Melontaretki Käsivarresta Finnmarkiin 27.6.–3.7.2015

Yhä löytyy Lapista minulle uusia melontareittejä, joissa ylitetään vedenjakaja ja saavutetaan harvoin melottu tuntematon joki. Tällä kertaa kolme miestä teki ylityksen Suomen Käsivarren kohdalta (Toriseno) Norjan Finnmarkiin (Kautokeinoelva). Muista vedenjakajia ylittävistä reiteistä tämän etu on, että molemmat joet virtaavat alas – vastavirtaan ei tarvitse mennä.

Torisenoa on toki moni melonut, mutta Kautokeinoelvasta ei tiedetty mitään. Kesäkuun alun Käkkälöjoki-Anarjohka-retkestä oppineena suunnittelin päivittäiset melontamatkat kohtuullisiksi – näin aikaa jäisi ylätunturissa patikointiin, vaikka kosket olisivat vaikeita ja vaatisivat ohi kantamista. (Alla olevassa kuvassa Kautokeinoelvan koskipätkän tyypillinen näkymä, kun joki kulkee kanjonissa.)

Päivittäisiin tunnelmiin.

Lauantai 27.6.2015

Kolme kumikanootilla liikkuvaa miestä poistui bussista Kalkkoaivin tien kohdalla, jossa odotti sovittu mönkijäkyyti [karttalinkki].

Pääosa tavaroista kulki peräkärryssä. Hiekkatie oli paikoin huonokuntoinen, sillä tietä ei huolleta aktiivisesti.

25 km matka kesti pari tuntia. Röykytystä oli sen verran, että 2 välitaukoa tarvittiin.

Alla olevassa kuvassa tie on jo kadonnut ja lähestymme Ylimmäisen Vuontisjärven rantaa, josta lähdimme melomaan [karttalinkki].

Yllä olevan kuvan taustalla on Kalkkoaivi-tunturi, jonka laella kävimme Eskon kanssa [karttalinkki].

Näkymä alas Ylimmäiselle Vuontisjärvelle, johon kanootit jäivät.

Meloimme Ylimmäistä Vuontisjärveä kevyesti 4,5 km, jonka jälkeen laitoimme leirin rantaan. (Mika oli tällä välin saanut mittavan harjuksen, jonka jämät söimme.)

Sunnuntai 28.6.2015

Jälleen liikkelle. Eskokin meloi kumikanootilla (aiemmin ollut Lapissa kovalla kanootilla).

Ylimmäisestä Vuontisjärvestä lähtevän joen alussa on Kutukosken autiotupa sekä itse Kutukoski, jossa oli vettä aivan riittävästi, jotta helppo koski voitiin laskea [karttalinkki]. Mallia näyttää Esko ilman kypärää – kypärät laitoimme päähän heti tämän jälkeen.

Ylimmäisen ja alemman Vuontisjärven välinen 1 km joki putoaa 8 metriä. Kosket ovat helppoja ja laskettavissa kesäkuun lopun vesimäärällä. Mönkijäyrittäjältä kuulimme, että suurin osa retkeilijöistä (kalastajista) saapuu Torisenolle vasta elokuussa, jolloin kosket täytyy raahata ohi.

Alemman Vuontisjärven rannalla on lunta.

Näkymä alemman Vuontisjärven puolivälistä pohjoiseen, jossa Mika ja Esko jo melovat [karttalinkki].

Vuontisjärvien ympäristön maasto on paljakkaa ja näkymät ovat avarat. Maaston muodot kumpuilevat loivasti.

Vuontisjärvien jälkeen alkaa leventynyt virta, jossa on koskia taajaan.

Kivikosketuksilta emme välttyneet. Koskien suurin haaste oli löytää se paras reitti, jossa kanootista ei tarvitse nousta virtaan seisomaan ja nostamaan välinettä alla olevan kiviryhmän yli.

Laskin useimmat kosket ensimmäisenä, jonka jälkeen kipusin hiekkatörmälle kuvaamaan, kun Mika ja Esko laskivat perässä. Tämän komean näkymän taustalla on Caibma-tunturi [karttalinkki].

Päivä päätettiin kahden kosken väliseen lompoloon, jonka Mika katsoi hyväksi kalapaikaksi (kuitenkin vain yksi mittakelpoinen harjus). Teltat pystytettiin törmälle [karttalinkki].

Lähdin illansuussa patikoimaan Caibma-tunturille, jonne oli matkaa 6 km. Joki on alla olevassa kuvassa järven takana.

Ylätunturissa on aina mahtavaa kävellä ja kuunnella lintuja (täällä lähinnä kapustarintoja, tunturikihuja). Sovittu 3 tunnin patikointiaika ei riittänyt huiputukseen, joten kävin vain tunturin juurella katsomassa sitä [karttalinkki], minkä jälkeen palasin ilta-aterialle.

Maanantai 29.6.2015

Aamu jatkui muutamalla koskella. Kuten alla olevasta kuvasta ilmenee, Mika käyttää kumikanootissa 2-lapaista kajakkimelaa.

Pian virta tasaantuu pitkäksi suvannoksi.

Mika veti kanootin perässä vaappua, mikä toi kaksi 1,5 kg taimenta. Upeaa.

300 metriä ennen kuin Toriseno yhtyy Lätäsenoon, joen yli kulkee silta. Kyltit varoittavat sillan olevan heikossa kunnossa [karttalinkki].

Sitten lounas. Kahdesta taimenesta saimme vatsat täyteen (kuvassa niistä toinen). Nam.

Tämä on hyvä paikka julkaista reittimme yleiskuva.

Satelliittikuvassa näkyy paljon muitakin reittejä kuten mm. 2014 kesä-heinäkuun Rommaeno-Lätäseno-melonta, joka risteää tämänkertaisen reitin kanssa (keltainen melontaa, punainen patikointia).

Tarkemmasta vedenjakajan kuvasta ilmenee, että meloimme Lätäsenoa vastavirtaan 1,5 km (virtaus noin 2 km/h), kunnes aloimme kantaa kanootteja Norjaan kohti Muotkejavria [kantamisen lähtöpaikan karttalinkki].

Kantomatka 1,8 km oli sen verran pitkä, että kanootit päätettiin purkaa ja kantaa repuissa. Huilaustauko.

Anteeksi outo sivuhuomio … minulle tuo kuva tuo mieleen Albert Edelfeltin maalauksen Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887).

Poroaita kulkee melko tarkasti Norjan rajalla. Aita alitetaan jostakin sopivasta kohdasta.

Saapuminen Muotkejavrille, jonka länsipää näkyy juuri ja juuri Maanmittauslaitoksen nettikartassa tarkemmalla tasolla [karttalinkki].

Tarvitsimme toki kaksi kantokeikkaa: ensin leiritavarat ja ruoat, sitten kanootti.

Sen jälkeen kanoottien desinfiointi. Eli koska on olemassa riski levittää Gyrodactylus salaris -lohiloinen (Itämereen laskevasta) Tornionjoen vesistöstä (Jäämereen laskevaan) Altajoen vesistöön, desinfioin kanootit Virkon S -aineella ulkoa ja sisältä.

Tässä vedän ainetta pesusienellä Mikan kanootin pohjaan (kuvat Mika Sigvart).

Tässä käsittelen Eskon kanootin kyljet. Miksi muuten minusta näyttää, että hoidan kuvassa delfiiniä?

Tässä desinfioin oman kanoottini sisäpuolta.

Tämä oli neljäs desinfiointini. Ensimmäisen tein Käkkälöjoki-Kietsimäjoen retkellä 2014, josta liitän mukaan täydellisemmän kuvasarjan selosteineen: 1 = Virkon S desinfiointijauhetta purkissa. 2 = Noin ruokalusikallinen litran purkkiin, siis 15 millilitraa. 3 = Purkki täytetään purovedellä, näin saadaan 1,5 % liuos (1 % liuos riittäisi). 4 = Sekoitus. 5 = Kaadetaan nurin käännetyn kanootin pohjaan. 6 =Levitellään esim. sienellä. 7 = Käännetään kanootti ja tyhjennetään reunat. 8 = Sivellään kaikki poimut. 9 = Jos ainetta jää yli, kaadetaan maahan, ei suoraan vesistöön.

.. paitsi, että tällä kertaa kaadoimme ylijääneen nesteen varmuuden vuoksi kenkiimme.

Kalastusvälineitä emme desinfioineet, koska Mikalla ei ollut aietta kalastaa Norjassa.

Muotkejavri on vedenjakajalla siten, että se kuuluu teknisesti Tornionjoen vesistöön – sen vedet näet valuvat suon läpi Lätäsenoon. Täysin oikeaoppinen desinfiointipaikka olisi siten ollut vasta Muotkejavrin ylityksen jälkeen. En kuitenkaan usko, että mikään lohikala nousee suon läpi Muotkejavriin, joten vakavaa virhettä tuskin tapahtui.

Muotkejavri on hieno ylänköjärvi 451 metriä meren pinnasta, jolla oli juhlallista meloa.

Näkymä Muotkejavrin yli takaisin Suomeen päin (oikealla Caibman terävä laki, jonka äärellä olin käynyt eilen).

Oikea vedenjakaja on siis vasta Muotkejavrin itäpäässä. Maasto harjun päällä on rikkonaista, mutta teltat löytävät kyllä paikkansa.

Tiistai 30.6.2015

Seuraavana aamuna Esko ja Mika pääsivät varhemmin liikkeelle ja odottavat minua seuraavan pienen järven takana.

Jäljellä on yhä raahattavaa kohti Bajit Vuohcetjavria. Kuitenkin kertaponnistuksena niin pieniä matkoja ja pehmeällä suopohjalla, että vedämme kanootit maata pitkin.

Raahausmatkalle sattuu sopivasti pienempiä järviä, joiden läpi melotaan ja niiden jälkeen taas kannetaan.

Varsin pian olemme Bajit Vuohcetjavrilla. Tämä on Finnmarkia, kuten Norjalaiset sanovat (suomalaisittain Ruija). Loivapiirteinen 660-metrinen Bastevarri-tunturi hallitsee maisemaa.

Bajit ja Vuolit Vuohcetjavrien välinen korkeusero on 1 metri. Helposta virtapaikasta pääsee läpi ongelmitta.

Joki kääntyy Vuohcetjavrien jälkeen etelään. Kosket ovat helppoja tai joskus vähän haastavampia (luokkaa II-). Vesi riittää, mutta kiviä täytyy väistellä.

Ateriataukoa pidämme hiekkatöyrään päällä.

Iltapäivällä melotaan välillä joessa, välillä järvillä.

Helppo päivä. Leirin teemme paikkaan, jonka nimi on norjalaisissa kartoissa Goahteluoppal.

Avoimessa ruohomaastossa on useita rakennuksia, joista yksi on norjalaiseen tyyliin fjellstuga. Muita ihmisiä ei paikalla ole. Kaikki rakennukset ovat lukossa paitsi puusee.

Koska aikaa on, pystytämme harjoitusmielessä tarpin käyttäen meloja tukipuina (yllä olevassa kuvassa vasemmalla).

Koska aikaa on, otamme Connecting big and small -valokuvan (mistä on kyse, lue täältä).

Koska aikaa on, käymme uimassa, mutta haittana on mäkärien määrä.

Koska mäkärät eivät viihdy sisätiloissa, viemme kukin vuorollamme pyyhkeen ja vaihtovaatteet puuseehen. Uinnin jälkeen puuseessa voi rauhassa kuivata ja pukea päälle, kun hämmentyneet mäkärät parveilevat huussin ikkunaa vasten.

Keskiviikko 1.7.2015

Ensimmäinen todellinen koskenlaskupäivä – tulemme alas 65 korkeusmetriä mitä erilaisimpia koskia.

Emme juuri tarkista koskia, koska useimmista näen (viimeistään koskenniskalla kivelle seisomaan nousten), että kosken voi laskea suoraan läpi. Taktiikka on silloin tämä:

• Lasken kosken ensimmäisenä ja pyörähdän puolivälissä parkkiin kiven taakse akanvirtaan katsomaan, ettei Eskolla ja Mikalla ole ongelmia – eikä koskaan ole paitsi jos joku on jäänyt hetkeksi johonkin kiveen kiinni.
• Kun Esko ja Mika tulevat pyörähtämään samaan akanvirtaan, jatkan koskea eteenpäin, kunnes pysähdyn taas seuraavaan akanvirtaan.
• Näin jatketaan, kunnes koski on ohi.

Seuraavan kosken kuitenkin tarkistimme ennakkoon, koska sen loppukuohujen muoto ei näkynyt ylävirrasta hyvin. Kosken luokka on II, sillä siirtyminen melojan näkökulmasta oikealle on tarpeen, jotta lopun voi laskea sopivasta kohdasta. Filmissä laskemme kosken järjestyksessä minä, Mika, Esko (pituus 48 sekuntia, minun ja Mikan laskun kuvaus Esko Kurronen).

Minulla ja Eskolla on ero kuinka ohjaamme 1-lapaisella melalla (ei vain tässä vaan vastaavissa tilanteissa koko retkellä). Molemmilla kanootin keula osoittaa menosuuntaan, mutta:

• Kun minä liikun kohdassa 0:07-0:09 sivusuunnassa oikealle, melon oikealta ja vedän vettä itseeni päin.
• Kun Esko tekee saman kohdassa 0:36-0:38, hän meloo vasemmalta työntäen vettä taakse.
• Kolmas tapa olisi ollut ”perälossaus” eli kääntää kanootin keula pois menosuunnasta ja meloa sivuttaissiirtymä takaperin. Mika teki tätä muutamissa koskissa nätisti kajakkimelalla, vaikkei tässä filmissä teekään (ei ole tarvetta).

En aio tässä pohtia laajemmin mikä on paras sivusiirtymisen menetelmä, kunhan itse hahmottaa realistisesti oman menetelmän mahdollisuudet ja rajoitteet käytännön tilanteissa. Toisin sanoen: jos tulee tunne/pelko, ettei ehdi tehdä tarvittavia siirtymisiä jossakin koskessa, silloin se koski kannetaan ohi.

Se siitä.

Päivän ja koko retken oudoin tapaus liittyy joutseniin, joilla oli kaksi poikasta. Kun lähestyimme perhettä, joutsenvanhemmat lensivät pois. Meloimme joen vasenta reunaa niin rauhallisesti kuin kykenimme, jotta voisimme ohittaa poikaset ja tilanne menisi ohi. Silloin toinen joutsenvanhempi tuli tarkistamaan keitä olemme, lensi 6 metrin korkeudelta ylitsemme, käänsi päätään, tarkkaili meitä ja – syöksyi suoraan metsään törmäten koivuun.

Ällistys.

Joutsen mätkähti maan kamaraan, lojui siellä 15 sekuntia, kunnes keräsi itsensä, luikersi kaula matalana takaisin joelle ja lähti lentoon. Siinä vaiheessa otin kaksi kuvaa.

Yleensä luonto karsii epäkelvot yksilöt, mutta tämä oli jo ehtinyt lisääntyä. Toivomme poikasille onnea, vaikka teidän isäpappanne on kahjo.

Leirin pystytimme joen sisämutkaan toiveena tuuli, joka pitäisi mäkärät poissa (turha toivo, oli melkein tyyntä). Soralla eivät telttakiilat pidä, niinpä asetin kiilojen päälle painavia kiviä.

Toinen syy valittuun telttapaikkaan oli 2 km etäisyydellä sijaitseva Goarjevarri-tunturi. Huippunäkymä kohti Suomea, kuvan keskellä jälleen teräväpiirteinen Caibma-tunturi.

(Kannoin tunturille melan, koska täälläkin kuvasin palasen tanssifilmiä, jonka julkaisin edellisessä artikkelissa.)

Paluu takaisin joelle. Se on kuvassa sijaisevassa kanjonissa.

Torstai 2.7.2015

Toinen koskenlaskupäivä. Jälleen tulemme alas 65 metriä, mutta nyt vain 12,5 km matkalla.

Homma toimii yhtä sujuvasti kuin eilen.

Välillä koski levenee ja kivien väleissä saa etsiä hyvää reittiä.

Kosket jatkuvat ja jatkuvat, erilaisina versioina.

Liitän mukaan filmin vaikeammasta II luokan koskesta, jonka laskulinja tarkastettiin ennakkoon (filmin pituus 6 sekuntia, laskijoina minä ja Esko).

Kosken hankaluus on, ettei ylävirrasta nähnyt selkeästi paikkaa, josta pieni köngäs lasketaan. Molemmat ajautuvat liikaa oikealle, molempien perä heilahtaa oikealle ja haukkaa hiukan vettä (Eskolla enemmän), mutta kun vesi virtaa eteenpäin, kanootti ei kallistu vasemmalle nurin vaan jatkaa matkaa. Kommentoin teknistä eroa:

• Olen ottanut tavaksi könkäissä päättää etukäteen kummalta puolen teen alatuen, siis kummalta puolen vastustan melalla, jos kanootti alkaisi kallistua nurin. Melani on kriittisellä hetkellä vedessä vasemmalla puolella hiukan takaviistoon, joten en voisi kaatua tätä vasemmalle.
• Eskollakin mela on vasemmalla puolella mutta alatukea ei ole, vaan hän nostaa melan vedestä kriittisellä hetkellä. Kaatumisriskiä ei silti ole, sillä könkään muoto korjaa kanootin asennon automaattisesti.

Lopulta kosket laantuvat ja eteen tulee luonnon amfiteatteri.

Kyseessä on puolikaaren muotoinen hiekkarinne (Mika rentoutuu kanootissaan sorasärkällä joen keskellä).

Amfiteatterin toinen pääty.

Koko ajan tapahtuu. Törmäpääskyt lentävät pesistä ulos ja takaisin pesiin, kun ovat keränneet suunsa täyteen hyönteisiä.

Kun tuulee, hiekka valuu ylärinteestä törmäpääskyjen pesien editse eivätkä nämä pääse koteihinsa.

Jos asia ei avautunut valokuvista, seuraava 40 sekunnin filmi kertoo törmäpääskyjen määrän ja mitä haittaa valuvasta hiekasta niille on.

Katseltuamme pari tuntia pääskyjä, jatkoimme, mutta teimme leirin heti amfiteatterin jälkeiselle hiekkarannalle. Ilta sisälsi muun muassa uintia, kokkausta sekä jutustelua hyttystakit päällä.

Perjantai 3.7.2015

Edessä oli melonta Kautokeinoon. Joki rauhoittui, virtaus lakkasi.

Kautokeinossa kärräsimme kanootit Thon-hotelliin, jonka pihasta norjalainen bussi vei illalla eteenpäin.

Yhteenveto

Norjan Finnmarkissa (eli suomalaisittain Ruijassa) sijaitseva Kautokeinoelva on ehdottoman hieno erämainen virta, jota voisi luonnehtia keskivaikeaksi (kosket korkeintaan luokkaa II tai II+). Esko vertasi Kautokeinoelvaa Vaskojokeen, mikä vertaus on kohdallaan, sillä molemmissa on paljon koskia ja ne voidaan kaikki laskea. Noin 5 koskea tarkistettiin ennakkoon maitse ja laskulinjat suunniteltiin (näin myös Vaskojoessa, josta olen kirjoittanut aikaisemmassa blogissa).

Lainaan kommentin Eskolta: Jos olisin ollut tällä joella omalla kovalla kanootilla, en olisi laskenut kaikkia koskia. Eli kyllä näissä koskissa silti vaativuutta on. Esko tottui nopeasti kumikanoottiin ja piti sitä lopulta turvallisena työkaluna.

Vaikka joki on hieno, Kautokeinoelvaa melotaan harvoin, sillä reitti sinne kulkee Lätäsenon poikki – luultavasti 99 % melojista laskee alas Lätäsenon eikä heille tule mieleenkään kantaa kanootteja Norjaan.

Loppulukemat GPS-paikantimessa.

Kanootti liikkui retkellä 113 km, josta 110 km meloen sekä 3 km kantaen ja raahaten. Patikointia tuli yhteensä 32 km. Aktiivisia tunteja kertyi yhteensä noin 39 (=näin paljon tein töitä 7 päivässä), mikä on hiukan vähemmän kuin aiemmalla Käkkälöjoki-Anarjohka-reissulla, jossa aktiivitunteja oli 56 (8 päivää).

Jälleen yksi hieno reissu. Kiitos retkiseurasta Mikalle ja Eskolle. Saatanpa käydä Lapissa melomassa vielä kolmannen kerran vuonna 2015. Katsotaan…