Kanootilla Käkkälöjoen kautta Norjan Anarjohkaan 1.-8.6.2015

Norjan Anarjohka saa alkunsa Suomen olkapään/niskan välistä – vedenjakajan siltä puolelta, joka laskee Jäämereen. Millainen helmi on tämä joki, jonka mukaan on nimetty kokonainen kansallispuisto, Norjan Øvre Anárjohka nasjonalpark?

Sitä lähdimme tutkimaan käyttäen kanoottien nousureittinä Käkkälöjokea, joka sijaitsee Suomessa vastaavalla kohdalla. (Alla olevassa kuvassa Anarjohkan Ulvefossen.)

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Maanantai 1.6.2015

Kahden miehen varusteet Rovaniemen rautatieasemalla.

Liikumme kumikanooteilla, jotka voi pakata kärryihin – niinpä logistiikka sujuu junalla, bussilla ja taksilla Kalmakaltioon [karttalinkki], joka oli lähtöpaikkamme, kun ryhdyimme klo 18:15 nousemaan Käkkälöjokea.

En kuvaa Käkkälöjoen nousua kovin tarkasti sillä sen olen jo tehnyt kuvatessani vuoden 2014 retkeä, jolloin nousimme samaa reittiä ja jatkoimme Norjan Njuolasjohkaan, josta Kietsimäjokeen.

Neljä tuntia kului 5,5 km matkaan, kunnes saavutimme saman kelvon leiripaikan kuin vuoden 2014 retkellä [karttalinkki].

Tiistai 2.6.2015

Joen nousu jatkui tavoitteena Naltijärven autiotupa. Päivä oli sateinen. Mikäli mahdollista, pyrimme uittamaan eli liinaamaan (lining) kanootit koskipaikoista ylös kahden narun tekniikalla, jolloin varustesäkit kulkevat kanootin mukana.

Aina liinaus ei ollut mahdollista, jolloin kannoimme varusteet pitkien koskien yli – ensin painavat varustesäkit, sitten kanootti metsässä vetäen [alla olevan könkään karttalinkki].

Kun Kalmakaltiosta (~335 metriä merenpinnasta) on noustu eri tekniikoilla 50 metriä (385 metriin), alkaa pitkä suvanto, jota voi meloa normaaliin tapaan vastavirtaan. Tällä osuudella on aivan mahtava U-mutka, josta liitän mukaan viimevuotisen valokuvan (tänä vuonna tässä satoi) [karttalinkki].

Vastaavia korkeita hiekkapenkereitä on Käkkälöjoen suvanto-osuudella muuallakin.

Naltijärven autiotupa [karttalinkki] saavutettiin tuntia aiemmin kuin vuonna 2014. Tähän asti töitä 4 tuntia (eilen) + 8 tuntia (tänään) = 12 tuntia. Kuopiolaiset maastopyöräilijät olivat juuri jatkamassa matkaa, kun saavuimme tuvalle.

Naltijärven autiotuvan vieraskirjassa oli vain 25 merkintää sitten viime vuoden (keskimäärin joka toinen viikko). Tätä ennen viime merkintä oli huhtikuulta 2015. Niinpä tuntui varsinaiselta ihmeeltä, että pian tuvalle saapui vielä yksi kulkija, keravalainen vaeltaja, jonka kanssa jutustelimme illan mittaan.

Ihme oli siis se, että yli kuukauden tauon jälkeen samana päivänä tuvalle kertyy 5 hengen ruuhka!

Keskiviikko 3.6.2015

Vuonna 2014 erkanimme Käkkälöjoesta Naltijärven jälkeen varsin pian kohti Fielmasjärveä ja Norjan Njuolasjohkaa. Tänä vuonna nousimme Käkkälöjokea vielä useita kilometrejä, sillä tavoite oli ylittää Norjan raja Pierkkujärven-Ravdojavrin reittiä.

Yleisesti on sanottava, että Käkkälöjoen nousu vaatii kärsivällisyyttä:

• Nousu on kokonaisuudessaan jyrkkä. Etenimme jokea myöten 28 km [tähän pisteeseen, karttalinkki], jona aikana nousimme 85 metriä (335 metristä 420 metriin). Keskimäärin 3 m/km.
• Rantapusikoiden määrä on suuri. Vaikka koskia voisi nousta liinaamalla helpostikin (tasainen virtaus), käytännössä se ei likikään aina käy, kun molemmat rannat ovat täynnä pajukkoa ja koivikkoa.
• Niinpä usein järkevintä oli kantaa tavarat koskien yli. Näin säästyi aikaa.

