Melontaretki Varangin niemimaalle 17.-21.7.2017

Heinäkuun Lapin retken kolmas osa vei minut Norjaan Varangin niemimaalle: nousen ylös Komagelvan, lasken alas Sandfjordelvan.

Tiesin reitin (varsinkin Sandfjordelvan) visuaalisesti upeaksi ja sitä se totisesti oli – olinhan nähnyt molemmat joet aiemmilla Varangin patikoinneilla (2016 heinäkuu ja syyskuu).  Lisäksi arvelin reittiä sen verran helpoksi, että tänne voi joskus kutsua kokemattomampiakin melojia. Siinä olin väärässä: töitä sain tehdä enemmän kuin tarpeeksi.

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Maanantai 17.7.2017

Saavuin Vadsøøn eli Vesisaareen keskiyön bussilla Utsjoelta. Eskelisen linjan bussikuski teki ystävällisesti ylimääräisen 500 metrin lenkin ja jätti minut Vadsø Fjordhotellin pihaan klo 0:40. Pystytin punaisen teltan [GodTur.no-karttalinkki].

Vadsøssa ei ole leirintäaluetta – niinpä tämä Fjordhotellin tarjoama palvelu on erinomainen. Vessa ja suihku löytyvät hotellin sisältä, kunhan vaan ilmoittaa tulostaan etukäteen (olin lähettänyt sähköpostia edellisenä iltana).

Aamiainen.

Maksoin telttailusta. Vasta myöhemmin opin, että aamiainen hotellilla olisi kuulunut hintaan.

Teltta purettu, kanootti kärryissä. Puutarharyhmä pitää telttailutasanteen siistinä.

Kuvan ”öljynporaustorni” liittyy arktisten alueiden tutkimuksiin tavalla, jota ei yleisesti Suomessa tunneta. Tämä ”Luftskipsmasta” on nykyisin turistinähtävyys [Lonely Planet] mutta oli aiemmin ilmalaivojen kiinnityspaikka. Vuonna 1926 norjalainen Roald Amundsen, italialainen Umberto Nobile sekä amerikkalainen Lincoln Ellsworth lähtivät tästä kellumaan reittiä, joka oli ihmiskunnan ensimmäinen laatuaan: Euroopasta pohjoisnavan yli Alaskaan [Wikipedia].

Menin iltapäivän bussilla Vadsøsta Komagværiin. Pumppasin kanootin Komagelva-joella [GodTur.no-karttalinkki].

Kuva sillalta joelle päin (tumma kanootti vasemmalla rannalla).

Lienee heti paikallaan sanoa, että Komagelva on kalastajien valtakuntaa, kenties suosituin joki Varangin niemimaalla? Kalaa tulee. Joen suosiota ei vähennä se, että tien vieressä on kahvila ja epävirallinen leirintäalue, jossa voi majoittua maksutta asuntovaunuun tai telttaan. Aina auki oleva vessa löytyy kahvilan viereisestä rakennuksesta.

Lohikalakantaa vaalitaan. Perhokalastusvälineille vaaditaan desinfiointitodistus juuri tälle joelle (ei riitä, että on desinfioitu esim. Tenojoella). Desinfioinnin voi hoitaa aiemmin mainitussa kahvilassa, josta saa kalastusluvatkin. On myös vieheiden laatuun liittyviä tarkkoja määräyksiä, joita en tässä tarkemmin valota (asia löytyy netistä, googlaa esim. ”Komagelva fiske”).

Kalastajat tuntevat säännöt ja pitävät tärkeänä, että muutkin niitä noudattavat. Minulta kyseltiin useimmiten uteliaasti mutta jokusen kerran hiukan närkästyneenäkin tiedänkö mitä teen, kun olen tuonut kanootin tänne? Vastasin, että minä en kalasta enkä ole koskaan kalastanut tästä kanootista ja lisäksi tunnen desinfiointisäännöt, josta syystä kannan mukana omia desinfiointipulvereita. On kuitenkin tunnustettava, että en desinfioinut kanoottiani erikseen tätä jokea varten – pidin Karasjoen alussa tehtyä kanootin täyskuivaus-desinfiointia ja yleistä kalastamattomuutta riittävänä. (Jälkiviisastelua: Jos joskus palaan tänne, desinfioin varmuuden vuoksi pulverilla, vaikka lähtökohdat olisivat samat … tai sitten siinä kahvilassa.)

