Kanootin avulla Rastigaisa-tunturille 15.-16.7.2017

Melottuani Karasjoen lähdin valloittamaan lähellä Suomen rajaa sijaitsevaa Norjan Rastigaisa-suurtunturia, 1067 metriä.

Rastigaisalle mennäkseen on ylitettävä Darjohka-puro, jonka arvelin olevan tulvassa. Puron yli kahlaus ei huvittanut – sen sijaan ajattelin käyttää kanoottia: Nousen ensin Leavvajohkaa (Levajok) ylös pari kilometriä, minkä jälkeen melon sen yli. Sitten patikoin Rastigaisalle. Se oli totisesti helpommin sanottu kuin tehty…

Päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Perjantai 14.7.2017

Levättyäni päivän Karasjoen kaupungissa otin 14.7.2017 iltabussin Tenojoen varren tietä kohti Varangerbotnia. Reittiä ajetaan 4 kertaa viikossa pienellä bussilla. Norjan pohjoisosan aikatauluja voi katsella Snelandia-yhtiön sivuilta.

Jäin bussista pois Levajok Fjellstuella, joka on leirintäalue Tenojoen varrella. En alun perin aikonut jäädä leirintäalueelle vaan yöksi suoraan maastoon. Väärinkäsitys ilmenee alla olevasta kartasta: on kaksi Levajokea.

Kun nyt kuitenkin olin leirintäalueella, ajattelin, että olkoon. Vastaanotto oli kiinni. Soitin ovessa olevaan puhelinnumeroon ja kyselin mahdollisuutta telttailla.

Viiden minuutin kuluttua paikalle tuli mies, joka selvästikin omistaa leirintäalueen ja ”tietää kaiken”. Hän suositteli minulle mökkiä telttailun sijaan ja tarjosi edullista hintaa, kun kuuli, että lähden Rastigaisalle heti aamulla. Hyväksyin tarjouksen.

Seurasi outo keskustelu.

– Tiedät kai, että Darjohka-puro on tulvassa eikä sen ylitys ole helppo.
– Arvelinkin niin. Siksi en mene Darjohkan yli vaan aion meloa kanootilla Leavvajohkan yli.

Osoitin kärryissä olevaa pakattua kanoottiani. Sitten näytin printtaamaani karttaa.

– Kuule ei Leavvajohkaa voi nousta kanootilla ylös.
– Olen noussut jokia ennenkin. Osaan köysitekniikat.
– Leavvajohka ei ole mikään rauhallinen Tenojoki. Se virtaa kovaa.
– Tiedän. Näen sen korkeuskäyristä. Menen silti.
– Et pysty siihen. Vaikka pääsisit oikeaan kohtaan, et pysty melomaan yli.

Ei kannattanut jatkaa keskustelua. Siirryin toiseen aiheeseen.

– Voinko maksaa yöpymisen luottokortilla?
– Minulla ei ole välineitä nyt. Maksa aamulla. Saat samalla kyydin Leavvajohkalle.
– En tarvitse kyytiä, sinnehän on alle kilometri.
– Sinne on 4 kilometriä. Et jaksa kävellä kaikkien varusteidesi kanssa.

Vasta tässä vaiheessa minulle valkeni, että kartassa on kaksi Levajokea. Neljä kilometriä olisi tosiaan pitkä matka kävellä.

– Minä lähden viimeistään kello 7.
– Haluan nukkua kunnolla. Tule tähän kello 8, niin voit maksaa ja saat kyydin Leavvajohkalle.

Kättelimme kuin miehet, jotka ovat tehneet sopimuksen yksissä tuumin. Minun osalta se oli valetta – pelkkä keino lopettaa ikävä keskustelu.

Heti kun mies oli lähtenyt, pumppasin kanootin. Mies ei ollut tajunnut, etten aikonut kävellä 4 km, vaan melon sen Tenojokea pitkin. En aikonut tavata häntä enää.

Lauantai 15.7.2017

Pistin kellon soimaan varhain ja söin aamiaisen. Halusin toki maksaa, joten jätin pöydälle lapun.

Norjan kruunuja minulla ei ollut. Maksoin euroissa 50 % ylimääräistä.

Kanootti mökin edessä.

Usvaa Tenojoen rannassa – vasemmalla Norja, oikealla Suomi [karttalinkki].