Hankaluudesta huolimatta Käkkälöjoen nousu kannattaa, koska se on hyvä reitti Norjan latvavesille (Anarjohka tai Njuolasjohka-Kietsimäjoki), joiden reitit ilmenevät alta.

Reitin voi lopettaa joko Angeliin tai Karigasniemelle (Karigasniemen etu = sieltä pääsee bussilla eteenpäin).

Palaan keskiviikkoon 3.6.2015. Alla olevassa satelliittikuvassa näkyy vasemmalla tämän vuoden nousureitti (oikealla vuoden 2014 reitti). Kanootin jälki on keltainen, jos on edetty meloen tai liinaten – punainen jos kantaen.

Keskiviikon kuvia. Käkkälöjoki kapenee ennen kuin kantaminen alkaa [karttalinkki].

Etenemistä Pierkkujärvellä [karttalinkki].

Pierkkulommolin rannat ovat osin jäässä [karttalinkki].

Jään paksuus ja rakenne.

Pierkkulommolin jälkeen seurasi 400 metriä kanootin vetoa suopohjaa pitkin pienille nimettömille järville, jotka ovat aivan Norjan rajalla [karttalinkki].

Kun nousimme vedenjakajalle, seurasi yllätys. Anarjohkan latvajärvi Ravdojavri on jäässä.

Mitäs nyt? Ei retki tähän kaadu. Päätimme kantaa kanootit niin pitkälle kuin on tarpeen, kunnes löydämme nestemäistä vettä.

Mutta ei vielä. Koska kyseessä on vedenjakajan ylitys ja riski levittää Gyrodactylus salaris -lohiloinen Tenojoen vesistöön, desinfioin kanootit Virkon S -aineella ulkoa ja sisältä (kuvat Tuomas Tuomi).

Tämä oli kolmas desinfiointini. Ensimmäisen tein Käkkälöjoki-Kietsimäjoen retkellä 2014, josta liitän mukaan täydellisemmän kuvasarjan selosteineen: 1 = Virkon S desinfiointijauhetta purkissa. 2 = Noin ruokalusikallinen litran purkkiin, siis 15 millilitraa. 3 = Purkki täytetään purovedellä, näin saadaan 1,5 % liuos (1 % liuos riittäisi). 4 = Sekoitus. 5 = Kaadetaan nurin käännetyn kanootin pohjaan. 6 =Levitellään esim. sienellä. 7 = Käännetään kanootti ja tyhjennetään reunat. 8 = Sivellään kaikki poimut. 9 = Jos ainetta jää yli, kaadetaan maahan, ei suoraan vesistöön.

Tällä retkellä emme kalastaneet, joten kalastusvälineitä ei ollut desinfioitavaksi.

Pystytimme teltat Suomen puolelle.

Torstai 4.6.2015

Aamu alkoi kantamisella. Ensin tietysti poroaidan ali, joka seuraa Suomen ja Norjan rajaa summittaisesti.

Kannoimme kanootit purettuina, niin oli helpompi. Kanoottien jälkeen kannoimme muut varusteet. Kantomatkaksi riitti 2 km – Ravdojavrin pohjoispäässä oli vapaata vettä.

Kanootit pumpataan täyteen, taas liikkeelle. Latvajärven pohja on kirkas kuin mikä ja vettä riittää jokiseikkailun jatkamiseen, mutta on kylmä – sataa räntää ja rakeita.

Sää vaihteli pitkin päivää, aurinkoa, sadetta.

Ruokataukoa aloiteltiin paikassa, jossa latvapuro (Ravdojohka) oli koko leveydeltään pajukon valtaama (=tummempi alue vasemmalta oikealle).

Eipä ollut kokemusta tällaisesta joesta/purosta tätä ennen. Siksi pyrimme vain kiskomaan kanootin pajukon läpi.

Tolkutonta voimien haaskausta. Jälkikäteen näen GPS-paikantimesta, että vietin aikaa pusikossa 53 minuuttia (350 metriä, 0,4 km/h = 6,6 metriä minuutissa). Kuinka helppo olisi ollut kantaa vasemmalta ohi!

