Melontaretki Inarista Kirkkoniemeen 10 päivässä Näätämöjoen kautta 9.–18.7.2019

Olen aiemminkin melonut Inarijärveltä Jäämerelle (Vätsärin kautta 2014 ja 2016), mutta nyt oli mielessä jotain vaikeampaa: meloa Inarin satamasta Kirkkoniemen satamaan Näätämöjoen reittiä.

Samalla siinä välissä joutuisin melomaan palan Inarijärveä, nousemaan Siuttajoen ja lopussa risteilemään Jäämeren vuonoissa. Tarvitsisin totisesti onnea tuulten kanssa, sillä aioin tehdä retken kumikanootilla.

Retki onnistui. Kuvituskuvana toinen leiripaikkani Näätämöjoella: Saarikosken kaunis maisema [karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Tiistai 9.7.2019: Inarijärvelle

Saavuin Inarin satamaan iltapäivän bussilla. Savolainen turistipariskunta tuli kysymään kuulumisia, kun pumppasin kumikanoottia. Kerroin olevani matkalla Kirkkoniemeen. Pariskunnan mies otti valokuvan ennen lähtöä, mistä kiitän [karttalinkki].

Inarijärvi on monelle melojalle tuttu kohde, joten en käy sitä laajemmin esittelemään. Lyhyesti voi todeta, että Inarijärvi on laaja ja sen selkävedet suuria. Siellä täällä on retkisatamia ja autiotupia, jossa matkalainen voi levähtää.

Itselleni riitti, kunhan pääsisin nopeasti järven yli Inarista Partakkoon (50 km). Tuuliennuste näytti vastaista 4 m/s. Kajakille se olisi helppo homma, mutta leveähkölle kumikanootille kovaa työtä. Kuitenkin mahdollista.

Potkaisin kanootin vesille. Koukin parhaani mukaan rantojen lähellä etsien tuulensuojaa.

Suora reitti Partakkoon kulkee 30 metriä korkean Ukonsaaren eli Ukon kautta, joka oli aikoinaan saamelaisten pyhä uhripaikka [Wikipedia]. Koska Ukko on keskellä selkää ja vastatuuli reipas, en voinut siellä vierailla. Tyydyin katselemaan Ukon profiilia kauempaa [karttalinkki].

Vastatuuli kiihtyi illaksi ja aallot alkoivat murtua loiskien vettä kanoottiin (arvatenkin 6 m/s). Suovasaarten retkisatamaan asti en päässyt. Pystytin teltan 15,5 km jälkeen Käyränokkasaarille, jossa juttelin kolmen saksalaisen melojan kanssa, jotka niin ikään olivat jääneet sinne tuulen laantumista odottamaan [karttalinkki].

Keskiviikko 10.7.2019

Lähdin liikkeelle aamulla ennen seitsemää. Kuvassa alassuin saksalaisten kaksi koottavaa DDR-aikaista avokanoottia.

Vastatuuli oli laantunut ollen arviolta 3 m/s. Kävin valokuvaamassa Suovasaarten retkitukikohdan [karttalinkki].

Inarijärvi on laaja, mutta erilaisia saaritihentymiä on paljon. Suovasaarten kalliolla kävellessä Inarijärvi ei niin suurelta näytä.

Kun saaritihentymän jättää taakse, päästään takaisin vastatuuleen.

Pienet ulapat ylitettyäni pidin lounastaukoa Kahkusaaren autiotuvalla [karttalinkki].

Iltapäiväksi vastatuuli laantui edelleen ollen 2 m/s. Meloin Kasariselän yli Sieidilassa-saaren kautta [karttalinkki].

Laaja Kasariselkä (suojan puoli). Sen läpi en olisi kovalla tuulella päässyt.

Saavuin Partakkoon kello 20.

Raskas päivä. Inarista Partakkoon olisi linnuntietä 47 km, mutta olin melonut mutkien kautta 57 km keskivauhdilla 4,1 km/h (14 tuntia). Kovempaa en vastatuuleen kyennyt. Leiri pystyyn.

Torstai 11.7.2019: Siuttajoelle

Siuttajoen latvajärvi on Pautujärvi (209 metriä merenpinnasta), josta joki virtaa 50 km pudoten 91 metriä Inarijärveen (118 metriin). Siuttajoki ei ole tunnettu joki eikä sitä yleensä melota. Tiesin ennakkoon vain kaksi retkeä, jossa Siuttajoki oli melottu alas. Nyt minun oli tarkoitus nousta Siuttajoki vastavirtaan.

Ensimmäinen (eli Siuttajoen viimeinen) koski tuli vastaan. Liian paljon virtaa, jotta sitä vastaan voisi meloa. Liian paljon pusikkoja, jotta sitä voisi nousta köysitekniikoilla [karttalinkki].

Vedin ja kannoin varusteet pitkän kosken ohi maaston kautta, jossa oli sopivasti polkuja kulkua helpottamassa.

Lyhyt infopaketti kuinka kannan tavarani:

  • Varusteet kuten teltta, vaatteet ja keittiö kahteen säkkiin. Suurempi säkki selkään, pienempi käteen tai vatsan päälle. Menoksi.
  • Kun ensimmäinen erä on kannettu, palataan takaisin kanootille. Jos maasto on kivinen, kanootti kannetaan olalla. Jos maastossa ei ole kiviä, kanootin voi vetää maata pitkin.
  • Olen aiemmin mitannut, että tällä tavalla etenen tunnissa noin 750 metriä. Tällä kertaa 570 metriin kului aikaa 44 minuuttia. Siis normaalivauhtia.