Se kalastuksesta.

Lähdin nousemaan Komagelvaa. Joki virtaa tasaisesti. Olin jo aiemmilla patikoinneilla tutkinut, että tätä jokea voi vetää köysillä ylös.

Melominen vastavirtaan ei ole mahdollista. Joki on jatkuva ykkösluokan koski, jonka nopeus on noin 8 km/h.

Maastossa on paljon norjalaisten yksityismökkejä joen molemmin puolin. Varangin niemimaan kansallispuiston rajan saavuttaisin vasta huomenna – silloin mökkejä ei enää ole.

Pystytin illalla teltan paikkaan, jossa en ollut aivan pihapiirissä.

Päivän saldo = kanootti liikkui 5,5 km, nousua 25 metriä (30 metriä meren pinnasta).

Tiistai 18.7.2017

Liinaus eli narutus ylävirtaan jatkui melko yllätyksettömänä. Joki kaartelee suurpiirteisesti vasemmalle ja oikealle matalassa kanjonissa.

Joskus jotain erikoistakin. Purovesi juoksee jokeen lumireiän kautta.

Mäkäräisiä ja hyttysiä oli kohtuullisesti. Mitä enemmän pusikoita joen varressa, sitä enemmän ötökkää. Kun olin liikkeessä, se ei juuri haitannut.

Jokainen pysähdys keräsi ötökät iholle. Alla olevalla särkällä oli sopiva kombinaatio tuulta ja avointa ympäristöä. Sain rauhan mäkäriltä lounastaessa.

Olin toistaiseksi noussut 7 tunnissa 12 km (45 metriä meren pinnasta). Havaitsin, että retkeilyhenkiset kalastajat saapuvat tähän autolla rinkkojensa kanssa. Jos nousen Komagelvan vielä toiste ja porukalla on 2 autoa, tämä olisi hyvä lähtöpaikka [GodTur.no-karttalinkki].

Tein taas pitkiä päiviä, vähintään 9 tuntia töitä.

Mitä ylemmäs Komagelvaa nousee, sitä useammin narutus keskeytyy pusikoihin, joita ei pysty ohittamaan joen puolelta – varsinkaan näin korkealla vedellä kuin nyt. Alla olevassa kuvassa meloin joen toiselle puolelle ja jatkoin köysikikkailua siellä.

Kanootin vetoa ei malta keskeyttää, vaikka ranta olisi hankala. Olkoon alla oleva 1,5 metrin veteen sortunut rantatöyräs se poikkeus. Tuossa ranta oli sen oloinen, että voi sortua lisää. Kun kyseessä oli lisäksi tälle joelle harvinainen akanvirta, meloin alta ohi.

Kaksi haaraa. Suoraan eteenpäin ei pääse, koska molemmilla puolilla on pusikot. Jatkoin oikealle sivuvirtaan.

Aurinkoakin välillä. Joen molemmat puolet olivat tässä pusikkoiset. Jatkoin hetken raahaten.

Sitten sivu-uomaan…

Tähän loppuvat tämän kameran kuvat. Kolme Canonin S100- ja S110-kameraa palvelivat hyvin 5 vuotta.  Pieniä taskuun mahtuvia mutta nyt kaikki rikki – tämä viimeinen rankkasateen aiheuttamaan kosteuteen.

Leiriydyin illalla joen penkalle samantapaisessa paikassa kuin edellisenä iltana. Kuvaa ei ole. Seuraavien päivien kuvat otin toisilla kameroilla.

Päivän saldo = kanootti liikkui 13 km, nousua 35 metriä (65 metriä meren pinnasta).

Keskiviikko 19.7.2017

Komagelvan nousun hankalammat osuudet sattuivat kolmanteen päivään. Jo aamulla raahasin runsaiden rantapajukkojen takia kanoottia 750 metriä päätyen alla olevaan maisemaan – siitä jatkoin hetken meloen, sitten oikealla rannalta vetäen yhteensä 450 metriä.

Edessä oli paikka nimeltä Første Porten, ”ensimmäinen portti”. Tuosta ei kanootilla läpi mennä [GodTur.no-karttalinkki].

