Vantaanjoki päästä päähän 2017

Vedän joka vuosi Avokanoottiyhdistyksen puitteissa 2 päivän mittaisen Vantaanjoki päästä päähän -melonnan (93 km). Sen ajatus on toisaalta hyödyntää kevättulvaa (melotaan vauhdikkaasti) – toisaalta tehdä heti pitkä rasittava retki, jossa kestokyky on koetuksella (jos tämän jaksat, jaksat myös kesällä Lapissa).

Viime vuosina kevättulvat ovat olleet pienehköjä. Näin oli myös 1.-2.4.2017, joten teimme retken lyhennettynä. Kuvituskuva Myllykoskelta, jonka ohi raahasimme kanootit toisen päivän aamuna [karttalinkki].

Sitten retkelle.

Lähtö lauantaina 1.4.2017 klo 9:45 Kytäjäntien sillalta [karttalinkki].

Kun lähdimme tästä, pois jäi Riihimäen ja Kytäjäntien välinen sinänsä mielenkiintoinen 17 km osuus. Tällaisella pienemmällä tulvalla siellä on liiaksi hidastavia esteitä (pusikkoa).

Kytäjäntien jälkeen joki on selkeä pikkutulvallakin. Noh, joitakin kaislasumia oli. Tässä yksi kolmesta sumasta ennen Nukarinkoskea. Lapioimme itsemme läpi 5 minuutissa.

Hyvinkäänkylän kesäteatterin silta kerää usein suman luokseen [karttalinkki]. Nyt siitä pääsi läpi ongelmitta. Lunta sataa.

Kun retkellä on 2 kanoottia, joista toinen on kaksikko, silloin eniten valokuvaa sitä toista kanoottia. Tai sitten kuvassa on etumelojan takaraivo.

Laulujoutsenet viihtyivät Hyvinkään eteläpuolisella jokiosuudella. Yhdellä joutsenista oli kaula lentäessä loivalla S-mutkalla. Näin sen kolmeen otteeseen ohilennolla, mutten saanut valokuvaa. Olkoon tässä piirros ja vertailu normaalin laulujoutsenen lentokaulaan.

Nukarinkoskea ei voi laskea kanootilla, vaan se on kierrettävä joen vasenta puolta tietä pitkin (1,2 km). Kärryt tarvitaan mukaan (kuva Pekka Koivukunnas).

Viimeiset 300 metriä urheilukentän jälkeen kuljetaan hiekkapohjaisella ulkoilutiellä.

Nukarinkoski on ohitettu. Sitten kanootti vesille [karttalinkki]. Laskupaikka on niin kapea, että siihen mahtuu kätevästi yksi kanootti kerrallaan.

Vaahtokylpy = kosken jälkeistä ”luomuvaahtoa”.

Katsastimme perinteisesti Linnanojan laavun [karttalinkki], jonka vieraskirjaan piirustin nimeni seitsemännen kerran. Linnanojan laavu on Vantaanjoen laavuista paras. Puuseetä ei tosin enää ole. Puuvaraston eksistenssin unohdin tällä kertaa tarkistaa.

Jokimaisemaa Linnanojan laavulta katsoen. Lumisade oli tässä jo loppunut, mutta vettä yhä satoi. Kylmä.

Leiriydyimme Vuohenpääkosken laavun läheisyyteen [karttalinkki]. Laavu on maapohjainen (tulvalla lammikkopohjainen) eikä siinä viitsi nukkua. Puuseetä ei ole. Pieni puuvaja oli täynnä puuta, joten pystyyn laitettiin telttakota ja kamiina, jossa vaatteet saatiin kuiviksi.

Pekalla on loue.

Sunnuntai 2.4.2017. Tehdään lähtöä.

Myllykoskelle on vain kilometri [karttalinkki]. Kanootit ylös, koska tämä koski ohitetaan.

Tie oli niin jäinen, ettei siinä voinut kävellä. Mikan ehdotuksesta kiinnitimme kaksi narua kanootin keulaan ja vedimme lastin ylös ojassa kävellen (kuva Mika Sigvart).

Sitten mäkeä alas.

Myllykosken alapuolinen osa on suosikkini Vantaanjoella. Helppoa jatkuvaa vaihtelevaa virtaa, kunnon tulvalla vauhtiakin.

Palojoki laskee Vantaanjokeen [karttalinkki]. Vesien värieron olen havainnut ennenkin. Nyt sen tekin näette, kun on todisteena valokuva. Vantaanjoen yläjuoksun vesi on siis ”puhtaampaa” (vähäpeltoisempaa) kuin Paljojoen vesi.

Myllykosken alapuolen hankalin puueste on tässä. Rytkytin puun päällä seisten kanoottia yli 10 minuuttia. Kunnon tulvalla tästä olisi päässyt yli leikiten.

Sunnuntaina ei satanut. Ruokatauko pidettiin Seutulan mutkassa sijaistevan urheilukentän laavussa, jossa voisi sadettakin pidellä [karttalinkki].

Sen jälkeen Königstedtin kartano [karttalinkki].

Toinen näkökulma.

Vauhdikkaan Katriinankosken laskun jälkeen vielä 7 km ja olimme Vantaankoskella. Vantaankoski on liian vaikea laskettavaksi, sekin ohitetaan kärryillä.

Pakkasin kaksikkoni uudestaan, sillä tästä eteenpäin jatkoin yksikkönä kohti merta.

Vantaanjoki on loppuosaltaan aivan eri mittaluokkaa kuin Hyvinkään kohdalla, josta olimme lähteneet. Siinä yksi tämän melonnan viehätys = näkee kuinka joki kasvaa vaiheittain.

Yllä olevan valokuvan otti Jyri Jaakkola, joka saapui Vantaankoskelle katsomaan kanoottejamme. Varsinkin Pekan itse rakentama puukanootti tekee aina vaikutuksen.

Mitä Jyriin tulee, hän ei jää jälkeen rakentamistaidoissa, josta todisteeksi alla oleva filmi, jossa hän purjehtii itse rakentamalla lautaveneellä 8 päivässä 400 km (Ahvenanmaalle ja takaisin).

Takaisin Vantaanjoelle.

Vantaan ja Helsingin rajalla on Vantaanjoen vauhdikkaimmat kosket: Pitkäkoski, Niskalankoski ja Ruutinkoski. Nyt pikkutulvalla ne olivat helppoja, joskin Ruutinkoski on pikkutulvallakin isoaaltoinen. Alla Pekka matkalla Ruutinkosken loppukuohuihin [karttalinkki].

Pysyimme pystyssä. Ei tullut edes tarvetta tyhjentää kanoottia vedestä.

Oli vielä reilu 8 km taival Vanhankaupunginkoskelle. Se on sileää vettä, jossa molemmilla rannoilla kulkee ulkoilupolku. Alla melonnan päätös, Vanhankaupunginkosken yläpuoli [karttalinkki].

Yhteensä 76 km = lauantai 29 km + sunnuntai 47 km.

Kevättulvat ovat oikukkaita. Seurasin retkeä ennen Myllymäen vedenkorkeusmittarin virtaamaennusteita. Pitkäkoskeen oli luvassa 19 m3/s, mutta saatiin vain 15 m3/s. Se on vähän, sillä olen melonut samat kosket neljästi vähintään 100 m3/s virtaamalla. Veden vähyys vaikutti myös siihen, että olimme perillä vasta klo 19:15 (kunnon tulva olisi säästänyt aikaa 2-3 tuntia).

Näin alkoi melontakausi 2017. Vastaavaa pikkukivaa kevättulvaa riittänee vielä 2-3 viikkoa. Jos melonta pääkaupunkiseudun joissa kiinnostaa, katso myös laatimani Pääkaupunkiseudun melontareittiopas, jossa on vinkit 15 eri jokeen sekä arvio millä virtaamalla niitä kannattaa meloa.

Loppuun pakollinen nätti lisäkuva (koska facebook käyttää artikkelin viimeistä kuvaa aina kansikuvana). 🙂

Ensi vuonna uudestaan!