Kietsimäjokea alas 5.-9.6.2014

Tämä on artikkeli #2 koskien Käkkälö-Kietsimäjoen retkeä 2.-9.6.2014 (osa 1: Käkkälöjoen nousu).

Siihen on vissi syy, että vedenjakajan ylittävät retket tehdään kesäkuun alussa. Lapin tulvien täytyy olla ohi muttei liikaa, jotta pienissä latvapuroissa riittää vettä. Kun reissun tekee aikaikkunassa 1.-20. kesäkuuta, niin retki todennäköisesti onnistuu.

Onnistuminen tästä tuli. Saimme nauttia runsaista vesistä:

• 5.6.2014 Njuolasjohkalla runsaasti purokoskia (joen leveys = kanootin pituus tai alle).
• 6.-7.6.2014 Kietsimäjoella paljon pienen joen koskia (leveys 2-3 kanootin pituutta).
• 8.-9.6.2014 Inarijoella useita suuren joen koskia (leveys 5 kanootin pituutta tai yli).

Myöhemmille melojille tiedoksi, että Karigasniemen mittapisteen virtaama oli retken aikana 50-70 m3/s [mittapisteen linkki].

Päiväkohtaisiin tunnelmiin…

Torstai 5.6.2014

Olimme jo edellisenä iltana kantaneet kanootit Gallojohkalle, mutta palanneet yöpymään lähelle Suomen rajaa. Aamulla purimme teltat ja toimme loputkin tavarat Gallojohkalle. Liitän mukaan kuvan, joka on surkea mutta samalla ainoa, joka kertoo edes jotain millaisesta paikasta lähdimme melomaan.

Gallojohkaa meloimme 300 metriä, kunnes tuloreittimme latvajärven vesi yhtyy siihen. Sen jälkeen joki on Njuolasjohka.

Olen opetellut käyttämään Norjan karttapalvelua (norgeskart.no), joka näyttää Gallojohkan lähtöpaikan ja muutakin [karttalinkki]. Aika kätevä karttapalvelu! Jos klikkasitte karttalinkkiä, niin havaitsitte siinä myös pisteen ”Eka filmattu koski”.

Huomioita:

• Tämä purokoski ei ole poikkeus vaan normi. Laskimme päivän aikana 50-70 koskea.
• Vasemmassa alareunassa kulkee aika. Tuomas laskee jarrutellen (9,8 sekuntia), minä suoraviivaisesti (8,1 sekuntia).
• Purokoskissa vedellä ei ole samaa painetta kuin suuremmissa virroissa, jossa vesi voi viedä sinne, minne ei halua. Pysähtyminen on helppoa — ottaa vain kivestä tai rannan pusikosta kiinni.
• Gallojohkan lähtökorkeus oli 375 metriä. Päivän päätteeksi leiriydyimme Kietsimäjoella 315 metrissä. Melontaa 21 km, alas 60 metriä.
• Kannoin päivän aikana 3 kosken ohi, 10-20 metriä kerrallaan. Lisäksi tutkimme monia koskia ennakkoon.
• Kertakaikkiaan mahtava päivä!

Päivän kuvia. Jälleen yksi koski.

Tuomas rentoutuu ruokatauolla.

Koski, jonka minä kiersin ja Tuomas laski.

Näin se lasketaan. (Kamera heiluu, koska olin valmis pelastamaan miehen, jos kanootti kaatuu.)

Tämän kosken molemmat kiersivät (keskellä oleva kivi ei jätä tilaa laskea alas).

Hauska koski, jossa oli tukki.

Oli onnea, etten kalauttanut kaveria päähän saati pudonnut itse koskeen.

Kun Gallojohka-Njuolasjohka oli melottu, Njuolasjohka liittyy Kietsimäjokeen [karttalinkki].

Pystytimme leirin Kietsimäjoelle vanhan nuotiopaikan kohdalle [karttalinkki].

Tämä oli helpompi päivä kuin osasin odottaa! Olimme jälleen ihanneaikataulussa, josta olimme nousuosuudella jääneet jälkeen muutaman tunnin. Päivän menetys oli lierihattuni, joka katosi mystisesti.

Perjantai 6.6.2014

Lähdimme kai melomaan Kietsimäjokea hiukan unisina, sillä jouduimme äkkiarvaamatta II-luokan koskeen. Kuvia ei ole, mutta jos joku tuleva Kietsimäjoen meloja haluaa tämän nimettömän kosken tarkistaa tai kuvata, tässä karttalinkki.

