Puljusta Karigasniemelle – 188 km melontaretki kolmen vedenjakajan yli 3.–9.6.2023

Kuvituskuvana maisema Huuvaäytsin rotkolaaksosta, jossa harva on käynyt [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Retken tapahtumiin.

Lauantai 3.6.2023 – aloitus Puljusta

OOPS…
Pudotin toisena retkipäivänä kameran Vietkajokeen, näin menetin ensimmäisen päivän valokuvat. Jotta joitakin valokuvia olisi, ohessa kuvia vuoden 2012 retkeltä (josta on myös oma blogikirjoitus).

ALOITETAAN…
Matkasin pakatun kanootin kanssa yöjunalla Rovaniemelle, josta bussilla Leville. Puljuun saavuin taksilla ja kokosin kanootin. Lähtö tapahtui kello 15:40 Puljujärven etelärannalta [karttalinkki].

Vuonna 2012 meillä oli 2 kumikanoottia, 3 kumikanoottimiestä. (Tänä vuonna tein retken yksin.)

Puljujärven (2 km) jälkeen aletaan kivuta ylös 15 metriä leveää Vietkajokea. Kuva alla: vuoden 2012 reissussa oli myös 6 kovaa avokanoottia = yhteensä 9 henkeä.

Vietkajoen alkunousu on varsin helppo, sillä joessa on paljon suvantoja: jokea voi meloa vastavirtaan. Kosket lisääntyvät, kun joki kääntyy itä-länsi-suuntaiseksi. Silloin on paras uittaa eli vetää kanoottia rannalta köysillä – tekniikan nimi on narutus eli liinaus (englannin sanasta lining).

Tallensin vuonna 2012 videon, josta narutuksen idea aukeaa (Minulla ja Markolla oli kaksikkokumikanootti).

Joen rannat ovat leiriytymiseen soisia ja epätasaisia. Lopetin joen nousun klo 20:30 kohtaan, jossa mäntykangas oli 50 metrin päässä joesta. Kuvaa teltasta mäntykankaalle ei ole [karttalinkki].

Päivän saldo: kanootti liikkui 10.9 km, josta 1 km köysillä vetäen.

Sunnuntai 4.6.2023 – Vietkajänkän läpi kohti Korsajärveä

Aloitin kapenevan Vietkajoen nousun klo 7:50 vastavirtaan meloen ja köysillä vetäen. Kameran pudotus tapahtui klo 9:25. Haroin sormilla joen pohjaa 15 minuuttia, mutten löytänyt. Virta vei. Yhtä lailla harmitti kameran menetys kuin roskaamisen häpeä.

Tämän retken valokuvat on tästedes otettu puhelimella. Ensimmäinen puhelinkuva alla: kaatuneiden puiden vuoksi en vetänyt tätä 20 metrin koskea ylös köysillä, vaan raahasin kanootin kosken ohi maitse. Tämän kosken pohjassa on myös kamerani.

Koivuportti.

Köysiveto jatkuu. Kun rannalla on puita, köysi on pujotettava puiden ali / takaa.

Käytän aina hanskoja köyden kanssa. Sillä lailla välttää haavat ja hiertymät.

Joki kapenee, mutta köysiveto jatkuu.

Helppo este: nostetaan kanootti puun yli.

Hankala tai moniosainen este: ohitus maitse.

Liian tiukka kurvi: nostin kanootin ruohon yli.

Lopulta puut ympäriltä loppuvat. Olen saapunut Vietkajänkän etelälaitaan. Sen toiselle puolelle on linnuntietä 850 metriä [karttalinkki].

Vietkajänkkä on avosuo, jonka keskellä on kanoottiväylä. Väylä useimmiten löytyy mutta ajoittain ei, kun vesi leviää pajukkojen sekaan. Alla olevassa kuvassa olen melkein perillä.

Vietkajänkän läpäisy (linnuntietä 850 metriä, meloen 1,3 km) kesti 1 tunnin 6 minuuttia. Huh. Perillä kello 17:20 [karttalinkki].

Tähän asti kanootti oli liikkunut 24,5 kilometriä. Paketoin kanootin rullalle kuljetuskuntoon, sillä tästä alkaa ensimmäisen vedenjakajan ylitys, jonka toinen pää on Korsajärvi. Tiesin jo, että tänään en Korsajärvelle ehdi.

Mitä tein? Kannoin illalla kanoottia 2,6 km, jätin metsään (merkkasin gps-pisteen), palasin takaisin, sitten kannoin leirivarusteet purolle, jonka läheisyyteen pystytin teltan [karttalinkki].

Päivän saldo: kanootti liikkui 16,2 km, josta melontaa 11 km, köysivetoa 2 km, kantamista ja raahaamista 3 km (kävelyä 12 km).

Maanantai 5.6.2023 – Korsaoja alas, Avisuoragorsa ylös

Lähdin liikkeelle klo 7:15. Kannoin leirikamoja kohti Korsajärveä metsässä, jossa on puita paljon ja polkuja vähän.

Tuo valkoisten ruohotuppojen jono on ”polku”. Joskus polku on tätä selkeämpi, joskus tällainen, 80 % matkasta polkua ei ole. Kanoottikärryistä ei ole tällä metsätaipaleella apua. Ken haluaa edetä Vietkajoen kautta Korsajärvelle, varautukoon kanootin kantamiseen.

Kilometri ennen Korsajärveä on poroaita. Minä alitan poroaidan jalat edellä.

Vein leirikamat Korsajärvelle. Kun palasin kanoottia hakemaan, kuljin Korsatuvan kautta. Vasen rakennus on tupa, oikea sauna. Tällä kertaa retken aikataulu meni sillä lailla huonosti, etten päässyt täällä yöpymään [karttalinkki].

Tuvan vieraskirjaan kirjoitin omat merkintäni.

Hain kanootin metsästä, jonne sen olin eilen jättänyt.

Alla vanha kuva, miltä kumikanootin kantaminen näyttää: kädessä mela, toisessa kanoottikärry, selässä pakattu kanootti.

Korsajärvellä ja nyt valmiina lähtöön [karttalinkki].

Kanootin kantomatka Vietkajänkältä Korsajärveen oli 5,1 kilometriä. Kävelyä maastossa kertyi 16,5 km, koska joudun kantamaan tavarat kahdessa erässä (ja muutama lisämetri Korsatuvalla käynnistä).

Korsajärvi on 3,5 km pitkä.

Korsajärven kapeneva pohjoispää.

Kivikkonen Korsaoja.

Välillä helpompaa.

Välillä vaikeampaa. Vettä ei ole riittävästi, että edes alla olevasta kohdasta pääsisi sujuvasti läpi.

Kun Kultakurunoja (takana vasemmalla) yhtyy Korsaojaan, virtaus tasaantuu [karttalinkki].

Korsaoja alittaa poroaidan. Helppo alitus.

Kuva vuoden 2012 retkeltä: Korsaojan lopussa joki mutkittelee.

Pidin ruokataukoa paikassa, jossa Korsaoja laskee Avisuorajokeen, jonka jälkeen joen nimi on Ivalojoki [karttalinkki]. En kuitenkaan lähtenyt tästä Ivalojokea alas (kuten 2012), vaan viritin kanoottiin köydet ja lähdin Avisuorajokea ylös (kuvassa olen juuri lähtenyt ruokapaikalta).

Seuraava isompi määränpää oli siirtyä Repojoelle Huvváávžin eli ”Huuvaäytsin” rotkolaakson läpi, jossa en ole ennen käynyt (”äytsi” tarkoittaa jyrkkäreunaista rotkolaaksoa).

Avisuorajoen vetäminen köysillä ylös on selkeää, kun vertaa Vietkajokeen.

Hankalasta paikasta voi mainita alla olevan mutkan. Kun kuljin (kuvassa) vasenta rantaa, näin heti, että tuota sisäkurvia en voi naruttaa ylös – niinpä vedin kanootin maitse tuon kohdan ohi.

Alla olevassa kuvassa (nyt olen oikealla rannalla) sisäkurvi on loivempi – tuon vedin köydellä ylös.

On myös rauhallisempia kohtia, joissa melotaan vastavirtaan.

Kun tullaan Avisuorajoen ja Avisuoragorsan haaraan [karttalinkki], valitsin Avisuoragorsan, koska se vie kohti Huuvaäytsiä. Avisuoragorsan jokiura on keskimäärin 5 metriä leveä, mutta enimmäkseen yhä mukavaa vastavirtamelontaa. Alla olevassa tapauksessa vedin kanootin ylös maaston kautta.

Avisuoragorsan nousu päättyi kapeaan sivuojaan [karttalinkki].

Olin noussut Avisuorajokea ja Avisuoragorsaa 5,2 km ajassa 3 h 30 min.

Pakkasin kanootin rullalle, sillä edessä oli tavaroiden kantaminen Huuvaäytsin rotkolaaksoon. Perille en toki ehtinyt, mutta iltaan mennessä pääsin 1,6 km eteenpäin pienen järven rantaan [karttalinkki].

Päivän saldo: kanootti liikkui 15,5 km, josta melontaa 10 km, köysivetoa 1,5 km, kantamista ja raahaamista 4 km (kävelyä 14 km).

Tiistai 6.6.2023 – Huuvaäytsin läpi

Aloin kantaa kanoottia kello 7:20. Avisuoran-Huuvaäytsin vedenjakajan maasto on avaraa – aivan toisenlaista kuin Vietkajänkän-Korsajärven välinen metsä.

Välillä laakeita järviä suunnistusta helpottamassa.

Suurempiakin parisataametrisiä järviä.

Toisaalta päädyin vahingossa tällaiseenkin louhikkoon.

Kun louhikot osaa välttää, silloin koko 4,9 km patikka Avisuoragorsalta Huuvaäytsin alkuun voidaan kantaa sujuvasti tai jopa (suureksi osaksi) vetää kanoottikärryillä, jos sellaiset on mukana. Alla Huuvaäytsin alku, jossa kokosin kanootin [karttalinkki].

Huuvaäytsi ei ole aluksi (nimensä mukaisesti) rotkolaakso lainkaan vaan helppo vesiväylä suon keskellä.

Kun vesi alkaa virrata, siitä yhä melotaan.

Pian tulee vastaan kiviä [karttalinkki].

Tämä on varsinaisen rotkolaakson alku.

Katse toiseen suuntaan. Tästedes vuorotellen lampia, vuorotellen kivisiä puroja.

Tässä kohdassa rotkolaakson olemus jo hahmottuu.

Tuon kallion päälle täytyy kiivetä!

Huuvautsinlompolo on rotkolaakson toistaiseksi pisin järvi (300 metriä). Näkymä ylhäältä [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Yritin omakuvaa. Puhelimella se on hankalaa, kun joutuu etsimään maastosta kiviä, joiden väliin puhelimen asettaa.

Takaisin alas ja melomaan. Ensi kertaa lunta näkyvissä.

Kului vielä 1,5 tuntia, kunnes erilaisten louhikkojen läpi etenin Huuvajärvelle, jonka eteläpäässä on hyvä näköala [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Sama kuva ilman melojaa.

Tähän asti olin tullut rotkolaaksoa alas 25 metriä, pituudessa 4,5 kilometriä, ajassa 3,5 tuntia – mutta ei tämän kuulukaan olla sujuvaa vaan vaihtelevan kiinnostavaa!

Huuvajärven pituus on 2,5 km. Sen parhaat näkymät olivat eteläpäästä – siis nuo valokuvat edellä.

Huuvajärven jälkeen on kilometrin mittainen kivinen puro kohti Repojokea – ei sujuva.

Väliin historiallinen kuva: vuonna 2011 uitamme kanootteja Repojoessa, ohitamme juuri Huuvaäytsin haaran (takana) [karttalinkki].

Saavuin siis Repojoelle. Huuvaäytsin ”melottava” osuus oli ollut 8 km, johon aikaa kului 4,5 tuntia (alas 32 metriä). Huuvaäytsin rotkolaakso on kokonaisuudessaan pienipiirteisen rikkonainen. Selkeitä kauniita maisemia on muutama. Hyviä leiripaikkoja on vähän.

