Melontaretki Ifjordfjelletiin, Norjan Vätsäriin 19.–24.7.2019

Pohjois-Norjan sisämaasta Jäämeren kupeesta löytyy uskomattoman kauniita melontamaastoja. Olen aiemmin löytänyt niitä Varangin niemimaalta – nyt lähdettiin Ifjordfjelletiin.

Ifjordfjelletiä voisi luonnehtia tundra-Vätsäriksi, sillä järviä on lukemattoman paljon mutta metsät puuttuvat. Järviosuuden jälkeen siirryimme Maskejohkaan, jonka vesiputouksia kiertäen meloimme erämaasta pois.

Kiitän Henrik Henkka Palménia luotettavasta retkiseurasta. Henkan kanssa rankempikin reissu sujuu.

Kuvituskuvana yhdistelmä (järvet ja vesiputoukset), jotta retken molemmat piirteet tulevat ilmi (vesiputouskuva Henrik Palmén).

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Perjantai 19.7.2019

Olin vasta eilen lopettanut pitkän melontaretken Kirkkoniemeen (Kirkenes), minkä jälkeen olin oittanut bussin Tana Bruuhun. Tänään jatkoin aamubussilla Norjan huikeaa rannikkoa pitkin Adamsfjordiin.

Miksi ihmeessä? Katso kartan sinistä nuolta. Tavoite oli edetä Ifjordfjellet-nimisen erämaan läpi takaisin Tana Bruuhun.

Ennakkoon en tiennyt Ifjordfjelletistä muuta kuin sen mitä kartta näyttää. Mielettömästi pieniä järviä, joiden kautta voi vuorotellen meloa ja kantaa kanoottia. Sen minä osaan. (Norjan karttoja voi selata netissä esim. Norgeskart-palvelussa.)

Adamsfjordissa tapasin retkikaverini Henrik Henkka Palménin. Hän tuli bussilla Karasjoelta, siis toisesta suunnasta.

Joku voi pitää koko suunnitelmaa pähkähulluna. Mennä erämaahan, jota on katsonut vain kartalta. Sen lisäksi olin vakuuttanut Henkan, että tämä on nimenomaan kuuden päivän reissu. (Sellainen tästä tosiaan tuli.)

Asiaan.

Jäimme bussista pois risteyksessä, josta lähtee tie Store Måsvannet -järvelle. Norjalaiset bussit pysähtyvät missä haluat. Jos haluat tehdä saman reitin kuin me, alla olevassa kuvassa on se risteys. (Isompi kuva puhelimeen tässä.)

Lähdimme kävelemään hyväkuntoista asfalttitietä. Minulla oli rullattu 21 kg kumikanootti kärryissä. Henkalla oli tätä reissua varten hankittu kevytkanootti eli alle 3 kg packraft, jolla hän ei ollut melonut metriäkään.

Store Måsvannet on luonnonjärvestä muokattu säännöstelty tekojärvi, jonka sähköntuotannosta kyltti kertoo (korkeus kesällä 208 metriä, kevättalvella 175 metriä).

Neljän kilometrin kärryvedon jälkeen – ylitettyämme siltaa myöten Attanjohkan ja noustuamme 110 metriä – saavuimme ensimmäiselle järvelle, jonka aioimme meloa. Ryhdyimme valmistelemaan kanootteja.

Ai niin. Koska kyseessä oli Jäämereen laskeva vesistö, piti toki huolehtia, ettemme levitä lohiloista (Gyrodactylus salaris) vesistöihin. Sen vuoksi Henkka oli vienyt packraftin ennen reissua puoleksi tunniksi saunaan. Minä puolestaan olin desinfioinut kanoottini eilen Tana Brun leirintäalueella (google ”Tana Hotel & Camping”), jotta sain todisteeksi valokuvat sellaisella aikaleimalla, että ne olivat juuri ennen reissua (kanootin levitys auki, tölkkiin Virkon S -pulveria ja vettä, sekoitus, levittely sienellä kanootin sisälle, reunoille, pohjapuolelle ja lopuksi annetaan kuivaa).

    

Se siitä. Sitten vesille. Ensimmäinen järvi oli pitkulainen, vajaat 2 km.

Nousimme jälleen asfaltille (kiitos sähkövoimayhtiö hyvästä tiestä), jota pitkin 1,1 km Store Måsvannetille (nousua 70 metriä). Tekojärven ranta oli täynnä teräväreunaista kiveä. (Isompi kuva tässä.)

Huom! Tässä reissussa on sen verran poikkeuksellisia maisemia, että voit katsoa monia kuvia suuressa koossa. Silloin valokuvan yläpuolella lukee: isompi kuva tässä.

Henkka lähti packraftilla vastatuuleen. Minulla kesti vielä hetken.

Store Måsvannet.

Joka puolella Store Måsvannetin ympärillä on tuntureita, mutta mihin seuraavaksi? Kartan katselu paljasti, että ensin tuohon padolle, joka on Henkan melan takana, ja myöhemmin ylös tuota solaa, johon Henkan mela osoittaa (yläkuvassa).

7 km melonnan jälkeen Store Måsvannetin pato. (Isompi kuva tässä.)

Itä-Euroopan tunnelmaa.

Ensimmäinen rantautumispaikka ei ollut paras. Kesti hetken hahmottaa mistä jatketaan.

Kun jatko selvisi, kanoottijalkainen lähti marssimaan (kuva Henkka).

(Kun tuulee takaa, on järkevää kantaa kanootti näin eikä olalla.)

Tämä kolmas järvi (Loavddajavri) oli 20 metriä alempana kuin Store Måsvannet. Sen rannalla oli joitakin muinaisia padonrakentajien kämppiä, jotka eivät kiinnostaneet – ainoastaan häiritsivät erämaista tunnelmaa.

Sitten kohti solaa. Se alkaa koivumetsällä.

Pian noustaan puuttomaan tundraan. (Isompi kuva tässä.)

Nousua 163 metriä. Teltat pystytettiin pienehkölle tunturijärvelle. (Isompi kuva tässä.)

Näin päättyi Ifjordfjelletin reissun ensimmäinen päivä, joka oli esimakua tulevalle. Leiripaikoista tämä oli kenties hienoin. Avara. Autio. Ei mitään ihmisen jälkiä, eikä hyttysiä tai mäkäriä.

Lauantai 20.7.2019

Jos ennen retkeä minulla oli epäilys, että maasto saattaa olla liian kivistä sujuvaan kanootin kantamiseen, tämä pelko oli jo kaikonnut. Ifjordfjellet on mitä parhainta kävelymaastoa.

Kanoottini oli eilen jäänyt Loavddajavrille, joten palasin sinne ja kannoin kanootin ylös tunturijärvelle (nousua taas 163 metriä). Kuvan takana näkyy kaksi järveä, jotka eilen läpäisimme: Store Måsvannet ja Loavddajavri. (Isompi kuva tässä.)

Kuvassa selässäni on tyhjä kanoottisäkki. Ylämäen takia kannoin kanootin säkissä rullalle purettuna.

Henkka ei pitänyt aamulla kiirettä. Hän hörppi yhä kahvia, kun palasin. (Isompi kuva tässä.)

Viimeinen kuva leiristämme ennen purkua. (Isompi kuva tässä.)

Sitten tunturijärvelle. (Isompi kuva tässä.)

500-metrisen tunturijärven toisessa päässä on 35-metrinen kumpare. Katse taaksepäin – kuin autio kuumaisema ja hiukan lunta oikealla. (Isompi kuva tässä.)

Sama kumpare. Suuntana pohjoinen. (Isompi kuva tässä.)

Yhä sama kumpare. Me olimme matkalla itään, tuonne järven taakse. (Isompi kuva tässä.)

Mahtavia tundramaisemia. Suunnistaminen on lapsellisen helppoa. Voit nähdä kaverisi kilometrin päästä. Alla olevassa kuvassa sama kumpare, jonka vieressä Henkka kantaa packraftia. (Isompi kuva tässä.)

Jos ei edellisessä kuvassa Henkka löytynyt, alta ehkä helpommin? (Isompi kuva tässä.)

Tai entäpä tässä kuvassa, jossa Henkka on ilman packraftia matkalla kiipeämään mäkeä ylös? (Isompi kuva tässä.)

Ympäristön silmäily ja kyky erottaa yksityiskohtia paikan päällä maastossa toimii ylivoimaisesti verrattuna näihin valokuviin. Tajuatte kai? Tuolla oltiin. Nämä maisemat muistan ikuisesti.

Seuraava järvi (Urttasjavri) oli 40 metriä alempana kuin edellinen.

Kanoottini on nopeampi kuin packraft. Kuvasin jälleen Henkan ja hänen takana kumpareen, jonka päällä olin aiemmin ottanut valokuvia.

Vielä pienen nimettömän järven läpäisy, jonka jälkeen lähdin kantamaan tavaroita seuraavalle järvelle. Henkka yhä keräilee tavaroitaan rannalla. (Isompi kuva tässä.)

Kun olin vienyt kantokassini perille (alakuvan solan taakse), palasin hakemaan kanoottia. Henkka käveli vastaan ja jatkoi kohti solaa packraftia perässä vetäen – maasto tosiaan oli suureksi osaksi tunturinummea vailla kiviä.

Seuraava nopeutettu filmi (11 sekuntia) on Henkan matkapuhelimesta. Muurahainen kantaa kanoottia (katso kuvan keskelle).

Jos ympärillä kasvaisi metsää, kuinka paljon enemmän pitäisikään miettiä suunnistamista!

Seuraava järvi on pohjoinen Bordejavrrit. Taas oltiin tultu 45 metriä ylämäkeen. (Isompi kuva tässä.)

Tämä oli kenties hienoin yksittäinen järvi, jonka ympäröiviä tuntureita olisi voinut tutkia enemmän. Vesi ylimaallisen kirkasta. Kivien päällä ei mitään levän tapaistakaan.

Tuossa järvellä myös lounastimme, jonka jälkeen siirryimme lyhyen puron kautta eteläiselle Bordejavrrit-järvelle. (Isompi kuva tässä.)

Lunta ja kivikkoa.

Lunta ja taivasta. (Isompi kuva tässä.)

Henkka verkossa ja pilvet. (Isompi kuva tässä.)

Miksi verkko? Koko päivän oli mieto myötätuuli. Mäkärillä oli helppo työ seurata meitä vesillä.

Bordejavrrit läpäisty.

Kuinka päätettiin minkä järvien kautta mennään? Pyrkimys oli itään päin ja toisaalta haluttiin kantaa kanootteja mahdollisimman vähän. Reititys syntyi näppituntumalla karttaa katsellen. Mitään erityisen komeita maisemia ei etsitty, vaikka niitä saatiin.

Alla järvet numeroituina, jossa punainen kävelyä ja keltainen melontaa (isokokoisempi numero = vähintään kilometri).

Olimme meloneet 8 järveä. Sen jälkeen kolme pienempää järveä (numerot 9–11), joista ei ole kuvia.

Järvien 11 ja 12 välissä hiukan pitempi siirtyminen ja puron ylitys. (Isompi kuva tässä.)

Maisemassa oli tämän jälkeen vähemmän korkeuseroja. Seuraava järvi numero 12 – jonka rannassa voit nähdä Henkan – on myös nimetön. (Isompi kuva tässä.)

Numero 12:n takana järvet 13 ja 14.

Kannoimme kanootteja järvien väleillä eri tahtia. Jos järvien väli oli 300 metriä, Henkka kantoi tavaroitaan ja packraftia 300 metriä. Minä kannoin 300 metriä, kävelin takaisin ja kannoin kanootin = 900 metriä.

Välillä Henkka otti etumatkaa ja lähti järvelle, kun oma kantamiseni oli kesken. (Isompi kuva tässä.)