Lähdin liikkeelle Suomen aikaa klo 6:30 (Norjan aikaa 5:30) eli 2,5 tuntia ennen kuin mies tulee ihmettelemään mihin olen kadonnut.

Meloin Leavvajoen suulle ja ryhdyin vetämään kanoottia ylös köysillä [karttalinkki].

Joessa oli paljon vettä ja virta luja. Sillan ali en päässyt, joten kannoin kanootin yli.

Köysitekniikat eivät pitkään tepsineet. Rannat olivat siihen liian pusikkoiset. Niinpä ryhdyin raahaamaan ja kantamaan kanoottia ja varusteita. Alla olevassa kuvassa olen kantanut 1,5 km. Alhaalla näkyy lujaa virtaava Leavvajohka.

Kuvan takana näkyy lunta ja tuntureita. Luulin jo Rastigaisan näkyvän, mutta kuvan oikeassa laidassa oleva tunturi on Darjohcohkka, 415 metriä. Rastigaisa on kaukana sen takana.

Tuo ei vielä ollut oikea paikka meloa joen yli. Jatkoin raahaamista. Lopulta laskeuduin joen tasolle, jossa ylitin sivuvirran ja raahasin kanoottia tiheässä pusikossa.

Raahattuani kanoottia ja varusteita 2,2 km ylävirtaan totesin, että nyt on aika meloa yli. Leavvajohka oli todella kiivas. Kuva on otettu alavirtaan päin. Noin nopeassa virrassa ei pysty melomaan suoraan sivusuuntaan.

Niin. Sitten tosiaan meloin yli. Päädyin alla olevan kuvan kohtaan kivien taakse pieneen suvantoon. Kuva ylävirtaan päin.

Gps-jälkenä (keltainen melontaa, punainen kävelyä ja raahausta).

Leirintäalueen mies oli sinänsä oikeassa: joki oli todella kiivas.

Minun piti meloa 125 metriä ylittääkseni 25 metriä leveän Leavvajohkan. Gps-jäljen mukaan kanootin nopeus joen keskellä oli 13 km/h, mikä on todella kova, sillä minähän jarruttelin ja meloin sivusuuntaan koko matkan. Vaati taitoa päästä yli. (Alla summittainen käsin piirretty ylitysreitti norjalaisen ilmakuvan päällä.)

Tähän asti oli kulunut 5 tuntia. Vaatteeni olivat märät hiestä ja koskessa roiskuneesta vedestä. Pystytin leirin.

Söin ja sen jälkeen torkuin teltassa tunnin, kunnes lähdin patikoimaan kohti Rastigaisaa.

Patikointia en sen enempää kuvaa. Saavutin reilun tunnin kuluttua tämän näkymän.

Rastigaisa. Kuin haahka, joka on taivuttanut pään siiven alle.

Kahden tunnin jälkeen.

Kahden ja puolen tunnin jälkeen.

Reilun kolmen tunnin jälkeen.

Kolme tuntia ja 20 minuuttia. Korkeus 800 metriä.

Tämä riittää. En tee huiputusta.

Kävelin paluumatkalla läntisempää reittiä. Tässä on naapuritunturit Jorbbot (takana keskellä, 946 m) ja Geaidnogaisa (oikealla, 1038 m).

Luulisi, että 800 metristä näkee Suomen puolelle hyvin. Ei näe. Edes Tenojoen paikkaa ei voi hahmottaa alla olevasta kuvasta.

Hiukan pettymys. Arvelen, että olin Rastigaisan ”tylsällä” puolella. Huipulta tai toiselta puolelta olisi näkynyt Jäämerelle. Minulla ei ollut laittaa Rastigaisan patikointiin enempää kuin tämä päivä.

Lähdin paluumatkalle.

Maaston painaumissa oli siellä täällä lumilaikkuja, jotka kiersin. Jos kiertäminen lisäsi matkaa liikaa, kävelin lumen yli. Alla oleva lumilaikku kuitenkin kertoo, että yli kävelyssä on vaaransa. Jos lumen alla on vettä (puro), lumikuori voi romahtaa.

Tämän laikun toki kiersin.

Vasta lähempänä Leavvajohkaa myös Tenojoen kanjoni erottuu. Vasemmalla Teno, alla Leavvajohka.

