Kaksikkopujottelua Kielajoki-Kaamasjoella 22.–24.7.2023 sekä yhteenveto: Lapin parhaat pujottelujoet!

Valokuvaa kaksikkopujottelusta ei ole, joten kuvituskuvassa on Vuontisjärven Isosaari, jossa pidimme leiriä matkalla Pielpajärven erämaakirkolle [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Aloitetaan perusasioista…

Pujottelujokien pieni historiikki

Jos koski on enemmän kuin 30 metriä leveä ja koskessa on pinnalle ulottuvia kiviä rinnakkain ja peräkkäin sopivin välimatkoin, sellainen koski vaatii melojalta pujottelua kivien välistä.

Jos joessa on paljon pujottelua vaativia koskia, sellaista jokea kutsun pujottelujoeksi. Jos melojalla on ketterä kanootti ja tekniikka hallussa (sivuttainmelonta vettä kanoottia kohti vetäen, yllä olevassa kuvassa oranssi – lossaus takaperin meloen, yllä olevassa kuvassa punainen – sekä virranlukutaito), sellaiselle melojalle pujottelujoki on erityisen hauska melontakohde.

Huom! Pujottelujoen koskien ei tarvitse olla vaikeita. Hauskin pujottelujoki on sellainen, jonka koskissa vesi virtaa varsin hitaasti, jolloin sopiva määrä esteitä pitää melojan aktiivisena.

Ideaalissa pujottelujoessa kosket ovat leveitä ja pitkiä sekä sopivan kivitiheitä.

• Joen leveys on tärkeä, jotta koskessa on rinnakkaisia reittejä.
• Kosken pituus on hyväksi, sillä ei parin kiven väistämistä voi pujotteluksi kutsua.
• Kierrettäviä kiviä ei saa olla liian tiheässä suhteessa virran nopeuteen (ei ehdi väistää) eikä liian harvassa (ei tunnu pujottelulta).

Taitava meloja laskee hitaasti virtaavat pujottelukosket ennakkoon tarkastamatta: hän hahmottaa kerralla kaksi tai kolme seuraavaa kivien ryhmää (jopa 50 metriä / 30 sekuntia eteenpäin) ja laatii lennosta suunnitelman kuinka kivet kiertää – samalla luottaen, että myös näiden kivien takana sijaitsevat kivet kierretään lennosta. (Etenkin kilometrejä pitkässä koskessa ”lennosta suunnittelu” on pätevä menetelmä, kunhan melojan taidot riittävät.)

Onko Suomessa paljon pujottelujokia?

Pujottelujokia on ollut paljon, kunnes 1800-luvun puolivälin jälkeen tukinuitto alkoi teollisessa mittakaavassa [Wikipedia]. Tukinuiton takia jokiuomat perattiin ja kivet poistettiin koskista, näin kosket muuttuivat yksinkertaisiksi.

Pujottelujokia on nykyään vain pohjoisimmassa Lapissa, jossa sahateollisuudelle ei ollut tarjolla laadukasta puuraaka-ainetta – ei ollut tarvetta perata koskia. Toisaalta vanhoilla tukinuittoalueilla muutamia jokia on entistetty. Yleensä toki entisöinti on tehty kalastajien näkökulmasta: on lähinnä sattumaa, jos jokin aiemmin perattu joki on palannut entisöinnin yhteydessä hyväksi pujottelujoeksi.

Mitkä ovat Suomen parhaat pujottelujoet?

Aloitan kertomalla, mitkä joet eivät ole pujottelujokia:

• Ivalojoki ei ole pujottelujoki. Ivalojoen kosket on perattu luultavasti 1800-luvun lopussa kultaryntäyksen yhteydessä. Ivalojoen kosket lasketaan keskimäärin näin: aloita koskenlasku päävirrasta, tee jossain vaiheessa yksi kanootin sivuttaisliike johonkin suuntaan ja jatka, kunnes koski päättyy.
• Kemijoki ja Lemmenjoki eivät ole pujottelujokia. Eipä niissä ole juuri koskiakaan.
• Tenojoki ei ole pujottelujoki – poikkeuksena Yläköngäs, jonka vasenta laitaa (Norjan laitaa) lasken sopivasti kiviä ”lennosta” väistäen.
• Näätämöjoki ei ole pujottelujoki. Näätämöjoen kosket ovat kapeita ja hankalikin, mutta koskien vaativuus ei johdu pujottelun tarpeesta vaan kiivaista virtapaikoista ja könkäistä – poikkeuksena ehkä Kallokoski, jonka lasken (tarkan ennakkosuunnitelman mukaan) vasenta laitaa kivien välistä pujotellen, joskin on Kallokoskessa muitakin mahdollisia reittejä!
• Käsivarren joet Valtijoki, Poroeno, Rommaeno ja Lätäseno eivät ole pujottelujokia. Niissä koskien vaativuus syntyy samoin kuin Näätämöjoessa (kiivaat virtapaikat ja könkäät, ei rinnakkaisia reittejä). Toisaalta yksittäisiä pujottelukoskiakin Käsivarressa on kuten Lätäsenon 2-kilomerinen Peerakoski sekä muutama Toriseno-joen koski.
• On myös liian kivitiheitä jokia. Sellainen on Vetsijoki, jonka lopussa oleva 9-kilometrinen koski soveltuu vain lyhyille kanooteille. (Huom! Vetsijoki mainitaan myös alempana.)

Eli mitkä ovat Lapin parhaat pujottelujoet?

1. Kielajoki-Kaamasjoki on Suomen paras pujottelujoki. (Tästä lisää alla.)
2. Könkämäenossa ja Muonionjoessa on useita koskijaksoja, joissa totisesti on pujoteltavaa. Lue lisää tästä artikkelista.
3. Ounasjoki on aikoinaan perattu tukinuittoon, mutta se on entistetty. Esim. Raattamassa erikokoiset kivet on aseteltu takaisin virtaan niin, että siinä on pujoteltavaa varsinkin matalamman kesäveden aikaan. Lue lisää tästä artikkelista.
4. Iesjohkassa (Norjassa) on kilometrien mittaisia leveitä koskia, joissa väistellään paitsi kiviä myös könkäitä (siis astetta vaikeampaa pujoteltavaa). Lue lisää tästä artikkelista.
5. Vetsijoki on Kaldoaivin erämaassa sijaitseva hyvin harvoin melottu vauhdikas joki, joka on pitemmille kanooteille liian kivitiheä. Mutta jos sinulla on lyhyt kanootti (packraft) sekä riittävät taidot, Vetsijoen melomista voi yrittää kesäkuun alussa heti kevättulvan jälkeen. Lue lisää tästä artikkelista.

Alla kuvia muutamista pujottelukoskista:

Retki Kielajoki-Kaamasjoelle – miten meni?

Lauantai 22.7.2023

Tapasimme Mikon kanssa Giellajohkan lomakylässä, jonka rannassa kokosin kanootin. Kahden miehen varusteissa oli sovittelemista, kun sekä keulassa että perässä varustesäkki ulottuu kanootin päälle eikä jalkatila ole suuri (kuva Mikko Suominen) [karttalinkki].

Olen laskenut tämän jokireitin neljästi yksikkönä. Tunnen joen ja tiedän, että kosket ovat minulle laskettavia. Vain muutama koski täytyy tarkastaa, jotta muistan, kuinka menen ne alas. Mutta yleensä en tarkasta: lasken kosket suoraan läpi ja luotan siihen, että olen ketterä ja osaan pujotella.

Nyt yritin Mikon kanssa samaa. En tarkastanut ensimmäistä helppoa koskea. Siitä vaan suoraan kaksikkona läpi.

Kuinka vaikeaa se olikaan! Kivikosketuksia tuli heti. Kanootti tuntui epävakaalta. Pelkäsin, että kaadumme.

• Meloin kaksikkoa kuin se olisi yksikkö. Jossain määrin se toimii, mutta lisääntyneen massan takia kanootti reagoi kankeasti melanvetoihin. Tuntui, että väistin kivet pelkällä tuurilla.
• Jotta kaksikko olisi ketterä, se vaatii yhteispeliä ja sitä emme heti voineet osata.
• Kaksikko on altis kommunikaatiohäiriöille: kummalta puolelta yllättäen eteen tullut kivi kierretään?

Tein päätöksen. Emme laske koskia ”lennosta”. Tarkastamme jokaisen kosken. Myös helpon näköiset kosket (kuva Mikko Suominen).

Kun tarkastamme kosket etukäteen, meillä on suunnitelma, miten koski pujotellaan läpi. Meloin kaksikkoa yhä niin kuin se olisi yksikkö, mutta nyt suunnitelma antoi enemmän aikaa tehdä manöövereja.

Olin pyytänyt Mikon mukaan tälle retkelle, koska arvelin, että hän haluaa oppia koskenlaskuajatteluani (virranlukutaito). Alkumatkasta kävi toisinpäin: itse olin se, joka sai tästä hyödyllisen kokemuksen ja oppia.

Katsoimme monta koskea ennakkoon ja selostin niin hyvin kuin taisin mitä ajattelen mistäkin kivestä ja veden pyörteestä. Tällä lailla etenimme 4 kilometriä ja saavuimme Kielajoen viimeiselle koskelle, jonka tiesin olevan niin vaikea, että sen lasken yksikkönä [karttalinkki]. (Alla oleva video on Mikon leikkaama, klikkaus vie tähän koskeen.)

Videolla on kolme koskea. Nyt puhutaan ensimmäisestä, joka on videossa 0:05-0:32. Laskin tämän kosken takapenkillä istuen, jolloin balanssi ei ole paras, mutta riittävä.

Kielajoki yhtyy 5 kilometrin jälkeen Kaamasjokeen. Välillä on kilometrejä pitkä suvanto, kunnes kosket jälleen alkavat.

Takameloja ei näe virtaa yhtä hyvin kuin etumeloja. Jokin edessä oleva kivi voi jäädä etumelojan selän varjoon. Opetin Mikolle keulaperäsimen ja kuinka sen käytöllä voi (mitään puhumatta) viestiä, että edessä on kivi ja mihin suuntaan kivi väistetään. Kun etumeloja tekee näin, ymmärrän heti takaa vahvistaa etumelojan signaalia – ja pääsemme kiven ohi.

Välillä kuvittelin, että olemme kehittyneet. Voimme jälleen kokeilla kosken laskemista lennosta. Muutama koski onnistui, kunnes viittä vaille katastrofi: kumikanootti liukui veden pinnan tasossa olevan kiven päälle. Olimme jumissa.

• Kivi oli kanootin alla.
• Kanootti pyörähti virran voimasta 180 astetta: kanootti oli takaperin.
• Vettä oli kiven ympärillä metri (=ei voi astua virtaan pois kanootista).
• Pyrin hallitsemaan kanootin asentoa, jotta reuna ei hörppää vettä, sillä se olisi ollut varma kaatuminen.
• Kurotin jalan toiselle lähellä olevalle kivelle, josta työnsin meidät irti, mutta takerruimme seuraavaan kiveen.
• Olimme yhä takaperin. Vain niskaa kääntämällä pystyin näkemään, mitä edessä (eli takana) oli.
• Lopulta pääsimme irti.

Uusi päätös: Tämä ei saa toistua. Tästedes kaikki vähänkin hankalat kosket tarkastetaan!

Tällä tavalla jatkoimme päivän viimeiselle koskelle: Maaritinkoski. Maaritinkoski on sen verran hankala, että laskin sen yksikkönä. Alla Mikko Suomisen kuvaama video (video on sama kuin aiemmin, mutta klikkaus aloittaa videon 35 sekunnin kohdalta, jossa on tämä koski) [karttalinkki].

Leiriydyimme Maaritinkosken maastoon.

Päivän saldo: kanootti liikkui 23,8 km.

Sunnuntai 23.7.2023

Päivä alkoi muutamilla pienillä koskilla (jotka tarkastimme kaikki), kunnes saavuimme Kuivakoskelle. Kuivakosken 80 metriä leveä loppuosa on täynnä kiviä, siis todellakin pujottelukoski (kuva alla). Päätimme ettemme yritä laskea Kuivakoskea keskeltä (liian hankalaa kaksikkona), vaan menemme helpotetusti reunassa, kunnes minä lasken lopun yksin (kuva Mikko Suominen) [karttalinkki].

Kuivakosken loppuosa (etenemissuunta vasemmalta oikealle) on alla olevassa satelliittikuvassa alhaalla keskellä. Tämän retken gps-viiva merkitty sinisellä (menee läheltä etelärantaa).

Yllä olevasta satelliittikuvasta käy ilmi pujottelukosken luonne. Olen laskenut tämän 80 metriä leveän kosken viisi kertaa enkä koskaan samoista kivien väleistä (4 keltaista gps-viivaa + 1 sininen).

Saavuimme lounaan jälkeen Tuurukoskelle [karttalinkki].

Tuurukoski on Kaamasjoen vaikein koski. En mitenkään kuvitellut, että pystyisimme laskemaan Tuurukoskea kaksikkona, niinpä laskin sen yksin (kuva Mikko Suominen).

Lasken Tuurukosken kahdessa osassa:

• Lasku alkaa vasemmalta, käy lähellä oikeaa reunaa, ja palaa vasempaan reunaan.
• Loppu on pujottelua kivien välistä vasemmassa reunassa.

Mikko Suominen kuvasi nämä erillisinä videoina (odotin kosken keskellä 5 minuuttia, kun Mikko vaihtoi kuvauspaikkaa). Alla olevassa pätkässä olen yhdistänyt videot (leikkaus siis minun):

Huomioita:

• Ennen koskenlaskua siirsin penkit tutuille paikoille, jotta saisin parhaan tuntuman.
• Tuurukosken yläosa sujuu tarkan suunnitelman mukaan.
• Tuurukosken alaosassa teen virheen ja sitten korjaan virheen.
• Mistä virhe johtui? Nähdäkseni olin kaksikkona tottunut siihen, että kanootti on kankea ja melanvedot täytyy tehdä voimakkaina. Kun meloin jälleen yksikkönä, käytin yhä paljon voimaa enkä muistanut, että kanootti kääntyy helpommin: kanootti ei ole enää kankea vaan ketterä.
• Kun videossa havaitsen keulan menevän kiven väärälle puolelle, videolta kuuluu kirosana ”paska”. En joudu paniikkiin. Aivoissani rakentui heti se vaihtoehtoinen suunnitelma, jonka videolla toteutan.

Tuurukoski on haastava koski. Alla on toinen video, jossa vuonna 2022 kaksi kanoottia laskee Tuurukosken: minä ja Tuukka Sutinen, joka on alla olevan videon toinen kuvaaja. Tässä videossa on lisää kommentteja, mikä Tuurukosken lopussa on haastavaa.

Takaisin minun ja Mikon retkeen.

Kun näin olimme ohittaneet Tuurukosken, laskimme loput kosket rutiinilla. Karigasniemen sillalta on hyvä suunnitella, kuinka tämä helpompi koski mennään [karttalinkki].

Kielajoki-Kaamasjoki-melonta on hyvä päättää Kaamasen kievariin (47 km) [karttalinkki].

Kävimme kahvilla, mutta jatkoimme sen jälkeen, sillä tavoite oli meloa Pielpajärven erämaakirkolle.

Meloimme Vastusjärvelle, josta nousimme tässä paikassa [karttalinkki].

Kannoimme hetken kanoottia.

Sitten kärryillä Utsjoen tien yli (kuva Mikko Suominen).

Saavuimme Vuontisjärvelle, jossa kärryt purettiin ja kanootti muutettiin jälleen melottavaksi [karttalinkki].

Meloimme illaksi Vuontisjärven Isosaareen.

Leiriydyimme Isosaaren kapeaan niemeen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: kanootti liikkui 35,4 km, josta meloen 34,9 km ja maata pitkin 0,9 km.

Maanantai 24.7.2023

Vuontisjärvi on 12 kilometriä pitkä erämainen järvi, jossa on hyvin vähän asutusta tai mökkejä. Päätin ottaa aamulla sarjan dronekuvia satunnaisen pienen saaren vieressä. Alla retken ainoa kuva, jossa näkyy kanootin ahtaus, kun olemme molemmat kyydissä.

Ylhäältä.

Ylempää.

Vuontisjärven selkä etelään päin, jonne olemme pian matkalla (isompi kuva tässä).

Nousimme Vuontisjärvestä hiekkatien vieressä [karttalinkki].

Kytkin kärryt kanootin alle. Kanootin vetoa 3,7 km.

Kanootin lasku Pikku Luosmajärvelle (kuva Mikko Suominen) [karttalinkki].

Pikku Luosmajärven yli, sitten metsän kautta, mutta tällä kertaa ilman kärryjen apua (700 metriä).

Saavuimme Pielpajärvelle, jonka yli meloimme erämaakirkolle. Lounastimme päivätuvassa. Paikalla oli liki 20 muuta vierailijaa, sillä erämaakirkko on paikallinen nähtävyys ja sinne kulkee hyvä polku [Luontoon.fi].

Lounaan jälkeen erämaakirkkoa katsomaan [karttalinkki].

Dronella (isompi kuva tässä).

Sisätila.

En liitä tähän enempää valokuvia tai kulttuurihistoriallista tietoa Pielpajärven erämaakirkosta, sillä sitä löytyy muilta sivustoilta [esim. Luontoon.fi].

Jatko kohti Inaria oli perin hankala. Vaikka sinivärinen vesireitti Puntsijärven ja Sirrijärven kautta näyttää kartalla sujuvalta, kartan vesi ei ole aina maastossa vettä.

Mikko heitti repun selkään ja lähti kävellen kohti päätietä ehtiäkseen Karigasniemen bussiin. Kielajoelle jäänyt auto piti hakea.

Raahasin kanoottia pienten järvien väleillä.

Kolmen poroaidan yli.

Pielpajärven kirkolta Inariin on linnuntietä 6 kilometriä. Minulta matkaan kului 4 tuntia (kanootin liikettä 8 km, josta maitse 3,2 km). Rantauduin Hotelli Inarin viereen klo 18:45.

Päivän saldo: kanootti liikkui 20,3 km, josta meloen 12,7 km, kärryillä 5,5 km, maastossa kantaen ja raahaten 2,1 km.

Yhteenveto

Tämän artikkelin pääpointti oli nostaa esiin pujottelutyyppistä melontaa Lapin eri joissa sekä erityisesti Kielajoki-Kaamasjoki-melontareitillä.

Itse retken pääpointti oli (minulle) kerrata miten onnistuu pujottelu kaksikkona sekä välittää Mikolle mahdollisimman kattavasti koskenlaskuun liittyvää tietämystä. Miten onnistuin?

• Meloin takamelojana loppuun asti kuin meloisin yksikkökanoottia. Eli käänsin kanoottia takaa ja huutelin Mikolle koskessa ”ota pari vetoa” tai ”jarruta” tai (hyvin harvoin) ”keulaperäsin”.
• Selostin myös hienostuneempia yhteispelin menetelmiä kaksikossa kuten perälossauksen. Sitä emme kokeilleet koskessa. (Perälossaus = molemmat melovat taaksepäin näyttäen perää sitä rantaa kohti, johon halutaan edetä.)
• Virranlukutaidon uskon välittyneen Mikolle. Retken kuluessa Mikko antoi hyviä ehdotuksia, mitä reittiä koski kannattaa laskea.
• Emme kaatuneet!

Lisäksi: Pielpajärven erämaakirkolle ei kannata mennä kanootilla. Liian vaivalloista! 🙂

Reitti kartalla.

Reitti lähikuvassa.

Retken jälkeen gps-paikannin näytti.

Melko pieni retkihän tämä oli. Kanootti liikkui 79,5 km, josta meloen 71 km, kärryillä 6 km, maastossa kantaen ja raahaten 2,5 km.

* * *

Tämä oli vuoden 2023 kuudes ja viimeinen Lapin melontaretki. Seuraavat Lapin melonnat teen vuonna 2024.