Eriaikainen kantaminen ei vaatinut sopimista, sillä maastossa näkyy kauas. Paitsi järvellä 14: osuimme Galbmatjavrin rantaan eri kohdissa. Henkka (pienenä taustalla) meloo kohti minua, sillä rantauduin etelämmäs ja olemme suuntaamassa etelään.

Alla olevassa kuvassa on visuaalinen harha. Näyttää siltä, että edessä olevalta pieneltä järveltä (numero 15) taaemmalle on 10 metriä, mutta matka on oikeasti 150 metriä. Taaempi järvi (pohjoinen Lavvosaijavrrit) on näet alempana ja siitä harha. (Isompi kuva tässä.)

Nyt alkaa kiviäkin olla tarpeeksi. (Isompi kuva tässä.)

Tämän päivän aikana sain heittää hyvästit uskolliselle Sony RX100 IV kameralle, sillä se ei enää käynnistynyt.

Tästedes kuvat on otettu varakameralla. Mäkäröiden välttämiseksi laitoimme leirin pystyyn Vuolit Guorgajavrin saarelle (järvi 21), jossa uin hiet pois, sillä päivä oli ollut lämmin.

Kuvan taustalla kulkee sähkölinja Ifjordfjelletin halki (alitimme sen myöhemmin 4 kertaa Maskejohkaa meloessa).

Illalla katselimme, kun kalat molskivat Vuolit Guorgajavrissa. Meille tämä ei ollut kalareissu vaan melontareissu, joten kalat jäivät järveen.

Sunnuntai 21.7.2019

Ifjordfjelletissä voi tehdä retken pelkästään järvialuetta kierrellen, mutta meidän tarkoitus oli ylittää vedenjakaja ja siirtyä Tenojoen vesistöön.

Vedenjakajan kohdalla kulkee kartallekin merkitty mönkijäura etelästä pohjoiseen. Kun lähestyimme vedenjakajaa, näimme Bajit Guorgajavrilla (järvet 24 ja 25) muutamia norjalaisia kalastajia. Osa majaili teltassa. Yhdellä ryhmällä oli kunnon kämppä ja vene. Kaikki olivat tulleet paikalle mönkijöillä.

Halusin jututtaa jotakuta kalastajaa, sillä sellainen on hyvä tapa, vaikka viesti olisi vain ”päivää”.

Ennen kuin olin melonut rannalla olevan kalamiehen kohdalle, tämä lähti puolisonsa kanssa karkuun kalaämpäri kainalossa. Vaihdoin naisen kanssa sittemmin muutaman sanan (kerroin, että olemme Suomesta). Mies oli kauempana puoliksi järveltä pois kääntyneenä eikä sanonut mitään, vaikka heilutin kättä tervehdykseksi ja huusin ”good morning, you have a nice cottage there”. Arvelen hänen olleen järkyttynyt nähdessään melojia – nyt hänen rauhansa on mennyttä!

Oli miten oli, emme jääneet kalastajia kiusaamaan, vaan jatkoimme matkaa seuraaville järville lakan kukkiessa.

Viimeinen järvi ennen vedenjakajaa oli numero 28, Gamajavri.

Lounastimme ja tyhjensimme kanootit, sillä edessä olisi kantotaival.

Vedenjakaja oli tässä kohden laakea, ei ylitettäviä tuntureita.

Mönkijäuran yli.

Tuulen suunta oli kääntynyt vastaiseksi, joten kantaminen oli mukavaa, kun hyönteiset eivät haitanneet.

Laatumönkijä.

Otaksuin alunperin, että kantomatkaksi riittää 3 kilometriä alla olevan kartan mukaan, sillä nuolen kärjen kohdalla kaksi puroa yhtyy (oranssi pisteviiva on mönkijäura).

Näin ei ollut, sillä kun saavuimme puroristeykseen, totesimme homman mahdottomaksi. Tätä ei voi meloa. Täällä ei ole satanut tarpeeksi.

Kantomatkaksi tuli 8 kilometriä Njukcajavrille asti. Alla vertailukuva (keltainen melontaa, punainen kävelyä).

Maastossa oli erittäin helppo kävellä, kunhan siirtyi puroristeyksen jälkeen puron pohjoispuolelle. Purossa itsessään on pieni vesiputous Njukcajavrin lähellä.

Sen jälkeen puro kulkee 1,2 kilometriä kanjonissa.

Kanjonin pohjoispuolella juuri ennen Njukcajavria on usean hehtaarin kokoinen kosteikko täynnä 2-metristä pajua. Sen läpi oli niin hankala kulkea, että suosittelen kanjonin ylittämistä sopivasta kohdasta ja loppumatkan kävelyä puron eteläpuolella (testasin tätä vaihtoehtoa seuraavana päivänä – toimi hyvin).

Henkka kantoi 8 kilometriä. Koska minä kannan tavarat kahdessa erässä (kanootti ja muut tavarat erikseen), minulle kävelymatka oli 24 kilometriä. Laskin päässä, etten ehdi koko matkaa tänään, joten kannoin kanoottia vain osan matkaa ja jätin sen maastoon. Haen sen aamulla.

Kun klo 20:30 saavuin Henkan valitsemaan leiripaikkaan, tuuli oli kuollut. Valtavasti mäkäriä parveili ympärillä. Kävin hikisenä nukkumaan. Ei ollut paras ilta, mutta uni tuli nopeasti 19,5 kilometrin kävelyn jälkeen.

Maanantai 22.7.2019

Hain aamulla kanootin sieltä minne sen olin jättänyt, mistä tuli vajaan 5 kilometrin lisälenkki (1,5 tuntia).

Meloimme Njukcajavrin läpi. Joelle saavuttuamme voitiin todeta, että enää ei tarvitse kantaa. Vettä on niukasti, mutta tässä voi meloa.

Pyöreiden kivien päällä on liukasta levää, mikä helpottaa etenemistä, kun vesi on matalaa. Toisinaan leväkään ei auttanut, jolloin kanoottia talutettiin joen pohjassa kävellen.

Alla tyypillinen näkymä. Veden väreily kertoo, että kivet ovat melkein pinnassa. Tuosta läpi – jotenkin.

Yhteenvetona voi sanoa, että joki oli juuri ja juuri melottavissa. Tarvittiin jatkuvaa virranlukua, jotta löysi sen kohdan, jossa vesi kanootin alla riittää. Minä olin Henkkaa nopeampi, sillä packraftissa istutaan matalalla ja vedenalaisten kivien tähystys on hankalaa. Avokanoottimelojana Henkka on tottunut istumaan korkeammalla.

Muutamissa paikoissa, kun joki leveni liikaa tai eteen tuli kivivalli, rantauduimme ja kannoimme kanootit seuraavaan melottavissa olevaan kohtaan. Sellaista se on, mutta kuitenkin erilaista ja mahtavaa verrattuna aiempiin päiviin. Sitten joki taas kapeni, virta riitti ja kiidätti eteenpäin.

Seuraava koskipätkä on Henkan kuvaama (30 sekuntia).

Vesi on kirkasta ja virtaa pieneen kanjoniin. Kiirettä ei ole. Kanootin ohjaus on lähinnä jarruttelua. Mela ottaa kontaktia paitsi veteen myös maastoon. Avokanoottityyliin mela kulkee pari kertaa krossipuolelle otetta vaihtamatta, koska se on nopeampaa. (Pidän myös taiteellisesta vaikutelmasta, kun vaakavideo muuttuu pystyvideoksi.)

Kun filmi loppuu, olen yhä kanjonissa. Kanjoni näet tutkittiin etukäteen, josta syystä tiesin, että kanjonin viimeistä kapeaa putousta ei voi laskea. Niinpä (filmin loppumisen jälkeen) rantauduin vasemmalle, josta nostin kanootin olalle ja kannoin sen seuraavaan paikkaan, jossa vesi riitti.

Joen nimi oli aluksi Njukcajohka, jonka jälkeen se vaihtaa nimeä Ciekkajohkakaksi, jonka jälkeen se on Geasis, jonka jälkeen Maskejohka. Minä nimitän jokea Maskejohkaksi koko matkalta, sillä uskon, että tämä on joka tapauksessa paras reitti kulkea vedenjakajan yli ja laskea Maskejohkaa Tenoon asti.

Välillä ylitimme pieniä järviä ja katselimme tuntureita.

Sitten taas virta vei.

Monin paikoin Maskejohkan kosket olivat portaita, 50 cm tai alle. (Isompi kuva tässä.)

Saavuimme illan kuluessa Geassajavrille. Se on iso järvi ja tuuli oli vastainen, joten ylitimme 2 kilometrin matkan minun kanootilla kaksikkona meloen – packraftia ei tyhjennetty vaan sen keula vain nostettiin minun kanootin perän päälle. Näin vastatuuleen päästiin molempien kannalta helposti.

Geassajavrin jälkeen joen virtaus on jälleen suurentunut. Meloimme jokea muutamia kilometrejä, kunnes pystytimme teltat tundraan viimeisen kerran. Tästä eteenpäin alkavat rantapusikot ja (jos mahdollista) suuremmat määrät hyttysiä ja mäkäriä. (Isompi kuva tässä.)

Päivä ja ilta olivat olleet helteisiä. Pesin hiet pois joessa. Jotta nukkuminen olisi viileämpää, pystytin kanootin teltan viereen varjoa antamaan. (Yllä oleva kuva on aamulta, jolloin auringon suunta oli jo vaihtunut.)

Tiistai 23.7.2019

Aamu alkoi portaiksi järjestyneitä koskia laskien.

Tälle päivälle sattui se Maskejohkan osa, jossa joki putoaa 50 metriä reilun 2 kilometrin aikana. Se tarkoittaa, että joessa on vesiputouksia. (Isompi kuva tässä.)

Viisas meloja kehittää itselleen kanjonikammon.

Mitä se tarkoittaa? Kanjonikammon sisar on vesiputouspelko. Jos joki kulkee kanjoniin ja olet nähnyt, että kanjonin kolme ensimmäistä koskea ovat helppoja, älä mene kanjoniin. Siellä voi olla myöhemmin tappavan vaarallinen vesiputous. Kanjonikammo pakottaa sinut tutkimaan koko kanjonin niin pitkälle, että olet nähnyt onko siellä vesiputouksia, jotta tiedät voiko kanjonin läpi meloa.

Jos kanjonissa on vesiputous, kanna kanootti kanjonin ohi. Ylhäältä tai alhaalta voit ihailla vesiputousta turvallisesti (alla sama vesiputous kuin edellä).

Seuraava ohitus tapahtui tähän kohtaan. (Isompi kuva tässä.)

Siitä pääsi melomaan 20 metriä, jonka jälkeen tämä. (Isompi kuva tässä.)

Tai Henkan kuvaamana alhaalta. (Isompi kuva tässä.)

Tultiin kanjonien kanjoniin. Jälleen ylös tutkimaan. Siellä on vesiputous.

Tästä tutkinnasta tuli parin kilometrin patikointi, sillä kanjoni tekee mutkan ja jatkuu yhä yhtä jyrkkäreunaisena mutkan taakse, mitä myös piti tutkia. (Isompi kuva tässä.)

Mitä tehdään? Asiaa pohdittiin. Lounastauon jälkeen päätettiin kantaa kanootit yläkuvassa olevaan mutkaan – siis kuvan alaosaan.

Seuraavassa kuvassa kanoottini on tuossa kohdassa ja kuvan suunta kanjonia ylöspäin.

Kartan korkeuskäyristä voitiin nähdä, että kanjoni jatkuu useita kilometrejä. Emme siten olleet noudattaneet kanjonikammon ohjeistusta, että koko kanjoni tutkitaan. Sovimme säännöt:

• Pysähdytään usein ja tähystetään, näyttääkö edessä olevan vesiputouksia?
• Jos on, noustaan kanjonista ylös.
• Jos ei, kanootti saa liikkua kerrallaan vain seuraavaan kohtaan, josta voi tähystää ja josta voi nousta kanjonista ylös.

Tällä menetelmällä etenimme joidenkin varsin vauhdikkaiden ja ahtaiden virtapaikkojen ja könkäiden läpi, eikä vastaan tullut enää vesiputouksia. Ylipäänsä kanjonin seinät eivät enää olleet pystysuoraa kiveä, joten ylös olisi päässyt, jos siihen olisi ollut tarvetta.

Joen jyrkkien rinteiden vuoksi Maskejohka pysyi kapeana ja melottavana. Vesi riitti.

Henkka käytti avokanoottitaitojaan ja lossasi paljon – siis meloi virtapaikoissa takaperin, jolloin on enemmän aikaa vaihtaa laskulinjaa. (Muuten hän ihmetteli, että packraft-melonta on kovin helppoa verrattuna avokanoottitouhuun, jossa erilaisia melanvetoja eri tilanteisiin on kymmenkunta – missä tässä vaaditaan taitoa? Ja heti perään: packraft on kuitenkin mainio kompromissi, jolla juuri tämä reissu mahdollistui.)

Kanjonin reunat lopulta madaltuivat ja niin saavutimme illansuussa Maskeluoppal-nimisen järven, jossa joen hurja luonne tasoittui tavalliseksi Lapin joeksi, jonka leveää laakeaa koskea voi edetä ilman vaaraa. (Isompi kuva tässä.)

Toki joki kaarteli yhä. Jos pusikkoisen mutkan taakse ei voinut nähdä, yhä rantauduttiin ja kurkistettiin maitse tulevaa melontalinjaa – vasta sitten melottiin mutkan ympäri.

Maskejohka loppuu voimakkaasti mutkittelevaan (meanderoivaan) osuuteen. Tämän jakson alkuun pystytimme leirin ja uimme hiet pois.

Kaunis mutta huono leiripaikka sikäli, että ilta-aurinko paistaa telttaan. Tässä paikassa teltan eteen ei voinut raahata kanoottia varjoa tekemään. Makasin teltassa 50 minuuttia kuumissani, kunnes aurinko suvaitsi laskea tunturin taakse.

Keskiviikko 24.7.2019

Reissun viimeinen ja helpoin päivä. Meloimme Maskejohkan kaarteissa. Välillä nousin ulkokurvin hiekkatörmälle kuvaamaan.

Hiekkatörmät itsessäänkin ovat luonteikkaita, täynnä elämää. Törmäpääskyn pesiä. Reunalta törmälle pudonnutta maa-ainesta, joka tarjoaa kasvualustan pensaille. Tai valuneen hiekan luomia viuhkoja.

Alla huikein meanderi. Mittatikkuna Henkka vastarannalla. (Isompi kuva tässä.)

Saavutimme Maskejohkan sillan.

Lounas syötiin särkällä, jossa Maskejohka ja Tenojoki kohtaavat. Kuva on pohjoiseen päin. Tenojoen oikealla puolella on Varangin niemimaa omine tuntureineen. (Isompi kuva tässä.)

Poro ylittää Maskejohkan.

Maskejohka laskee Tenojokeen 10 kilometriä Tana Brun alapuolella. Helppo juttu olisi soittaa taksi. Kiinnostavampaa on koettaa meloa 10 km vastavirtaan.

Henkka pakkasi packraftin rullalle. Lähdimme melomaan kanoottiani kaksikkona, mutta se oli voimien tuhlausta, sillä vastavirta oli tolkuton. Järki käteen. Meitä on kaksi, joten voimme rompsia.

Rompsiminen tarkoittaa, että toinen vetää köydellä kanoottia rannassa tai matalassa vedessä – toinen kävelee kanootin vieressä ja rompsilla eli seipäällä työntää kanootin keulaa niin, että kanootti pysyy syvemmässä vedessä. Henkka löysi rannalta jokea alas lipuneen airon, joten siitä saatiin 2-metrinen rompsi.

Tenojoen pohjahiekka todettiin petolliseksi. Välillä jalka upposi puoli metriä kuin alla olisi ollut juoksuhiekkaa.

Jatkettiin meloen tai rompsien, kumpi kulloiseenkin tilanteeseen paremmin sopi.

Tenojoessa on hiekkasärkkiä. Noustiin rannalle tähystämään pääseekö reunasta läpi.

Pääsee läpi.

Tana Bru lähestyy.

Perillä. Meni 4 tuntia 10 km matkaan, mutta se oli hauskaa. Leirintäalue on vieressä olevan törmän päällä. Poseerausta.

En ollut tyytyväinen tuohon poseerauskuvaan, mutta muuta ei ole. Tuon jälkeen varakamera simahti.

Loppupäivä meni saunoen, jäätelöä syöden, kotiinpaluuta suunnitellen ja muuten vain fiilistellen. Rankka ja hieno reissu!

Yhteenveto

Ennen retkeä en tiennyt Ifjordfjelletin erämaasta melkein mitään enkä ollut kuullut kenenkään siellä käyneen. Retken jälkeen tiedän, että Ifjordfjellet on mahtava erämaa: helppokulkuisia kävelymaastoja, kumpuilevia tundramaisemia, kirkasvetisiä tunturijärviä. Ilmeisesti kalaakin saisi, kunhan hankkii norjalaisen järvikalastusluvan (en tunne yksityiskohtia).

Autiotupia Ifjordfjelletissä ei ole. Siellä liikutaan omien erätaitojen varassa.

Norjan maastokarttoja löytyy netistä Norgeskart-palvelusta. Ennen retkeä olin koonnut sieltä itselleni Ifjordfjelletin kartan, jonka voit ladata itsellesi tästä osoitteesta (vaikka tulostettavaksi).

Kanootille Ifjordfjelletissä on kolme osaa:

• Läntinen järviosa on helpoin ja helpoiten saavutettavissa. Lähtöpaikka voi olla sama kuin meillä tai sitten pohjoisessa saman tien varressa, jota pitkin saavuin bussilla Adamsfjordiin.
• Itäinen osa eli Maskejohkan latvajärvet ovat hankalammin saavutettavissa ja vesistö muutenkin haastavampi meloa enkä suosittele sitä aloittelijoille. Maskejohkalle pääsee (ainakin kartan perusteella) myös pohjoista reittiä, jos aloittaa tien varresta ja etenee järvi kerrallaan kohti Geassajavria.
• Sitten on vielä eteläinen osa. Tällä tarkoitan lähinnä Laksjohkaa, joka laskee vetensä Tenojokeen 6 km Alakönkään yläpuolelle. Kenties melon joskus uudestaan Ifjordfjelletin järvialueen läpi päästäkseni lopettamaan retken tätä kautta?

Parhaiten Ifjordfjelletin erämaa sopii packraft-kevytkanooteille, jolloin kantaminen sujuu ketterämmin kuin minulla. Jos läntinen järviosa kiinnostaa, reissuun voi lähteä milloin vain. Jos haluaa laskea Maskejohkan tai Laksjohkan, parempi on lähteä reissuun suuremmalla vedellä kuin me.

Katsotaan satelliittikuvaa.

Reitti tarkemmin alla. Leiripaikkamme on merkitty turkooseilla kolmioilla. Tenojoki on oikealla. (Satelliittikuva isompana tässä.)

Gps-paikantimen patteri loppui kesken reissun, mutta jälkikäteen summasin Google Earthista seuraavaa:

• Kanootti liikkui 112 km, josta 20,5 km maata pitkin (alussa 5 km kärryillä, sittemmin 15,5 km kantaen).
• Kävelin 60 km, josta siis 20,5 km kanootin kanssa (kärryillä tai kantaen).
• Kun gps-paikannin ei ollut reissun loppuvaiheissa päällä, voin vain arvioida, että tällä reissulla tein 50 aktiivituntia. Tämä reissu asettuu siten keskipitkien retkien joukkoon (=menee viikossa, kunhan ahkeroi 7-8 tuntia per päivä).

Tämä oli vuoden 2019 viimeinen Lapin melonta. Seuraavan Lapin reissun teen syyskuussa ilman kanoottia (vain patikointia), mutta kohde on vielä epäselvä.