Lähdin ohittamaan Første Portenia pohjoisrannan kautta. Kanootti piti raahata 30 metriä joen pintaa korkeammalla. Kuvassa kanootti on jo viety alas perille – näkyy pienenä oikealla rannalla.

Første Portenin valkoisia kuohuja katselin ihaillen. Jos tuon joutuisin laskemaan kanootilla alas, pysyisinkö pystyssä?

Toinen kuva eri kulmasta. Jylhää ja kaunista. Tässäkin kanootti alhaalla kertoo joen mittasuhteista (leveys 30-40 metriä).

Første Portenin ohitus kantamalla vei aikaa 1 tunnin 40 minuuttia. Ohitusmatka oli 760 metriä. Normaalisti vastaavan mittainen ohitus sujuisi reilussa tunnissa – nyt aikaa lisäsi maaston hankaluus sekä paikan jylhyys, joka laittoi etsimään uusia kulmia valokuville.

Takaisin joen tasoon. Kanootin veto jatkuu kiivaassa virrassa.

Olin jo ylhäältä katsonut, että joki pitäisi pian ylittää – tältä puolen vastaan tulee pian uusi jyrkänne. Joen eteläpuolella narutusta olisi mahdollista jatkaa pitemmälle.

Ylityksessä oli riski: Komagelvan virtaus on tässä niin nopea, että jokea ylittäessä saattaa ajautua takaisin Første Porteniin, kanootti kaatua, jne.

Vedin kanootin joen pohjoispuolta niin pitkälle kuin pystyin ennen jyrkännettä. Sitten meloin eteläpuolelle. Google Earthin satelliittikuva ei ole tällä kohdin tarkka, mutta katsotaan mitä se näyttää (luetaan oikealta vasemmalle).

Gps-reitistä tuli z-kirjaimen peilikuva. Valokuvan päälle piirrettynä reitti voisi olla seuraava.

Ylitys oli vaativa, sillä alla oli II-luokan koski. Gps-jälki kertoo, että rivakasta vastavirtaan melonnasta huolimatta putosin 90 metriä alemmas, nopeimmillaan 8 km/h alavirtaan päin (virran vauhti lienee ollut noin 12 km/h).

Jos joskus vedän tämän saman retken isommalle porukalle, oli tässä menettelyssä liikaa riskiä. Mieluummin:

• Jatketaan joen pohjoispuolta kantamalla kanootit seuraavankin jyrkänteen yli.
• Tai ohitetaan Første Porten eteläpuolelta, jolloin joen yli ei tarvitse meloa.

Köysiveto toimi etelärannalla pitkään eikä puolta ollut tarvetta vaihtaa. Yllätyin nähdessäni sillan Komagelvan yli 1 km Første Portenista länteen. Siltaa ei ole merkitty norjalaisiin karttoihin. (Joen toisella puolella 4 suomalaista kalastajaa paistaa saalista.)

Selkeä kyltti ohjeistaa sillan ylittäjiä.

Juttelin päivän mittaan kalamiesten kanssa. Komagelvan yläjuoksulla kalamiehiä on varsin vähän. Täällä kansallispuistossa kalamiehetkin ovat retkeilijöitä – se yhdistää.

Eräs norjalainen kalamies oli erityisen puhelias. Pyysin häntä ottamaan kuvan, jotta saisin muistiin miltä kanootin veto näyttää kauempaa.

Kuvan takana näkyy mahtava maasto. Taustan tunturijonolle ei tosin olisi kovin ihanaa patikoida, sillä tiedän sen olevan rakkakiveä.

Leiriydyin Første Portenin ja Andre Portenin puoliväliin.

Toinen kuvakulma.

Päivän saldo = kanootti liikkui 10 km, nousua 50 metriä (115 metriä meren pinnasta).

Torstai 20.7.2017

Ikävä kyllä Komagelvan nousu on melko yksitoikkoinen.

• Ota naru käteen, vedä kanoottia jokea ylös.
• Kun virta jakautuu, päätä oikea tai vasen uoma.
• Jos vastaan tulee pusikko, vaihda joen puolta.
• Jos toisellakin puolella on pusikko, vedä kanootti rantaa myöten pusikon ohi. Jatka.

Siinä tärkeimmät. Tunnista toiseen.