Kanootin laskeminen takaisin vesille pusikon läpi.

Kun Siuttajoki mutkitteli soiden keskellä, sitä pystyi vaivatta melomaan vastavirtaan. Tämä oli aivan toista kuin eilinen, jolloin puskin Inarijärveä vastatuuleen. Tyyntä. Rauhallista. Ei tarvetta puristaa melaa, kun vaihtaa melapuolta.

Koskia oli vähän, mutta tässä seuraava [karttalinkki].

Jälleen ohitin kosken maaston kautta enkä vetänyt ylös köysillä (köysitekniikka vaatii avarampaa maastoa ja liki puutonta rantaa, jossa kävellä).

Inari-Näätämö-tien silta [karttalinkki].

Joen meanderointi, siis mutkittelu, näkyy satelliittikuvasta. Etenemissuunta on oikealta vasemmalle (keltainen gps-jälki).

Jos tavoitteena on nousta Siuttajoki ylös mahdollisimman lyhyttä reittiä, paras aloituspaikka ei ole yllä oleva silta vaan se kohta, jossa joki käväisee viimeisen kerran valtatien vieressä [karttalinkki] – tai sitten tutkia paikallisia metsäautoteitä, joita pitkin saattaa päästä Siuttajokea vielä ylemmäs.

Mutkittelevaa jokea oli helppo nousta. Kaatuneita puita ei ollut, mutta puita kaatumaisillaan kauniina heijasteina vedessä.

Toisinaan edelläni kulki vesilintuperheitä, jotka pakenivat kanoottiani ylävirtaan satoja metrejä. Pidin minuutin taukoa tässä kauniissa kohdassa, jotta telkkäpoikue ehtisi piiloutua. Näin tapahtui.

On tunnettu asia, että Inarijärvellä ei ole hyttysiä eikä mäkäriä, koska järvivesi pysyy pitkään kylmänä ja siellä tuulee yhtenään. Vähätuulisella Siuttajoella ei vastaavaa suojaa ole, paitsi satunnaisilla avarammilla alueilla kuten joen sisäkurvien laajahkoilla hiekkarannoilla.

Tuossa kohdassa sain pitää ateriataukoa rauhassa. (Joen ulkokurvin hiekkatörmät ovat Siuttajoelle tyypillisiä – aivan kuten muissa Lapin joissa.)

Liikkeelle taas. Ikävä juttu tapahtui. Punnersin kanoottia hiukan kiivaampaan vastavirtaan kahden kiven välistä, jonka jälkeen tunsin altani epäselvää porinaa. Tajusin ilman poistuvan kanootista. Nopeasti rantaan. Yhden sentin viilto.

Tämä ei ole kumikanootilla tavallista (vasta toinen kerta 19 000 kilometrin aikana). Joen pohjassa lienee ollut joku kalamiehen jättämä terveinen kuten koukku tai vastaava, jota vasten olen ponnistanut. Huono säkä. Tein pikapaikkauksen.

Onneksi haaveri oli pohjakammiossa. Kanootti on täysin melontakelpoinen myös vajaalla ilmalla (sillä jätin tästedes pohjakammion puolityhjäksi), kunhan vain reunakammiot ovat pinkeät. Jatkoin retkeä kirkkaassa vedessä, jossa kivet ja kannot erottuvat helposti 3 metriin asti.

Vastaan tuli muutama vesiputousta muistuttava kohta.

Toinen.

Edelliset kaksi olivat kohdassa, jossa virta jakaantui kahtia. Tavallaan koskisaaren eri puolet [karttalinkki].

Seuraavaksi vastaan tuli aito vesiputous [karttalinkki].

Sama putous toisesta kulmasta (putouskorkeus 1,2 metriä).

Jos tuohon saapuu kanootilla ylävirran puolelta, putous pitäisi hoksata ja kiertää, sillä järkevää laskureittiä ei ole.

Näin kului päivä, jonka aikana kannoin useita koskia ylävirtaan. Kaiken kaikkiaan kanootti liikkui 21,8 km ja nousin 38 metriä ylöspäin. En jutellut päivän aikana kenenkään kanssa. Yhden miehen näin mökkinsä kuistilla, jolle heilautin kättä tervehdykseksi, siinä kaikki.

Mahdollisia leiripaikkoja on Siuttajoen varrella useita, sillä soiden ympärillä on toisinaan kovaa kangasmetsää. Parkkeerasin telttani kauniiseen maisemaan, jonka huono puoli oli matala 5 cm vesi ”järvessä”. Hain siis ruokavedet kauempaa meloen edestakaisin [karttalinkki].

Perjantai 12.7.2019

Kello oli jälleen herättämässä 5:30, jotta pääsisin päivän aikana etenemään mahdollisimman pitkälle. Tässä tyypillinen kuva koskesta, jota ei voi uittaa köysillä ylös. (Rannat ovat sentään jo ilman pusikkoja, mutta joki on täynnä kiviä.)

Jälleen kannettu kanoottia ja ollaan suon keskellä, jossa on hyvä nousta jokea ylös. Tämä kanaali oli yhtä syvä kuin leveäkin.

Ylöspäin.

Joitakin pieniä koskia oli hauska edetä ylävirtaan meloen. Alla yksi.

