Ilolanjoen hieno tulvaretki 22.4.2017

Kevät 2017 on ollut viileä. Vaikka kevättulvat ovat tänä vuonna pieniä, viileyden takia ne jaksottuvat Etelä-Suomessa normaalia pitemmälle ajalle.

Tällä kertaa huutelin Avokanoottiyhdistyksen somessa: ”Löytyykö porukkaa tutkimaan Porvoon takana olevaa Ilolanjokea?”

Neljä henkeä tarttui kutsuun, niin retki tehtiin 22.4.2017. Alla kaunis koskimiljöö, jolle kartta ei tunne nimeä, mutta olkoon kylän mukaisesti Klemetinkoski kiitos lukijakommentin nyt tiedän, että nimi on Ilolankoski [karttalinkki].

Sitten retkelle.

Kuljetukset hoidettiin kahdella autolla: toinen lähtöpisteeseen, toinen maaliin. Lähtö tapahtui Juornaankylästä, jossa sillan alla kolme kanoottia [karttalinkki]. Pekka meloo puukanootillaan ja Tuomas kumikanootillaan. Minä melon kaksikkoa, sillä mustan kumikanootin etumelojaksi tulee Inkeri.

Alkumatkalla Ilolanjoki on kapea. Vesi on sopivan korkealla, jotta ympäristökin näkyy.

Pellot ympäröivät Ilolanjokea, niinpä jokeen kaatuneita puita ei ole. Matka etenee sujuvasti paitsi alla olevassa kuvassa – ainoa ohiraahauspaikka ensimmäisen 10 km aikana.

Virtapaikkoja ei alkumatkaalla ole tai ne ovat äärimmäisen helppoja.

Sitten saavumme Forsslätt-kylään [karttalinkki], jossa virta kiivastuu juuri ennen siltarumpua. Joen leveys on 5 metriä. Alla oleva kuva on muokattu Bing Maps -kartan pohjalta ja löytyy linkkinä tästä.

Kun koski tekee mutkan eikä mutkan taakse näe, pitäisi melojan jalkautua tutkimaan jatkoa. En kuitenkaan toimi näin, vaan laskemme kaksikkona siltarummun eteen, josta näen, että voimme jatkaa läpi – toisella puolella ehtii hyvin pysähtyä, vaikka jatko olisi vaikeakin. Laskemme rummun läpi, muut seuraavat.

Rummun toisella puolella näyttää edelleen siltä, että virta jatkuu helppona. Joki on suora. Näen suvantoon asti. Lähdemme liikkeelle. Liikkeellä ollessa havaitsen, että kosken lopussa joki levenee kivitarhaksi, johon kanootti jää kiinni, mutta vailla vaaraa. Näin tapahtuu. Kohta viereen rysäyttää Tuomas, joka ei saanut vauhtiaan pysähtymään.

Nostamme kanootit kivitarhan yli.

Vedessä on läpinäkyvyyttä 4 senttiä. Saappaiden paikkaa joutuu hakemaan tuntoaistilla.

Kun olemme kumikanooteilla läpi, Pekka hurauttaa kosken läpi sen verran voimaperäisesti, että kivet pyörivät puukanootin alta pois. Nyt tuon voisi laskea kumikanootillakin. 🙂

Sen isompaa dramatiikkaa ei aamupäivän etapilla ole.

Ruokatauko (kuva Tuomas Tuomi).

Sääennuste lupasi Etelä-Suomeen sateita puolen päivän jälkeen. Pääkaupunkiseudulla satoi rakeita. Olimme onnekkaita. Ilolanjoella ei satanut lainkaan. Saimme aurinkoakin.

Ilolanjoessa on jossain vaiheessa 1,5 kilometrin suora [karttalinkki]. Selvästi ihmisen tekosia – jotta pellolle jäisi enemmän pinta-alaa.

Vettä on sen verran, että lakkimme viilettävät joen penkan yläpuolella. Pellolta vierestämme nousee parvi hanhia – kenties aavistaen, että joessa on jotakin pelottavaa.

Lähimpien hanhien noustua lentoon kuluu hetki, kunnes kauempaa nousee lisää hanhia. Kohta ilmassa on useita parvia, jotka lentävät omia reittejään. Alla kuvassa kaksi parvea, joista alempana lentävät ovat vaaleampia, koska niiden selät näkyvät (ovat juuri tekemässä käännöstä).

Mikään kameran laajakulma ei tavoita kaikkia parvia, sillä niitä on oikealla ja vasemmalla. Kuluu vielä hetki, kunnes parvet sekoittuvat. Ilmassa on hanhimassaa, ei enää erillisiä parvia.

Lasken yllä olevasta kuvasta noin 2000 hanhea. Lisää hanhia oikealla, vasemmalla ja ylhäällä. Varovainen arvioni on 5000 hanhea (voi olla 10 tuhatta).

Upeaa.

Joki virtaa kanjoniin [karttalinkki]. Selvästi ihmisen tekemä ja syykin helppo arvata. Kun joki räjäytettiin tästä läpi, saatiin kuivatettua se muinainen järvi, joka sijaitsi niillä pelloilla, jossa oli hanhia.

Viimeiset jääpuikot.

Joki levenee, saapuu johonkin merkittävään paikkaan.

Pato sekä nousuportaat taimenelle [karttalinkki].

Helppo kantaa ohi, noin 70 metriä. Täällä on ajateltu melojia.

Padosta 300 metriä eteenpäin on silta, jonka jälkeen alkaa koski. Katson varovasti yläpuolelta, että sen voi laskea. Hurautamme Inkerin kanssa kosken läpi loppuosan kiveä hipoen. Alla kuva, kun olemme jo laskeneet.

Se kivi saattaisi kaataa varomattoman melojan. Niinpä nousen yllä olevan kuvan sillalle huutelemaan ohjeita.

”Menkää vasenta laitaa.”

Tuomas laskee.

Pekka laskee.

Hyvin meni.

Ilolanjoen loppuosa on selvästi vaihtelevampi kuin alkuosa. Alla oleva virtapaikka on otettava tarkasti. Kun vesi virtaa kaatuneen puun ali, siitä on parempi päästä sukkana läpi. Jos jää näpelöimään puuta ja vauhti pysähtyy, kanootti kääntyy virrassa herkästi poikittain ja kaatuu.

Lisää helppoja koskia.

Jälleen joki levenee järvimäiseksi kuin valmistautuakseen johonkin uuteen vaiheeseen.

Nousemme Klemetinkosken Ilolankosken kohdalla kanooteista [karttalinkki]. Vesi virtaa useana haarana jättäen väleihin koskisaaria.

Tämä kannetaan ohi (80 metriä).

Jälleen tulee olo, että melojaa on ajateltu. Kantoreitti on selkeä. Ei tule tunnetta, että olisimme jonkun takapihalla.

Vielä yksi kuva. Taitava koskimeloja voisi laskea Klemetinkosken Ilolankosken ylhäältä alas (kuva Pekka Koivukunnas).

Upea paikka.

Lähdemme liikkeelle kosken alapuolelta. Pekka tuulettaa kuin olisi laskenut kosken oikeastikin. 🙂

Tästä eteenpäin Ilolanjoessa ei ole juuri muuta kuin helppoa tasaista virtaa. Alitamme moottoritien ja ohitamme joitakin kauniita rakennuksia kuten Sannaisten kartanon.

Saavumme lopulta Sannaisiin, johon melonta päättyy [karttalinkki].

Suosittelen lämpimästi Ilolanjoen melontaa. Me meloimme 24,5 km, mutta jos parhaat palat haluaa kokea (mukaan lukien hanhipellot), niin 15 km retken voi tehdä lähtemällä Tamminiementien sillalta [karttalinkki]. Muistiin myös: Ilolanjoki oli tällainen, kun virtaama oli 3,9 m3/s Ilolanjoen mittapisteessä.

Kerrassaan upea tutkimusretki.

(Loppuun pakollinen nätti kuva, jonka Facebook poimii kansikuvaksi.)