Tiesin ennakoon, että Kietsimäjoella on hankalia koskia — sellaisiakin, jotka on kannettava ohi. Ensimmäinen niistä on Pystykurkkio [karttalinkki]. Jotta kosken mitat selviävät, poseeraan kuvassa mittatikkuna.

Kaikki jokikuvat tästedes ovat sellaisia, jossa (ylävirrasta katsottuna) vasen ranta on Norja, oikea Suomi. Mies kuvassa seisoo Suomessa.

Pystykurkkion loppuputouksen ohitus tapahtuu Norjan puolta. Melomaan voi lähteä heti putousaltaasta.

Pystykurkkiota seuraa helppo Pikkukurkkio [karttalinkki]. Koskessa on kaksi haaraa. Laskimme Norjan puoleisen haaran (kuva Tuomas Tuomi).

Jotta päivään tulisi vaihtelua, patikoimme Kietsimäjoen Jäkäläpäälle [karttalinkki].

Tunturin huipulla on luhistunut kolmiomittaustorni.

Tuomas yrittää herätellä poroa henkiin.

Minä poseeraan ja katson kohti Vaskojokea, jossa oli samaan aikaan toinen Avokanoottiyhdistyksen melontaseurue.

Hyppy tunturilla — miehet horisontin yläpuolella. 🙂

Taustan korkein tunturi = Stuorrabogeoaivi [karttalinkki].

Takaisin melomaan. Seuraava hankala koski on Käyräkurkkio [karttalinkki].

Käyräkurkkio kannettiin ohi, kuohut ovat liian suuret.

Pian tuli seuraava suuri koski, jolla on saamenkielinen nimi: Jorbaluoppal [karttalinkki].

Jälleen sama piirre: Kietsimäjoen suuri koski liittyy korkeaan kallioseinään!

Alla kuva Norjan puoleisen kallion päältä. Jorbaluoppalin pahin kohta on kaksi peräkkäistä stopparia, johon meloja voi kaatua, jos vauhti ja tasapaino ei riitä valkoisen veden yli. Jorbaluoppalissa oikea reitti kulkee stopparien välistä, mutta vaatii aktiivista ohjailua — ilman ohjailua joutuu vähintään toiseen stoppariin.

Olin 99 % varma, että pystyn tuon melomaan. Jäljelle jäi 1 % mahdollisuus kaatua ja tästä erikseen 0,1 %, että kanootti joutuu veden paineesta kiinni yllä olevan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevaa kiveä vasten ja kalusto särkyy. Tutkimme koskea eri puolilta kokonaisen tunnin. Sen 0,1 %:n takia päätimme lopulta kantaa kanootit kosken ohi. (Kanto tapahtuu Suomen puolelta ja on erittäin louhikkoinen reitti.)

Päivän aikana laskimme toki myös monia helppoja koskia. Kuten Pystykurkkiossa, Käyräkurkkiossa ja Jorbaluoppalissa, varsin useassa koskessa on mutka, jonka taakse ei näe ja jossa voi teoriassa olla jokin hankala paikka. Vain harvoin rantauduimme ja tarkistimme kosken maitse (ihminen on luontaisesti laiska). Aikaa sääästääksemme kehitimme melontatyylin, jossa:

• Laskimme mutkaa kohti ulkoreunan kautta. Kun ulkoreunassa oli pieniä (esim. 2 metriä leveitä) minisuvantoja, laskimme niihin ja annoimme kanootin pyörähtää 360 astetta ympäri.
• Jos tässä vaiheessa mutkan takainen virta näkyi, laskimme jälleen kohti seuraavan mutkan ulkoreunaa, teimme 360 asteen pyörähdyksen minisuvannossa, jne.

Pyörähdyksien avulla todistimme itsellemme, että pystymme pysähtymään, kun haluamme. Lähestyin tällä menetelmällä myös Jorbaluoppalia, mutta laskin liian lähelle, sillä kun meidän piti meloa Norjan puolelta Suomen puolelle (kiertääksemme kosken), minun oli ensin vedettävä kanootti köydellä 50 metriä ylävirtaan ennen kuin melonta joen yli oli turvallista.

Päivän saldo: 20 km melontaa, 8 km patikointia. Pystytimme leirin sateessa ja kokkasimme iltaruoan tarpin alla [karttalinkki].

Lauantai 7.6.2014

Helpot kosket jatkuivat. Laskimme niitä tukuttain, kunnes saavuimme Vuolle-Samuelin koskelle [karttalinkki].

Vuolle-Samuelin koski on metka. Vesi virtaa kynnyksen yläpuolella sivusuuntaan — yläpuolelta katsoen vasemmalta oikealle. Näin vedellä on eri virtaussuunta putouksen päällä (sivuttain) ja alla (valkoisessa vedessä taakse, sen jälkeen eteen). En ollut nähnyt ennen moista enkä pystynyt varmuudella päättelemään missä asennossa kanootti olisi riuhtaistava stopparin yli, jotta sen voi hallita.

Vaikka kaatumisen mahdollisuus katsottiin pieneksi, päätimme jälleen kantaa kanootit kosken ohi. Päätöksen varmisti se, että kalusto olisi voinut tärveltyä kosken jälkeiseen pystysuoraan kallioon. Turvallisuus ennen kaikkea.

Seuraava pysähdys tehtiin, jotta voitiin kiivetä Norjan puoleiselle hiekkatörmälle kuvaamaan Stuorrabogeoaivi-tunturia [karttalinkki].

 

Päivän patikoinnin aika.

Lounastimme Guovzuroaivi-tunturin huipulla [karttalinkki], sillä tällä kertaa olin kantanut keittimet ja ruoat ylös.

Guovzuroaivin paljas rinne on alle kilometrin päässä Kietsimäjoesta, niinpä sieltä on mahdollista tarkastella vesireittiä.

Kaunista.

(Emmekö tee hyppyä tänään, kysyi Tuomas. En ryhtynyt järjestelyihin — miksi en, en osaa sanoa. Hyppy on pieni vaiva, iso ilo.)

Takaisin joelle. Kietsimäjoen viimeinen hiukan vaativampi koski on Suukoski [karttalinkki].

Jotain uutta keulassa? Eilen Jäkäläpäältä löytyneet hirvensarvet — yhteispaino 8,8 kg!

Suukosken jälkeen Kietsimäjoki laskee Inarijokeen. Joki levenee. Leiripaikkaa etsiessämme havaitsimme Norjan puolella mökin.

Norjalainen autiotupa, Andreas Nilsen hytta [karttalinkki]. Sisustus poikkeaa Suomen autiotuvista, mutta kyllä noillakin sängyillä nukkui (seinällä oli patjoja).

Päivän saldo: 20,5 km melontaa, 5 km patikointia.

Selasimme pöydällä olevaa vieraskirjaa. Eniten kiinnosti mitä kautta melojat tänne saapuvat. Ylävirrasta oli saapunut vähemmän kuin yksi porukka per vuosi:

• Heinäkuun alussa 2008 neljä norjalaista Kalmakaltiosta samaa reittiä kuin me, mutta vetivät Njuolasjohkalta Heavvojohkalle, jota kautta Inarijokea alas.
• Heinäkuun alussa 2009 neljä saamelaista Kalmakaltiosta samaa reittiä kuin me.
• Kesäkuussa 2011 kaksi norjalaista Kalmakaltiosta, mutta jatkoivat Käkkälöjokea ylemmäs, jonka jälkeen kantoivat kanootit ylängön yli Heavvojohkalle, jota kautta Inarijokea alas.
• Kesäkuussa 2013 kaksi suomalaista Repojoen kautta Kietsimäjoelle.

Tässä karttalinkki, josta selviää mitä kautta 2008, 2009 ja 2011 ryhmät ovat kanoottia kuljettaneet.

Entäpä sitten vuoden 2013 suomalaiset? Kannattaako Kietsimäjoelle tulla Repojoen kautta? Ei kannata. Repojoelta tullessa aikaa kuluu 1 päivä enemmän, eikä edes pääse laskemaan Njuolasjohkan hienoja purokoskia! (Katso kartat artikkelin lopussa.)

Sunnuntai 8.6.2014

Jatkoimme Inarijokea alavirtaan. Vastaan tuli Porttiköngäs [karttalinkki], jossa metrin korkea putous ulottuu 40 metrin leveydeltä joen laidasta laitaan.

Kosken keskellä on helpompi kohta, jossa kynnys laskeutuu vaiheittain. Siitä olisi mahdollisuus meloa läpi, jos nojaisi vasemmalle puolelle melaan (alatuki). Kaatumisen riski tässä oli, mutta se olisi vain uinti — kalusto ei voi rikkoutua.

Vaikeus oli osua ylävirrassa oikeaan kohtaan. Homma onnistui minulta suunnitellusti. (Tuomas laski jonkin verran jälkeeni, muttei osunut oikeaan kohtaan — kuitenkin pysyi pystyssä.)

Angelin kylään oli matkaa kymmenisen kilometriä. Saavuimme perille ennen puolta päivää.

Raskaan reissun jälkeen saunoimme Angelin leirintäalueella [karttalinkki]. Olimme kesän ensimmäiset asiakkaat. Varasimme mökin, jossa keräsimme voimia lopun päivää. (Angelin kylässä ei ole juuri palveluja, esim. kauppaa tai kahvilaa — söimme yhä retkieväitämme.)

Maanantai 9.6.2014

Edessä oli melonta Karigasniemelle. Vesillä olimme pian klo 7 jälkeen. Angelin ja Karigasniemen väli on suureksi osaksi helppoa ja vauhdikasta virtaa. Välistä melotaan kapeissa järvissä, useimmiten vesi vie kuten alla Kuorraskoskessa [karttalinkki].

18,5 km jälkeen saavutaan Inarinkönkäälle (eli Matinkönkäälle), joka on tämän jokiosuuden suurin koski [karttalinkki].

Koski on helppo, kun tulee alas vasenta Norjan laitaa. Itse halusin hiukan koetella itseäni, laskin siis keskeltä.

Päivän muita maisemia. Järvimäinen kaunis joen osa [karttalinkki].

Kuolnan kylä. [karttalinkki]

Päivä taittuu illaksi. Tuntureita Karigasniemen takana.

Perillä Camping Tenorinteen rannassa [karttalinkki].

Päivän saldo: 64 km melontaa.

Pakkasimme kanootit kuljetuskuntoon (kärryihin), vuokrasimme mökin, kävimme suihkussa ja nukuimme väsymystä pois. Seuraavana aamuna astuimme bussiin klo 10:50. Näin loppui Käkkälöjoki-Kietsimäjoen melonta.

Yhteenveto

Tämä 8 päivän Käkkälöjokea ylös ja Gallojohkaa-Njuolasjohkaa-Kietsimäjokea-Inarijokea alas on yksi vaativimmista ja hienoimmista, mitä olen tehnyt. Yhteensä liikuttelimme kanoottia 169 km ja patikoimme 41 km.

Jotta reitti saa mittasuhteita, alla vertailuksi muita Lapin melontareittejä, joista olen kirjoittanut.

Tarkempi kuva.

Keltaiset reitit ylittävät vedenjakajia (numero vedenjakajan kohdalla).

1. Käkkälöjoki ylös – Kietsimäjoki-Inarijoki alas (tämä retki): aloitus Kalmakaltio – lopetus Angeli tai Karigasniemi = 169 km.
2. Repojoki ylös – Vaskojoki alas: aloitus Repojoen silta [karttalinkki] – lopetus Vaskojoen silta [karttalinkki] = 128 km.
3. Vietkajoki ylös – Ivalojoki alas: aloitus Pulju [karttalinkki] – lopetus Ivalon Matti [karttalinkki], Kuttura [karttalinkki] tai Ivalo [karttalinkki] = 190 km.
4. Kopsusjoki ylös – Suomujoki alas: aloitus Nattushaara [karttalinkki] – lopetus Raja-Jooseppi [karttalinkki] = 95 km.

Siniset ovat muita mielenkiintoisia reittejä.

• A. Kaamasjoki: aloitus Kielajoki [karttalinkki] – lopetus Kaamanen [karttalinkki] tai Inari [karttalinkki] = 109 km.
• B. Lemmenjoki: aloitus Njurkulahti [karttalinkki] – ylös Kultahaminaan [karttalinkki] – lopetus Njurkulahti tai Inari = 95 km.

On myös mahdollista:

• Lähteä Ivalojoelle Ivalon Matista tai Kutturasta, jolloin saa meloa joen hienoimmat kohdat
• Lähteä Inarijoelle Angelista (en tunne reittiä Karigasniemen jälkeen)

On Lapissa muitakin hienoja melontareittejä. Palaan asiaan, kunhan tulevina viikkoina ja vuosina tutustun niihin.