Melontaretki muinaiselle ACR-reitille Kilpisjärvi-Muonio 5.–9.7.2021

Arctic Canoe Race (ACR) oli legendaarinen melontakilpailu, joka järjestettiin 1983–2000 Suomen ja Ruotsin rajalla Kilpisjärvestä Tornioon. Kyseessä on Euroopan pisin vapaasti virtaava jokireitti (537 km, ei voimalapatoja), joten tapahtuma keräsi muinoin melojia ympäri Eurooppaa ja jopa Etelä-Afrikasta ja Australiasta. Kilpailun historiasta kertoo valaisevasti tämä artikkeli. ACR-melonnasta on olemassa ruotsinkielinen Youtube-video, jonka eri kohtiin viittaan jäljempänä.

Nykyään Suomen ja Ruotsin rajalla kulkevia Könkämäenoa ja Muonionjokea melotaan harvoin, joten päätin katsastaa millainen tuo muinainen melontakisan reitti oli. Artikkelin ohessa annan vinkkejä, mitkä joen osat ovat mukavasti melottavissa heille, jotka eivät halua meloa koko reittiä, mutta haluavat laskea reitin parhaita koskia.

Kuvituskuvana Kilpisluspan kuohuja (Kilpisluspa on jokireitin ensimmäinen koski) [karttalinkki].

Päivittäisiin tapahtumiin.

Sunnuntai 4.7.2021

Saavuin Kilpisjärven Retkeilykeskukseen kello 19 mukana kumikanootti ja kaikenlaista retkitavaraa. Koska koronapandemia aiheuttaa monia rajoituksia, kysyin Retkeilykeskuksen infosta missä paikallisissa nähtävyyksissä saa käydä.

• Saanalle saa patikoida (tietenkin).
• Kolmen valtakunnan rajapyykille (11 km) ja Pikku-Mallalle (3,5 km) saa patikoida, kunhan käyttää Mallan luonnonpuiston alueella merkittyjä vaelluspolkuja.
• Kolmen valtakunnan rajapyykille voi mennä laivalla, jonka jälkeen on 3 km kävely Ruotsin puolella.
• Kolmen valtakunnan rajapyykille ei saa mennä kanootilla, koska 3 km kävely Ruotsin puolella vaatii pandemia-aikana rajavartioston erityisluvan ja sitä ei myönnetä yksittäiselle retkeilijälle – eikä tätä 3 km kävelyä saa tehdä Suomen puolellakaan, koska se alue kuuluu Mallan luonnonpuistoon.

Selvä. Käyn siis huomenna aamulla Pikku-Mallan laella ja sen jälkeen lähden melomaan vanhaa ACR-reittiä.

Kokosin kanootin Retkeilykeskuksen satamassa, jossa oli myös Malla-laiva, jolla matkustetaan Kolmen valtakunnan rajapyykille [karttalinkki].

Pikku-Mallaa kohti.

Leiriydyin Siilasjärven rantaan, jossa oli kymmeniä telttoja. Kilpisjärvi on nyt heinäkuun alussa suosittu ja Retkeilykeskuksen mökit täynnä – niinpä minullekin annettiin ohjeeksi nukkua maastossa täällä Siilasjärven rannassa [karttalinkki].

Maanantai 5.7.2021

Heräsin kello 5. Lähdin Pikku-Mallalle kello 6, sillä päiväksi oli luvattu +30 asteen lämpötilaa, mutta aamu on viileämpi – mukavampi pieneen reippailuun.

Ensin ylitetään Siilaskoski.

Näkymä Siilaskosken sillalta Norjaan.

Olen saapunut Mallan luonnonpuistoon.

On pysyttävä merkityllä polulla.

Luntakin vielä.

Katson Saanaa Pikku-Mallan huipulla [karttalinkki].

Takaisin alas.

Kanootti odotti Kilpisjärven rannassa, johon sen eilen jätin.

Siilaskosken alaosa ja satunnainen retkeilijä, jolta pyysin luvan sisällyttää hänet kuvaan.

Pilvetön taivas ja Saana.

Pysähdyin vielä kerran Retkeilykeskuksen satamaan (takana Pikku-Malla).

Seuraavan kerran pysähdyin Salmivaaran luona, jonka päällä kävin katsomassa Saanaa [karttalinkki]. Saana on kuin nurin käännetty kanootti. (Matalampi Pikku-Malla jää järven takana Norjan tunturien varjoon.)

Myös Salmivaaralla on pieniä luonnonsuojelualueita, joiden läpimitta on luokkaa 100 metriä. Ikävä kyllä gps-reittiä katsomalla olen epähuomiossa kulkenut alueiden läpi, vaikka yllä oleva valokuva onkin otettu luonnonsuojelualueen ulkopuolelta (kuva on otettu vinorinteestä).

Kilpisjärviä on kaksi. Pohjoisempi Kilpisjärvi on ”Kilpisjärvi” (sieltä tulin).

Eteläisempi Kilpisjärvi on Ala-Kilpisjärvi (sinne kohta menen).

Ala-Kilpisjärvi hohtaa, koska itätuuli nostattaa aaltoja, jotka näin heijastavat auringon valoa.

Vastatuulen takia meloin Ruotsin puoleisen rannikon vieressä. Tähän on olemassa Suomen rajaviranomaisen lupa, sillä rajalla olevia vesireittiä saa käyttää koko laajuudessaan, vaikka muuten rajan ylitys onkin kielletty. (Tämä tulkinta sai vahvistuksen, kun olin aiemmin soittanut Muonion rajavartiostoon.)

Kuuma päivä oli ollut liki pilvetön, mutta onneksi pilvet lisääntyivät iltapäivällä.

Kilpisjärven jälkeen alkaa Könkämäeno. Saamen sana ”eno” tarkoittaa isoa jokea, joten kyseessä on ”Könkämäjoki”.

Kilpisluspa

Könkämäeno alkaa koskella, jonka nimi on Kilpisluspa (kuvassa ylhäällä mäkärä, niitä oli ilmassa paljon) [karttalinkki] .

Kilpisluspaa ei laskettu Arctic Canoe Racessa, vaan kierrettiin moottorikelkkauraa pitkin 800 metriä. Ruotsalaisten tekemässä ACR-Youtube-videossa moottorikelkkareitille saavutaan hetkellä 7:32.

Kilpisluspa ei ole mahdottoman vaikea laskea kanootilla – miksi Kilpisluspa kierrettiin ACR:ssä?

• Kilpisluspan kivet ovat paljaat. Kivien pinnalla ei ole levää tai epäpuhtauksia. Jos kanootti osuu kiveen, kanootti ei liu’u eteenpäin vaan tarraa kiveen kuin betoniin.
• Kilpisluspassa ei ole pienten kivien muodostamaa ”pohjaa” kuten muissa koskissa. Joessa on sikin sokin järkäleitä, joista moni ulottuu pinnalle. Väliin jää ahdas pääväylä, mutta senkin pinnan alla voi vaania kivi, johon kanootti äkkiarvaamatta takertuu.
• Ahtauden takia turvamelojille ei jää tilaa toimia.

Moottorikelkkauraa pitkin kuljin itsekin, josta satelliittikuva alla (etenemissuunta ylhäältä alas, Suomi oikealla – keltainen viiva melontaa, punainen viiva kävelyä tai kanootin kantamista). Satelliittikuvasta näkyy, että kiersin Kilpisluspan ensimmäiset 400 metriä. Kun kosken jyrkin osa oli ohi, meloin kosken helpon loppuosan.

Alla olevassa dronekuvassa näkyy Kilpisluspan helppo keskiosa.

Dronea lennättäessä näytön päälle tuli virheilmoitus, ettei dronea saisi lennättää, koska alue kuuluu Kiirunan ampuma-alueeseen (tai jotain vastaavaa). Oli yllätys, että tällainen dronekuva kuitenkin onnistui (kuvan suuntauksen tein summamutikassa – siksi minusta näkyy oikeassa alanurkassa vain pää ja käsi). Drone ei myöskään voi olla Kiirunan ampuma-alueella, koska drone on joen keskilinjan oikealla puolella eli Suomen puolella, johon Kiirunan ampuma-alue ei tietääkseni ulotu.

Otin kuvan järkäleistä joen pohjassa.

Tässä vielä yksi kuva aivan Kilpisluspan lopusta, jossa näkyy keskellä oleva ”melontakanava”.

Kilpisluspan jälkeen pääsin pienehköllä Taatsajärvellä hetkeksi vastatuulesta pois.

Pikkuhiljaa muodostui mielikuva Könkämäenosta. Se on heti alussa 40 metriä leveä. Sen rannat ovat niin pusikkoiset, ettei esim. ateriapaikkaa helposti löydy.

Toisinaan joki haarautuu ja etenin näinkin kapeaa oikokanavaa.

Selvää oli, että lumihuippuisia tuntureita en enää näkisi. Niitä näin vain, jos katsoin taaksepäin kohti Kilpisjärveä, josta olin tullut.

Keinovuopiossa on kävelysilta joen yli [karttalinkki].

Peerakoski

Odottelin muita suuria koskia, joiden äärelle kohta saapuisin. Kilpisluspan jälkeen seuraava oli Peerakoski. Jos haluat katsoa kuinka Peerakoskea lasketaan ACR:ssä, avaa ACR-Youtube-video kohdasta 8:16.

Koska meloin yksin, en halunnut laskea Peerakosken kuohuvinta osaa [karttalinkki]. Mahdollisesta kaatumisesta seuraava irronneiden tavaroiden keräily olisi liian mittava urakka. Kun menee yksin, kaatumisriski pitää olla alle 1 %.

Niinpä laskin kosken vasenta laitaa yllä olevan kuvan etualalla olevan kivimuodostelman vasemmalle puolelle, josta nostin kanootin 10 metriä eteenpäin ja laskin sitten loput (sama kivisaari toimii ACR-videossa ”katsomona”).

Satelliittikuvassa kanootin reitti näyttää seuraavalta (etenemissuunta ylhäältä alas, Suomi oikealla – punainen viiva osoittaa lyhyen kantotaipaleen – keltaisen viivan käväisyt rannassa tarkoittavat, että olen pysähtynyt tutkimaan koskea tai valokuvaamaan).

Melko pian Peerakosken jälkeen löysin Ruotsin puolelta mäen päältä leiripaikan [karttalinkki]. Alla oli pieni niva, jonka virrassa uin ja näin pesin hiet pois ennen levolle menoa, sillä päivä oli ollut kuuma.

Kanootti oli liikkunut 33,8 km.

Tiistai 6.7.2021

Tiistai aukesi tyynenä.

Helppoja koskia, kivien väistelyä.

Pysähtyneet tuulimyllyt Lammasoaivin huipulla – pysyivät jähmettyneinä, vaikka pian alkoi tuullakin.

Lammaskosket

Seuraavat suuret kosket ovat Lammaskoskien sarja. Jos haluat katsoa kuinka Ylinen Lammaskoski lasketaan ACR:ssä, avaa ACR-Youtube-video kohdasta 9:17.

Ylinen Lammaskoski kuohuu komeasti, mutta laskin aivan laidasta läpi [karttalinkki].

Tämä on edellisestä kohdasta kuvattu alaspäin. Edelleen tästä laskin vasenta Suomen laitaa.

Ylinen Lammaskoski on 500 metrin pituinen. Sen viimeisillä metreillä oli rannassa pari kiveä liikaa. Niinpä kannoin alla olevan osan ohi 40 metriä – varmuuden vuoksi.

Satelliittikuvassa reittini näyttää tältä (eteneminen vasemmalta oikealle, Suomi ylhäällä – punainen osa on ohi kannettu osuus, keltainen osa melontaa ja käväisyt rannassa lähtöpaikkoja kosken tutkimiselle).

Alinen Lammaskoski on 2 km Ylisen Lammaskosken jälkeen. Siinä en nähnyt estettä, joten laskin sen kokonaan [karttalinkki].

Satelliittikuvassa näin eli jälleen menin Suomen laitaa.

Asiaan sopivasti pian Lammaskoskien jälkeen tuli vastaan saari, jossa oli niitä.

Tietysti Könkämäenossa on muitakin koskia, mutta ne ovat ”tavallisia” eli helppoja.

En ollut käyttänyt dronea Kilpisluspan jälkeen, koska arvelin, että vastaan tulisi sama virheilmoitus ”Kiirunan ampuma-alue”. Naimakkajärven särkällä kokeilin taas dronea ja kuva onnistui [karttalinkki].

Mistä nimi Naimakkajärvi? En tiedä, mutta kun keskeltä järveä katsoo mihin suuntaan vain, kaikkialla horisontissa on pyöreitä muotoja.

Alla oleva kuva on puoli tuntia myöhemmin. Kirkasta ja tummempaa vihreää, kun olen saapumassa Leveäsuvantoon.

Ylipäätään järvien määrä on Könkämäenossa suuri. Vaikka kyseessä on ”joki”, ensimmäisen 80 km matkalla kyseessä on paremminkin järviketju, joita välijoet (tai kosket tai nivat) yhdistävät. Alla olevassa satelliittikuvassa olen melonut 19 km, josta 16 km on järvimelontaa.

Pättikkä

Sitten saavuin Könkämäenon vaikeimmalle koskelle, jonka nimi on Pättikkä. Jos haluat katsoa, kuinka Pättikkälle saavutaan huoltotaukoa pitämään ACR:ssä, avaa ACR-Youtube-video kohdasta 12:09. Jos haluat katsoa, kuinka Pättikkää lasketaan, kaadutaan ja uidaan, avaa ACR-Youtube-video kohdasta 15:40.

Minä en tiennyt Pättikkän erityisestä vaarallisuudesta sinne tullessani, mutta asia selvisi kyllä, kun katsoin koskeen. Heti alussa köngäs ja sen jälkeen koski jatkuu niin pitkälle, etten sitä näe [karttalinkki].

Pättikkän vieressä on kelpo veneenlaskupaikka, johon ohjasin kanootin. Selkeä 500 metrin kiertotie oli nopea kulkea kärryjen kanssa (etenemissuunta ylhäältä alas, Suomi oikealla – punainen viiva kanootin kärräystä).

Kanootin kärräysreitti ei kulje kosken viertä. Olin kiinnostunut ymmärtämään Pättikkän luonteen, joten tein sivuhypyn kosken keskiosaan. Tässäkin on köngäs. Liian vaikea minulle.

ACR:ssä kosken sai ohittaa (ei ollut pakko kaatua ja uida), mutta Pättikkän kohdalla ohituksesta annettiin 20 minuutin aikasakko, jotta mahdollisimman useat kuitenkin laskisivat sen katsojien riemuksi.

Pättikkän hurjan osan alapuolella on toinen veneenlaskupaikka, josta lähdin liikkeelle.

Lopetin päivän melonnan Pättikkän alapuolella olevaan venerantaan, josta oli kaunis näkymä Ruotsin puolelle.

Kanootti oli liikkunut 44,6 km. Avoimesta rannasta huolimatta mäkäröitä oli valtavasti. Kuuman päivän jälkeen uin ja sulkeuduin melko raikkaana telttaan nukkumaan.

Keskiviikko 7.7.2021

Aamut olivat tällä retkellä tukalia, sillä vaikka lähdin liikkeelle varhain hieman viileämmässä säässä, mäkärät olivat jatkuvana riesana. Koska aamulla ei tuullut, mäkäräriesa jatkui myös sen jälkeen, kun olin potkaissut kanootin vesille. Vasta ensimmäinen kovempi vastatuuli tai nopeasti virtaavan kosken lasku pudotti mäkärät kyydistä.

Tänä aamuna se nopeasti virtaava koski oli Ylinen Rautukurkkio [karttalinkki].

Rautukurkkioita on kaksi ja niiden välissä soratöyräitä.

Myös Alinen Rautukurkkio oli mukava laskettava – jälleen Suomen reunaa pitkin.

Ylinen ja Alinen Rautukurkkio satelliittikuvassa (etenemissuunta vasemmalta oikealle).

Vastatuuli voimistui minulle kovaksi 5–6 m/s. Tämä teetti töitä Kelottijärvellä, keskivauhti täyttä työtä tehden 3 km/h (4 km, 1 h 19 min).

Sen jälkeen oli hyvä pitää ruokatauko pienessä ruohoisessa saaressa (näkymä takaisin päin Kelottijärvelle) [karttalinkki].

Kelottijärven jälkeen alkaa mahtavan hieno jatkuvien koskien sarja, jollaista olin odotellut Kilpisjärveltä alkaen.

Maastossa alkoi esiintyä havupuuta.

Tämän jatkuvakoskisen jokiosuuden pituus on 11 km. Otin dronekuvan ilmentäkseni koskien luonnetta: tasainen leveä virta, siellä täällä kiviä väisteltäväksi, ei mitään vaikeaa kuten könkäitä.

Kuva myös alavirtaan päin. Tällaisessa koskessa ei tehdä ennakkosuunnitelmaa laskureitistä.

Koskenlasku aloitetaan ilman tietoa mihin reitti lopuksi johtaa. Pitää elää hetkessä. Pitää olla hereillä ja koko ajan ratkaista, mihin kanoottia kannattaa ohjata seuraavan 10 sekunnin aikana. Tavallaan hyvin stressaavaa, mutta kun tietää osaavansa ja pystyvänsä, se on voimaannuttavaa. (Jos ei ehdi tehdä oikeita valintoja ajoissa, silloin ajautuu kivelle tai liian matalaan veteen ja pysähtyy, eikä sekään ole katastrofi, kunhan kanootti ei kaadu.)

Tämä hieno jatkuvaluonteinen koskipätkä päättyy Vikkuriin [karttalinkki].

Toki Vikkurinkin jälkeen on yhä samanlaisia koskia, mutta myös järven kaltaista suvantoa, jossa vastatuuli haittaa.

Pitkän melontapäivän päätteeksi saavuin Kaaresuvantoon, josta on alla näkymä sillalle ja Ruotsin puolen rakennuksiin [karttalinkki].

Näkymä toisesta suunnasta.

Tai laajempi näkymä.

Jäin yöksi Rantamökkeihin, jonka ystävälliseen omistajapariskuntaan olin tutustunut jo edellisen Tarvantovaaran retken jälkeen [karttalinkki].

Kanootti oli liikkunut 54,2 km.

Torstai 8.7.2021

Aamun lähtö oli tavallista myöhempi, sillä vaihdoin toki kuulumiset Rantamökkien omistajapariskunnan kanssa.

Joki on sama, mutta joen nimi oli jo eilen muuttunut Könkämäenon ja Lätäsenon kohtaamispaikassa Muonionjoeksi.

Saavuin maastokartan kohtaan ”Pahajoki”, jossa olin pysähtynyt myös Tarvantovaaran retkellä. Vesi on mennyt noin 70 cm alas 11 päivässä, kun ei ole satanut (ja tuonut näkyville uusia kiviä) [karttalinkki].

Söin Kuttasen veneenlaskupaikalla, joka oli tuttu Tarvantovaaran retkeltä [karttalinkki]. Taivas tummuu. Kaukana erämaassa sataa jo.

Kuttasen jälkeen alkaa yli 20 km pitkä hieno koskiosuus.

Kosket ovat keskimäärin hieman vähemmän kivisiä ja siis helpompia kuin aiemmin kuvaamani pätkän Kelottijärvi-Vikkuri kosket, mutta toisaalta jotkut kosket ovat monihaaraisia.

Pitkään katselin ympärilleni, kun ympärilläni Suomessa ja Ruotsissa satoi, hieman ukkostikin.

Lopulta sade alkoi rankkana ja kesti tunnin. Hyvä näin, sillä pitempiä sateita tarvitaan ennen kuin erämaiden vesitilanne palaa normaalikesän mittoihin.

Koska tuuli oli kääntynyt ja enimmäkseen myötäinen, meloin myöhäisestä lähdöstä huolimatta 58 km ja leiriydyin Ruotsin puolelle [karttalinkki].

Kanootti oli liikkunut 58,7 km.

Perjantai 9.7.2021

Päivän tavoite oli meloa aamupäivällä Muonioon ja jatkaa klo 14 bussilla Rovaniemelle.

Tenojoella ei saa tänä vuonna kalastaa lohta (syy ei ole pandemiassa, vaan siinä, että lohikannat halutaan nostaa suuremmiksi), mutta Muonionjoella saa, ja näinkin muutamia kalamiehiä.

Enimmäkseen meloin suvannoissa, mutta yhä oli mukaviakin koskia.

Kello 13 jälkeen saavuin Muonioon.

Viimeiset pätkät Jerisjokea ylös.

Näin olin saapunut Muonion ”satamaan” [karttalinkki] (olen kuvassa punaisen saunamökin vasemmalla puolella).

Kanootti oli liikkunut 36 km.

Ajan säästämiseksi vedin kanootin kärryillä Muonion SEOlle, joka toimii bussiasemana. Vasta siinä tyhjensin ja pakkasin kanootin suoraan bussin matkatavarasäilöön – aikaa jäi vielä 10 minuuttia käydä vessassa ja ostaa nopea kylmä lounas.

Yhteenveto

Tämän retken tarkoitus oli meloa vanhan Arctic Canoe Race (ACR) -reitin pohjoisosa ja palauttaa näin nykymelojien tietoisuuteen millaisella 537 kilometrin jokireitillä kilpailtiin vuosina 1983–2000. Itse toki meloin vain 229 ensimmäistä kilometriä – toisaalta juuri tämä reitin alku on kaikkein mielenkiintoisin.

Reittini kartalla.

Reitti tarkemmalla kartalla (numeroidut valkoiset pallot ovat yöpaikkoja – siniset pallot suuria koskia, joita olen edellä kuvannut).

Olen merkinnyt satellittikuvaan myös kaksi vaaleanpunaista palloa, jotka merkitsevät helpompia jokiosuuksia, joissa on paljon koskia. Näitäkin olen edellä olevassa tekstissä kuvannut.

Millaista retkeä tänne voisin suositella?

• Jos haluat meloa koko joen, sen voi tehdä kuten minä, mutta muutamassa hankalaksi kuvatussa koskessa pitää olla joko taitoa laskea koski tai viitseliäisyyttä kiertää koko koski. Kilpisluspan ja Pättikkän kierto on helppo (moottorikelkkaura ja hiekkatie). Peerakosken kierto metsien kautta on hankala, joskaan ei kovin pitkä. Lammaskosket voi kiertää valtatien kautta (noin 4,5 km, ota kärryt mukaan).
• Jos haluat meloa kovia koskia, siihen Lammaskosket ovat helpoin kohde. Lähde liikkeelle Marastinsuvannosta [karttalinkki]. Päätä retki Alisen Lammaskosken jälkeen tien viereen ja kävele 4,5 km autolle.
• Jos haluat meloa helpompia koskia, siihen parhaat etapit ovat satelliittikuvaan merkityt Kelottijärvi-Vikkuri sekä Kuttanen-Palojoensuu. Jos osaat ajoittaa retken oikein, niin takaisin autolle pääset linja-auton kyydissä.

Ennen tämän artikkelin kirjoitusta kysyin vinkkejä myös Facebook-ryhmästä Asiaa Avokanooteista, jonka keskusteluissa on mukana useita konkareita, jotka ovat muinoin meloneet ACR:n. Lämpimät kiitokset kaikille teille kokemusten jakamisesta. Jos löydätte tähän kirjoitukseen jotakin tarkennettavaa tai oleellista lisättävää, teen tarvittavat korjaukset ja lisäykset!

Tämä ei ollut vuoden 2021 viimeinen Lapin melontaretki, sillä olen tätä kirjottaessa tehnyt jo seuraavankin retken. Palaan tähän seuraavaan retkeen myöhemmin – ja ehkä vielä sen jälkeen yhteen lisäretkeen, sillä olen Lapissa liki heinäkuun loppuun saakka.