Vantaanjoki päästä päähän 2024

Kevät alkaa Vantaanjoella. Tänä vuonna tulvamelontakutsuun vastasi Maija, ei muita. Hyvällä tulvalla Riihimäeltä merelle (94 km) ehtii kahdessa päivässä. Tulva oli sopivan hyvä, kun meloimme reitin 13.–14.4.2024.

Kuvituskuvana Palojoen yhtyminen Vantaanjokeen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Sitten retkelle…

Lauantai 13.4.2024

Lähdimme liikkeelle klo 9 perinteisestä paikasta, 300 metriä Riihimäen rautatieaseman eteläpuolelta [karttalinkki].

Mukana kaksikkokumikanootti. Liikkeelle.

250 metriä ja ensimmäinen tierumpu.

Ali mahtuisi, muttei kannata mennä (kuva Maija Vaismaa).

Vantaanjoen alkujuoksuun tuli muutos vuonna 2022. Vuonna 2024 tässä kohdassa kuuluu kärrätä kanoottia 940 metriä [karttalinkki].

Miksi näin? Selitys kartan avulla.

Vantaanjoen melonta kulki aiemmin Versowoodin tehdasalueen läpi. Vuoden 2022 retkellä havaitsimme, että Kulmalan Puistokadun tierumpua oli madallettu niin, ettei kanootti enää mahtunut sen läpi tehdasalueelle (tämä tierumpu alla vuodelta 2022 – eri tierumpu kuin aiemmassa kuvassa).

Vielä 2022 Vantaanjoen retkellä keplottelimme tehdasalueen aidan yli, mutta ei se asiallista ole. Aita on aita.

Niinpä tänä vuonna päätin tehdä toisin. Aivan kelpo kiertoreitti (Arolammintie – Teollisuuskatu) ohittaa tehdasalueen (940 metriä). Sen jälkeen kanootti lasketaan takaisin Vantaanjokeen [karttalinkki]. Retki jatkuu.

Tulvapeltoja. Vantaanjoen yläjuoksulla on mukavasti vettä.

Kolmen kilometrin jälkeen on matala silta, jonka ohi kanootti vedetään maitse. Ei tänä vuonna. Tänä vuonna sillan pystyi kiertämään tulvivan pellon kautta [karttalinkki].

Vertailukuva 2022, jolloin vettä oli tässä vähemmän.

Muutama kuva jokiuomasta. Kevät on pitkällä, kun ei lunta näy.

Tai näkyy vain vähän metsän kohdalla lännen puolella, johon ilta-aurinko ei paista.

Miksi Vantaanjoen yläjuoksulla on näin hyvä tulva, vaikka maastossa on enää vähän lunta?

Se johtuu toissaviikon lumisateista, jotka osuivat juuri Vantaanjoen latvoille (15 cm) sekä retkeä edeltävien 4 päivän +10 asteen keväisen korkeista lämpötiloista. Tällä yhdistelmällä viimeiset lumen rippeet lähtivät metsistä jokeen virtaamaan.

7 kilometrin jälkeen alittuu silta, jota odotin.

Saavumme Arolammille, Vantaanjoen pääuoman suurimmalle järvelle. Aiempina vuosina joki on ollut tässä pelkkä kanava jäisen järven läpi. Ensi kertaa näen Arolammin rantaan asti vapaana [karttalinkki].

Vertailukuva 2021.

Arolammin jälkeen on muutaman kilometrin ajan kaislakäytäviä, kaksi tai kolme rinnakkain. Välillä joku käytävä päättyy umpikujaan, on siirryttävä kaislojen läpi viereiseen kanavaan.

Matalien siltojen alituksia.

Tai niin mahdottoman matalia siltoja, että kanootti on nostettava yli (kuva Maija Vaismaa).

Näin saavuimme Hyvinkään golfkentän läpi perinteiselle lounaspaikalle Vaiveron myllytilan pihapiiriin, jonka vieressä on helppo ”Golfkentänkoski” [karttalinkki].

Yllä oleva kuva oli sen jälkeen, kun olimme jo lounastaneet ja kantaneet varusteet kosken alle. Koskea ei näet voinut laskea, koska siinä on puu kaatuneena.

Se on sama puu kuin 15.4.2022 (alla). Kukaan ei ole raivannut puuta pois 2 vuoteen.

Matkaa jatkettiin. En valokuvannut kaurista, jonka raato kellui joessa.

Kytäjoen haaran jälkeen valokuvasin kuusen, joka yhä sinnittelee pystyssä – kaatumistaan odotellen.

Vantaanjoki muuttuu joka vuosi. Tänä vuonna uutta oli Hyvinkään Hyria-ammattiopiston viereinen silta [karttalinkki].

Tulva on irrottanut sillan itäpuolen. Silta on rikki. Mitä tälle sillalle kuuluu 2025, sen tarkistan ensi vuonna.

Vertailukuva 2017, jolloin sillasta pääsi ali.

Vantaanjoen kevätmelonta on tulvasta huolimatta pitkä – liikkeessä on pysyttävä, ei ylimääräisiä taukoja. Saavuimme Nukarinkoskelle 35 km jälkeen klo 18:00 [karttalinkki].

Siitä alkaa 1,2 kilometrin mittainen kärräys Nukarinkosken ohi. Kärryttelyn viimeinen osa on pururata [karttalinkki].

Pururadan loppu on jyrkkä. Useana vuonna alusta on ollut jäässä ja liukastellaan. Tänä vuonna jäätä ei ole, saappaissa on pitoa. Kanootin vauhtia täytyy kuitenkin hillitä.

Lähtöpaikka Nukarinkosken alla [karttalinkki].

Nukarinkosken jälkeen alkaa jo odottaa lauantain etapin päättymistä. Alla olevan esteen valkoinen on vaahtoa, ei lunta.

Yllä oleva este oli uusi.

Kilometri Nukarinkosken jälkeen sijaitseva estepaikka ei ole uusi. Siihen muodostuu puusuma, joka on kiusannut melojia vuodesta 2014 lähtien [karttalinkki].

Tällä kertaa este selvitettiin helposti: Molempien melojien painopiste paksulle tukille, jolloin kanootti kevenee ja sitä voi nostaa tukin vieressä eteenpäin.

Lopuksi 1 minuutti rytmikästä nytkytystä ja melontaliikkeitä.

Irti ollaan.

Alla olevassa kuvassa puusuma läpäisyn jälkeen. Me kuljimme (tässä kuvassa) vasemmalta tukin takaa. Kovalla kanootilla helpompi tapa on: [a] ota vauhtia, [b] melo kohti poikkipuuta sopivasti oksien väliin, [c] jos vauhti riittää, kanootti keinahtaa yli. (Kaksikkokumikanootilla näin ei voi tehdä, koska kanootti jää notkolle poikkipuun päälle, mistä sitä on työlästä toimittaa eteenpäin – tai ainakin se vaatii kapean puun päälle nousua ja akrobatiaa.)

Kello 19:52 päivän päätös. Saapuminen Linnanojan laavulle 41,5 kilometrin jälkeen [karttalinkki].

Tässä laavussa olimme yötä (mela on vähän hölmössä paikassa, enpä tajunnut, kun otin valokuvan).

Vertailukuva 2022, jolloin vettä tässä oli 10 cm vähemmän.

Sunnuntai 14.4.2024

Yöllä ei ollut pakkasta. Pääsimme liikkeelle klo 7:30 hieman utuisessa säässä.

Ennen Myllykoskea ohitimme toisen avokanootilla melovan telttakunnan, joka oli aamutoimissa. He olivat tulleet Saarijärveltä tutustumaan Vantaanjokeen. Oli mukavaa jutella tovi. (Näimme heidät vielä toiste iltapäivällä, kun he ohittivat lounaspaikkamme – ja kolmannen kerran, kun he lopettivat retkensä Katriinankoskelle.)

Saavuimme Myllykoskelle [karttalinkki].

Ensin mäki ylös, sitten Siippoontien ali.

Sen jälkeen hankalat portaat, jotka on helpompi kulkea kaksikkona kuin yksikkönä (toinen vetää keulasta, toinen nostaa pyörät seuraavalle portaalle).

Myllykosken kuohujen ohi.

Niitä kuohuja voi hetken ihaillakin (kuva Maija Vaismaa kuten kaikki kuvat, joissa olen eikä kädessäni ole dronen ohjainta).

Myös tämän kosken alla on paljon vaahtoa.

Seuraava vaahtoeste.

Este syntyy, kun puu on kaatunut virran poikki. Esteet ovat rasittavia, mutta toinen puoli on esteiden analysointi, mistä mennään läpi? Sen pohtiminen on mukavaa.

Tässä tapauksessa reitti löytyi vasemmasta reunasta.

Esteen keräämää materiaalia voi katsella tutkien: paitsi rengas siinä on myös kajakkimela. Hmm, minkä tarinan mela voisi kertoa? (Kuvassa mela törröttää kameraa kohti vasemmassa reunassa eikä sitä kuvasta tunnista.)

Seuraava este. Tämä oli tässä jo viime vuonna.

Mennään läpi oikeasta reunasta kuusen ali.

Minun vuoro (kuva Maija Vaismaa).

Välillä peltoja. Tähän aina pysähdyn: Palojoki yhtyy Vantaanjokeen.

Tämän kohdan erikoisuus on jokien väriero (Palojoki on vaalea, Vantaanjoki tumma) [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Myllykosken alapuoliset metsät ovat mukavan vaihtelevia. Rinteet ovat korkeat.

Tuollaista 10-metristä hiekkatörmää en muistanut täällä olevan, vaikka ohi olen melonut vähintään 25 kertaa.

Saavumme Vantaan kaupungin alueelle. Mukava havaita, että tuo puuryhmä ei ole enää samanlainen este kuin viime vuonna.

Vertailukuva 2023 – vai onko tämä sama kohta sittenkään?

Joka tapauksessa moottorisaha on täällä laulanut. Joen länsirannalta on puut katkottu parin kilometrin matkalta.

Lounastauko pidettiin Tapolan kylälaavulla [karttalinkki], josta lainaan kuvan vuoden 2017 retkeltä.

Sen jälkeen alkoi sataa rankasti enkä enää valokuvannut. Tämän sadekuvan otti Kehä III:n alla Maija, kun kärräsimme kanootteja Vantaankosken ohi [karttalinkki].

Sateessa laskimme Vantaanjoen pääuoman loppuosan kosket: Pitkäkoski, Niskalankoski, Ruutinkoski.

Alla olevassa kuvassa olemme rannassa Ruutinkosken jälkeen, kaatamassa kanootista pois vettä, joka oli koskissa kanoottiin roiskunut [karttalinkki].

Viimeiset 8 kilometriä kohti merta sujuu siinä hienossa tunnelmassa, että retki on mennyt hyvin. Saavuimme perille Vanhankaupunginkoskelle klo 18:30, kun kanootti oli liikkunut 94 km. (Olen aiemmin ilmoittanut tämän retken mitaksi 93 km, mutta Versowoodin tehtaan ohitus nostaa Riihimäen ja meren välimatkan seuraavaan kilometriin.)

Kanootin siivousta ja pakkausta, tavaroiden kokoamista kantokuntoon. Kausi 2024 on alkanut.

Lopuksi

Vantaanjoki toimii joka kevät. Siinä on pituutta, vaihtelua, sopivasti haasteita ja yllätyksiä, jotta sinne on mukava palata. Sujuvakin se on, kun varautuu kolmeen koskenohitukseen (Nukarinkoski, Myllykoski, Vantaankoski) sekä tästedes retken alussa Versowoodin tehdasohitukseen.

Pidän vuosittain kirjaa Myllymäen mittapisteen vesimäärästä. Tänä vuonna melontahetken virtaama oli yläjuoksulla parhaasta päästä (valokuviin perustuen suurempi kuin esim. 2022), mutta alajuoksulla normaali 50 m3/s tulva (=pienempi kuin 2022).

Vuonna 2010 95 m3/s *
Vuonna 2011 65 m3/s *
Vuonna 2012 80 m3/s *
Vuonna 2013 125 m3/s (ei ollut aikaa koko jokeen, lähdin Myllykoskelta)
Vuonna 2014 vain 8 m3/s (lähdin Riihimäeltä, en ehtinyt merelle)
Vuonna 2015 40 m3/s *
Vuonna 2016 29 m3/s (Kytäjäntieltä merelle)
Vuonna 2017 15 m3/s (Kytäjäntieltä merelle)
Vuonna 2018 33 m3/s *
Vuonna 2019 53 m3/s *
Vuonna 2020 23 m3/s (Kytäjäntieltä merelle)
Vuonna 2021 65 m3/s *
Vuonna 2022 80 m3/s * (jatko Kulosaaren metroasemalle)
Vuonna 2023 30 m3/s (Kytäjäntieltä merelle)
Vuonna 2024 50 m3/s *
* = meloin koko joen Riihimäeltä merelle

Tämä oli yhdeksäs kerta, kun menin 2 päivässä koko joen. Vuonna 2025 uudestaan!