Tilanteet tietysti vaihtelevat. Virta on rauhallinen tai kiivas, kapea tai leveä, matala tai syvä, selkeä tai kivinen, ulko- tai sisäkurvi, ranta helppo kävellä tai jyrkkä, rantaviiva suora tai rikkonainen. Köyttä on välillä lyhennettävä ja pidennettävä. Hanskat ovat läpimärät. Välillä otan hanskat kädestä ja veivaan ylimääräisen veden pois. Hanskoja on pakko käyttää. Ilman niitä kädet hiertyvät haavoille.

Kevättulvat ovat täällä rajuja.

Tällaisten sorarinteiden rantojakin voi kulkea köysi kädessä.

Välillä nousin rinteeseen kuvaamaan maisemaa. Pieni kanootti alhaalla keskellä.

Sivuvirrassa oli vähemmän pusikkoa.

Tuosta lumilipan altakin pääsin hyvin.

Taas nousin korkeammalle. Tuolta kaukaa olen tullut.

Saavutin paikan nimeltä Andre Porten, toinen portti [GodTur.no-karttalinkki]. Andre Portenilla ei ole tarvis kantaa kanoottia, koska siinä ei ole koskea – kanootti vain vedetään läpi. Nimi perustuu siihen, että joen molemmin puolin on jyrkähköt rinteet.

Andre Portenilla voi pitää itseään jo voittajana. Komagelvan nousu on miltei ohi. Enää yllä olevan kuvan vasempaan reunaan, josta alkaa vedenjakajan ylitys (kohti takana näkyviä harjanteita).

Viimeiset narutukset pienessä sivujoessa.

Purin kanootin rullalle.

Toinen kuva Andre Portenista, kun olen jo aloittanut vedenjakajan ylityksen. Siis tuo paikka, jossa joki häviää mutkan taakse vasemmalle.

Auringonvalo kiistämättä kohentaisi näitä muuten mahtavia maisemia!

Vedenjakajan ylitys Komagelvalta Sandfjordelvalle on selkeä. Edetään solan pohjaa, jossa virtaa Njuvccagurjohka [GodTur.no-karttalinkki]. Ensin leiritavarat, kävely takaisin, sitten säkkiin rullattu kanootti.

Pienipiirteisessä maastossa on yksityiskohtia.

Kantomatka oli siedettävän lyhyt 2,8 km. Kantaminen päättyi järveen, jonka nimi on monikollinen Njuvccagurjavrrit [GodTur.no-karttalinkki].

Gps-paikannin näytti 23,5 tunnin työtä. Aktiivituntimäärä tähän asti 23,5 + 7/2 = 27 tuntia (mukana puolet ”stopped timestä”).

Päivä oli kääntynyt iltaan. Etsin latvajärvestä rannan, johon pystytin teltan. Hyttysiä tai mäkäriä ei ollut – tai oli niin vähän, että olen unohtanut.

Päivän saldo = kanootti liikkui 10 km, nousua 65 metriä (180 metriä meren pinnasta).

Perjantai 21.7.2017

Kuulin yöllä ääniä. Arvasin porojen kulkevan teltan ohi ja jatkoin unia.

Kuva aamulla teltan oviaukosta: porot järven toisella puolella.

Jos jotain odotin, niin tätä päivää. Vedenjakajaretkien idea on nousta joki, jotta päästään toiselle hienolle joelle, jossa vain harva on melonut.

Järvestä alkoi 3 metriä leveä puro, joka oli täysin melottavissa (kanootti kuvan keskeltä hiukan vasemmalle).

Eikä tarvinnut edes meloa. Vesi virtasi purossa ja vei kanoottia eteenpäin. Jos joku toteuttaisi lapsille helpon melontaradan huvipuistoon, se olisi juuri tämä.

Puro ei ollut Sandfjordelva vaan sen sivuhaara. Puro johti pian järveen = monikollisen nimen Njuvccagurjavrrit toinen osajärvi.

Puro jatkui toisen järven jälkeen hiukan leventyneenä. Olin melko lailla ekstaasissa. Mahtavaa menoa.

Noin 3000 poroa havaitsi melojan. Ne juoksivat puron yli 100 metriä edelläni nousten tunturiin.

Sandfjordelvan yläosat ovat porojen valtakuntaa. Joessa ei ole pusikoita eikä siis hyttysiä tai mäkäriä = porot tykkäävät. Kohtaamiset porojen kanssa toistuivat päivän mittaan:

• Näen satoja poroja parin sadan metrin päässä.
• Kanootti liukuu lähemmäs.
• Ensimmäiset porot havaitsevat minut.
• Paniikki.
• Juoksu laumana ylemmäs rinteeseen.