Sama pajukkoisuus toistui myöhemmin Ravdojohkan puolivälissä. Sielläkään en käsittänyt siirtyä jokiuran ulkopuolelle kanoottia kantamaan – onneksi tuo pätkä oli lyhempi.

Muuten Ravdojohkassa ei ole valittamista. Se on mitä mainioin kapea puro.

Suureksi osaksi puro virtaa 2-3 metriä leveänä koskena. Purokoskia on aivan älyttömän hauskaa laskea kanootilla, sillä tilanteet vaihtelevat nopeasti ja pelataan reaktioilla. Silti meno on turvallista, sillä jos vauhti kasvaa liikaa, tahtia voi hillitä, kunhan tarraa kiinni reunan pajukoista.

Purokoskissa tapahtuu metka ilmiö. Koska meno on jatkuvaa tarkkuutta vaativaa ohjailua, melan käyttöön liittyvät lihakset väsyvät ja tulevat tuntien kuluessa kipeiksi. Näin ei isommissa joissa tapahdu, koska ohjailun tarve on tilapäistä.

Vielä varoituksen sana. Ravdojohkan loppupäässä on ylläolevasta kuvasta alkava pätkä, jossa vauhti kiihtyy niin, ettei sitä ole enää mahdollista pysäyttää hallitusti. Jäimme molemmat vuorollamme kiinni erittäin vaikean purokönkään keskelle, jonka läpäisimme automaattisilla reaktioillamme – huonostikin olisi voinut käydä. Siinä menossa heikompi kumikanootti (packraft) olisi saattanut hajota kappaleiksi?

Oli miten oli, 12 km jälkeen Ravdojohka-puro yhtyy Anarjohkan varsinaiseen päähaaraan. Vertailuksi kuva: kanoottini on 25-metrisen Anarjohkan rannassa – vastarannalla 5 metriä leveän Ravdojohkan suu.

Nyt on koskien laskussa tilaa.

Torstain tavoite oli majoittua erääseen Øvre Anarjohkan puiston autiotupaan, josta minulla oli tieto seuraavan vuosi sitten valokuvatun seinäkartan perusteella (olen lisännyt kuvaan käyrän punaisen viivan, joka kertoo, että kyseessä pitäisi olla ”åpen hytte”, avoin tupa).

Mutta mitä vielä – kyseessä on ”herrojen” lukittu metsästysmaja, jonne saavutaan talvella moottorikelkalla, hmm, rellestämään.

Pihan muutkin rakennukset on lukittu, mukaan lukien tämä aitta hajonneen moottorikelkan vieressä.

Maastossa on hävettavan paljon roskaa. Nuotio on tehty suoraan lumeen, mikä näyttää kesällä tältä.

Yksityiskohtia.

 

Lisäsin nämä valokuvat tähän lähinnä siksi, jos joku norjalainen sattuu näkemään kuvat ja tarttuu asiaan alueen siivoamiseksi. Me pystytimme teltat alueen ulkopuolelle omiin oloihimme.

Perjantai 5.6.2015

Jatkoimme aamulla melontaa. Nousin mäelle kuvaamaan miten Heavvojohka-puro yhtyy Anarjohkaan. Komeaa.

Pian alkoivat suuret kosket. Tämä haara on kanootillemme mahdoton (kuva Tuomas Tuomi).

Koskessa on monta haaraa. Tuokin haara on mahdoton mutta myös symmetrisen kaunis.

Onneksi kuvan alapuolella kulki helpompi laskukelpoinen reitti, joten tätä koskea ei tarvinnut kantaa ohi.

Kovin kauas ei edetty, kunnes vastaan tuli seuraava vaikea koski.

Kannetaan ohi.

Samoin kannetaan myös seuraava vaikea koski (louhikkoisen maaston vuoksi ryhdyimme kantamaan kolmena keikkana: ensin omat varusteet, sitten minun kanootti, viimeiseksi Tuomaksen).

Kolmas ohikannettava koski tulee nopeasti. Tämän kosken monimuotoisuutta eivät valokuvat kerro, joten otin siitä 14 sekunnin filmin.

Kosken kierto oli harvinaisen monimutkainen. Ensin vasenta rantaa mäen päälle, sitten alas, louhikkoa, toisen mäen päälle, alas helpossa maastossa, lopussa taas louhikkoa rantaan. Matka yhteen suuntaan 380 metriä. Aikaa kantamiseen kului GPS-jäljen mukaan 1 tunti 32 minuuttia.

Alhaalta katsoen koski näyttää yhtä hurjalta.

Eivät kaikki päivän kosket tietenkään näin hankalia olleet. Vaikeiden koskien välissä laskimme muutamia helppoja (kuva Tuomas Tuomi).

Yhä joki äityy hankalaksi. Taas on noustava maastoon tarkastamaan mitä on edessä.

Anarjohka ei todellakaan ole aloittelijoiden joki. Kanoottimme on alla olevassa kuvassa kaukana vasemmalla rannalla. Vasen reuna jatkuu vaarallisena koskena korkeaa kalliota vasten (kuvan alareunassa).

Liiallisen kantamisen välttämiseksi päätimme meloa virran yli, koska sisäkurvin ranta on matalampi ja kanootit voidaan uittaa siitä ohi.

Tämä onnistui. Virran ylitys oli kuitenkin onnistuttava 100 % varmuudella, jottei joudu uimariksi kalliota vasten saati jo 120 metrin päässä vaanivaan seuraavaan hillittömään koskeen.

Miksemme sitten kantaneet kanootteja kaiken tuon ohi, eikö se olisi ollut turvallisinta? Varmasti olisikin, mutta tämä homma ei mene näin. Tilanteet tulevat vastaan sammakkoperspektiivissä ilman kokonaishahmotusta mitä muut vaihtoehdot ovat – silloin valitaan ensimmäinen sopiva ratkaisu, joka tuntuu edistävän reissua parhaiten. On psykologisesti palkitsevampaa tehdä peräkkäin monia pieniä ratkaisuja kuin yksi iso (esim. pitkä kantomatka), jonka toteuttaminen kestää yli tunnin.

Sitä paitsi jälkikäteen näen GPS-jäljestä:

• Jos olisimme kantaneet alkuperäistä rantaa, koskien ohitusmatka olisi ollut joen kanjonimaisuuden takia vähintään 700 metriä.
• Ilman viimeistä pitkää kantopätkääkin kannoimme varusteita koskien ohi päivän aikana 3 tuntia 23 minuuttia.

Pistimme pian leirin pystyyn. Vaikka olimme kamppailleet joella koko päivän, olimme edenneet vain 10,5 km. Näin jäi haaveeksi myös aamulla esitetty suunnitelma käydä patikoimassa ylätunturissa. Ei ehdi. Huomisesta tulee pitkä päivä.

Lauantai 6.6.2015

Olimme jo illalla tutkineet seuraavaa 400 metriä pitkää koskea, joka kulki kalliokanjonissa.

Kalliokanjoni alkoi hengenvaarallisella V-luokan koskella ja jatkui sen jälkeen II+ luokan vauhdikkaana koskena, jonka keskellä oleva vinoaaltoinen köngäs pitäisi ohittaa rantaa hipoen.

Tuomas ilmoitti haluavansa kantaa kanootin kosken ohi. Näin teimme. Sen jälkeen kannoimme minun kanootin V-luokan kosken ohi, minkä jälkeen laskin II+ könkään läpi onnistuneesti.

Tästä eteenpäin matka alkoi edistyä. Meloimme kilometrejä mukavissa I- ja II-luokan koskissa. Välillä pysähdyimme valokuvaamaan.

Huomaatteko metkan jutun: kanootit ovat eri puolella jokea kuin kallio, jonka päällä poseeraan!

Paitsi ei sentään, sillä oikeasti kallio on samalla puolella kuin kanootit.

Maastossa alkaa näkyä koivujen lisäksi mäntyjä.

Jälleen kiipesin kalliolle. Mahtavan komea ”kallioportti”.

Päivässä oli odotusta, sillä meillä oli ennakkotieto siitä, että Anarjohkassa on valtava vesiputous. Ensin kuitenkin piti kiertää tämä.

On hämmentävää katsoa pienen 100-metrisen järvialtaan vastarantaa, josta puuttuu reuna. Vesi katoaa johonkin alas. Valkoisia kuohuja ei näy. Ääntäkään ei kuulu, sillä pauhu tulee ylävirrasta (yllä olevasta koskesta).

Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen meloimme rantaan. Uteliaisuus ajoi heti katsomaan miltä putous näyttää.

Ulvefossen, Anarjohkan helmi.

Vielä yksi, kun olemme jo lähdössä eteenpäin.

Komeaa.

Jatkoimme melontaa I- ja II-luokan koskissa, kunnes Anarjohka yhtyy Suomen rajaan (Kietsimäjokeen). Pian saavutimme illan tavoitteen, Andreas Nilsen hyttan [karttalinkki].

Sunnuntai 7.6.2015

Lueskelimme illalla ja aamulla Andreas Nilsen hyttan vieraskirjaa katsoaksemme mitä retkiä muut ovat tehneet.

Sitten viime vuoden vieraskirjaan oli kertynyt 25 merkintää. Øvre Anárjohkan kansallispuistoon on monta reittiä.

• Vuonna 2014 kaksi norjalaista ryhmää (kajakkiryhmä heinäkuussa, packraft-ryhmä syyskuussa) lähti Angelista, nousi Anarjohkan vastavirtaan, jatkoi Bosmid-järvien kautta Bautejohkaan ja sieltä Karasjoelle. Tämä on mahdollinen läpi kesän, koska ei sisällä pieniä purojokia (paitsi Bautejohkan alku). Kajakkiryhmä ilmoitti vieraskirjassa varanneensa reittiin 10 päivää.
• Rovaniemeläis-hämeenlinnalainen packraft-ryhmä käveli elokuussa 2014 Kalmakaltiosta Rajajoelle ja tuli alas reittiä Rajajoki-Kietsimäjoki-Angeli. Rajajoki on puroluokan joki, mutta eivät ilmoittaneet riittikö vesi (kaipa riitti?).

Reitti Bautejohkalle jäi hiukan kiehtomaan. Merkitsin sen summittaisesti alla olevaan karttaan.

Jo pienellä tutkimisella selviää, että kätevin tapa saavuttaa Bautejohka-Karasjoki olisi kivuta kolmannen kerran Käkkälöjoki ylös. Katsotaan, ehkä jonakin tulevana vuonna? Ainakin minulla on kokemusta miten Käkkälöjoen nousu sujuu helpoiten. 🙂

Sunnuntain melontamatka oli lyhyt. Meloimme Andreas Nilsen hyttasta 10,5 km Angeliin, jonne saavuimmme klo 11. Siinä välissä laskimme III-luokan Porttikönkään, josta liitän mukaan viimevuotisen kuvan.

Laskin tänä vuonna samasta raosta. Liitän alle filmin Porttikönkäästä sekä Anarjohkan aiemmasta II-luokan könkäästä (molemmissa on hankalaa löytää oikea laskukohta – könkään alaosa ei näy yläpuolelta).

Angelissa on leirintäalue, jossa saunoimme ja lepäsimme mökissä.

Maanantai 8.6.2015

Meloimme Angelista Karigasniemeen 11 tunnissa (65 km). En kuvaa tätä väliä tarkemmin, sillä sen olen tehnyt jo kertoessani vuoden 2014 retkestä, jossa melottiin viimeisenä päivänä sama etappi.

Yhteenveto

Anarjohka on mahtava joki, joskin siellä eteneminen vaatii paljon töitä – kannoimme ohi 7 koskea eli yhteensä 1,2 km, mikä vei maaston hankaluuden takia aikaa 5 tuntia 40 minuuttia.

Jos olet ensi kertaa matkalla Øvre Anárjohkan kansallispuistoon, vuonna 2014 melomamme Njuolasjohkan-Kietsimäjoen reitti on helpompi (vähemmän kierrettäviä koskia, ohitukset helpompia). Mutta tiedänhän minä, ettei tuonne lähdetä helppoa retkeä tekemään, vaan tutkimaan mahtavia maastoja (Anarjohka on hienompi joki kuin Kietsimäjoki).

Reissun loppulukemat GPS-paikantimessa.

GPS liikkui retkellä 48 tuntia + 16 tunnin pysähtymisajasta lasken 8 ”aktiivituntia” (=GPS kanootissa, kun miehet tarkistavat koskia tai edessä olevaa maastoa tai ottavat valokuvia mäen päällä). Näin ollen 48 + 8 tuntia = töitä teimme noin 56 tuntia.

Muuta:

Kanootti liikkui 8 päivässä 164 km, josta 158 km meloen tai liinaamalla sekä 6 km kantaen (vedenjakajalla ja koskien yli). Kävelyä maastossa yhteensä 32 km, josta siis 6 km kanoottia kantaen.

On Lapissa muitakin hienoja melontareittejä. Palaan asiaan, kunhan tulevina viikkoina ja vuosina tutustun niihin.