Jos jostain yksittäisestä paikasta ei päässyt ylös, varasuunnitelma oli meloa keula kiven viereen, nousta kivelle ja siitä kiskaista kanootti tavaroineen kiven ohi, jonka jälkeen kanootti oikeaan asentoon, terävä potkaisu kyytiin ja kanootti takaisin virtaan.

Harvinaisen suuri mänty pienessä koskisaaressa.

Poroaita [karttalinkki].

Ei meinaa alta mahtua.

Tämä poroaita on väljempi [karttalinkki].

Olin ennakkoon ymmärtänyt, että Kuivalompolo on nimensä mukaisesti matala järvi – keskisyvyys vain joitakin senttejä. Satelliittikuvassa Kuivalompolo ei näy tummana kuten muut järvet vaan katoaa maastoon [karttalinkki].

Kun sitten saavuin Kuivalompoloon, järven keskellä oli hirviä.

Olisipa ollut kunnon tele kamerassa. Meloin lähemmäs, kunnes hirvet pyyhälsivät karkuun.

Kuivalompolon keskellä on niemi, jonka takana lisää hirviä

Lapsi epäröi.

Karkuun.

Hei hei, hirvet.

Etenin Kuivalompolon rantaa myöten, jotta voisin helposti vetää kanoottia, jos vesi kävisi liian matalaksi. Mutta vesi riitti, 15 cm.

Rannalta katsoen järvi näyttää tältä.

Ja rannalla hirven jälkiä.

Oikein positiivinen kokemus tämä Kuivalompolo!

Jatkoin puskemista koskia ylös. Käytin myös epävirallisia nousukeinoja kuten mela kanootin keulaan ja sen avulla rannalla kävellen kanootin kampeaminen virtapaikasta ylös.

Useimmiten nämä virtapaikat olivat lyhyitä 10 metrin rykäisyjä. Esim. alla olevassa kuvassa kanootti vasemmalle parkkiin, veto mättäitä pitkin ylös, kanootti takaisin veteen, meno jatkuu.

Mitä ylemmäs Siuttajokea nousin, sitä vähemmän joen rannalla oli pusikoita. Sitä enemmän maasto alkoi muistuttaa Vätsärin erämaata runsaine kivikoineen.

Nyt tulivat köydet avuksi. Näin vedetään kanootti kaikkine tavaroineen koskea ylös.

Löysin hienon tasaisen leiripaikan Tammukkalompolan niemestä. Avara. Tuulinen. Hyttysiä vain hiukan. Mäkäriä ei ollenkaan. Telttapaikka minun makuuni [karttalinkki].

Näin kului päivä. Kanootti liikkui 23,3 km ja nousin 44 metriä ylöspäin. En tavannut päivän aikana muita nisäkkäitä kuin hirviä. Lähimmän hirven näin 30 metrin päästä. Se oli nopea kadoten maastoon ennen kuin ehdin käyttää kameraa.

Lauantai 13.7.2019: Näätämöjoelle

Aamun aikana kipusin Siuttajoen loppuun. Tämän kosken ikuistin, sillä ihailin takana näkyvää mäntyä.

Tein myös pienen filmin kanootin kantamisesta (50 sekuntia).

Kantamisponnistelujen lisäksi pystyin käyttämään köysiä monta kertaa. Joki oli kaventunut joten lyhyet köydet riittivät.

Viimeinen (eli Siuttajoen ensimmäinen) koski. Tuonkin vetäisin ylös köysillä.

Näin olin noussut ylös aamupäivällä 9 metriä (Inarijärvestä 91 metriä) ja pääsin Pautujärvelle.

Pautujärvi on laaja järvi, pituus 11 km, leveys 3,5 km. Muuten en tiennyt Pautujärvestä mitään. Muutamia mökkejä, kalamajoja ja veneitä näin. Yhden kalamiehen kanssa juttelin tovin. Auto on kuulemma Iijärvellä ja kävelevät tänne Pautujärvelle kalaan.

Kahdeksan kilometriä Pautujärveä ja sen jälkeen seis. Tästä alkaisi siirtyminen Näätämöjokeen. Muistiin gps-paikantimen lukema tässä vaiheessa [karttalinkki].

Olin ollut liikkeessä 37 tuntia, jona aikana liikkunut 132 kilometriä, ja lisäksi paikoillaan 7 tuntia, mistä saadaan laskukaavalla 40,5 aktiivituntia (liikkeessä + paikoillaan jaettuna kahdella). Pelkästään tähän asti (käytännössä 4 päivässä) tämä retki oli teettänyt enemmän töitä kuin kesäkuun Stuorraäytsin melontaretki, jossa (noin) 6 päivässä kertyi 40 aktiivituntia.

Kun myöhemmin summasin kilometrejä, kanootti oli liikkunut Inarin satamasta tähän asti 115 km.

Mutta retki jatkui. Lounastin Pautujärven rannassa, minkä jälkeen kannoin tavarat Iijärvelle, josta Näätämöjoki alkaa. Kävelymatka Iijärvelle oli 1,9 km, sillä en käyttänyt suorinta reittiä, vaan pyrin välttämään soita. En aivan onnistunut, sillä reitille osui pehmeääkin maastoa.

 

Palasin takaisin Pautujärvelle, sillä kanootti oli yhä kantamatta. Ilmat pois.

Olen aiemmin mitannut, että kanootti on nopeampaa kantaa purettuna rullalla, jos kantomatka on vähintään 1,5 km. Silloin etenen tunnissa 1100 metriä. Näin tein.

Iijärvellä avasin rullan ja levitin kanootin aurinkoon.

Kanootin vieressä (yläkuva) on purkki Virkon S:ää sekä tyhjä tölkki mustikkakeittoa. Kaadoin ruokalusikallisen Virkon S -pulveria tölkkiin, minkä jälkeen täytin tölkin vedellä ja sekoitin.

Kyseessä oli tietysti kanootin pakollinen desinfiointi. Näätämöjoki on arvokas lohijoki eikä siihen saa viedä desinfioimatonta kumisaapasta, kanoottia tai kalastusvälinettä, sillä jos näin tekee, on vaarana levittää lohiloinen eli Gyrodactylus salaris Itämereen laskevasta joesta Jäämeren jokeen, mikä tappaisi vähitellen Näätämöjoen lohipopulaation. (Minä en toki tullut Itämereen laskevasta joesta vaan Inarijärven eli Paatsjoen vesistöstä, mutta koska tuon vesistön tilanne on lohiloisen kannalta epäselvä, desinfiointi oli tarpeen.)

Kalastajat tekevät desinfioinnin erikseen sitä varten osoitetuilla desinfiointiasemilla, josta saavat todistuksen, että homma on hoidettu (google ”desinfiointi lappi”). Vedenjakajan ylittävä meloja joutuu hankkimaan pulverit itse ja tekemään desinfioinnin maastossa valokuvien kera. Kun meloin Näätämöjoen alas ja saavuin Norjaan Neiden Fjellstuelle, minulta tosiaan kysyttiin todistusta desinfioinnista. Silloin sanoin, että minulla on todisteena valokuvat ja Virkon S -pulveria voin antaa laboratorioon. Sillä kertaa sanani riitti eikä jatkotutkimuksia tarvittu, mutta on mahdollista, että toisen kerran tarkistus olisi perusteellisempi.

Millaisia valokuvia sitten otin todisteeksi?

Tässä kaadan sekoittamaani Virkon S -ainetta kanoottiin.

Tässä levitän sitä niin, että vaahtoaa.

Sitten levitän ainetta myös kanootin reunoille.

Käännän kanootin ja myös pohjapuoli.

Niin että vaahtoaa.

Sieneen.

Melat myös.

Saappaat myös. Taputtelin myös pohjat, mutta siitä ei ole valokuvaa.

Kun ei enää keksi desinfioitavaa, loput voi kaataa maahan.

Näin olin valmis lähtemään Iijärvelle.

Hyttystakki oli tarpeen. Kuotkussa eli Pautujärven ja Iijärven välisellä kannaksella hyttysiä ja mäkäriä oli paljon. Lämmin päivä houkutteli ne kimppuun. Iijärvellä 2-3 m/s vastatuuli karkotti lentävät rasitukset.

Iijärvi on varsin pitkä. Jos saapuu Iijärvelle autolla [karttalinkki], matkaa Näätämöjoen alkuun on yli 20 kilometriä. Koska minä tulin Siuttajoen kautta, matkaa joelle oli alle 10 km.

Näätämöjoen alueellisissa lupaehdoissa lukee: Sellaisen veneen ja moottorin käyttö, joka ei kuulu vakituisesti Näätämöjoen kalastusalueella asuvalle henkilölle, on kalastuksessa kielletty.”

Tuo on melojan kannalta epäselvästi sanottu. Eikö meloja saa kalastaa kanootista? Vaikka en itse kalasta, mielellään lisäisin tähän artikkeliin jonkin selventävän kommentin tähän liittyen. (Myöhemmin kuulin tulkinnan, että moottoria ei saisi yleensäkään käyttää Näätämöjoen vesistössä – ei edes meloja eikä edes sähkömoottoria, joten Iijärven yli on melottava oli tuuli millainen tahansa, tai odotettava tuulen tyyntymistä.)

Pysähdyin ilmeikkäälle saarelle valokuvaamaan.

Kuvasta tuntui puuttuvan katsoja, joten rakensin sellaisen.

Iijärvi päättyi. Näätämöjoki alkoi. Ensimmäiset kosket ovat helppoja.

Ensimmäisiä koskia seuraa lisää järviä, kunnes Kaarttilompolon jälkeen saavuin monihaaraiseen nimettömään koskeen, joka todella herätti [karttalinkki].

Kiertelin koskenniskan saarissa (gps-paikantimen mukaan) 20 minuuttia tutkien mahdollisia laskureittejä – kaikki tavalla tai toisella haastavia.

Lopulta laskin kosken aivan oikeasta reunasta punaisen katkoviivan mukaan.

Kosken loppukin olisi ollut hyvä tarkistaa ennakkoon, mutta näin en tehnyt. Onneksi minulla riitti ketteryyttä väistää suurimmat kivet lennosta.

Meloin rantaan ja tyhjensin kanootin vesilastista. Tämä riitti tälle päivälle. Pystytin teltan kosken jälkeiselle tasaiselle penkereelle, jota moni muukin oli pitänyt leiripaikkana [karttalinkki].

Näin olin päässyt Näätämöjoen alkuun. Kanootti oli liikkunut 27 km, kun laskee mukaan Siuttajoen viimeiset kilometrit, Pautujärven sekä kantamisen Pautujärveltä Iijärvelle.

Sunnuntai 14.7.2019: Näätämöjoen koskissa

Näätämöjoki on yksi Suomen Lapin kolmesta koskenlaskuun sopivasta pitkästä erämaajoesta*, jossa vesi riittää ympäri kesän (muut kaksi ovat Ivalojoki ja Lätäseno). Joki kuuluu Suomen vaikeimpiin melontareitteihin. Vaativuudeltaan Näätämöjoki ja Lätäseno ovat samaa tasoa (Ivalojoki on helpompi).

Tarkennus: Lapissa on toki muitakin erämaajokia ja niistä olen kertonut tässä blogissa paljon. Mutta jos lasketaan vain isovetiset joet, joissa vesi riittää elokuussa, silloin putoavat pois esim. Pöyrisjoki, Vaskojoki, Kietsimäjoki ja Vetsijoki. Sitten puolestaan Juutuanjoki ja Kielajoki-Kaamasjoki on pudotettava pois lyhyytensä takia, vaikka ne läpi kesän melottavia ovatkin. (Tenojoki ei puolestaan ole erämainen eikä koskinen … ja toki Norjasta löytyisi isovetiset Karasjoki ja Iesjoki, mutta edellä käsittelin vain Suomen jokia.)

Näätämöjoelta lähimmälle tielle on aina vähintään 5 kilometriä. Puhelimen kuuluvuus on heikko tai olematon. Nämä asiat on otettava huomioon ennen kuin Näätämöjoelle lähtee – se ei ole aloittelijoiden joki. (Kannattaa harkita mukaan hätälähetintä – minulla on sellainen Lapissa aina, Ocean Signal rescueME PLB1 => lisätietoa googlesta.)

Tämän sanottuani voin ihmetellä kuinka harvoin Näätämöjokea kuitenkin melotaan. Itse kävin Näätämöjoella ensi kerran vuonna 2008 noin 5000 kilometrin melontakokemuksella. Monella avokanoottimelojalla on elämänkilometrejä saman verran tai enemmän, mutta Näätämöjoki silti melomatta.

Omalta vuoden 2008 reissulta ei jäänyt talteen valokuvia eikä kirjoituksia – se oli tärkeä lisäkimmoke meloa Näätämöjoki uudestaan. Matkaa tehdessä voisin muistella menneitä ja valokuvata hankalat koskipaikat muillekin tiedoksi.

Näissä mietteissä lähdin melomaan Näätämöjokea.

Aamun melontataipale ei sisältänyt hankalia koskia, mutta veikeää luonnontaidetta.

Helposti halkeava kivilaji on Näätämöjoelle tyypillinen. Kivet voivat olla koskissakin teräviä, sillä ne ovat virran aiheuttaman pyöristymisen jälkeen usein haljenneet uudestaan.

Ennen puolta päivää saavuin kiivaammalle koskijaksolle, josta on syytä tehdä tarkempaa selkoa [karttalinkki].

Olen merkinnyt laskureittini kuvaan punaisella katkoviivalla. Tämän nimettömän kosken haaste oli osata kiertää köngäs ja sitten osua laskemaan ”avokanoottirampista” alas. Alla sama kohta yläpuolelta (kiven päältä) kuvattuna.

Laskin kosken alas kuten suunnittelin. Avokanoottirampin jälkeen oli ylitettävä virta ja siirryttävä joen oikeaan laitaan, jotta seuraava köngäs voidaan kiertää vesitse.

Seuraava kuva on tämän kakkoskönkään alta alavirran puolelta.

Tämän kohdan alapuolella on kolmas valkoisen veden alue, jonka katsoin mahdolliseksi laskea mutta parhaimmaksi kiertää. Niinpä meloin rantaan sen yläpuolella.

Tämän kolmannen hankalan kohdan jälkeen on vielä neljäs paha paikka. Senkin kiersin. Nämä kaikki ovat peräkkäin 300 metrin matkalla.

Pidin ateriatauon ja ihailin hirvensarvia. En ottanut kyytiin.

Edellisen koskipaikan jälkeen tulee Opukasköngäs – toiselta nimeltään Opukkaan Yläköngäs [karttalinkki].

Liian vaativa minulle. Meloin kanoottini varovasti könkään yläpuolelle, josta kannoin sen alapuolelle. (Jos mietit Opukaskönkään laskemista, lue alempaa kommenteista Jyri Mikkolan varoitus: Opukaskönkään pohja on täynnä teräviä kohti ylävirtaa sojottavia kivihampaita = kaatuminen vähällä vedellä on vaarallista!)

Sitten laskin yhden kosken, minkä jälkeen rantauduin jälleen. Alla olevaa koskijaksoa (josta näkyy vain alku) en laskenut, sillä sen erilaiset vaikeat kohdat olivat liian lähekkäin vaatien kanoottini kannalta liki yliluonnollista pujottelutaitoa (koskikajakilla tuon laskeminen toki onnistuisi) [karttalinkki].

Ohitus maaston kautta 250 metriä vaati nousua korkeammalle rinteen päälle.

Mielenkiintoinen geologinen poimu.

Loput kosket kohti Opukasjärveä laskin ongelmitta. Opukasjärven silta [karttalinkki].

Alla näkymä sillan alta. Tuon sillan yli olin kulkenut syyskuussa 2018, kun kävelin Inarinpolkua Sevettijärveltä Jäämerelle.

Opukasjärven (3,5 km) ylitin rauhallisesti meloen.

Opukasjärven jälkeen vastaan tulee Opukkaan Alaköngäs, jonka toinen nimi on Louhiköngäs [karttalinkki].