Melomani sivupuro yhtyi Sandfjordelvaan. Sandfjordelva juoksee kanjonissa, jonka pohjalla joki mutkittelee ja haaroittuu. Jotta ehtisin ikuistaa joen kauneuden, halusin nousta usein kanjonin laidalle kuvaamaan.

Pulmaksi nousi kanootin pysäyttäminen. Sandfjordelva virtaa tasalevyisenä ilman akanvirtoja. Gps-paikannin kertoi, että virtauksen nopeus on 8–10 km/h – vauhtia ei oikeastaan edes voi pysäyttää meloen.

Monesti kävi näin:

• Havaitsen rinteen, jonne haluan mennä ottamaan valokuvia.
• Melon rannan lähelle ja taaksepäin, jotta vauhti hidastuisi, mutta kanootin nopeus on sittenkin rannan suhteen 5 km/h.
• Tarraan kädellä rannan ruohoon, kanootti pysähtyy.
• Takaa tuleva 8–10 km/h virta tarttuu kanootin perään ja alkaa kammeta sitä kauemmas rannasta.
• En pysty pitämään ruohosta kiinni. Kanootti pyörähtää perä alavirtaan.
• Ohi meni se kuvauspaikka. Ei onnistunut.

Tämä toimi paremmin:

• Havaitsen rinteen, jonne haluan mennä ottamaan valokuvia.
• Käännän kanootin perän alavirtaan ja melon rannan lähelle. Kanootin nopeus on rannan suhteen 3–4 km/h takaperin.
• Tarraan kädellä rannan ruohoon, kanootti pysähtyy.

Useimmiten saan kanootin pysähtymään näin. En aina, koska 8–10 km/h virta on edelleen vahva, kun se tarttuu kanootin keulaan, mistä voi seurata pyörähdys. Parhaan onnistumisprosentin saan, kun en pelkästään tarraa kädellä ruohoon, vaan laitan heti ”röyhkeästi hyökäten” jalan rantaan tai koko yläruumiin rantaan ja pitelen ruohotupoista kaksin käsin.

Mieleen tulee ajatus. Pitäisi olla olemassa kanoottihakku. Jos haluaa pysähtyä kovassa virrassa, jossa ei ole akanvirtoja, niin käännä keula ylävirtaan, sitten iske hakku rannan turpeeseen terä 10 cm syvyyteen. Johan pysähtyisi.

Näin ihmeellinen joki on Sandfjordelva.

Jos täällä meloisi kaksikkona, se toisi omat hankaluudet. Kanootin kääntämisen jälkeen olisi etumelojan tehtävä saada kanootti pysähtymään ja nousta ensin rantaan. Kanoottihakun avulla sekin helpottuisi.

Kovasta virrasta huolimatta melonta Sandfjordelvalla on helppoa. Ekstaattista ja teknisesti helppoa. Edellä kirjoitetusta huolimatta pystyin pysähtymään moneen mahtavaan kohtaan kuvaamaan.

Alla kuvia.

Tämä kuva on ylävirtaan päin. Vasemmalta tulee puro, joka ei yhdy pääuomaan heti vaan se virtaa aikansa pääuoman rinnalla. Tuossa tapauksessa pysähtymistä kannattaa yrittää juuri siinä kohdassa, jossa virrat yhtyvät (siinä on pieni suvanto).

Alla tästä esimerkki. Olen ohjannut kanootin kohtaan, jossa sivupuro yhtyy päävirtaan. Sitten olen noussut sivupuroa 10 metriä ja vetänyt kanootin rantaan (kanootti pienenä alhaalla melan oikealla puolella).

Useassa paikassa rinnakkaisia virtoja on monta. Mikä on pääuoma, sitä ei ole aina mahdollista sanoa. Meloin aina oikeanpuoleista uomaa, koska oikealla näytti olevan enemmän korkeita kuvauskukkuloita.

Alla olevan kuvan taustalla oleva rinne (oikealla) oli silmissäni erikoisen hieno – ei vihreä vaan tumman harmaa.

Lähikuva.

Milloinkaan Sandfjorelva ei villiintynyt koskeksi, jossa olisi ollut vaikea meloa. Kapeikkoja on kuten alla, jossa joki ryntää särkän kahta puolta rinnettä päin ja kääntyy vasemmalle. Sekin oli helppo meloa.

Alla olevaa näkymää pidän kauneimpana. Kuin kaksikaistainen moottoritie matkalla kaukaisuuteen. Ympärillään 150-metriset kanjonit [GodTur.no-karttalinkki].

Tuon suoran pituus on 2 km.

Alla on kuva suoran toisesta päästä ylävirtaan. Hieno muttei niin hieno.

Sitten Telegrafhytta-autiotupa [GodTur.no-karttalinkki]. Tämä on paikka, jossa olin käynyt patikoimassa heinäkuussa 2016 ja ihastuin maisemaan. Alla olevan kuvan otin 11.7.2016.

Samalta päivältä myös seuraava kuva, jossa autiotupa näkyy paremmin.

Meloin yllä olevien kuvien maisemaan kuvan oikeasta laidasta, johon pysäytin kanootin.

Kävin tuvalla, jossa oli neljä kalastajaa. Suomalaismiehet olivat lukeneet edellisen vuoden retkitarinoitani ja päättäneet tulla ihastelemaan näkymiä (kalaa he eivät olleet täältä saaneet, Komagelvalta kyllä). Kirjoitin nimeni tuvan vieraskirjaan ja toivotin miehille kalaonnea.

Palasin kanootille. En yrittänyt toistaa aiempia valokuviani, vaan nousin kanootista joen toisella puolella ottaakseni sieltä uusia valokuvia tästä kauniista jokilaaksosta.

Vuodet ovat erilaiset: 11.7.2016 maisemassa ei ollut lunta, mutta 21.7.2017 on.

Aurinkoinen sää tekisi hyvää tälle maisemalle myös vuonna 2017.

Tämän jälkeen valokuvausintoni herpaantui. En uskonut enää näkeväni mitään todella uutta. Alla kapeikko, jonka läpi meloin. Ensimmäinen melonnallisesti haasteellisempi paikka – hiukan väistelin jotain kiveä.

Jäämerta lähestyessä pilvet väistyivät.

Toinen suunta.

Ihmisen rakentamaa sähköä. En ole enää villissä luonnossa.

Tämä taitaa olla viimeinen todella mainio maisema.

Saavutin pistotien pään, jossa oli autoja parkissa (sorry, ei kuvaa). Siitä voi patikoida Telegrafhyttalle noin 7,5 km joen rantaa pitkin [GodTur.no-karttalinkki].

Nousin kanootista. Olin ennakkoon merkannut matkasuunnitelmaan, että patikoin 6 km Syltevikin vuonoon, jonne kulkee karttaankin merkitty reitti Indre Syltevik -nimiselle tuvalle [GodTur.no-karttalinkki]. Varmasti mahtavia merimaisemia siellä.

Edettyäni 1,5 km tultin alla olevaan järvimaisemaan. Syltevikvatnet.

Mutta kun tunnustelin sisimpiä tuntojani, minulla ei ollut enää kipinää tehdä tätä päiväretkeä. Olkoon joku toinen kerta. Palasin takaisin kanootille.

Sandfjordelvan loppu virtaa yhtä kovaa kuin tähänkin asti. Korkeita kanjonireunoja ei enää ole. On puhelintolppia ja sen kautta vihjaus saapumisesta sivistykseen.

Lopetin melonnan Jäämeren tielle eli sille ainoalle sillalle, joka ylittää Sandfjordelvan [GodTur.no-karttalinkki].

Kun katsoin taaksepäin, sisämaassa oli yhä pilvistä.

Päivä saldo = kanootti liikkui 39,5 km, alas 180 metriä.

Pakkasin varusteet kärryyn ja vedenpitävään säkkiin. Siirryin sillan viereen liftaamaan (bussit eivät kulje tänne asti, tie on yksikaistainen).

Kului 1,5 tuntia, kunnes sain ensimmäisen kyydin. Toisen kyydin jälkeen pääsin Vadsøøn, jossa majoituin vielä yhdeksi yöksi Fjordhotellin pihaan.

Yhteenveto

Ei ole toista jokea kuin Sandfjordelva. Vastaavia puuttomia 150 metriä syviä tundrakanjoneita ei Suomessa ole (Norjassa kyllä on). Jos vain aurinko olisi paistanut, Sandfjordelvan kanjonit olisivat saaneet valokuvissani vielä lisää hohtoa.

Meloin tämän Varangin niemimaan Komagelva-Sandfjordelva-reitin sillä ajatuksella, että kyseessä on ”koeretki”. Jos tämä herättää muissa melojissa mielenkiintoa, voin meloa sen vaikka joka vuosi – samaan tapaan kuin vedän joka huhtikuu Vantaanjoki päästä päähän -retken (2 päivää).

Katsotaan satellittikuvaa. Varangin niemimaa on koillisinta Norjaa, siis varsin lähellä Suomea.

Seuraavassa yksityiskohtia: keltainen melontaa tai narutusta, punainen kävelyä tai kanootin kantamista/raahaamista. (Kuvassa näkyy punaisena myös vuoden 2016 patikointireitit.)

Kauanko retki kestäisi? Minulle gps näytti retken jälkeen tällaisia lukemia.

Aktiivitunnit 31 h ”moving time” + 9 h ”stopped time” / 2 = 35,5 tuntia. Tämän koeretken perusteella karkea aikataulu retkelle on 4 päivää, jos käytettävissä on 2 autoa ja retken alussa tehdään aiemmin mainittu oikaisu (se on merkitty myös satellittikuvaan), jossa säästetään 6 aktiivituntia:

• Komagelvan nousu 3 päivää (etenemistä 7-8 aktiivituntia päivässä).
• Sandfjordelvan lasku 1 päivä (7-8 tuntia).

Kanootti liikkui tällä koeretkellä 78 km, josta kantamalla tai raahaamalla 4,5 km. Kävelin 56 km (josta 4,5 km kanootin kera). Jos alun oikaisu (12 km) otetaan huomioon, niin kanoottia tarvitsee liikutella 66 km jakautuen:

• Nousua 26 km, josta 4,5 km kantaen tai raahaten.
• Laskua 40 km, jossa mukana latvajärvet (Njuvccagurjavrrit).

Kenelle retki sopii? Vain kohtuullisen kokeneille melojille. Täytyy olla paitsi kuntoa myös hyvä käsitys virtaavasta vedestä. Köysitekniikat kyllä oppii, kun neuvotaan, mutta kaatua ei saa missään tapauksessa! Jos Sandfjordelvalla menee nurin, pois kelluneet tavarat saa kiinni vasta Jäämerellä. Mitään muuta hurjan vaikeaa tuolla ei sinänsä ole.

Lisäys 15.8.2017: Kannattaa miettiä etukäteen sekin mahdollisuus, että koko kanootti karkaa (tai mela karkaa). Sandfjordelvassa karannutta kanoottia ei saa kiinni rannalla juosten. Yhden pienen lipsahduksen hinta voi nousta valtavaksi.

Komagelva-Sandfjordelva ei olisi minulle Lapin pääretki, vaan ”makea jälkiruoka” jonkin toisen retken jälkeen.

Tein myös pienen 1:55-mittaisen höpötysfilmin tästä melonnasta, suoraa puhetta kameralle, tunnelmia, poroja.

PS. Packraft-kevytkanoottien kanssa Sandfjordelvan latvoille pääsee tietysti vielä nopeammin. Latvajärville (Njuvccagurjavrrit) on matkaa Komagværistä suorinta polkua noin 30 km, minkä kävelee 1,5 päivässä. Huomaa kuitenkin alussa kirjoittamani huomautukset kanootin desinfioinnista!

* * *

Näin päättyi kolmen osaretken mittainen Lapin reissu. Palasin Eskelisen bussilla Suomeen, Rovaniemelle, junalla pääkaupunkiseudulle, jne.

Liikuntaa – melontaa tai kävelyä – kertyi 15 maastopäivänä 410 km (Karasjoen + Rastigaisan + Varangin retket). Jos jakaa melonnaksi ja patikoinniksi, niin:

• Kanootti liikkui 335 km (219 + 38 + 78)
• Kävelin 140 km (58 + 26 + 56)
• Kannoin kanoottia 21 km (14 + 2,2 + 4,5)
• Vedin kanoottia köysillä jokia pitkin 40 km

Palaan Lappiin vielä kerran vuonna 2017. Silloin vain patikoimaan.