Mietteitä Taasianjoella 7.-8.4.2017

Kevättulvia kannattaa hyödyntää, kun pystyy. Tuntuu seikkailulta, kun lähtee yksin jokeen, josta ei tiedä mitään.

Katsoo karttaa: siinä on Taasianjoki. Jos menee perjantaina bussilla Porvoosta Kouvolaan päin, niin Kimonkylässä voi jäädä pois [karttalinkki]. Katsoo netistä aikatauluja: siitä on sitten 20 tuntia aikaa selvitä jokea pitkin 40 km Tesjoen kylään [karttalinkki], josta pääsee bussilla kotiin. Myöhempää bussia ei mene. Rauhoittelee itseään: jos ei ehdi, soittaa taksin. Nukkuakin pitää. Teltta mukaan. Kai sieltä joku paikka teltalle löytyy?

Sata kertaa olen näin lähtenyt. Olen tottunut, mutta silti – seikkailulta tuntuu. Perjantai 7.4.2017, kello 20. Tästä se alkaa [karttalinkki]. Onneksi on pakattava kanootti.

Aurinko laskee, valo vähenee.

Ohitan Kimonkylän taloja. En kehtaa katsoa talojen ikkunoita. Silti näen, että joku vilkuttaa. Heilautan kättä takaisin.

Kartta kertoo, että Taasianjoki kulkee peltojen keskellä. Kahden kilometrin jälkeen on metsää. Tuon hyödynnän. Tuohon laitan teltan.

Lauantai 8.4.2017 klo 5:00. Kello herättää. On pakkasta ja pimeä. Pakko herätä aikaisin, jotta varmistaa, että ehtii perille.

Lautaselle puuroa ja päälle kuumaa vettä termoksesta. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse tulia tehdä. Liikkeelle kello 6:15.

Joessa on jäätä, onneksi vain reunoilla. Tulva on avannut reitin. Näin se pitikin olla.

Jos joki on leveämpi, siinä on enemmän jäätä.

Joskus virta on kääntänyt reunasta irronneen pitkulaisen jään poikittain. Laidasta pääsee ohi.

Aurinko on noussut. Männyt punertavat.

Tuo puu voisi kertoa tarinan.

Kivisiltoja on paljon. Talot ovat hirttä, puuta, vanhoja, uudistettuja.

Koskia on. Lasken ne suoraan, jos näyttävät helpoilta.

Useimmiten näyttävät. Taasianjoen tyypillinen koski on kuten yllä. Pituus 25 metriä. Helppo.

Jokivesi on vaaleanruskeaa, läpinäkymätöntä. Jos kiven päällä virtaa 2 cm vettä, kivi ei näy. Osaan lukea virtaa. Virran pyörteet paljastavat kivien paikat. Kierrän ne. En törmäile.

Saavun koskelle, jonka kohisee kumeasti. Tämä ei ole helppo koski [karttalinkki].

Melon rantaan. Nousen ylös. Kiivas virta vie mutkaan, katoaa vasemmalle risukkoon. Mihin sitten, sitä ei näe? Vieressä on taloja. En kehtaa ottaa valokuvia. Haluan nopeasti ohi. Kyseessä on alla oleva koski. Saavuin siihen kuvan alaosasta. Haluan jatkaa yläosaan. Koski on Google Mapsissä tässä linkissä tai Bing Mapsissa tässä linkissä.

Google Mapsin kuvassa on kesä. Koski on kuiva. Kun minä olen siinä, virta on kiivas, vesi aaltoilee.

Nousen kanootista. Voiko kosken laskea vai pitääkö kantaa ohi? Sitä lähden katsomaan.

Koskessa on sivu-uomia. En näe päävirtaa risukon takaa. Kun olen tutkinut koskea 10 minuuttia, olen muodostanut koskesta käsityksen. Pystyn laskemaan sen.

Isot aallot ovat mutkassa. Se on mentävä sisäkurvista kiveä hipoen. Sitten varmistettava tarkoilla vedoilla kääntyminen vasemmalle. Jos ei onnistu, kanootti karkaa oikeaan sivu-uomaan, jää poikittain, täyttyy vedellä, kaatuu. Vesi on jääkylmää. Tulee kaaosta. Tavarat leviävät. Vaatteet kastuvat (ei ole kuivapukua). On päästävä rantaan, etsittävä kamat. Vaihdettava vaatteet. Aikaa kuluu.

Laitan kypärän päähän. Potkaisen kanootin vesille. Lasken kiven vierestä. Solahdan mutkan taakse oivallisesti. Virta vie kanoottia risuseinien välissä. Osun kiveen, jota en ehtinyt väistää. Pääsen irti. Pääsen läpi.

Jatkan matkaa.

Joki virtaa. Vauhti on mukava 6 km/h = extravauhtia 1 km/h.

Pidän ateriatauon 25 km jälkeen. Aikaa on ruhtinaallisesti. Siltä tuntuu.

Jatkan matkaa. Helppo koski, tasaista virtaa, taas helppo koski, tasaista virtaa.

Joki juoksee kanjoniin. Virta muuttuu kiivaammaksi. Lasken koskea varoen, kunnes saavutan viimeisen pisteen, josta pääsen vielä rantaan. Nousen jyrkän rinteen ylös. Koski on Bing Mapsissa tässä linkissä. Sen nimi on Pitkäkoski [karttalinkki].

Kävelen ja katson koskea. Koskessa on kiivas ja kapea loppu.

Sisäreittiä pääsee kyllä. Lopussa mennään heti tuon kiven takaa, joka on sentin veden alla.

Vedän kypärän päähän. Lasken kosken hallitusti.

Kun olen laskenut kosken, otan kuvan. Alhaalta katsoen kosket näyttävät aina pieniltä, kanootista katsoen suurilta.

Alitan Kotka-Porvoo-moottoritien. Se ei ole päätepisteeni. Tesjoen kylään on matkaa tästä kilometri.

Vielä kerran joki äityy koskeksi ja nyt hurjemmaksi. Nousen kanootista. Kävelen joen vartta. En löydä koskesta varmaa reittiä.

Maastossa on muutakin kiintoisaa. Tässä on joskus ollut mylly.

Otan kuvan kosken alaosassa. Tuon voisi laskeakin. Ongelma oli ylempänä, jossa oli enemmän kiviä. Niiden ohi pitäisi pujotella isoissa aalloissa.

Päätän kantaa tai kärrätä kosken ohi. Kun palaan kanootille, havaitsen kyltin.

Tämä on siis Holmankoski [karttalinkki].

Vedän kanootin rantaan. Kiinnitän kärryt. Alan vetää. Kosken ohi kulkee hiekkatie, jota pitkin kuljen helposti. Kun olen takaisin vesillä, otan alhaalla vielä yhden valokuvan: Holmankoski.

Enää pieni matka. Tesjoen kylä. Melonta päättyy.

Yhteensä 41 km. Kanootti takaisin pakkaukseen. Veto kärryillä bussipysäkille. Bussi tulee 15 minuutin kuluttua.

Helppo retki, mutta tällä kertaa kirjoitin tarinan eri tavalla kuin yleensä. Kerroin mitä koin. Tällaisia vaihtelevia tuntemuksia on mukava kokea, edetä vuoroin helposti ja hankalammin, joutua pulaan, arvioida tilannetta, ratkaista pieni ongelma, edetä taas, jne. Lukija päättäköön onko tämä seikkailu vaivan väärtti.

Muistiin myös: Taasianjoki oli tällainen, kun virtaama oli 9,5 m3/s Holmankosken mittapisteessä.

Ai niin yksi asia. Taasianjoessa ei ollut yhtään patoa. Oikein sujuvaa menoa. Kiitän! 🙂

(Loppuun pakollinen nätti kuva, jonka Facebook poimii kansikuvaksi.)