Jälleen tein ohituksen – tällä kertaa oikean rannan kautta, sillä jatko sieltä oli helpompi. Koskimelojille tämäkin köngäs on toki aivan laskukelpoinen.

Opukkaan Alakönkään eteläpuolella on laavu, jossa juttelin hetken kalastajien kanssa. He olivat kävelleet laavulle Sevettijärven ja Näätämön väliseltä tieltä. Viikon kalareissu kyseessä. Kalamiehiä Näätämöjoella näkyy enemmän kuin melojia ja se on turvatekijä myös melojalle: täällä on joku muukin, jolle voi kertoa, jos jotain tapahtuu. (Suomen puoleisella Näätämöjoella näin noin 20 kalastajaa – muita melojia en nähnyt.)

Takaisin melontaan. Jos lukijasta tuntuu, että ohitan monia koskia, niin se on totta, mutta myös laskin monia koskia. Alla on esimerkki tyypillisestä Näätämöjoen koskesta, jollaisia laskin.

Koski on täynnä valkoista vettä, vedenalaisia ja -päällisiä kiviä sekä toisinaan puolimetrisiä könkäitä, muttei mitään niin tiheästi, ettei pahimpia paikkoja ehtisi kiertää tai ettei könkäistä voisi laskea läpi.

Tarkastin etukäteen useita koskia ja mietin laskureitit tarkkaan. Kun laskin kosket, pysyin laskureiteillä eikä koskaan tullut tilannetta, jossa jokin kohta olisi mennyt niin pahasti pieleen (esim. kanootti jäänyt väärään asentoon), että se olisi estänyt seuraavan mietityn kohdan hallittua laskemista.

Näätämöjoen oleellinen piirre on, että vaikka kosken laskee hyvin, vesi roiskuu kanoottiin. Kosken jälkeen kanootti on ajettava rantaan ja kaadettava ylimääräiset vedet pois.

Opukasjärven jälkeisen koskijakson pituus on noin 6 kilometriä. Sen jälkeen maisema avartuu ja hiekkatörmät kasvavat.

Joessa on hiekkasärkkiä.

Virta on vain pientä.

Kun ei tarvitse miettiä koskia, maisemasta saattaa löytää yksityiskohtia.

Ilta-aurinko värjäsi etelärannan.

Tein leirin kauniiseen koskipaikkaan rinteen päälle [karttalinkki].

Kosken nimi on Saarikoski. Olin edennyt päivän aikana 42,5 km. Tästä on huomenna hyvä jatkaa.

Maanantai 15.7.2019

Olin tähän asti melonut Suomen puolella – tänään siirtyisin Norjaan. Sitä ennen tuli vastaan Näätämöjoen toinen silta [karttalinkki].

Kallokosken silta yhdistää Suomen puoleisen Näätämön kylän Kaldoaivin erämaahan (Näätämöön 7,5 km – Roussajärven autiotuvalle 21 km).

Sillan jälkeen on vaativa Kallokoski (luokka III), jonka laskureittiä tutkin aikani. Muistissa oli myös kuinka olin mennyt tuon alas vuonna 2008 ja totesin silloiset pohdintani oikeiksi. Kosken alkupuoli on paras laskea kivien välistä aivan vasenta reunaa.

Valokuvassa on punainen nuoli siinä kohdassa, jossa poroaita kohtaa joen. Paikka on ahdas jopa jalkamiehelle, joka pyrkii pylvään ja veden välistä poroaidan toiselle puolelle. Jos koski tuntuu liian hankalalta laskea, silloin kanootin kantaminen kosken ohi ei onnistu tätä kautta, vaan kuulin jälkikäteen, että joen toisella puolella (eteläpuolella) poroaidassa on portti, jonka kautta ohitus käy sujuvasti.

Alla olevassa kuvassa on kosken loppupuoli niin kuin minä sen suunnittelin ja laskin.

Tähänkään koski ei lopu, vaan tämän jälkeen koskessa on vielä yksi kivivalli, josta en ottanut valokuvaa. Jotta kivivallin pystyy kiertämään, on kanootilla tehtävä kuvan alaosassa oleva vauhdin pysäytys ja siirtyminen joen keskelle osaksi päävirtaa, josta lasketaan läpi.

Tämä ei ole ainoa tapa laskea Kallokoski. Valitsemani tapa on itse asiassa hankala, sillä tässä suunnitelmassa kosken yläpäässä vaaditaan tarkkuutta. Eihän se aivan onnistunutkaan, vaan otin kosken alussa tahatonta kontaktia kiviin. Pelivara oli kuitenkin riittävän suuri, jotta pystyin paikkaamaan kanootin hienoisesti väärän asennon ja läpäisin kosken lopun kunnialla suunnitelman mukaan. (Jos olisin reitittänyt laskuni alusta lähtien kosken keskivirtaan, se ei olisi vaatinut niin paljon tarkkuutta, mutta kaatumisvaara olisi ollut suurempi.)

Parin kilometrin kuluttua Suomen ja Norjan raja.

Norjan puolella tuli vastaan vielä yksi hankala koski, josta on seuraava valokuva.

Valokuva on otettu tässä tapauksessa kosken oikeanpuoleiselta rannalta (itärannalta) alaspäin. Siitä ei ilmene kosken kokonaisluonne, joten olen piirtänyt oman laskuväyläni alle satelliittikuvaan.

Koskessa on matala silokalliosaari, jonka yli nostin kanootin, minkä jälkeen laskettelin kosken vasenta reunaa (länsireunaa) alas.