Viritin köydet kanoottiin. Repojoki on aivan erilainen kuin Huuvaäytsi. Repojoki virtaa tasaisen laakeasti, niinpä sitä on varsin mukava nousta ylös.

Kello 20:30 saavuin paikkaan, josta aletaan siirtyä kohti Kietsimäjokea tai Vaskojokea. Päätin, että tämä riittää [karttalinkki].

Päivän saldo: Kanootti liikkui 17,7 km, josta melontaa 12,7 km, köysivetoa 1,5 km, kantamista ja raahaamista 3,5 km (kävelyä 12 km).

Keskiviikko 7.6.2023 – desinfiointi ja Kietsimäjoen alkumetrit

Myöhäinen herääminen, pääsin liikkeelle vasta klo 8:30.

Ensimmäisen pienen nimettömän lammen jälkeen kanootin kantamista ja ajatus, että olen kaukana kaikesta. Toisen järven jälkeen ajatuksen korjaus: ahaa, ihmisen käden (mönkijän) jälki näkyy täälläkin [karttalinkki].

200 metriä lisää kantamista ja kolmas järvi, ”Hotelliharjun järvi” [karttalinkki].

Näin kirkasta on vesi.

Hotelliharjun kautta (tasainen alue oikealla alla olevassa kuvassa) olen vuonna 2011 mennyt Vaskojoelle. Se olisi alla olevassa kuvassa suoraan eteenpäin (pohjoiseen). Tällä kertaa menin järvien kautta länteen, jossa on Kietsimäjoki (isompi kuva tässä).

Hotelliharjun järvestä 100 metriä kantamista ja neljäs nimetön järvi. Tässä järvessä on ”portti”.

Vielä kolmen järven ketjun läpi. Tästä ylös [karttalinkki].

Tämä poroaita on vasta rakenteilla? Joka tapauksessa helppo ylitys.

150 metriä kantamista ja Kietsimäjoki. Kolmas vedenjakaja ylitetty [karttalinkki].

Mutta heti en alkanut meloa. Edessä oli kanootin desinfiointi.

Kanootti pitää desinfioida, kun siirtyy Itämereen laskevasta vesistöstä (Vietkajoki) tai Paatsjoen vesistöstä (Korsajärvi, Avisuoragorsa, Huuvaäytsi, Repojoki) Jäämereen laskevaan vesistöön (Kietsimäjoki, Tenojoen vesistö). Desinfiointi tehdään, jotta ei levitetä Gyrodactylus salaris -loismatoa Jäämeren vesistön lohikaloihin.

Kuljetan tätä varten mukana Virkon S -pulveria, jota kaadetaan ruokalusikallinen litran pulloon ja vettä päälle. Valmistettava neste on vaaleanpunainen. (Jos haluat ostaa Virkonia, googlaa ”Virkon S hinta” – minä ostin 2014 kilon pakkauksen, mikä riittää loppuelämäksi.)

Sitten nestettä kaadetaan kanoottiin ja sivellään kaikki pinnat.

Aloitan aina sisältä, sitten kyljet ja lopuksi pohja.

Levitellessä neste vaahtoaa.

Myös melat kastelen sienellä, jossa on Virkon S -nestettä.

Myös saappaat.

Saappaan pohjat töpöttelen.

Jos nestettä jää yli, loput kaadetaan maahan (ei suoraan vesistöön).

Otan desinfioinnista aina valokuvat. Jos joku viranomainen kysyy asiasta, voin antaa jauhetta tutkittavaksi ja näyttää valokuvat.

Nyt olen valmis melomaan Kietsimäjokea.

Alkumatka on kivinen, mutta reilun kilometrin jälkeen näkyy Pikku Kietsimäjärvi.

300 metrin jälkeen jatkuu Kietsimäjoki.

Vanha vene. Rikki.

Seuraava 3 kilometriä on helppo. Tasaisen menon jälkeen Kietsimäjärvet [karttalinkki].

Kietsimäjärven rannat ovat noin 5 metriä korkeat. Maaston kivisyyden vuoksi hyvää leiripaikkaa ei helposti löydä.

Kietsimäjärven jälkeen tulee Doggejavri. Kun Kietsimäjoki jatkuu, siinä on Lapin rajavartioston partiomaja [karttalinkki].

Poroaidan helppo alitus.

Saavutaan paikkaan, jossa 2 metriä leveä Rajajoki yhtyy 4 metriä leveään Kietsimäjokeen [karttalinkki].

Raja.

Norjalainen koivu yrittää estää etenemisen.

Pian Kietsimäjokeen liittyy Norjan puolelta myös Njuolasjohka. Tuolta vasemmalta tulin vuoden 2014 retkellä [karttalinkki].

Tästedes Kietsimäjoki on noin 10 metriä leveä uoma – vasemmalla Norja, oikealla Suomi.

Leventyneen Kietsimäjoen ensimmäinen merkittävä (nimetön) koski on niin ovelasti kahden mutkan takana, että siihen on helppo joutua vahingossa. Kosken kivet on mahdollista kiertää, mutta se vaatii reitin suunnittelua [karttalinkki].

Muistikuvissani vuoden 2014 Kietsimäjoen retkellä vettä oli enemmän. Silloin tuossa äskeisessä koskessa kaikki kivet olivat veden peitossa.

Alla oleva kaunis kallio on tyypillistä Kietsimäjokea: joki törmää kallioon ja tekee mutkan. Kallion alla on koski.

Aloin jo odottaa Kietsimäjoen kauneinta koskea: laskukelvoton Pystykurkkio [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Pystykurkkion takana oleva maasto kohoaa 50 metriä joen yläpuolelle.

Pystykurkkio on syytä ohittaa varovasti (koko kosken ohitus maitse 60 metriä). Itse en näin tehnyt, vaan meloin liian lähelle kosken loppuosaa muka vaivaa säästääkseni. Seuraus oli epävakaa rantautuminen – rantaan pääsy onnistui vasta, kun tartuin pajukkoon (isompi kuva tässä).

Tässä vielä yksi kuva visuaalisesti upeasta Pystykurkkiosta (isompi kuva tässä).

Historiakuvassa Pystykurkkio vuonna 2014.

Seuraava hieman haastavampi koski on Pikkukurkkio, jossa joki jakautuu kahtia: joen keskellä on 200 metriä pitkä saari. Pikkukurkkion voi laskea kanootilla saaren molemmilta puolilta (kuva Pikkukurkkion yläpuolelta, jossa joki jakautuu) [karttalinkki].

Seuraava mainittava (nimetön) koski on 400 metriä Pikkukurkkion jälkeen. Laskin tämän tarkasti Norjan puoleisesta laidasta [karttalinkki].

Sitä seuraava koski on Käyräkurkkio, jonka alku näkyy kuvassa [karttalinkki].

Käyräkurkkion lopussa valkoinen vesi ohjautuu kapeasta kiviportista. Liian hankala minulle, joten kiersin tämän kosken (ohitus oikealta 120 metriä).

Historiakuvassa Käyräkurkkio vuonna 2014.

Käyräkurkkion jälkeen etsin itselleni leiripaikan. Havupuita ja kangasmetsää ei ole, joten teltta on aseteltava varpukasvien päälle [karttalinkki].

Päivän saldo: kanootti liikkui 27 km, josta 26 km meloen ja 1 km kantaen (kävelyä 4,5 km).

Torstai 8.6.2023 – Kietsimäjoen loppu ja Angelin ohi

Lähdin melomaan klo 7:30. Päivän mittaan laskin useita helpohkoja lyhyitä koskia, sillä sellainen on Kietsimäjoen luonne. Monen helpon kosken lopussa on ”kivitarha”, jossa kapea uoma levenee ja sujuvaa läpäisyreittiä joutuu tarkasti etsimään.

Kietsimäjoelle tyypillistä (kuten useasti eilen) ovat myös kallioseinämät, jotka kääntävät virran – mahdolliseen vaaratilanteeseen mutkan takana kannattaa varautua.

Saavuin paikkaan, jossa maastokartalla lukee ”Jorbaluoppal”, jossa on molemmin puolin kallioseinä (joki kääntyy 2 kertaa) ja toisen mutkan kohdalla vaaratilanne [karttalinkki].

Huom! Jorbaluoppal ei ole tämän kosken nimi, sillä ”Jorbaluoppal” on suomennettuna ”Pyöreälompolo”. Kyseinen jokileventymä sijaitsee vasta 200 metriä kosken jälkeen. Itse koski on maastokartalla nimetön.

Tarkistin reitin huolellisesti. Alla olevan kuvan otin sen jälkeen, kun olin laskenut kosken keskeltä kivien välistä (yllä olevan kuvan olin ottanut takana olevalta kalliolta) (isompi kuva tässä).

Pahimman kohdan läpäisyn jälkeen koski yhä jatkuu – laskureitti on syytä tarkistaa ennakkoon – kunnes koski laskee varsinaiseen Jorbaluoppaliin, siis tuohon lompoloon kosken jälkeen.

Vuolle-Samuelin koski on erikoinen. Myös tässä joki kääntyy kallion vuoksi, mutta sitten levenee ja virtaa könkäänä alas. Tätä koskea en laskenut, vaan kannoin kanootin ohi maitse (70 metriä) [karttalinkki].

Täällä päin Suomea tunturit ovat vain muutaman kilometrin päässä joesta. Jätin kanootin Vuolle-Samuelin koskelle ja lähdin patikoimaan.

Stuorrabogeoaivin huipulla tuulee. Romahtanut kolmiomittaustorni, korkeus 560 metriä [karttalinkki].

Maisema pohjoiseen. Noiden matalampien tunturien takaa virtaa Kietsimäjoki.

Lunta.

Mänty, jolla on hauis.

Jatkoin melontaa. Tämän maiseman nappasin talteen jokea reunustavan kallion päältä.

Seuraava merkittävä koski on Suukoski, josta on oheinen historiakuva 2014 (kuvaaja Tuomas Tuomi) [karttalinkki].

Suukosken jälkeen Kietsimäjoki yhtyy Norjasta tulevaan Øvre Anarjohkaan (meloin sen 2015), jonka jälkeen joen nimi on Inarijoki.

Eivät olleet edelliset päivät lämpimiä, mutta tänä iltana ilma muuttui vielä kylmemmäksi, +4 astetta ja vastatuuli.

Käytin hyväksi norjalaista Andreas Nilsenin tupaa, jossa vedin jalkaani lisää villasukkaa ja -housua [karttalinkki].

Olin yhä viluissani, niinpä päätin ohittaa Porttikönkään, jonka olen aiemmilla retkillä laskenut keskeltä läpi.

Historiakuva 2014, jolloin vettä oli selvästi enemmän.

Ohitin Angelin kylän. Tähän lahdelmaan olen aiemmilla kerroilla melonut saunomaan, sillä siinä on Angelin leirintäalue [karttalinkki].

Jatkoin tuosta 3 kilometriä, kunnes asetin teltan varvikkoon [karttalinkki].

Päivän saldo: kanootti liikkui 39,3 km, josta kantaen 100 metriä (kävelyä 7 km).

Perjantai 9.6.2023 – perillä Karigasniemellä

Viimeinen päivä. Lähdin melomaan jo klo 7:00. Näin halusin varmistaa, että ehdin Karigasniemelle ajoissa.

En juuri valokuvannut, mutta alla jännä lohkeama vinossa kiviseinässä.

Onneksi tässä rännissä ei ole vesiputousta. Sen kiertäminen olisi vaikeaa.

Saavuin Inarijoen suurimmalle koskelle, Matinkönkäälle, jonka pituus on 450 metriä. Alla kosken alku [karttalinkki].

Oikealle kaartuvan kosken kulkua on hyvä tarkkailla Suomen puoleiselta rannalta kallion päältä. Kosken puolivälissä on hiekkaranta.

Matinkönkään laskeminen kannattaa tehdä kahdessa vaiheessa: ensin yläosa hiekkarannalle, sitten alaosa hiekkarannalta eteenpäin.

Hiekkarannalta eteenpäin on jälleen valkoista vettä.

Lyhyen rauhallisen vaiheen jälkeen käännös vasemmalle.

Matinkönkään loppuosaa on helppo tarkastella kallion päältä. Lopussa on kapeikko, jossa vesi on valkoista.

Alla oleva kuva on ylävirtaan päin. Hiekkaranta näkyy ohuena vaaleanruskeana vyöhykkeenä siinä, missä joki katoaa vasemmalle mutkan taakse. Laskin Matinkönkän loppuosan Norjan laitaa (kuvassa oikeaa laitaa), jossa pitää osata väistellä kiviä.

Tämä valokuva on muutama kilometri ennen Karigasniemeä: laitteisto, joka laskee ohittavien lohien määrän.

Olen melonut Angelista Karigasniemelle yhdessä päivässä vuosina 2014 ja 2015. Tällä kertaa urakka oli hankalampi: virtaama pienempi, tuuli vastainen ja päivä kylmä (+4 astetta). Saavutin Karigasniemen sillan kello 20:20.

Meloin kanootin rantaan ja jätin siihen (hain vasta seuraavana aamuna). Otin laukut ja kävelin hotelli Guossiin, jossa söin ravintolaruokaa, otin lämpimän suihkun ja nukuin.

Päivän saldo: kanootti liikkui 61,4 km.

Retken yhteenveto

Tämän retken pääkohteita oli kaksi: meloa ensi kertaa Huuvaäytsin rotkolaakson läpi (vaivalloinen mutta kiinnostava) ja toisaalta meloa Kietsimäjoki alusta asti. Nämä toteutuivat.

Kietsimäjokea voi retkikohteena kehua kahdella tavalla: se ei ole hirveän vaikea vaan samaa tasoa kuin Ivalojoki (=sopii avokanootille) ja sopii hyvin ensimmäiseksi vedenjakajaretkeksi, kun käyttää nousujokena Repojokea (=lyhyt vedenjakaja, vain 850 metriä kantamista, kun hyödyntää järviä). Muista desinfioida kanootti!

Reitti kartalla.

Reitti tarkemmin (numerot 1-7 ovat yöpymispaikkoja).

Alla tarkin kartta, josta näkyy, että kaksi ensimmäistä vedenjakajaa ovat saman mittaiset: noin 5 km (yöt 2-3-4 olivat vedenjakajilla).

Vesitilanne oli tämän retken aikana matalahko mutta kelvollinen – Karigasniemen mittapiste näytti virtaamaksi 35 m3/s. Vuonna 2014 ja 2015 Kietsimäjoen-Inarijoen virtaama oli suurempi, mutta silloin en virtaamatietoja tarkistanut. (Myös alkuretkellä Vietkajoella, Avisuorajoella ja Repojoella virtaama oli riittävä, muttei huippuvuosien tasolla.)

Gps-paikannin näytti retken jälkeen 224 km.

Summasin jälkikäteen, että kanootti liikkui 188 km, josta meloen 170 km, kantaen 12 km, köysillä vetäen 6 km (ylös kolmea eri jokea). Kävelin yhteensä 50 km.

Ajassa mitaten liikettä 56 tuntia + paikoillaan 18 tuntia, mikä sekin on puoliaktiivista (esim. kanootti kiinni kivissä/pusikossa ja harkitsee seuraavaa liikettä – on katsomassa koskea, kun gps-laite kanootissa – juo purosta vettä, kun on laskenut selässä kantamansa kanootin maahan jne). Lasken aktiivitunnit kaavalla = aika liikkeessä + aika paikoillaan per 2 = 65 aktiivituntia. Tämä oli raskas retki 6,5 päivän retkeksi.

* * *

Tämä oli vuoden 2023 ensimmäinen Lapin retki. Lisää retkiä teen heinäkuussa.