Leavvajohkan yksityiskohta. Tuosta olin melonut yli.

Palasin teltalle.

Päivän saldo = kanootti liikkui 6,5 km, josta 2,2 km raahaten. Patikointia 25,5 km.

Sunnuntai 16.7.2017

Nukuin hyvin.

Aamun askareena oli meloa Leavvajohkaa pitkin takaisin Tenojoelle.

Leavvajohkassa on pääuoma ja sivu-uoma. Valitsin sivu-uoman arvellen sen olevan hiukan helpompi melottavaksi (alla olevassa kuvassa vasen).

Miten kävi? Sivu-uoma (tai oikeastaan sivu-uoman sivu-uoma) oli lopulta suurimmaksi osaksi liki kuiva. Ei tullut sellaista melonnan riemua, jonka olisin pääuomasta löytänyt.

Leavvajohkan lopussa uomat yhtyvät. Vauhtia piisaa, helppoa vauhtia.

Saapuminen Tenojoelle.

Nousin edellisessä kuvassa näkyvälle Suomen puoleiselle töyräälle kuvaamaan Leavvajohkan yhtymistä Tenoon [karttalinkki].

Töyräältä näkyy Rastigaisa hiukan horisontin yläpuolella (oikealla). Myös naapuritunturi Geaidnogaisa näkyy (keskellä).

Ajatukseni oli meloa Tenojokea pitkin Utsjoelle, jossa majoitun leirintäalueelle. Matkalla tulisi vastaan yksi Tenojoen suurimmista koskista, Yläköngäs.

Pitkä etäisyys. Nämä ovat suomalaisia kalamiehiä.

Sitten se ”kaamea” Yläköngäs. Aivan helppo koski. Laskin sen läpi Norjan rannan puolelta enempiä tarkistelematta [karttalinkki].

Katse ylävirtaan. Yläkönkään koskiluokitus on I+, ei enempää.

Meloin ja katselin kalamiehiä soutamassa lohta.

Tai aikomassa vesille.

Lopulta näkyville tuli Utsjoki.

On tuossa sillassa ja Ailigas-tunturin mastossa kivaa tyyliä.

Lohiveneilijä saapuu.

Alkaa soutaa.

Hekin alkavat kohta soutaa.

Nousin sillan jälkeen rantaan.

Tenojoki jatkuisi tuosta vielä 45 km kohti Nuorgamia. Melon sen joskus toiste.

Päivän saldo = kanootti liikkui 31,5 km.

Yhteenveto

Kahden päivän retki satelliittikuvassa.

Tarkemmin.

Yhteensä melontaa 38 km, patikointia 26 km.

Huom! Yllä olevassa tarinassa ei ole Norjan puolen karttalinkkejä. Hyviä maastokarttoja löytyy norjalaisesta Godtur.no-palvelusta, jonka karttoihin itse tukeudun (tästä suoraan Rastigaisan alueeseen).

Hei leirintäalueen mies!

Sinulle lähetän terveisiä, jos joskus luet tämän. Asenteesi oli väärä. On olemassa retkeilijöitä, joista on kiinnostavaa tutkia ”voiko tämän retken tehdä näin”. Aluksi syntyy visio. Sitten visiota lähdetään toteuttamaan. Kun visio on vahva, ei siinä vaiheessa ole mitään merkitystä, jos joku alkaa tolkuttaa, että ”tätä ei voi tehdä näin”.

Minulla oli koko ajan mahdollisuus keskeyttää retki tai muuttaa retken luonnetta. Jos Leavvajohka olisi ollut liian hurja, en olisi yrittänyt ylittää sitä. Tällä kertaa raja ei tullut vastaan. Toteutin sen minkä olin suunnitellut.

Se siitä.

Kävin kaupassa ja vedin kanootin Utsjoen leirintäalueelle. Maksoin yöstä teltassa, mutta lopulta kävin vain suihkussa ja selasin nettiä leirintäalueen tiloissa. Löysin näet bussikyydin jo samalle illalle kohti Pohjois-Norjaa ja Varangin niemimaata.

Millaisen melontaretken tein Varangin niemimaalla, siitä kerron seuraavassa retkitarinassa.

Loppuun nätti kuva, jonka Facebook poimii retkitarinan kansikuvaksi.