Paljon muitakin koskia Näätämöjoella laskin (eilen ja tänään) ja osa mutkikkaitakin, mutta niistä en ole kirjoittanut. Ylipäänsä olen kertonut vain sellaisista koskista, jotka ovat olleet tavalla tai toisella minua haastavia tai kiinnostavia sillä tavalla, että olen kiertänyt ne tai olen pystynyt laskemaan ne juuri ja juuri.

Näin saavuin reilun 21 km melonnan jälkeen norjalaiselle leirintäalueelle, jonka nimi on Neiden Fjellstue.

Gps-paikannin kertoo (kun olin tehnyt matkaa 7 päivää, joista ensimmäinen ja viimeinen puolikkaita):

  • 56 tuntia liikkeessä + 12 tuntia paikoillaan, mistä saadaan 56 + 12 / 2 = 62 aktiivituntia.
  • Liikkumista 217 kilometriä, josta olen myöhemmin laskenut, että melontaa tähän asti 194 km, josta kanoottia kantaen 7,5 km (ja loput kävelyä).

Tässä jo punnerran kanoottia ja poseeraan kuin olisin maalissa (minkä jälkeen minulta tultiin kysymään kanootin desinfioinnista, josta olen jo aiemmin kertonut).

Ja tässä on itse Neiden Fjellstue, jonne menin juomaan kahvia ja syömään leivoksia.

Tämä ei kuitenkaan ollut retken loppu, sillä tavoite oli päästä Jäämeren vuonojen kautta Kirkkoniemeen. Halusin vain pitää loppupäivän vapaata, käydä pitkästä aikaa internetissä ja tarkistaa millaiset tuuliolosuhteet Jäämerellä ovat.

Tiistai 16.7.2019

Välipäivä. Tuuliolot Jäämerellä olivat mahdottomat. Vastatuulta 6 m/s. Olin tarpeeksi viisas tajuamaan, ettei kannattanut lähteä kumikanootilla Jäämerelle törppöilemään.

Kuuntelin päivän mittaan kalastajien juttuja ja kyselin itsekin, sillä Neiden Fjellstue on todellinen kalastuskeskus. Kalastus tapahtuu pääosin Fjellstuen ja Jäämeren välisissä Näätämöjoen koskissa. Kalastajista 80 % on suomalaisia, mutta paikalla oli myös mm. norjalaisia ja ranskalaisia. Myös suomalaiset naiset kalastivat ja saivat hyviä saaliita. Ylipäänsä lohisaaliit ovat tänä vuonna olleet antoisat. Huolissaan oltiin kyttyrälohista, ”putineista”, eli vierasta amerikkalaista kantaa olevista lohista, joita venäläiset ovat istuttaneet omiin Jäämeren jokiinsa. Nyt nämä ”putinit” ovat alkaneet nousta Näätämöjokeen. Ne ovat maukkaita, mutta joka tapauksessa vieraita otuksia, eikä ennakkoon voi tietää mitä populaatiobiologisia tai ekosysteemisiä seurauksia ne aiheuttavat. (Tämä kalastuksesta. Kiinnostavia juttuja sinänsä, mutta eivät tämän blogin keskeistä aihepiiriä.)

Keskiviikko 17.7.2019

Tapahtui ihme. Jäämerelle avautui kannaltani täydellinen tuuli-ikkuna. Päivän ohjelma oli kaksijakoinen: ensin lasketaan Näätämöjoki loppuun, sitten mennään Jäämerta pitkin kohti Kirkkoniemeä niin pitkälle kuin ehtii.

Aamulla satoi, joten lähdin liikkeelle vasta kello 10. Kanoottia ei tarvinnut pumpata, sillä se oli odottanut käyttöä rannassa melkein 2 päivää. Ensimmäinen suuri köngäs oli 500 metriä Neiden Fjellstuen alapuolella, nimeltään mahdollisesti Grytfossen. Suomalaiskalastaja kysyi aionko laskea sen alas? En aio. Kiersin könkään joen oikealta puolelta.

Meloin koskia alas, jotka olivat samanlaisia kuin olin aiemmin melonut: osa helppoja, osa haastavampia, jotka vaativat suunnittelua.

Koskissa oli kalastajia perhovapojensa kanssa, mutta koska kosket olivat leveitä, pystyin suurimmaksi osaksi laskemaan ne tarpeeksi kaukana siimoista. Jonkun kerran myös huutelin, että täältä tullaan, jolloin otin oman vuoroni mennä kosken läpi.

Saavuin toiselle suurelle könkäälle, jonka nimeä en tiedä. Tämän kiersin joen vasemmalta puolelta.

Jälleen jatkoin melontaa ja laskin välissä olevia koskia, kunnes saavuin Näätämöjoen suurimmalle koskelle, Kolttakönkäälle (Skoltefossen).

Kolttaköngäs sijaitsee aivan E6-tien sillan yläpuolella. Se sijaitsee niin keskeisellä paikalla ja pauhukin on suuri, että autot pysähtyvät ja ottavat turistikuvia. Sellaisia otin minäkin. Alla valokuva E6-tieltä.

Kärräsin kanootin sillan yli ja sen jälkeen kalastajien laavulle, jossa söin lounaan.

Kalastava perhe Mikkelistä tuli juttelemaan. Poika Aaro halusi nähdä kun lasken E6-tien alapuolella olevan kosken. Suunnittelin laskun huolellisesti ja tein sen kauniisti hiukan ylimääräisiäkin isoja kiviä kierrellen.

Sen jälkeen Näätämöjoki rauhoittui ja leveni. On hiukan epäselvää missä levenevä joki loppuu ja meri alkaa, sillä vuoroveden vaikutus pitää ottaa huomioon. Alla olevassa kuvassa laskuvedellä vesi on makeaa, nousuvedellä suolaista.

Minulla kävi tuuri, sillä meloin Näätämöjoelta ulos laskevan veden aikaan. Näin sain lisävauhtia matkalla vuonolle.

Pistelin vuonoa sivumyötäisessä tuulessa ohittaen kalastajakyliä.

Merivesi on suolaista joten vesitäydennystäkin piti ajatella. Mahdolliset leiripaikat olin merkinnyt etukäteen karttaan ja gps-paikantimelle. Tärkeä kriteeri oli, että leiripaikassa on puro, josta saa raikasta vettä.

Tämä pieni pookisaari ei ole hyvä leiripaikka. Raikasta vettä ei saa mistään.

Minulla oli etukäteen leiripaikkojen joukossa suosikki. Kun tuuli oli viimeisen 12 kilometrin aikana suoraan takaa, päätin jaksaa sinne asti. Kello oli 21, kun saavuin väsyneenä satumaisen upeaan paikkaan: Snuordobeaski-niemen kannas (kuvassa punainen teltta).

Melontaa 38,5 km, josta 25-30 km Jäämeren vuonoissa (riippuen tulkinnasta missä Näätämöjoki loppuu ja Jäämeri alkaa).

Torstai 18.7.2019

Retken viimeinen ja kymmenes päivä. Otin aamulla valokuvia teltasta upeassa maisemassa. (Isompi kuva tässä.)

Teltta lähikuvassa (ja kanootti teltan vasemmalla puolella).

Panoraama. (Isompi kuva tässä.)

Vedin kanootin kannaksen yli, jotta niemeä ei tarvinnut kiertää.

Matkaan. Melkein tyyntä. Täydellinen sää.

Viimeisen niemen kierrettyäni Kirkkoniemen kaupunki tuli esiin.

Hurtigruten-laiva ohitti minut kilometrin päästä.

Kohti satamaa. Tämä oli toinen retki, jonka lopetin Kirkkoniemeen, sillä kolme vuotta sitten saavuin tuolta oikealta.

Perillä.

Nostin tavarat laiturille ja otin kuvan gps-paikantimesta.

Loppuretken pituus vajaat 48 km. Aikaa kului 11 aktiivituntia (10:18 + 1:30 / 2).

Poseerausta.

Lyhyt yhteenveto

Tässä artikkelissa kuvaamani retki Inarin satamasta Kirkkoniemen satamaan oli miellyttävän vaihteleva (ei kahta samanlaista päivää!), mutta vaati myös runsaasti työtä ja onnea. Ilman viimeisten päivien suotuisia tuulia olisin jättänyt leikin kesken ja tyytynyt melomaan vain Näätämöjoen loppuun.

Reitti sateliittikuvassa (keltainen on melontaa, punainen kävelyä).

Tarkemmin.

Vielä tarkemmin (tämä viimeinen kuva on se varsinainen erämaaosuus: Partakosta Neiden Fjellstuelle 5 päivässä).

Kun retki kuitenkin onnistui, se oli työmäärältään tasan yhtä suuri kuin Karasjoen retki 2017, joka on ollut tähän asti suurin:

  • Tein töitä 73 aktiivituntia (10 päivässä, kun Karasjoella tein saman 8 päivässä).
  • Kanootti liikkui 240 km, josta 8 km kantamalla.
  • Patikoin 32 km, josta siis 8 km kanoottia kantaen.

Tunnelma perille pääsystä on aina mahtava. Tällä kertaa juhlistin sitä hyppäämällä bussiin ja matkustamalla Tana Bruuhun, jossa majoituin leirintäalueen telttaan. Edessä oli näet vielä yksi Norjan Lapin retki, josta kerron seuraavassa artikkelissa.

2 Responses to Melontaretki Inarista Kirkkoniemeen 10 päivässä Näätämöjoen kautta 9.–18.7.2019

  1. Jyri Mikkola says:

    Ihan mahtava retkikuvaus. Opukasjärven yläpuolinen suurin (jyrkin) koski on nimeltään Opukasköngäs eli Opukkaan yläköngäs. Paikka jossa ei kannata kaatua ainakaan matalan veden aikana, koska könkään pohja on täynnä terävän vulkaanisen kiven (sen saman jonka poimuja olit kuvannut kosken rantakalliosta pari koskea alavirtaan) muodostamia, kohti ylävirtaa sojottavia kivihampaita. Opukkaan alaköngäs tunnetaan todellakin myös Louhikönkäänä sekä myös Pikkukönkäänä. Välillä sitä näkee virheelliseti nimitettävän myös Opukaskönkääksi, mutta oikea Opukasköngäs on siis se joka sijaitsee Opukasjärvestä ylävirtaan. Se Norjan puolen ensimmäinen iso koski on nimeltään Gukkesguoih’ka (tai sinne päin, ei oikein ole saamen oikeinkirjoitus hallussa).

    • Kiitos paljon kommentista Jyri. Päivitin artikkelia ohjeittesi mukaan, jotta Opukasköngäs on oikealla nimellään ja sen vaarallisuus tulee myös artikkelissä esille!

Vastaa käyttäjälle Janne Pyykkö Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: