näistä on valloittavin. Tässä vielä yksi (isompi kuva tässä).

Sitten drone ilmaan (kuvan värejä on käsitelty, jotta sain läheltä ja kaukaa värit korostumaan sekä taustan vuoret esiin) (isompi kuva tässä).

Upeaa. Oli palattava teltoille nukkumaan pitkän päivän jälkeen.

Kanootti eteni päivän aikana reilut 22 km. Patikointia 12 km.

Maanantai 29.6.2020

Sääennuste piti paikkansa. Tästä päivästä tulee pilvinen.

Kanootti oli jäänyt eilen patoaltaalle, joten ensimmäisenä toimena hain sen teltalle. Koska maasto on hankala, purin kanootin rullalle ja sujautin säkkiin. Kannoin kanootin samassa säkissä, jossa olin eilen kantanut leirivarusteet mäkeä ylös (kanootin purettuna kantaminen on tehokkaampaa kuin olalla kantaminen).

Teltalle saapumisen jälkeen kannoin kanoottia samaa reittiä kuin olimme eilen kävelleet. Loppumatka on asfalttitietä, sillä täytyyhän sekä padolle että voimalaitokseen voida ajaa autolla [Norgeskart-karttalinkki].

Siirtymä patoaltaalta kanjoniin on yhteensä 8,5 km mittainen. Aluksi noustaan padosta 180 metriä järvelle, sitten laskeudutaan pääosin asfalttia pitkin 360 metriä kanjoniin.

Asfaltin läpi. Horsmassa on voimaa.

Kanjoniin johtavan asfalttitien mutkassa on hieno maisema [Norgeskart-karttalinkki].

Tuon maiseman kohdalle jaksoin kantaa kanootin aamupäivällä. Palasin teltalle, jossa syötiin lounas.

Sitten loput retkitavarat selkään ja kohti kanjonia.

Ennen kanjonia tie muuttuu heppoisemmaksi.

Viimeiset 50 metriä laskeuduimme kohti alla olevaa särkkää, jonka olin valinnut aloituspaikaksi, sillä siinä kohdassa rinne on kartan korkeuskäyristä päätellen loivin [Norgeskart-karttalinkki].

Valmiina lähtöön (ennen sitä minun piti vielä hakea kanootti sieltä, mihin sen olin aamupäivällä jättänyt).

300 metrin melonnan jälkeen havaitsimme mäeltä alas tulevat portaat. Olisi sittenkin pitänyt jatkaa kävelyä hiekkatietä myöten!

Portaat. Ne ovat tietysti sitä varten, että paikallinen melontayrittäjä voi viedä tyyppejä melomaan Altan kanjoniin, sillä Maija oli nähnyt siitä ilmoituksen netissä.

Altajoen virtaukset olivat enemmän kuin mielenkiintoiset. Kun koetin mennä edellä mainittujen portaiden kohdalla rantaan poistuen 10 km/h virrasta, vastavirtakoski tarttui kanoottiin ja laskimme sen takaperin, kunnes pääsin akanvirran akanvirtaan.

Jatkoimme. Virtaus oli kohtalaista (jatkuvasti yli 5 km/h) mutta vesi silti tasaista. Luin koko ajan virtaa ja virran rajoja ja selitin, miksi olen melomassa juuri siihen suuntaan (esim. joen yli) ja juuri sillä lailla (esim. poikittain virtaan) kuin olin.

Alkuvaiheessa kanjoni on leveä ja siinä on saaria.

Nyt ollaan saaren oikealla puolella, jolloin oikeanpuoleinen kanjonin laita näkyy paremmin.

Ylhäältä syöksyy kapeita vesiputouksia.

Ensimmäinen taloryhmä. (En ole selvittänyt mikä.)

Kanjoni kapenee.

Saavutaan Altajoen alaosan suurimmalle koskelle, jonka nimi on Gabo [Norgeskart-karttalinkki].

Parkkeerasimme jokiveneiden väliin. Jokiveneet kuljettavat kalastajia Altajokea ylöspäin. Gabo on ainoa koski, jota jokiveneet eivät aja ylös, sillä se on liian vaarallista. Nämä veneet ovat pysyvästi kosken yläpuolella. (Joku taitava jokivenekuski ne on toki Gaboa ylös tähän ajanut.)

Gabo alhaalta päin.

Gabon reunalla kulkee louhikkoinen polku, joka on suhteellisen tasainen. Kannoimme tavarat yli (ja sen jälkeen minä vielä kanootin olalla).

Kilometri Gabon alapuolella on virtapaikka, jolle voi antaa luokituksei I+, sillä se vaatii hieman ohjailua. Sen laskimme Maijan kanssa (kuvia ei ole).

Taas jatketaan. Huikean pitkä vesiputous ja sen alla laavu.

Täällä Altajoella on monia laavuja kalastajia varten. Laavun ohessa on aina myös puusee, joten aloimme katsella sopivaa laavupaikkaa.

Tästä se löytyi [Norgeskart-karttalinkki].

Ilta-ateria laitettiin laavussa. Teltan yläpuolelle laitoin tarpin, koska yölle luvattiin kaatosadetta.

Kanootti liikkui yhteensä 23 km, josta kantaen 8,8 km. Patikointia yhteensä 26 km. (Hyttysistä ja mäkäristä ei ollut juuri vaivaa kuten ei muutenkaan retkellä.)

Tiistai 30.6.2020

Päivälle oli luvattu sadetta aamusta iltaan. Maksimilämpötilaksi luvattiin +5 astetta.

Jäljellä oli Altajoen kaksi viimeistä hieman isompaa koskea. Nämä kaksi ovat nimeltään Gilvo [Norgeskart-karttalinkki] ja Pahtakoski [Norgeskart-karttalinkki]. Molempien koskien oikeassa rannassa kulkee kapea polku. Maija ohitti molemmat kosket kävellen (kuvassa Gilvo).

Laskin molemmat kosket oikeaa (sisä)laitaa. Alla olevassa kuvassa Pahtakoski, jossa olen yhdistänyt kaksi Maijan ottamaa valokuvaa.

Sitten rantaan.

Laskin kosket kanootin takapenkillä istuen. Kanootin balanssi ei ole paras, kun etupää on osin ilmassa, mutta tähänkin olen tottunut.

Ensimmäiset männyt.

Tähän jäimme lounastamaan ja sadetta pitämään [Norgeskart-karttalinkki].

Nostin dronen viimeisen kerran ylös kuvatakseni, millaisia ovat joen viimeiset helpot kosket.

Tyypillisen Lapin joen tapaan joen lopussa on mutkia ja mutkien ulkosyrjillä hiekkatörmiä. Viime kevättulva on ollut poikkeuksellisen suuri, sillä rinteessä makasi useita vihreäneulasellisia mäntyjä vaakasuorassa tai kokonaan pudonneina.

Osan männyistä tulva oli vienyt ja jättänyt keskelle laakeaa koskea.

Yllä olevassa kuvassa näkyikin jo Altan kaupungin ylempi silta. Sen yläpuolella olevalle leirintäalueen rannalle lopetimme retken [Norgeskart-karttalinkki].

Tämä oli kylmin päivä, mutta melonnallisesti kevyt – pääosin ohjailua virrassa. Kanootti liikkui 24 km.

Yhteenveto

Retki onnistui mainiosti, sillä jokainen päivä oli erilainen ja Altajoen kanjoni totisesti suurenmoinen. Myös Altan patoaltaan ohitus oli oleellisen hauska ja vaativa osa retkeä, sillä pieni vaivannäkö kuuluu asiaan ja sen myötä saimme yöpyä ylätunturissa.

Kokonaisuutena Altajoen melonta Masista Altaan oli silti verraten lyhyt, sillä gps-paikantimeen tallentui ”vain” 108 km liikuntaa.

Kun olen jakanut gps-jäljen osiin, niin kanootti liikkui 79 km, josta 8,8 km kantaen. Patikointia kertyi 39 km, josta siis 8,8 km kanootin kanssa.

Sivuhuomio. Joku voi kysyä, miksi en ottanut kanoottikärryjä mukaan, sillä olenhan vasta hankkinut pätevät kärryt, jotka olivat mukana, kun meloin Espoosta Turkuun? Tokihan Altajoen padon ohitus olisi sujunut kärryjen kanssa asfaltilla helpommin! Syy tähän oli se, että käytimme Maijan kanssa pienempää kanoottiani. En tiennyt olisivatko kärryt mahtuneet mukaan (sitä paitsi tiesin, että jaksan kantaa).

Tämä retki oli 24 aktiivitunniin mittainen eli myös sikäli helppo. (Lasken aktiivitunnit gps-paikantimen loppulukemasta kaavalla ”aika liikkeessä” + ”aika pysähdyksissä” jaettuna kahdella.) Yleensä viikon Lapin retkellä kertyy 40–60 aktiivituntia.

Alku- ja loppupiste, Masi ja Alta satelliittikuvassa.

Alla olevassa satelliittikuvassa padon ohitus ja kanjonin alku.

Sama kohta 3-ulotteisena pohjoisesta päin katsottuna.

Lisää tietoa Altajoesta? Tässä linkki paikallislehti Altapostenin sivulle, jossa on 1 tunnin 22 minuutin mittainen filmi, jossa kalastajat ajavat jokiveneillä Altan kaupungista aina padolle asti. (Se oli minullekin hyvää materiaalia joen tutkimiseen.)

Loppuposeeraus juuri ennen kanootin purkua. (Maija oli jo mennyt tilaamaan kahvia leirintäalueen infosta, jonka jälkeen hyppäsi bussiin ja hakemaan autoa, joka oli jäänyt Masiin.)

Tämä oli vuoden 2020 kesälomani ensimmäinen retki. Jatkan retkiä Norjan Lapissa heinäkuun ajan ja kirjoitan niistä, kunhan ehdin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: