Melontaretki Tarvantovaaran erämaahan 27.6.–2.7.2021

Joka kevät merkitsen karttaan Pohjois-Lapin jokia, joita en ole vielä mennyt. Tänä keväänä hoksasin Tarvantovaaran erämaa-alueen [luontoon.fi].

Tarvantovaaran erämaahan pääsee, kun ensin kipuaa ylös Tarvantojoen, käväisee tuntureilla, ja sitten laskee alas Hietajoen. Kalastaakin voi.

Pieniä jokia nämä ovat. Siksi retki pitäisi oikeastaan tehdä kesäkuun alussa heti tulvan jälkeen. Retken lykkääminen saattaa muuttaa kanoottireissun ylen vaivalloiseksi!

Tämä kesäkuun lopun retki tehtiin kahdella kanootilla – 20 kg Grabner XR Trekking ja 3 kg packraft – ja onnistui vähästä vedestä huolimatta suunnitellun aikataulun mukaan. Kuvituskuvana maisema Hietakerolle, jonka alapuolisen Saappajärven rannalla leiriydyimme toiseksi viimeisenä yönä [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Päivittäisiin tapahtumiin.

Sunnuntai 27.6.2021

Saavuimme Kaaresuvantoon Rovaniemi-Kilpisjärvi -bussilla. Kaaresuvanto oli retken lähtö- ja maali, sillä Suomen ja Ruotsin rajaa virtaava Könkämäeno mahdollisti rengasreitin: Kaaresuvanto => Könkämäeno => Kuttanen => Tarvantojoki ylös => tunturit => Hietajoki alas => Könkämäeno => Kaaresuvanto.

Kohti Ruotsin siltaa kävellessä rajavartija pysäytti:

– Menettekö Ruotsiin?
– Ei kun meillä on tässä puhallettavat kanootit. Jatketaan jokea alas. Tullaan viiden päivän kuluttua takaisin.

Koronapandemian takia Ruotsin raja on tarkkailussa. Yli saa mennä, mutta palatessa joutuu koronatestiin tai todistamaan, että on saanut kaksi koronarokotusta tai sairastanut koronan.

Kanootit pumpattiin Ruotsin sillan kupeessa: pieni packraft ja isompi Grabner XR Trekking. Takana näkyy ruotsin puoleinen Kaaresuvanto [karttalinkki].


Mika järkeili, ettei packraftia kannata vielä meloa. Melotaan kaksikkona ja vedetään packraftia perässä, kunnes päästään koskisempaan virtaan.


Kahdeksan kilometrin päästä ennen Jatunin kylää kanootit erotettiin. Mika laskee kosken – tai oikeastaan ei laske, sillä ”koski” sijaitsee 100-metriä leveän joen vasemmassa puolikkaassa.


Maanmittauslaitoksen kartassa tässä kohtaa lukee ”Pahajoki”. Kuvasin edellä olevan kohdan kalliolta joen vasemmasta laidasta [karttalinkki].


Tämän jälkeen helpot kosket jatkuvat. Jäin kuvaamaan Könkämäenon leveää koskea dronella.


Jonkinlaisia koskia on 6,5 kilometrin matkalla.


Sen jälkeen joki muuttuu suvannoksi. Kanootit kytkettiin jälleen.


Mahdollisimman lyhyt väliköysi, niin perässä oleva lasti ei tempoile.


Näin meloimme sunnuntaina hyvässä virtauksessa 21 km 3,5 tunnissa ja nousimme vedestä Kuttasen veneenlaskupaikalla, jonne pystytimme teltat [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Illan aikana muutama paikallinen kalamies palasi joelta tai tuli muuten vaan huoltamaan venettään. Ystävällisiä herrasmiehiä. Juteltiin säästä, vesitilanteesta ja erilaisista tulevista suunnitelmista.

Maanantai 28.6.2021

Tarvantojoki laskee Könkämäenoon venerannan vieressä. Emme kuitenkaan alkaneet meloa Tarvantojokea ylös tästä. Sujuvampaa on, jos ensin kanootti kärrätään Tarvantojoen vartta ylös Kultiman kylään, jonne kulkee kartalla punavärinen tie – siis kelpo tie, jota on kärryillä hyvä vetää – ja näin vältämme välissä olevat kosket (kuva Mika Sigvart).


100 metriä leveä Könkämäeno jää taakse (kuva Mika Sigvart).


Tie muuttuu hiekkatieksi. Mika oli tässä vaiheessa purkanut packraftin, joka kulki isommassa kanootissa lastina. Selässä kannoimme alle 10 kg kantamuksia.


Tie kulkee harjun päällä. Alhaalla on Tarvantojoki.


Kultiman kylä.


Laskeuduimme Tarvantojoen rantaan heti Kultiman jälkeen kuljettuamme 11 km [karttalinkki].


Jatkoimme kaksikkona. Packraft kulki yhä pakattuna lastina.


Laitoin kameran rantaan ja otin vitkalla kuvan kaksikostamme.


Ensimmäinen koskipaikka on aina dronekuvan arvoinen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Alkoi koskien nousu köysitekniikalla. Koska meitä oli kaksi ja kanootteja yksi, valittu tekniikka oli rompsiminen.

Sana ”rompsiminen” saattaa olla outo, mutta se on peräisin 1800-luvulta, jolloin tervaa tuotiin sisämaasta jokia pitkin rannikolle Ouluun ja Kemiin, josta se laivattiin Britanniaan. Kun tervaveneet vietiin takaisin sisämaahan ja matkalla oli useita koskia, joita täytyi mennä vastavirtaan, se tehtiin ”rompsimalla” – vetomies vetää venettä köydellä, ”rompsimies” pitää veneen etäällä rannasta käyttäen 3-metristä seivästä eli rompsia.


Tällainen parityöskentely on oikein mielekästä puuhaa, koska siinä oppii nopeasti kaverin ajatukset. Joukkuepeliä.

Tarvitaan vähintään 20 metriä pitkä köysi. Vetomiehen täytyy aistia hankalat paikat, sillä rannat eivät ole aina helpot. Alla vetomies on kiertänyt oikealla olevan ”lahdelman” ja vetää kanootin yli joutuisasti, mutta sen jälkeen on kiviä (kuvassa vetomiehen kohdalla), jolloin rompsimiehen on ennätettävä kohdalle työntämään kanootti kauemmas rannasta.


Minulla oli mukana drone, mutten saanut hyvää kuvaa parityiskentelystä, jota harrastimme. Oli näet vaikeaa hallita yhtä aikaa drone, kanootin paikka ja ohjeistaa vielä kaveri hyvään sijaintiin.

Alla on paras dronekuva, jonka sain talteen. Se näyttää, että käytin rompsina avokanoottimelaa. Se on oikeastaan liian lyhyt rompsi (vain 1,5 metriä), jolloin jouduin liiankin usein loikkimaan joen kiville kanoottia tökkimään, mikä hidasti kulkua.


Sitten on tilanteita, jolloin on vain luovutettava. Rannassa on liikaa pusikoita tai joki on liian kivinen tai molemmat. Silloin tavarat lastataan selkään ja kannetaan jokunen sata metriä eteenpäin (tätä varten tavarat kannattaa pakata yhteen niin, että ne on koska vain helppo heittää selkään). Minulle kantokertoja tulee tällaisissa paikoissa kaksi, sillä kannan ensin omat tavarat ja sitten palaan hakemaan vielä kanootin.


Näin edettiin. Koska Tarvantojoen uoma on varsin koskinen, matkan pituudessa arviolta 70 % edetään virrassa rompsimalla ja 30 % suvantopaikoissa melomalla.

Sopivissa paikoissa Mika heitteli virveliä saaden monta haukea, jotka hän laski takaisin jokeen. Minulla ei kalastusvälineitä ollut, joten hyödynsin näitä hetkiä ottamalla dronekuvia (tämä koski noustiin ylös koskisaarien vasenta reunaa) (isompi kuva tässä).


Pitkä päivä saatiin päätökseen, kun alla olevan kosken vieressä oli hieman tasaista nurmea, johon asettaa teltat [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Kanootti oli liikkunut 23 km, josta 11 km kärryillä, 8 km rompsimalla, 4 km melomalla ja 100 metriä kantamalla.

Tiistai 29.6.2021

Tarvantojoen toinen päivä alkoi samanlaisena kuin edellinen. Melotaan, kun joki on suvantoa. Kun suvanto päättyy ja edessä on koski, Mika nousee köyden kanssa kanootista.


Tässä pitkässä kauniissa koskessa otin dronekuvan (isompi kuva tässä).


Koko koski voitiin nousta rompsimalla ja jopa aika kätevästi, kun rannalla ei ollut pusikoita. Alla hieman laajempi kuva maastosta (isompi kuva tässä).


Alla oleva kuva on kosken jokin välivaihe. Vaikka kiviä on, tästä pääsee köysivedolla ohi, kunhan rompsimies jaksaa pomppia kivillä ja tökkiä.


Sitten on toki paikkoja, jotka ovat ongelmallisia. Alla hankala koivu, jonka alta köysi on pujotettu. Kanootissa on korkea säkki, joka ei mahdu koivun alta. Lisäksi kanootin kohdalla vesi sen verran syvää, ettei kumisaapas riitä.


Ongelma on lahja. Mielekäs retkeily on pienten ongelmien ratkomista. Ne pitää ottaa kiitollisena vastaan. Tästäkin läpi mentiin.

Saavuimme Tarvantojoen ainoalle leveämmälle järvelle, Kärppälommol [karttalinkki].


Tästä eteenpäin olin suunnitellut kantotaipaleen, sillä kosket ovat niin jatkuvia, että kantaminen olisi nopeampaa, vaikka minä joudun kantamaan varusteet ja kanootin erikseen. Kantaessa kuitenkin havaitsimme, että maasto on tasaista. Niinpä viritin vielä kerran kärryt kanootin alle ja näin tämä yli kilometrin pätkä sujui melkein rattoisasti.


Kärppälommolin jälkeen Tarvantojoki kapeni huomattavasti. Rompsiminen onnistui enää ajoittain silloin, kun joen kivet eivät estäneet kanootin kulkua.


Alla oleva kuva on siitä hetkeltä, kun varusteet on jo kannettu ja olen palaamassa takaisin kanootille. Kohta nostan kanootin olalle ja kannan sen.


Näin saavutimme erilaisten kantopätkien kautta Kursupohjajärven [karttalinkki], joka oli suunnitelmassani Tarvantojoen viimeinen melottava pätkä.


Kursupohjajärvi on kapea ja yli kilometrin pitkä.


Kursupohjajärven puolivälistä löytyi leiripaikka seuraavaksi yöksi [karttalinkki].


Kanootti oli liikkunut 16 km, josta 700 metriä kärryillä, reilut 8 km rompsimalla, 4 km melomalla ja 3 km kantamalla.

Keskiviikko 30.6.2021

Tästä olisi tulossa se päivä, jolloin ylitetään vedenjakaja ja kannetaan kanoottia eniten.

Päivä alkoi helpolla vaihteella: melotaan Kursupohjajärvi loppuun.


Sitten kannetaan. Minulla on selässä kaikki varusteet, paitsi kanootti, jonka hakisin myöhemmin. Mela kulkee olan yli ja melan päässä roikkuu vielä yksi säkki, joka on isomman säkin takana (kuva Mika Sigvart).


Tauko. Minä pidin hyttystakkia ja Mika hyttyshattua, sillä hyttysiä ja mäkäriä oli paljon.


Kannoimme harjanteen päällä ja sieltä saimme viimeisen näkymän Tarvantojokeen (Kursupohjajärveen).


Saavuimme nimettömälle järvelle, jonka korkeus on 436,5 metriä meren pinnasta [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Kuva kanootin yläpuolelta ihan muuten vaan.


Tämä järvi 436,5-metriä oli viimeinen, jonka läpi meloimme. Sen jälkeen purin kanootin ja alkoi pitempi kantomatka kohti Hietajoen vesistöä, sillä olen aiempien retkien gps-reittitiedosta päätellyt, että jos kantomatka on yli 1,5 km, kanootti kulkee nopeammin pakattuna repussa kuin olalla, vaikka kanootin purku- ja kokoamisajat huomioidaan.

Kolmen kilometrin kanootin siirtämisen (eli minulla 9 km kävelyn) jälkeen Kalaton-Kaura [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Yllä olevassa kuvassa oikealla on Hietakeron tunturiryhmä, jonne myöhemmin illalla patikoimme leiriytymään.

Mutta sitä ennen uisteltiin Kalaton-Kauralla. Järvi ei ollut nimensä veroinen (kalaton), sillä Mika sai kaksi reilunkokoista ahventa, puolikiloisia.


Kun järvellä melotaan ja tuulee, voi ottaa hetkeksi hyttystakin pois. Mika sanoi, että olen aika pahan näköinen. Otin valokuvan. Hyttystakki vuotaa.


Tarkennus. Tummanpunaiset jäljet ovat syntyneet mäkäristä [Wikipedia], jotka ovat ensin imeneet verta ja sen jälkeen liiskautuneet verkon ja ihon väliin.

Kalaton-Kauralta jatkoimme Kaura-nimiselle järvelle (=taas kantamista, mutta nyt jälleen kanootti olalla) [karttalinkki].


Uistelu on helpompaa, jos mennään kaksikkona. Jälleen kytkettiin packraft kanoottini perään, mutta Kauralta ei saatu kalaa.


35 minuutin uistelun jälkeen rantauduimme. Mika fileoi ahvenet ennen kuin lähdimme tunturiin.


Matkalla ylös.


Teltat Saappajärven rannalla [karttalinkki].


Yksi ajatus tunturiretkellä oli päästä hetkeksi eroon hyttysistä ja mäkäristä, sillä tunturissa usein tuulee ja lentävät ystävämme eivät pidä tuulesta.

Ajatus ei toteutunut. Tunturissa tosin tuuli navakasti. Mäkärät kuitenkin hyvinä lentäjinä käyttivät telttoja tuulensuojina – niinpä molempien telttojen tuulensuojaiset pinnat olivat täynnä mäkäriä. Sieltä ne hyökkäsivät parvina kimppuun, jos ihminen aikoi mennä telttaan tai vain lähestyä teltan ovea. (Teltat oli pystytetty oikeaoppisesti niin, että telttojen suut olivat pois tuulesta.)

Se kuitenkin auttoi mäkäräpaljouteen, että kävin uimassa Saappajärvessä (=en haissut enää hyvälle) ja ahvenkastikkeen sekä muusin saattoi syödä teltan takana tuulen puolella (=harva mäkärä lentää kovaan vastatuuleen).

Kanootti oli liikkunut reilut 8 km, josta kantamalla 5 km. Kävelyä 19 km.

Torstai 1.7.2021

Otin dronekuvan Saappajärvestä vasta aamulla, kun sain auringosta myötävaloa. (Mika ehti jo purkaa telttansa.)


Tai sitten ylempää tällä tavalla (isompi kuva tässä).


Lastasimme tavarat selkään ja lähdimme huiputtamaan Hietakeron sivuhuippua, 566 metriä merenpinnasta [karttalinkki]. Puhelin toimi pitkästä aikaa (isompi kuva tässä).


Hietakeron sivuhuipulle menimme siksi, että täältä saa hyvän näkymän järville. Kuvan suurin järvi on Jaarna. Siitä oikealle Matalajärvi, aivan kuvan oikeaa laitaa hipoen Syväjärvi. Näiden kaikkien läpi meloisimme vielä tänään. Jaarnan takana oleva korkein tunturi on ymmärtääkseni 13 km päässä sijaitseva 550-metrinen Lavivaara (isompi kuva tässä).


Tai jos haluatte kuvan, jossa on ihminen (kuva Mika Sigvart).


Palasimme Kauralle mahtavan tunturimaiseman laajuutta ihaillen (isompi kuva tässä).


Järvillä uistelimme jälleen kaksikkona, mutta muuta ei enää saatu kuin haukea.

Kun saavuimme Kauran ja Jaarnan väliseen puroon, sen pystyi laskemaan kanootilla [karttalinkki].


Puron pituus on 50 metriä. Sitten seuraava järvi, Jaarna.


Mäkärät häiritsivät huomattavasti rantautuessa. Ruokatauko pidettiin taktisesti tuulisessa niemessä, jossa mäkäriä oli vähemmän.


Jaarnan ja Matalajärven välinen 1 km pitkä puro putoaa 4,5 metriä. Siinä on myös kivisiä paikkoja [karttalinkki].


Matalajärvi.


Aavikko-look estää ennen kaikkea ihoa palamasta – ehkä myös hidastaa mäkäriä.


Järviketjun viimeinen on Syväjärvi. Syväjärvellä on mökkejä [karttalinkki].


Retken jälkeen sain kuulla (kirjoitan tätä Kaaresuvannon lähellä Rantamökit-leirintäalueella, jonka toinen omistaja Anja-Riitta Oja-Kotavuopio miehensä Juhani Kotavuopion kanssa näitä kertoi), että vielä 1950-luvulla Syväjärvi oli iso kylä. Silloin kauppatie kulki Ruotsin Kaaresuvannosta Syväjärven kautta Norjan Kautokeinoon. Kauppatietä operoitiin hevosvetoisilla kärryillä. Kauppatietä pitkin kulki kulutustavaroita Ruotsista Norjaan ja kalaa Norjasta Ruotsiin.

Mutta ajat muuttuivat. Vanha kauppatie sai kuoliniskun 1960-luvulla, kun Suomen valtio päätti rakentaa tien Norjan Kautokeinoon Hetan kautta (sieltä kulki toinen kauppareitti Suomesta Kautokeinoon, joskin pienempi).

Vanha Kaaresuvannon kautta kulkeva kauppatie on nykyään vain mönkijäura Syväjärvelle asti – ei Norjaan. Se on silti yhä käyttökelpoinen mm. maastopyöräilijöille sekä patikoijille, jotka haluavat kalastaa Syväjärvellä, Kauralla ja Jaarnalla sekä ihailla kaunista Tarvantovaaran erämaan tunturialuetta.

Syväjärven jälkeen saavuimme Hietajoelle. Joen virtaava osa alkaa sillan alituksella, jonka yli voi – kuten edellä on todettu – ajaa mönkijällä.


Hiki tuli, kun selvitimme ensimmäisiä kivisiä koskia. Toisaalta tämä oli tiedossa, sillä heti Hietajoen alussa on kaksi viiden metrin korkeuskäyrää vierekkäin.


Majoituimme yöksi Syväjärven autiotupaan [luontoon.fi], joka sijaitsee alle 70 metriä jokiuomasta [karttalinkki].


Keitimme ilta-aterian autiotuvassa, sillä sisällä oli vähemmän mäkäriä kuin ulkona. Majoituimme kuitenkin telttoihin, sillä teltasta on helpompi tappaa ylimääräiset lentävät otukset kuin suuresta autiotuvasta.


Tämä oli ollut helppo päivä. Kanootti oli liikkunut 13 km.

Perjantai 2.7.2021

Retken viimeinen päivä. Ajatus oli meloa Hietajoki alas Kaaresuvantoon. En tiennyt kenenkään meloneen tätä ennen Hietajokea, mutta olin päätellyt sen olevan mahdollista, koska:

  • Joki on piirretty kartalle melko kapeana, niinpä vähempikin vesimäärä saattaisi riittää sujuvaan melontaan Könkämäenolle asti.
  • Joen poikki kulkevat korkeuskäyrät ovat autiotuvan jälkeen varsin tasaisin välimatkoin, niinpä joen virtaaman pitäisi olla jatkuvaa ja tasaista.

Lisäksi Syväjärven autiotuvan vieraskirja kertoi, että ”Tuukka ja Ville” olivat meloneet Hietajoen tasan vuosi sitten 3.7.2020.

Lisäinfoa:

  • Patikoija: Syväjärven autiotuvan kohdalle merkitty silta on romahtanut, mikä on hankala juttu (kuva alla). Jos et halua kahlata yli, tarjolla on kaksi muuta siltaa: se, mikä oli aiemmin kuvissa, sekä toinen yksityisellä maalla oleva silta, joka näkyy maastokartalla.
  • Meloja: Autiotuvan kohdalla virta on kova ja vedestä nousu sekä veteen laskeutuminen kanootilla hankalaa (kuva alla). Varovaisuudella onnistut.


Millainen Hietajoki oli?

Aluksi kivinen. Hiki tuli, kun yritti vähällä vedellä auttaa kanoottia eteenpäin.


Mutta tuo kivinen kohta oli vain aivan alkua. Myöhemmin on näinkin idyllinen U-mutka, jonka kuvasin törmän päältä.


Hietajoen alkujuoksulla on viitisen mökkiä. Yhden piha-alueella on tosiaan se toinen silta, jonka yli patikoija voi kulkea (jos omistaja on paikalla, kysy lupa).

Alun hankaluuksien jälkeen Hietajoki on koko matkalta melottava hämmästyttävän hyvin. Esim. kaatuneiden puiden esteitä oli vain yksi. Alla olevassa kuvassa puut jopa muodostavat nätin portin, jonka alta meloa.


Välillä melonta oli mukavaa kruisailua, jossa kiviä väistellään kuhunkin tilanteeseen sopivasti. Alla olevassa 4 kuvan sarjassa Mika navigoi kivien ohi.


Aina löytyi joku reitti kivien väleistä – tai ainakin melkein aina.


10 kilometrin jälkeen Uijajoki (vasen) liittyy Hietajokeen (oikea) [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Hietajoki levenee, mutta perusasiat eivät muutu: reitti aina löytyy ja joki on hyvin melottava vähälläkin vedellä.


Myös kivisemmissä koskissa löytyy reitti.


Tässä vielä yksi esimerkki.


Pidimme ruokataukoa satunnaisen kosken alapuolella (isompi kuva tässä).


Huomaa pystytetty punainen teltta yllä olevassa kuvassa – teltan pienessä tilassa saa aterian aikana paremman mäkäräsuojan kuin vapaassa ulkoilmassa, sillä pienessä tilassa mäkärien navigointikyky sekoaa eivätkä ne pure niin paljon.

Päivän aavikko-look. Koskia laskiessa en käytä hyttysverkkoa, sillä se haittaa näkyvyyttä. Joella meloessa (jatkuvan liikkeen takia) hyttysistä ja mäkäristä on toisaalta muutenkin vähemmän haittaa, mutta auringolta kannattaa aina suojautua.


Pyysin Mikaa ottamaan muutaman kuvan myös minun koskenlaskusta.


Tässä vielä toinen kuva.


Niin loivaa ja helppoa on Hietajoen laskeminen, että mitään koskea ei tarvinnut tarkastaa ennakkoon. Laskimme kaikki kosket suoraan vailla ongelmia – noin 85 metriä alamäkeen.


Lopulta palasimme suurelle joelle. Könkämäeno. Vielä 4 kilometriä. Edessä Ruotsin puoleinen Kaaresuvanto.


Kanootti liikkui 30 km.

Yhteenveto

Parhaissa retkissä on vaihtelua ja tässä totisesti oli. Rengasreitti kartalla (nuoli).


Alla rengasreitti tarkemmin. Valkoiset renkaat ovat leiripaikkoja, keltainen viiva melontaa tai rompsimista, punainen viiva kävelyä (kanootin kärräystä tai kantamista tai muuten vaan kävelyä).


Gps-paikannin näytti lopussa:


Yhteensä 5,5 päivässä noin 140 km liikuntaa jakautuen:

  • Kanootti liikkui 111 km, josta 74 km meloen ja 37 km jotenkin muuten (=12 km kärryillä, 17 km rompsimalla, 8 km kantamalla).
  • Kävelin yhteensä 60 km, josta edellä mainitut 37 km kanootin kanssa.
  • Aikaa kului 38:39 tuntia liikkeessä + 16:15 tuntia paikoillaan, josta käyttämälläni normikaavalla laskien aktiivitunnit = 38,65 + 16,25 / 2 = noin 46,5 tuntia.

Olihan tämä hieman hankala reitti, myönnetään, mutta jos joku haluaa tutustua Tarvantovaaran erämaa-alueeseen, tästä raportista saanee vinkkejä myös patikoija tai maastopyöräilijä.

Kiitän Mika Sigvartia hyvästä retkikaveruudesta!

Tämä oli toinen Lapin retki 2021 (ensimmäinen oli kesäkuun retki Avisuora-kohteisiin ja Ivalojoelle).

Lisää erilaisia kanoottireissuja teen lähiviikkoina. Palaan asiaan.

2 Responses to Melontaretki Tarvantovaaran erämaahan 27.6.–2.7.2021

    • Kiitos mielenkiintoisesta kommentista. En tätä asiaa tiennyt eikä se tullut esille myöskään kahvipöytäkeskusteluissa paikallisten ihmisten kanssa, vaikka monesta asiasta keskusteltiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: