Kanootilla Vätsärin läpi Kirkkoniemeen 1.-8.7.2016

Aiempien Vätsärin melontaretkien (2014 ja 2015) jatkoksi mielessä oli kolmas ja vaikein reissu: kuljettaa kanootti Inarijärven pohjoisosan ja Vätsärin erämaan läpi Jäämerelle aina Kirkkoniemeen asti (Kirkenes). Silloin valtakunnan raja ylitetään Rajapään autiotuvan kohdalta ja laskujoeksi Norjan puolella tulee Sandneselva.

Lähdimme kahden hengen tiimillä reitille – etumelojana Auli, jolle kanootin raahaus Vätsärissä oli tuttua jo viime vuodelta.

Alla näkymä Sandneselvan varrella sijaitsevan 13-kilometrisen vuonojärven s-mutkaan. Järven nimi on Sandneslangvatnet, saameksi Vazzejavri [Google maps -linkki].

Lue lisää

Kanootilla Vätsärin läpi Jäämerelle 22.-29.7.2014

Mahtui tähän vuoteen vielä kolmas Lapin melontaretki, kun suunnistajamestari Henrik kysyi kiinnostusta meloa Vätsärin erämaa-alueen halki Jäämerelle. Kaksin emme ole ennen pitkiä retkiä tehneet — kuitenkin samassa porukassa mm. Vietka-Ivalojoella ja Kopsus-Suomujoella.

Reissun suunnittelun jätin omien kiireiden vuoksi Henkalle. Parin tunnin puhelinpalaveri viikko ennen reissua oli riittävä, jotta perusasiat selvitettiin. Kulkupeliksi päätettiin ottaa suurempi kumikanoottini, kaksikoksi siis. Näin ratkesi se logistinen pulma, että lähtö- ja lopetuspiste ei ole sama (kumikanootti kulkee junassa, bussissa ja taksissa — Henkan ei tarvitse ottaa omaa autoa ja kanoottia Lappiin saati miettiä miten kanootin saa kuljetetuksi Jäämereltä pois).

Tärkeintä oli kokea ja nähdä upeita maisemia!

Lue lisää