Ympäristötaiteen kokeiluja 2021

Järjestelen vuoden mittaan luonnonmateriaaleja erilaisilla tavoilla. Tässä lyhyehkö kooste vuoden 2021 kevät-kesä-syyskauden ympäristötaiteen kokeiluista. (Katso myös edellisten vuosien koosteet 2019 ja 2020.)

Kuvituskuvana Suomen nisäkkäitä 3.9.2021 / matriaali havunneulaset ja oksat (isompi kuva tässä).


Alla olevat työt ovat aikajärjestyksessä.


Uoma (Sammalvuori, Espoo, 24.4.2021)

Mihin uoma johtaa (isompi kuva tässä)?


Kohti paksua mäntyä (isompi kuva tässä).


Männyn ympäri (isompi kuva tässä).


Ja takaisin (isompi kuva tässä).


Pohdintaa kivien latomisesta… (kokeilut 25.4. ja 15.5.2021)

Kivien latominen (”rock stacking”, ”rock balancing”) on maailmalla ja varsinkin Amerikassa eräänlainen jokamiehen ympäristötaideharrastus. Suomessa sitä ei tee tietääkseni kukaan – korkeintaan satunnainen turisti Lapissa tunturin huipulla, mitä myös voimakkaasti paheksutaan (=pyhä paikka, johon ei saa tehdä omia merkkejä).

Maailmalla kivilatomuksissa on kaksi eri alakulttuuria. Ensimmäisessä keskitytään mielikuvitusta uhmaavaan tasapainotteluun, jossa tunnusmerkki on suuri kivi pienten kivien päällä. Tämän menetelmän mestari on Michael Grab [Google-kuvahaku].

Toisessa kivilatomusten alakulttuurissa keskitytään kauniisiin sommitelmiin, mandaloihin, ja kiinnitetään huomioita myös kivien väreihin, jolloin rakennelmat tyypillisesti kuvataan yläkulmasta eikä sivulta. Tämän alan mestari on Jon Foreman [Google-kuvahaku].

Nämä alakulttuurit sekoittuvat, mutta molempia tehdään meren ja jokien äärellä, jossa on saatavilla paljon pyöreitä kiviä – pyöreä kivi koetaan sellaisenaan kauniiksi. Veden ja maan raja on hyvä paikka, sillä rannassa ympäristö muutenkin elää ja muuttuu. Kun lähdetään rannalta pois, kasat useimmiten hajotetaan raaka-aineeksi seuraaviin rakennelmiin.

Mietin tätä kulttuurisena asiana. Jos olisi Suomen kivilatojien yhdistys, se voisi osallistua julkiseen keskusteluun ja antaa lausuntoja. ”Suomen kivilatojien puheenjohtaja N. N. painottaa, että kuka tahansa voi olla kivilatoja, mutta säännöt ovat, että latominen tapahtuu aina veden ja maan leikkauspinnassa, esim. tunturien huipulla ei ladota, se on vastoin sääntöjä, ja muutenkin latomukset on aina hävitettävä ennen kuin paikalta poistutaan.”

Tällaisen harrastuskulttuurin kasvu olisi hauska nähdä Suomessa. Jos joku ryhtyy kokeilemaan ja vakavissaan kehittämään itseään kiviä kasaamalla, on melkein heti Suomen ykkönen, sillä minun kokeilujeni laatu on enemmän humoristinen kuin taitava.


Yllä olevan latomuksen tein 15.5.2021 (Stora Halsö, Inkoo). Kuinka onnistuin laittamaan ison kiven pienen kiven päälle, siitä tein pienen YouTube-videon 25.4.2021 (Rövaren, Espoo – englannin puhuminen on vain kokeilu).


Kakka (Valjohka, Norja, 23.7.2021)

Materiaalikokeilu!

