Melontaretki Ruotsin Rostojoelle (Rostoeatnu) 28.6.–5.7.2022 – sisältäen tarinan, kuinka kanootti irtosi koskeen ja uin sen kiinni

Rostojoki eli Rostoeatnu on Ruotsin pohjoisin joki, jonne olen halunnut melomaan monta vuotta. Koronapandemian takia esim. viime vuosi 2021 ei ollut mahdollinen, koska Ruotsiin ei saanut siirtyä Kilpisjärveltä suoraan rajan yli.

Hellesäässä tehty retki oli varsin hankala. Töppäsin pahasti kerran – onneksi sillä ei ollut seurauksia.

Kuvituskuvana nimetön kanjonikoski Rostojoella (isompi kuva tässä).


Päivittäisiin tapahtumiin.

Maanantai 27.6.2022

Juhannuksena 2022 Valtion rautateiden Lapin junat kärsivät viivästyneistä ratatöistä [Ylen uutinen]. Juna seisoi Hämeenlinnassa 14 tuntia. Saavuin Rovaniemelle 16 tuntia myöhässä. Tuokiokuva Hämeenlinnan rautatieasemalta, jossa matkustajat viettivät aikaa kuka mitenkin.

Mellakkaa ei syntynyt, päinvastoin. Jaettu kohtalo yhdistää. Ihmiset juttelivat tavallista enemmän. Tein naapurihytin vaeltajien kanssa visiitin Vanajaveden rantaan. Rovaniemeltä varasin hotellihuoneen, jonka VR minulle myöhemmin maksaa takaisin.


Tiistai 28.6.2022

Jäin bussista pois Ala-Kilpisjärvellä ja kannoin tavarat rantaan. Tällä lailla säästyin kiertämästä Salmivaaraa [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Liikkeelle kello 17.


Vajaan 3 kilometrin jälkeen Kilpisluspa – koski, josta alkaa Suomen ja Ruotsin rajajoki Könkämäeno.


Kilpisluspa ei ole laskukelpoinen (tätä olen kommentoinut artikkelissa, jossa laskin Könkämäenon). Niinpä vasemmalle rantaan [karttalinkki].


Rantautumispaikka on 50 metriä Kilpisluspan yläpuolella.


Pyörät kanootin alle.


800 metrin jälkeen Taatsajärvi [karttalinkki].


Taatsajärven yli Ruotsin puolelle ja ylös rauhallisesti virtaavaa jokea, jonka nimi on Kummaeno [karttalinkki].


Kummaenoa ylös 2,5 kilometriä. Näin saavutaan Kummavuopioon (tänne asti Maanmittauslaitoksen kartat eivät ulotu).


Ylös vedestä ja poroaidan portin alta.


Kärryt alle, mäkeä ylös. (Kummavuopio on Ruotsin pohjoisin paikka, jonne voi ajaa autolla.)


Minulla oli Ruotsin maastokarttojen avulla luotu kuvitelma, että Kummavuopiosta pääsee kelpo mönkijäuraa pitkin Rostojärvelle (Rostojaure), josta alkaa Rostojoki (Rostoeatnu).

Kuvitelma paljastui vääräksi asia kerrallaan. Kanoottikärryn pyörät putoavat lautojen väleihin. Mönkijäuraa ei ole suunniteltu kanoottikärrylle.


Tämäkään ei toimi kanoottikärrylle: kanoottikärry kaatuisi, kun vain toinen pyörä mahtuu laudoille.


Koska maastossa oli tässä kohdassa hyvin vähän vettä ja eteneminen hidasta, jätin kanootin. Kävelin 700 metriä eteenpäin, kunnes löysin pienen lammen, jonka lähelle pystytin teltan.

Kanootti liikkui 9,9 km: meloen 6,4 km, kärryillä 3 km, kantaen 0,5 km.


Keskiviikko 29.6.2022

Hain kanootin sieltä, mihin sen olin eilen illalla jättänyt. Punainen teltta valokuvassa (isompi kuva tässä).


Mönkijäuraa oli välillä hyväkin vetää.


Sitten oli liian jyrkkiä ylämäkiä. Silloin heitin raskaat säkit kanootista pois, vedin kevennetyn kanootin ylös, palasin hakemaan raskaat säkit. (Kuvassa myös muinainen ruotsalainen poroaita.)


Sitten oli kaltevia paikkoja. Kaato.


Optimistinen luuloni polun luonteesta perustui siihen, että ruotsalaisissa maastokartoissa on purojen yli kulkevia siltoja (Ravskkahasjohka).


Siltoja on, mutta maasto siltojen ympärillä on kamalaa kivikkoa.


Kannoin (jyrkän ja kivisen) mäen päälle ensin raskaat säkit, sitten kanootin. Vasta nyt pääsin taas vetämään kanoottia.


Välillä kulkee kivasti. Huomaa kivitolpat mönkijäuran molemmin puolin vaeltajaa auttamassa (isompi kuva tässä).


Sitten taas kiviä. Ensin raskaat säkit, palataan takaisin, lopuksi kanootti.


Näin saavuin Hurvejohkan sillalle.


Voi perse.


Perseen perse.


Tämä oli tässä. En enää vedä kärryillä metriäkään.

Hurvejohkan tupa. Auki. Laverit ja kamiina. Ei puuhuoltoa, mutta (arvatenkin viime talven jäljiltä) nurkassa pieni kasa puita, jotka on syytä säästää seuraavaan talveen.


Purin kanootin rullalle. Kannoin leirivarusteet nimettömälle järvelle, joka sijaitsee 2 km Hurvejohkan tuvan eteläpuolella 778 metrin korkeudella. Pystytin teltan. Kävelin takaisin. Kannoin myös kanootin nimettömälle järvelle.

Maisema on kyllä hieno. Otin valokuvan pikkuruisesta punaisesta teltasta, kun lähestyin järveä (isompi kuva tässä).


Tässäkin silta.


Uin purossa ja sillä lailla sain päälle kohtuullisen yöunen.

Kanootti liikkui 11,1 km: kärryillä 8,5 km, kantaen 2,6 km.


Torstai 30.6.2022

Yöllä heräsin ja ajattelin: näin ei voi jatkaa, en ole edes puolivälissä matkaa Rostojärvelle (Rostojaure). Katsoin karttaa. Oivalsin, että välissä on järvien ketju. Hylkään polun.

Aamulla liikkeelle. Kannoin ensin kanootin, joka oli yhä rullalle pakattuna mustassa 150 litran kanoottisäkissä. (Hupusta roikkuva valkoinen liina on aurinko- ja hyttyssuoja.)


Ei tässä enää ollut edes mönkijäuraa. Pelkkä kapea vaeltajan polku.


Jos polku häviää, sitten seurataan kivitolpppia.


Tai kuljetaan kivitolppien välistä.


Kunnes harjanne on ylitetty ja saavutaan järven rantaan, jonka nimi on Gaskkamus Ravdojavri.


Ai niin, kelaus takaisin. Kävelymatkalla myös poseerausta. (Tämä ei ollut se järvi, johon olin matkalla, isompi kuva tässä.)


Myös toinen järvi – ja pilvi kuin valkea petolintu. (Tämäkään ei ollut se järvi, johon olin matkalla, isompi kuva tässä.)


Korkeusmetrien tilastoa:

  • matalimmillaan olin lähtöpäivänä Taavajärvellä 459 metrissä
  • korkeimmillaan kanootti käväisi 825 metrissä
  • siitä alamäkeä Gaskkamus Ravdojavrille, korkeus 737 metriä

Kahden päivän jälkeen jälleen vesillä. Ihanaa.

Gaskkamus Ravdojavrin eteläpäässä on silta. Kun suunnitelma muuttui, en mennyt yli vaan ali.


Vähän matkaa pääsin puroa pitkin.


Kunnes viimeiset 200 metriä kannoin seuraavalle järvelle: nimetön kapea järvi, korkeus 729 metriä.


Sen läpi ja taas sillan ali.


Saavutaan Vuolimus Ravdojavrille, korkeus 728 metriä.


Sen läpi, kanootti takaisin rullalle ja säkkiin.


Kannoin ensin kanootin, mutten ihan seuraavalle järvelle. Sitten kannoin kaikki loput tavarat. (Alla oleva kuva on heikkotasoinen, sillä kamera on tarkentanut johonkin edessä lentävään hyttyseen.)


Majoituin ensi kertaa sen veden ääreen, josta Rostojoki alkaa: Heargejavri, korkeus 675 metriä (kolme metriä alempi korkeus kuin Rostojärvellä – eli kartassa Rostojaure).

Punainen teltta maisemassa (alla oleva kuva) on seuraavalta aamulta siitä paikasta, josta hain kanootin teltan luokse – myös poroaita on matkalla alitettava (isompi kuva tässä).


Katsotaan, minkä reitin olin kulkenut toistaiseksi.


Kenties kahta lisäjärveä hyödyntäen reitti olisi parempi?

Kanootti liikkui 11,7 km: meloen 5,1 km, kantaen 6,6 km.


Perjantai 1.7.2022

Leiripaikka turvekummun päällä ei ollut kelpoinen. Järvi on 10 metrin päässä, mutta välissä on puoli metriä upottava löysä suo (saapas hörppäsi vettä).


Hieman kiertäen löysin lähtöpaikan. Kokosin kanootin siihen.


Kirjoitan tässä artikkelissa ”Rostojoki”, sillä Rostoeatnu on hankala lausua. (Loppuosa ”eatnu” lienee samaa perua kuin ”eno” esim. Kummaenossa, mutta eri saamen murre?)

Rostojoen ensimmäinen koski, jonka laskin alas oikealta puolelta (kuvassa vasen puoli).


Rostojoen toinen koski.


Laskin ensin koskisaareen ja tarkistin, että aivan vasenta reunaa pääsee, kun tarkasti menee. Laskettelin alas siitä.


Maastossa on siellä täällä kylttejä.


Laatikossa on moniste viidellä kielellä. Tässä englanniksi. (En nähnyt matkalla raketteja, mutta kahtena päivänä näin helikoptereita.)


Rostojoen kosket ovat alussa keskimäärin alla olevien kuvien kaltaisia. On toki hyvä mennä rannalle tarkistamaan jokainen koski, mutta jos joki on käytännössä pelkkää koskea, niin siinä menisi liikaa aikaa. Niinpä arvioin kanootista ”lennosta”, voiko kosken laskea: löytyykö sieltä reitti, kun osaa pujotella.


Yllä olevat ovat tyyppiesimerkkejä koskista, joissa annan mennä.

Sitten on paikkoja, joissa pysähdyn. Alla oleva kuva kanootin tasolta.


Asia ei ilmene 2-ulotteisessa kuvassa, mutta silmät näkevät 3-ulotteisesti, että nuolten kohdassa on epäjatkuvuuskohta, katkos, jonka takana vesi on matalammalla.

Nousin mäelle katsomaan. Siinä on köngäs.


Lähempää.


Joskus könkään voi laskea helposta kohdasta, mutta tässä päätin mennä turvallisesti ja antaa kanootin uida kohdan alas.


Kanootti uitettuna kosken alle. Tästä jatkoin melontaa.


Tällä lailla päivän mittaan laskin koskia. Jos silmäni ja vaistoni kertoi, että edessä voi olla jotain hankalaa (mielellään 50 metriä ennen tuota kohtaa), pysäytin vauhdin, menin rantaan ja tarkastin kosken. Usein tarkistuksen tulos oli, että kosken voi laskea – muttei aina.

Tämä koski lasketaan.


Tämäkin lasketaan.


Tämäkin.


Myös tämä. (Kanootti on vain 20 metriä könkään yläpuolella. Vaikka olen havainnut riskipaikan jo ylempää, tässä turvallinen pysähtymispaikka oli mahdollista tuoda lähemmäs ja ”säästää aikaa”.)


Myös tämän laskin, aivan laidasta. (Tämä pieni köngäs on laskettava niin, että kanootilla on sivuttaisvauhti kohti keskivirtaa, jotta könkään jälkeen ei ajaudu alla olevaan kiveen.)


Alla vertailuksi kaksi koskea, joissa kieli (ei-valkoista vettä valkoisen veden keskellä). Tätä en laskenut, koska kielen jälkeen on lisää isoja aaltoja.


Tämän laskin, koska kielen jälkeen ei ole aaltoja.


Sitten on selviä tapauksia kuten alla. Tämän kannoin ohi.


Lukijaa voi ihmetyttää tarkat kuvaukseni, mitä koskia laskin tai en. Erilaisten tapausten kautta koetan välittää ajatteluani, miten minun ”melojan autopilotti” toimii. (Ylipäätään on melko vaikeaa purkaa tekstiksi sitä, mitä ajatuksia päässä virtaa – tämä on minun yritys.)

Väliin maisemakuvia. Rostojoen varrella on sorahuippuisia mäkiä.


S-mutka.


Tähän asti Rostojoen rannat olivat olleet loivia. Kun joki siirtyy kanjoniin (pieneenkin), könkäiden koko todennäköisesti kasvaa (isompi kuva tässä).


Tämä pitkä könkäiden sarja on kartalla nimetön. Se sijaitsee Biggosoaivvas-tunturista lounaaseen ja Davit Lavkaoaivin pohjoispuolella. Rostojoki putoaa 593 metristä 581 metriin (isompi kuva tässä).


Kolmas kuva samasta könkäiden sarjasta. Taustalla näkyvät kahden edellisen valokuvan kohdat.


Könkäiden sarjan kierron mitta oli 400 metriä. Jatkoin vielä kilometrin, kunnes löysin telttapaikan. Uin joessa päivän hiet pois.


Kanootti liikkui 21,6 km: meloen 20,7 km, kantaen 0,9 km.


Lauantai 2.7.2022

Tämä oli se päivä, jolloin tein erittäin typerän virheen.

Aloitin päivän mm. laskemalla tämän kosken viereen, josta kanootti oli helppo nostaa kallion yli.


Tämän tarkastin ja totesin mahdolliseksi laskea aivan oikeaa laitaa hipoen. Näin tein.


Tämän kiersin.


Tässä toinen merkittävä Rostojoen kanjoni, mutta kartalla vailla nimeä. Koski laskee 558 metristä 548 metriin ja sijaitsee 300 metriä ennen paikkaa, jossa Ruvsojohka-puro liittyy Rostojokeen. Tämän kanjonin kiertäminen maaston kautta on 200 metriä (isompi kuva tässä).


Sitten se typerä virhe (gps-paikannin oli kanootissa, joten jälki A-F on kanootin liike).


Nimettömän kanjonin jälkeen:

A. Pysäköin kanootin ja lähdin katsomaan 300 metriä pitkää koskea. Totesin, että kosken voi laskea.

B. Takaisin palatessa havaitsin, että koskessa joen toisella puolella on kanootti. Minun kanootti. Ajattelin, että olen toiminut itse itselleni asettaman turva-ajattelun vastaisesti kahdella tavalla: [1] kanootti ei ollut kunnolla kiinni, kun olin vetänyt sen rantaan, [2] hätälähetin on kanootissa eikä taskussani, mikä tarkoittaa, että jos kanootti menee, minulla ei ole mitään keinoa hälyttää apua (minulla oli vain vaatteet, mela, kamera). Lähdin juoksemaan alavirtaan.

C. Näin, että kanootti hiljentää vauhtia suvannossa hetkeksi.

D. Olin 25 metriä kanootin edellä, mutta kanootti oli joen toisella puolella. Laskin melan ja kameran rantaan. Kokeilin taskut, onko siellä muuta elektroniikkaa (ei ollut). Mietin riisunko melontaliivin ennen kuin loikkaan jokeen, mutta heti ymmärsin, etten tietenkään riisu. Hyppäsin kumisaappaissa I-luokan koskeen, jossa oli vettä 70 cm. Kävelin pohjaa myöten kohti kanoottia, joka kellui koskeen. Menetin tasapainon virran kovimmassa kohdassa. Päässä oleva valkoinen aurinkosuojaliina meni silmilleni (en pystynyt korjaamaan liinan asentoa, koska sen päällä oli hyttystakki). Tajusin, että kanootti kulkee ohi 5 metrin päässä. Sain jalat pohjaan ja ponnistin eteenpäin vatsalleni. Ajattelin, että uin kanootin kanssa koskea alas. Käteni saavutti kanootin. Muutaman sekunnin kuluttua sain jalan pohjaan ja ponnistin, jotta sain kanootin reunan kainaloon.

E. Sain jalat pohjaan ja pysäytettyä vauhdin 60 cm syvässä vedessä. Kanootti oli kainalossa. Läähätin minuutin, kunnes työnsin kanootin rantaan (toinen ranta kuin mistä lähdin). Kanootissa oli toinen mela (minulla on 2 melaa: sileää varten ja koskea varten). Otin melan käteen, astuin kanoottiin ja meloin kosken yli.

F. Saavuin I-luokan kosken alle ja vedin kanootin rantaan. Tyhjensin saappaat vedestä ja lähdin hakemaan melaa ja kameraa, jotka olin jättänyt 100 metriä ylemmäs kohtaan D.

* * *

Aikoja gps-jäljen avulla:

  • Kohta A: Kanootti oli rannassa paikoillaan 10 minuuttia, kunnes veden pieni liike oli tempoillut kanootin irti jokeen.
  • Väli A-B: Kanootti kellui koskea alas 1 min 30 s, kunnes havaitsin sen rannalta.
  • Väli B-C: Kanootti kellui suvantoon vielä 2 min 30 s, jossa vaiheessa olin päässyt kanootin edelle.
  • Kohta D: Olin vedessä 40 sekuntia, kunnes sain kosketuksen kanoottiin. Uin kanootin kanssa 20 sekuntia.
  • Kohta E: Pitelin kanoottia virrassa 1 minuutin, kunnes työnsin toiseen rantaan. 20 sekuntia lisää ja astuin kanoottiin.
  • Väli E-F: Meloin joen toiselle puolelle 1 minuutin.
  • Väli B-F: Yhteensä 6 minuuttia.
  • Kohta F: Kului vielä 22 minuuttia, kunnes jatkoin melontaa.

En yrittänyt saada vaatteita täysin kuiviksi, vaan jatkoin koskien laskemista märissä vaatteissa (tästedes hätälähetin reisitaskussa). Tämä oli viides hellepäivä peräkkäin, joten märät vaatteet viilensivät mukavasti. (Seuraavina päivinä lounaan jälkeen uin aina vaatteet päällä – se viilensi oloa useaksi tunniksi. En kuitenkaan uinut enää kumisaappaat jalassa.)

Vaatteet kuivuivat parissa tunnissa, jolloin otin taas kameran esille. Tämän kosken kiersin.


Tämä oli myös Rostojoen viimeinen koski. Joki oli pudonnut 30 km matkalla 155 metriä (675 metristä 520 metriin) eli keskimäärin 5 m/km.

Rostojoen viimeiset 4 kilometriä ovat sileää vettä, jonka jälkeen Rostojoki yhtyy Lainojokeen (Lainioälven).


Lainiojoki on selvästi Rostojokea isompi. Kun viimeisinä hetkinä Rostojoki oli 30 metriä leveä, Lainiojoki on 70 metriä.


Melonta tuntuu Rostojoen jälkeen lapsellisen helpolta. Melkein sileää vettä.

Tämä oli viides melontapäivä. Näin vihdoin muita ihmisiä, kalastajia (sorry heikkotasoinen kuva).


Juttelin ruotsalaisten, latvialaisten ja tanskalaisten kalamiesten kanssa. Oli mukava jutella pitkästä aikaa. Aihepiirejä olivat mm. liian pitkä hellejakso, jonka takia lohta ei tule, lämminvetisessä joessa uinti sekä hyttysten poikkeuksellinen runsaus varsinkin illalla, kun tuuli kuolee. Suurin osa oli tullut paikalle Kiirunasta helikopterilla tai lentokoneella. (Vastineeksi kerroin vuonna 2003 tapahtuneesta 4 hengen melonta-kalareissusta Lainiojoelle. Silloin olimme tulleet autolla tietä myöten Pulsujärvelle, josta kannoimme kanootit noin 6 km Lainiojoen varteen.)

Yhdellä ruotsalaisporukalla oli siniset ilmatäytteiset koskilautat, mutten muista brändiä. Tanskalaisilla oli Gumotexin koskilautat.

Olin valmis kuvaamaan jotakin kiinnostavaa, mutta mitään kovin kiinnostavaa ei ollut. Lainiojoki on piirteiltään laakea eivätkä kosketkaan ihmeellisiä. Pysähdyin illalla koskelle, jonka nimi kartalla: Ylinen Liedakkakoski.


Siihen laitoin teltan.


Kanootti liikkui 48,1 km: Rostojoki 13 km, Lainiojoki 35 km (meloen 47,9 km, kantaen 0,2 km).


Sunnuntai 3.7.2022

Liedakan suvannon kohdalla on saatavilla mökkipalveluita ja kalastusvälineitä.


Liedakan suvannon jälkeen on Alinen Liedakkakoski, jonka muistan vuonna 2003 olleen hyvin jännittävä. Miltä koski näytti nyt? Kahden hengen kumikanoottitiimi uitti parhaillaan kanoottiaan koskea alas köyden avulla. Minä menin koskeen oikean rannan lähellä enempiä tarkistamatta ja pujottelin kivien välistä. Siis samaan tapaan kuin olin tehnyt Rostojoella. (Sorry, ei valokuvaa Alisesta Liedakkakoskesta, mutta kuvitelkaa koski, jossa on kohtuullisen paljon kiviä.)

Alitin ennen lounasaikaa Jårkastakan sillan. Tämä on useimmille kalaporukoille paikka, jossa autot odottavat ja retki on ohi.


Jatkoin Lainiojokea alas.


Välillä joki muuttuu suistomaiseksi, jolloin voi valita kapean kanavan.


Otin kuvan itsestäni hellevarustuksessa. Kuudes hellepäivä putkeen.


Puuston lajirunsaus lisääntyy, kun mennään jokea alas. Kynttiläkuusia.


Nedre Sopperon silta. Tästä pääsisin jo bussilla pois (seuraavana päivänä kello 16), mutta päätin jatkaa. Seuraavalle julkisen liikenteen pysäkille on jokea myöten 120 km. Silloin olisin Pajalan kunnan alueella.


Kun kunnon telttapaikkaaa ei pusikkoisissa rannoissa ole, asetin illalla teltan Lannavaaran kylän lossirantaan. Epävirallinen telttapaikka tarkoittaa sitä, että paikalliset ihmiset tulevat juttusille tarkistamaan kuka olen.


Kanootti liikkui 66,8 km.


Maanantai 4.7.2022

Lainiojoessa alkoi olla mielenkiintoisia koskia. En välttämättä vieläkään tarkistanut koskia, koska näin jo ylhäältä, että esim. tämän voi laskea rannan tuntumassa.


Seuraava koski oli samantapainen – tämänkin tulin alas rannan tuntumassa. Aivan lopussa piti lennosta hoksata, että siinä on kiviä, jotka pitää kiertää melomalla keskemmälle koskea.


Ihailin kynttiläkuusia.


Iltapäivällä saavuin mielenkiintoiselle 5 km pitkälle kanjonialueelle, joka alkaa paikasta, jossa kartalla lukee Taanikurkkio. Joessa oli jälleen vaaran tuntua.


Nousin kalliolle katsomaan. Turvallinen reitti löytyy oikeasta laidasta (kuvassa vasen laita).


Kanjoni jatkui ja vaati sen, että nousin aika ajoin rannalle katsomaan, mitä on edessä.


Poseerausta.


Mitään erityisen vaarallista kanjonissa ei ole, kunhan tekee suunnitelman ja noudattaa sitä pahimmissa valkoisen veden paikoissa. Useimmiten valkoista vettä ei toki edes ole.


Kanjonin kallio.


Kanjonissakin oli kalamiehiä. Tulin miettineeksi, että ruotsalaiseen kulttuuriin ei kuulu rakentaa joen varteen palveluja – siis laavuja ja puuseita, joita näkee Norjassa jäämereen virtaavien jokien varsilla.

Noh, tässä oli joka tapauksessa ensimmäinen laavu, jonka Lainiojoella näin. Laavun takana oli myös puusee.


Myös joen toisella puolen on laavu ja pöytä, mutta tuolla en käynyt maissa.


Kanjoniosuuden kiehtovia vaahtokuvioita.


Idylli Rauvosniemen alueella.


Tavoitteeni oli meloa pitkään, jotta saavutan huomenna bussipysäkin. Asetin teltan joenpenkalle.


Kanootti liikkui 73,3 km.


Tiistai 5.7.2022

Retken viimeinen melontapäivä. Alitin Kangoksen kylän sillan.


Kangoksen sillan jälkeen oli 150 metriä leveä kilometrin pitkä Kangosenkoski, jossa annoin mennä (lähellä vasenta laitaa). Tuli tunne, että 150 metrin päässä edessä on jotain, joki putoaa kohta enemmän, on oltava varuillaan. Kahteen otteeseen kiersin könkäät lennosta. (Otin alla olevan kuvan Kangosenkosken jälkeen ylävirtaan päin, jotta muistaisin kertoa asian.)


Kalamiehiä.


Lainiojoki yhtyi Torniojokeen, jonka jälkeen joen leveys oli 200 metriä. Jatkoin Torniojokea 7 km yhä hyvässä virrassa.

Olin merkinnyt mahdolliset bussipysäkit gps-paikantimeen. Esim. pysäkki ”Lovikka Södra väg 395”. Kun nousen tästä ylös, niin pysäkille on 100 metriä.


Matkaa tein viimeisenä päivänä 38 km.


Yhteenveto

Retken tavoitteena oli nähdä maisemia Kilpisjärven ja Rostojärven välillä sekä laskea Rostojoki. Tämä tapahtui.

Reitti kartalla.


Reitti tarkemmin (kuvassa myös muita melomiani jokia).

Valkoiset ympyrät ovat leiripaikkoja. Valkoisten ympyröiden välimatkoista näkee, kuinka hidasta (mutta jälkikäteen kiehtovaa) eteneminen oli alussa. Yhteensä laskin koskia alas 498 metriä Heargejavrista (675 metriä) Lovikkaan (177 metriä).

Kenelle Rostojoki sopii? Erittäin vaikea joki. On kertaluokkaa vaikeampi kuin Lätäseno ja Näätämöjoki, jotka ovat Suomen pitemmistä melontajoista vaativimmat.

  • Rostojoki putoaa keskimäärin 5 m/km.
  • Täytyy osata pujotella koskia lennosta tarkistamatta, koska jos tarkistaa kaikki kosket, aikaa menee hirveästi.
  • Kun pujottelee koskia lennosta, pitää samalla olla kyky havaita vaistolla (esim. kilometrin pujottelun jälkeen), että kohta edessä on jotain vaarallista, joka pitää ennakkoon tarkistaa. (Tätä taitoa ei ehkä voi opettaa, vaan sen oppii vuosien kuluessa.)

Kenelle Lainiojoki sopii? Keskimäärin samaa tasoa kuin Ivalojoki tai vähän helpompi (joki putoaa keskimäärin 1,6 m/km). Hieno kalaisa melontajoki, vaikka ylempänä hieman mollasin Lainiojokea, koska se tuntui Rostojokeen verrattuna laimealta.

GPS-paikannin näyttää 307 km.


Purettuna osiin:

  • Kanootti liikkui 280,5 km: meloen 258 km, kärryillä 11,5 km, kantaen 11 km.
  • Kävelin 54 km, josta 22,5 km kanootin kanssa (kärryillä tai kantaen).
  • Lasken retkien pituuksista vertailuluvuksi aktiivitunnit kaavalla = gps-paikantimen aika liikkeessä + aika pysähtyneenä per 2 = 69,5 tuntia. Tämä oli tällä lailla mitaten pisimpiä tekemiäni Lapin retkiä (esim. kesäkuun Bavttajohkan reissu oli 62,5 tuntia).

Mies varusteineen pysäkillä Lovikka Södra väg 395.


Jatkoin Ruotsin busseilla Karesuandoon, josta soitin taksin Suomeen. Nyt olen kirjoittanut tätä juttua 1,5 päivää Rantamökit-leirintäalueen mökissä (Rantamökit tarjoaa myös taksipalvelua).

Seuraavaksi siirryn Norjaan, jossa melon muutamia reittejä. Siihen asti hei.

2 Responses to Melontaretki Ruotsin Rostojoelle (Rostoeatnu) 28.6.–5.7.2022 – sisältäen tarinan, kuinka kanootti irtosi koskeen ja uin sen kiinni

  1. Korpi-Jaakko says:

    Kiitos kun jaksat edelleen jakaa täsmällisiä reissukerromuksia! Rostojoki vaikuttaa koskuorientoituneelle packraftaajallekin varsin mielenkiintoiselta!

    Ilmeisesti kanootin karkauspaikka (tai siis kiinniottopaikka) oli sellainen, että oli turvallista yrittää kahlata ja ponnistaa pohjasta kanoottiin? Itse koetan aina painottaa, että takaisin packraftiin mennessä ei kannata laittaa jalkoja pohjaan kiinnijäämisriskin takia.

    Oltiin muuten samassa junassa, mutta ei valitettavasti tavattu, vaikka aikaa olisi ollut. 😀 Me olimme myös matkalla Rovaniemelle, josta jatkettiin kaverin kyydillä Reisadaleniin. Tehtiin ympyräreitti Saraelv – Somasjärvi – Valtijoki – Poroeno (3km Pirunportin alapuolelle) – Saitejavri – Nieidonjohka – Njallajohka – Reisaelv – Saraelv. 11 vuotta suunniteltu reissu tuli vihdoin tehtyä. Reisan yläosat eiväy vaikuttaneet oikein kumikanootille sopivilta, mutta packraftilla oli lystiä kun joki ei ollut enää tulvassa. (Arvioisin koskien olleen pääosin 3-luokan creek-ryyppisiä koskia.)

    • Kiitos kommentista Korpi-Jaakko — mukava kuulla pitkästä aikaa!

      Kanootin kanssa uiminen… tietysti tiedän kuinka koskessa uidaan, mutta Rostojoella kyseessä oli pakkotilanne, jossa prioriteetti oli saada kanootti kiinni, eikä uida oikein ja riskeerata, että kanootti karkaa. Kun uin ”väärin” pää edellä vatsallaan, koko ajan odottelin mahdollisia iskuja jalkoihin, joita ei kuitenkaan tullut (vettä oli tarpeeksi).

      Joo, Njallajohkan meloin 2018 (siitä olen kertonut Reisaelva-tarinassa) ja kuvauksesi ”3-luokan creek-ryyppisiä koskia” osuu kohdalleen. Njallajohkalla oli liiaksi vaaran tuntua minulle, mutta kyllä senkin alas menin. Rostojoki on selvästi isovetisempi kuin Njallajohka ja kokonaisuudessaan helpompi meloa turvallisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: