Käkkälöjoki-Ounasjoki 10.-15.7.2023 – helppo retki mutta pitkät päivät

Aloitetaan.

Maanantai 10.7.2023

Kun olin paketoinut Valtijoen-Poroenon-Lätäsenon kertomuksen blogiin, matkasin Kaaresuvannosta bussilla Palojoensuuhun, josta liftasin (5 minuuttia odotusta) Hettaan, josta otin taksin Kalmankaltioon, jonne saavuin klo 16.

Kalmankaltioon olen tullut taksilla kolmesti aiemmin (2014, 2015, 2022), mutta jokaisella kerralla lähtenyt nousemaan Käkkälöjokea ylös kohti Norjaa. Nyt oli tarkoitus tehdä helppo retki: lähteä virtaa alas ja kokea, millainen on Käkkälöjoki Kalmankaltion alapuolella.

Laskin kanootin vesille [karttalinkki].

Kalmankaltiossa Käkkälöjoki on 10 metriä leveä ura pusikkojen keskellä.

Viidakon tunnelmaa. Puissa roikkuu kivien päältä irronnutta levää, jonka tulva on tuonut yläjuoksulta.

Käkkälöjoen helpot virtapaikat + heinäkuun pieni virtaama = yhdistelmä toimii. Veden alla pyöreiden kivien päällä on levää (kumikanootti liukuu virrassa kivien päällä).

Niin. Olin toki jo kartan perusteella päätellyt, ettei Kalmankaltion alapuolella ole isoja koskia – joki kun kulkee suon keskellä.

Patikoijien silta Kalmankaltion alapuolella [karttalinkki].

Jos edellä ollutta siltakuvaa katsoo rantojen kannalta, hyvin vaikea on nousta kanootista maihin. Sellainen on Käkkälöjoen yleiskuva Kalmankaltion alapuolella: rannat ovat korkeat.

Jos rannat ovat korkeat, mistä rannalle pääsee, kun tulee hätä?

Pitää meloa, kunnes vastaan tulee jonkinlainen virtapaikka (ranta on siinä matalampi).

Tai pitää meloa, kunnes rannalla on sopiva hiekkasärkkä, josta voi nousta ylös.

Kumpaakaan edellä mainittua ei ole usein. Käkkälöjoki on valtaosin pitkä järvimäinen suvanto, jossa mökitkin ovat töyrään päällä vailla mahdollisuutta laskeutua jokeen.

Muttei aina. Tämän mökin omistaja on muokannut törmää, jotta on saanut itselleen jyrkän rannan.

Nyt olen suurin piirtein kertonut, millainen Käkkälöjoki on Kalmankaltion alapuolella ensimmäisen 25 kilometrin matkalla.

Mutta otetaan pari lisäkuvaa. Tässä teille puussa roikkuvaa kuivunutta levää.

Tässä teille 90 astetta käännetty heijastus rannassa.

Tässä teille pieni koski.

Tässä teille Käkkälöjoen alkupään suurin koski – eli ei tämäkään järin iso (isompi kuva tässä).

Sama koski eri kulmasta. Kosken nimi on Saukaraisenkoski [karttalinkki].

Kello 22:30 saavuin Nallatuvalle, jossa tein ruoan, mutta nukuin hyttysten takia teltassa. Nallatupa on Käkkälöjoen ainoa autiotupa Kalmankaltion alapuolella [karttalinkki].

Nallatuvan kohdalla Käkkälöjoen leveys on kasvanut 30 metriin (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: melontaa 25 km.

Tiistai 11.7.2023

Jatkoin melontaa suvannoissa ja pienissä virtapaikoissa.

Havumetsät alkavat lisääntyä.

Leveämmissä virtapaikoissa väistetään kiviä, pujotellaan.

Jotkut kosket ovat pitkiäkin…

.. mikä ilmenee paremmin dronekuvasta (isompi kuva tässä).

Mutta hyvin löytyy pitkissäkin koskissa reitti kanootille.

14 kilometrin jälkeen alitin maantiesillan [karttalinkki]. Tästä olin mennyt eilen taksilla yli. Tältä sillalta aloin vuonna 2017 nousta Käkkälöjokea ja edelleen Suukisjokea kohti Norjaa ja Karasjokea.

Käkkälöjoen väliyhteenveto:

• Kalmankaltiosta maantiesilllalle 39,5 km joki virtaa alas 30 metriä = 0,75 m/km.
• Maantiesillalta Käkkälöjoen loppuun 24,5 km joki virtaa alas 30 metriä = 1,2 m/km.

Edellä olevista runsaista koskikuvista huolimatta Käkkälöjoki on enimmäkseen suvantoa (0,75 m/km tarkoittaa vähän koskia). Maantiesillan jälkeen kosket tosin hieman lisääntyvät.

Kosket myös levenevät.

Kosket ovat välillä niin leveitä, että keskelle mahtuu koskisaari.

Ohitin pirkanmaalaiset avokanoottimelojat, joiden pääpuuha oli kalastelu (Kalmankaltion alapuolelta oli tullut mukavasti harjusta). He pohtivat, kestääkö lasikuituinen avokanootti kivikosketuksia – ja varovaisina uittivat monta koskea alas. Tapaaminen oli lyhyehkö, sillä laskin samat kosket alas vaivatta. Toivotin heille hyvää matkaa.

Kun Käkkälöjoki lähestyy loppuaan, Hetta-Pallas-vaellusreitin tunturit ilmestyvät mahtavina esille (isompi kuva tässä).

Sitten Käkkälöjoki loppuu. Joet yhtyvät koskena (Haarakoski): vasemmalla Ounasjoki, oikealla melkein yhtä suuri Käkkälöjoki (isompi kuva tässä).

Leventyneen joen luonne pysyy samana: kivisiä mutta helpohkoja koskia, joissa vesi riittää kumikanootille, jos osaa pujotella.

Ounastunturi nousee upeasti joen takana. Näiden näkymien (valokuvien) takia kannattaa meloa helppokin joki [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Drone lentää Ounasjoen yllä – vasemmalla Ounastunturi.

Lennätys tapahtui särkältä joen keskeltä.

Särkältä siksi, että drone on helppo laskea maahan.

Taisin jo sanoakin: Ounasjoki on suureksi osin pitkä järvimäinen suvanto.

Joen rannat ovat soisia. Joen vierestä en hyvää leiripaikkaa löytänyt. Kannoin illalla leirivarusteet kauemmas mäntymetsään [karttalinkki].

Päivän saldo: melontaa 43 km.

Keskiviikko 12.7.2023

Lähtökuva.

Valokuvassa (takana) Ketomellan silta, jonka alapuolisessa metsässä olin yöpynyt [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Tuonkin kosken läpi sujahdin reittiä enempää tarkistamatta.

Olen kävellyt Hetta-Pallas-vaellusreitin kolmesti. Oikeanpuoleinen tunturi on Lumikero.

Raattaman kylän kohdalla on 2 kilometriä pitkä koski. Valokuva rannalla seisten [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Sama kohta dronella (tämä kohta on 2 km pitkän kosken alkupäässä).

Raattamassa on myös kota ja wc – yöpyminen kielletty, mutta teltan saa lähistölle laittaa [karttalinkki].

Kuvapari: Pallastunturi laajakulmalla… (isompi kuva tässä)

… sama virtapaikka ja Pallastunturi, mutta pitkä polttoväli (tele) (isompi kuva tässä).

Oli aika jättää Hetta-Pallas-vaellusreitin tunturit taakse. Yhä valokuvasin erilaisia koskia, joita kuitenkin on vähemmän kuin suvantokohtia. Tämä koski on 7 km ennen Tepaston kylää [karttalinkki].

Saari 3 km ennen Tepaston kylää [karttalinkki].

Sama saari ylhäältä – en totisesti uskonut, että näin hienolta se näyttää (isompi kuva tässä).

Tai jos haluatte näin.

Tepaston kylän taloja ja helppo koski.

Lisää taloja (isompi kuva tässä).

Mukava alue Tepaston sillan vieressä. Pystytin teltan, kävin uimassa päivän hiet pois ja menin nukkumaan [karttalinkki].

Päivän saldo: melontaa 50 km.

Torstai 13.7.2023

Tänä päivänä aurinko ei paistanut.

Kalamiehiä.

Levitunturi ilmoittaa itsestään puiden takana.

Saapuminen Könkään kylään.

Könkään kylän sillan alla on Ounasjoen toiseksi vaikeimmaksi mainittu koski: Köngäskoski [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Ei se kummempi ollut. Tarkistin linjan ja laskin oikeaa laitaa valkoisen veden ohittaen.

Hypätään 7 km eteenpäin. Juuri ennen Levitunturia Ounasjoessa on kiinnostava mutka [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Mutkan sisäpuolella on hiekkaranta, kanootti ja lennättäjä (isompi kuva tässä).

Levin ohitettuani päätin, etten enää käytä jokivettä juomavetenä. En tosin tiedä jokiveden laatua, mutta varma on varmaa. (Käytin jokivettä kuitenkin yhä ruoanlaittoon, sillä silloinhan vesi keitetään.)

Sade lisääntyi iltaa kohden. Ennen Kittilää on mielenkiintoinen joen leventymä, ”Koskenalussaaret” [karttalinkki].

Paljon 4 metriä korkeita ruohosaaria kuin täytekakkuja vihreällä kuorrutteella (huomaa takana oikealla seuraava samanlainen saari).

Saarien leveys on tyypillisesti 20 metriä ja pituus 50 metriä. Tämä on lyhempi.

Tätä paikkaa olisin halunnut kuvata dronella, mutta sateen takia en voinut.

Niinpä vain meloin sateessa Kittilään, jonka sillan alla katsoin gps-paikantimesta, että olin tehnyt 4 päivässä matkaa 173 km [karttalinkki].

Seuraavan yön kuivasin tavaroitani leirintäalueen mökissä, joka sijaitsee aivan sillan vieressä.

Päivän saldo: melontaa 55 km.

Perjantai 14.7.2023

Päätin vasta aamulla, että jatkan melontaa, mutta en Kittilästä. Purin kanootin kuljetuskuntoon, otin bussin ja ohitin 70 kilometriä Ounasjokea. Jäin pois Molkojoen pysäkillä, jossa rakensin kanootin sillan alla.

Miksi Molkojoen pysäkki? Kun laskee kanootin Molkojoen kohdalta Ounasjokeen ja meloo pari kilometriä alas, saapuu Ounasjoen suurimmalle koskelle, Molkokönkäälle. Siitä halusin ottaa valokuvia.

Molkokönkäässä on kaksi haaraa. Laskin hankalan itähaaran 2004, kun meloin Ounasjokea edellisen kerran.

Alla oleva valokuva on otettu itärannalta, jonka vieressä vesi kuohuu valkoisena [karttalinkki]. Tämä on itähaaran kosken yläosa. (Helpompi länsihaara on kuvassa oikealla jatkuen Könkäänsaaren taakse.)

Toinen kuva kosken yläosasta. Hyvä ratkaisu on ohjata kanootti sopivasti aaltojen välistä läheltä vasenta laitaa (kuten tein 2004).

Entäpä Molkokönkään alaosa? Alaosan vasemmassa reunassa on suurimmat kuohut. Kun laskin tämän vuonna 2004, laskin keskeltä, jossa aallot ovat pienemmät (isompi kuva tässä).

Muistikuvissani vuonna 2004 kosken reunakuohut olivat suuremmat kuin nyt. Ehkä ne olivatkin, sillä silloin vettä oli joessa enemmän. Alla muistiinpanot 2004:

Heräsin varhain ja lähdin laskemaan Molkoköngästä. Koski on kaksiosainen: yläosa mentävä vasemmalta, koska keskellä ja oikealla on kivivalleja, joissa isoja pudotuksia; alaosa mentävä mistä tahansa paitsi vasemmalta, koska siinä on niin iso aallokko. Taktiikka oli siis selvä: laskin ensin vasenta laitaa kosken puoliväliin jatkaen vasemmalle suvantoon (kaikki suunnitelman mukaan), sitten käänsin nenän ylävirtaan ja meloin niin pirusti kohti keskivirtaa toivoen, ettei iso virta ehdi kaapata minua loppuosan aallokkoon, tämä meni ok, mutta virta lopulta kuitenkin kaappasi minut mukaansa, onneksi silti tarpeeksi myöhään, jotta pääsin osaksi keskivirtaa, jossa siinäkin vettä loiskui sisään aika lailla. Hienoa oli.

(Vuonna 2004 meloin Ounasjoen Hetasta Meltaukseen. Koko tarinan voi lukea täältä.)

Molkokönkään alaosa dronekuvassa [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Havaitsin alaosassa hyvän laskureitin rannan tuntumassa, mutten lopulta laskenut sitä, vaan länsihaaran, sillä länsireittiä en ollut vielä koettanut (se oli helppo).

Jatkoin melontaa.

Vaikka ollaan alle 100 km Rovaniemeltä ja ison valtatien tuntumassa, Ounasjoessa on erämaan tunnelmaa.

Virrassa on vauhtia. Ympärillä havumetsät. Asutusta ei näy.

Tai sitten yksi mökki näkyy jossain – seuraavaa ei näy.

Satunnainen särkkä.

Kalamies.

Etsin illalla leiripaikkaa, mutta tässä vaiheessa Ounasjoessa oli suvantoa. Kaikki rannat pusikkoisia.

Lopulta hoksasin rantautua kohtaan, jossa metsäkaistaleen takana on pelto. Sen laitaan pystytin teltan [karttalinkki].

Päivän saldo: melontaa 41 km.

Lauantai 15.7.2023

Aamukuva.

Meloin aamulla Marraskoskelle, jota en ole ennen laskenut [karttalinkki].

Marraskoski on 120 metriä leveä, mutta erityisen isoaaltoinen koski se ei ole.

Koska en enää juonut Ounasjoen vettä (paitsi keitettynä), kävin tutkimassa Marrasjoki-sivujoen. Sen vesi oli suoperäistä, ruskehtavaa. En kelpuuttanut (onneksi tallella oli yhä juomavettä Kittilästä).

Näin vedessä pienen särkän. Aavistin, että tässä saan hyvän kuvan. Pysähdyin.

Kyllä. Vau mikä paikka! (Isompi kuva tässä.)

Satunnainen soutuvene – ainoa, jonka näin vesillä 6 päivän aikana.

Yhä koskia ja kalamiehiä.

Tapionkylän silta [karttalinkki].

Sinetän kylän laavu. Tästä kävelin Sinetän K-markettiin, josta ostin lisää vettä. Tämä oli myös kelpo lounas- ja uintipaikka [karttalinkki].

Ei ollut enää pitkä matka Rovaniemelle. Rovaniemeä lähestyessä joessa on monia saaria.

Olin kiinnostunut saarien luonteesta. Voiko saarissa yöpyä? Jo rantautuminen on hankalaa, koska ranta on yli metrin korkea hiekkatörmä.

Kun ranta on matalampi, silloin… ei sittenkään. Saarissa on kesäaikaan hevosia ja lampaita.

Päätin jättää saarissa yöpymisen muille. Tässä pienessä saaressa salatelttailee herra veneilijä.

Rovaniemen huveja.

Monia uimarantoja.

Tarkasti rajaamalla Rovaniemeltäkin voi löytää maalaismaiseman.

Eerik ja Liisa meloivat avokanoottia (juttelimme tovin) takanaan rovaniemeläinen keksintö: terassivene.

Saavuin Jätkänkynttilälle [karttalinkki].

Sen takana on Rovaniemen leirintäalue [karttalinkki].

Telttani muiden telttojen joukossa.

Päivän saldo: melontaa 46 km.

Yhteenveto

Käkkälöjoki (54 km) ja Ounasjoki (Hetasta Rovaniemelle 300 km) ovat erinomaisia hieman vaativampia Lapin melontajokia (Ounasjoesta minäkin aloitin yksinretkeilyn vuonna 2004).

• Kumpikin on hyvä harjoittelujoki, jos joskus aikoo meloa Ivalojoen, joka on näitä vaativampi joki.
• Käkkälöjoki on näistä joista pienivetisempi ja siksi helpompi.
• Ounasjoessa (mm. Raattaman kylän kohdalla) on paikoittain pitkiä koskia, joiden vedenalaiset kivet saattavat yllättää.

Molemmat joet voi laskea millä vesimäärällä tahansa, kunhan kanootti kestää hieman törmäilyä. Minun retki osui vähävetiseen aikaan, jolloin Ketomellan mittapiste näytti 16 m3/s virtaamaa. Jos virtaama on yli 30 m3/s (mielellään enemmänkin), Ounasjoen melonta helpottuu, kun suurempi osa kivistä on selvemmin veden alla.

Kauniitakin nämä joet ovat – etenkin Hetta-Pallas-vaellusreitin lähistöllä, jolloin korkeat tunturit nousevat puiden yläpuolelle.

Joet kartalla (melomani matkat sinisellä: ylempi 173 km 4 päivässä, alempi 87 km 2 päivässä).

Meloin 6 päivässä 260 km, mihin käytin 51 tuntia – tai 54 aktiivituntia, kun lasken mukaan puolet ”aika pysähdyksissä”. Minulle tämä oli teknisesti helppo retki (ei kanootin kantamista eikä vaikeita koskia), mutta päivät olivat pitkiä.

Retki päättyi Rovaniemen leirintäalueelle. En purkanut kanoottia, vaan meloin sen seuraavana aamuna joen yli ja laitoin pyörät alle. Vedin kanootin täytettynä Rovaniemen linja-autoasemalle.

* * *

Rovaniemen linja-autoasemalta alkoi matkani Norjaan kohti Nordkinnin niemimaata, josta tuli pohjoisin melontani ikinä. Kyseinen retki oli myös syy, että jätin osan Ounasjoesta melomatta (sain aikataulut paremmin sopimaan).

Nordkinnin niemimaan retkestä kerron seuraavaksi, kunhan ehdin.