Retkeilen Lapissa paljon. Eteenpäin meno on yleensä herpaantumatonta, joten harvoin pysähdyn ja relaan. Valjohkan melontaretkellä jouduin pakosta hillitsemään vauhtia ja leiriytymään aikaisin, koska silloisen koronasäännön takia en voinut palata Norjasta Suomeen ennen seuraavaa maanantaita [lue tarkempi selitys täältä].

Mitä teen, kun leiriydyn aikaisin? Käännän aivot tarkkailevaan asentoon. Onko täällä jotain silmiinpistävää materiaalia, jota voi vapaasti järjestellä? On.


Kakkaa.

Hyvältä näyttää, mutta tuon hylkäsin. Tilalle etsin vastaavan kasan, jonka ympärillä oli vähemmän kasvillisuutta. Siirtelin pallukoita kepillä. Keppi on sumea työkalu. Pallukat pyörähtelivät karkuun, minkä kerkisivät, eivät pysyneet aloillaan. Puoli tuntia tähän käytin, kunnes luovutin. Olkoon.

Mitään mielenkiintoista tästä ei tullut. Kakka–Janne 6–0.


Tynnyri (Vääräjärvi, Nuuksio, 6.8.2021)

Perjantaina työviikon jälkeen Vääräjärvelle yöpymään. Kallion päältä löytyy neulasia (isompi kuva tässä).


Laajempi kuva (isompi kuva tässä).


Teos ympäristössään.


Tomumaja (Vääräjärvi, Nuuksio, 13.8.2021)

Aloitin tarkkailemalla puun juurien kulkua – halusin löytää sieltä selkärangan ja kädet (isompi kuva tässä).


Siinä se makaa (isompi kuva tässä).


Teos ympäristössään.


Ratas (Sammalvuori, Espoo, 20.8.2021)

Tänään halusin kuvata koko prosessin. Kasasta havunneulasia valmiiksi kuvaksi (isompi kuva tässä).


Harjoittelua ja tutkimista niin kuin kaikki, mitä teen.

Millaisia yksityiskohtia havunneulasilla voi tehdä pienessä symmetrisessä kuvassa? Onko pelkkä neulaskuva kiinnostava? Miten kuva muuttuu, kun otetaan mukaan jotain muuta, vaikkapa mustikanlehtiä? Missä vaiheessa homma menee yli sen pisteen, jossa lehtien lisääminen alkaakin heikentää kuvan iskevyyttä (isompi kuva tässä)?


Jos tämä nyt on se viimeinen versio, kuinka valokuva kannattaa rajata, kenties näin (isompi kuva tässä)?


Teos ympäristössään.


Pyydys (Vääräjärvi, Nuuksio, 28.8.2021)

Viikon takaisia kokemuksia toistaen yhdistin havunneulasia ja mustikanlehtiä (isompi kuva tässä).


Mutta tällä kertaa lopputulos ei ole tasapainossa siten kuin halusin. Hyvä kokeilu silti. Kaikki kokeilut menevät kokemusmuistiin, josta voi myöhemmin ammentaa.

Huom! Työssä on geometrinen pohjakaava, kaksoisspiraali, joskin sitä saattaa olla vaikea havaita.

Olen ottanut tavaksi tuhota myös havutyöt valokuvauksen jälkeen. Tästä tuhoamisesta tein videon.


Suomen nisäkkäitä (Vääräjärvi, Nuuksio, 3.9.2021)

Tämän viikon havunneulastöissä halusin kokeilla jotain esittävää. Kukin 15-30 minuuttia. Sitten hävitin edellisen ja tein seuraavan päälle samoista neulasista (isompi kuva tässä).


Työprosessi opetti.

Käytin pohjana google-kuvahakua – esim. ”deer head black white” – ja valitsin niistä yhden. Peurassa pyrin mekaanisesti siistiin jäljittelyyn: joka neulanen tarkasti asentoon! Karhussa aloitin samoin, kunnes totesin, ettei mekaaninen jäljittely toimi karhukuvaan samoin kuin peuraan – olin pulassa. Mietin missä vika? Sitten yritin karhua toista kautta, ei suoralla jäljittelyllä, vaan neulasia summittain ”roiskien”, epäselvyyden hyväksyen, kokonaisuuteen luottaen. Ahaa-elämys. Alkoi toimia. Sudessa ja ilveksessä (sikäli kuin tunnistitte ne?) menin karhun tekniikalla 15 minuutissa loppuun.

Peurassa ja karhussa matalalta paistava aurinko korostaa mukavasti lopputulosta.

Peura ympäristössään.


Pujottelija (Laihalammenoja, Nuuksio, 3.10.2021)

Kaksi periaatteessa samaa kuvaa. Ensimmäinen on dronella (isompi kuva tässä).


Alla olevan kuvasin laadukkaalla kameralla (isompi kuva tässä). Eroa on.


Tämä jäi vuoden ainoaksi kokeiluksi, jonka tein pudonneilla lehdillä.


Sheriffi (Hannusjärvi, Espoo, 28.11.2021)

Yksinkertainen jäämosaiikki, kunnes sormia alkoi paleltaa (isompi kuva tässä).


Selkäranka (Nuuksion Pitkäjärvi, 6.12.2021)

Nämä eivät ole perinteisiä ympäristötaideteoksia, sillä mitään materiaaleja ei ole uudestaan järjestetty. On vain otettu valokuvia jääpuikoista, joita on sopivasti peilattu ja värejä korostettu. Kokeilua kuten kaikki edellisetkin.

Selkäranka 1 (isompi kuva tässä).


Selkäranka 2 (isompi kuva tässä).


Selkäranka 3 (isompi kuva tässä).


Selkäranka 4 (isompi kuva tässä).


Selkärenka 5 (isompi kuva tässä).


Miten tällaisia kuvia tehdään? Alla esimerkki viimeisestä selkärangasta, josta ilmenee, kuinka peilattava osa (punainen suorakaide) poimitaan alkuperäisestä (paljon tylsemmästä) valokuvasta.


Tässä oli vuoden 2021 saalis.

Jos haluat itse koettaa jotakin vastaavaa, hyvä vertaisryhmä löytyy Facebook-ryhmästä Haihtuvat jäljet, jossa jokainen voi matalalla kynnyksellä jakaa omia luovia kokeilujaan.

Kiitos, kun luit tänne asti. Hyvää jatkoa vuodelle 2022!

2 Responses to Ympäristötaiteen kokeiluja 2021

  1. Tolkuttoman hienoja ympäristötaideteoksia! Monen kuvan kohdalla pääsi ääneen spontaani WOW!

    Muutama erikoiskokeilu sai jopa nauramaan, miten innovatiivista toimintaa! On varmasti melko meditatiivista pysähtyä luontoon tekemään taidetta?

    Ymmärrän hyvin tuon Leave no trace -politiikan, eikä tosiaankaan minkäänlaisia kivikasoja saisikaan luontoon jättää. Mutta noiden upeiden havuneulas- ja lehtiteosten hävitys melkein surettaa, nehän luontoäiti hävittäisi itse seuraavassa kunnon sateessa ja tuulessa. Olisipa elämyksellistä joskus retkellä kävellä vaikka tuollaiseen lehtispiraaliin!

    • Kiitos kommentista Johanna. Onhan se meditatiivista. Jos teen tätä lähellä jotakin polkua, jossa kulkee muita ihmisiä ja näen jonkun ihmisen tai perheen lähestyvän, silloin ajattelen, että miksi kuljette tästä, keskeytätte ajatukseni, johon olen uppoutunut. Sitten moitin itseäni: miksi ylipäänsä aloin askarrella tähän? Lopulta kuitenkin muistan käytössäännöt ja sanon ”hyvää päivää, älkää häiriintykö, jos olen tässä kontallani, minä vain ryhdyin askartelemaan”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: