Seikkailu Tuusulan Palojoella 29.-30.3.2019

Kevättulvien aikaan on hyvä kokeilla pienempien jokien melontaa. Sellainen on Palojoki Tuusulassa, jonne saavuin illansuussa perjantaina 29.3.2019. Pienet joet voivat yllättää – positiivisesti ja negatiivisesti.

Kuvassa hurjan kaunis U-mutka [karttalinkki]. (Isompi kuva tässä.)

Aloitetaan alusta.

Perjantai 29.3.2019. Saavuin Palojoelle taksilla 2 tuntia ennen auringonlaskua. Rakensin kumikanootin täyteen iskuun ja asetin jokeen [karttalinkki].

Lähtöpaikka Siippoon kylän lähellä valikoitui sen perusteella, että olen 17 vuotta sitten melonut Palojoen yläosan kaverin kanssa Jäniksenlinnasta tähän. Se melonta jäi mieleen seikkailuna:

• Eteenpäin meno oli osin vaivalloista puurtamista kaatuneiden puiden yli ja pusikoiden läpi metsässä sekä syrjäkylien takapihoilla.
• Erästä kosken varteen hylättyä taloa ohittaessa 2 paikallismiestä tuli juttelemaan. Toinen kysyi ollaanko nähty sellaista elokuvaa kuin Syvä joki. On tuttu, vastasin. Me ollaan ne miehet, sanoi kysyjä.
• Vantaanjokea ei sillä retkellä saavutettu, vaikka oltiin liikkeessä 8 tuntia. Tilattiin illansuussa hakija paikalle samaan kohtaan, jossa kanoottini oli nyt.

Joki oli osittain jäässä. Meloin ensimmäiset mutkat ja nousin kuvaamaan.

Kaunista. Palojoki on kartalla yhtä sykkyrää. Pieni meanderoiva joki. U-mutkia on yhtenään. Otin tavoitteeksi etsiä ja kuvata kauneimman U-mutkan.

500 metrin jälkeen joki oli täysin jäässä. Nostin kanootin lumelle.

Yksi jääpato ei haittaa. Vedän kanootin ohi ja jatkan melontaa.

Näin ajattelin ja laskin jäiden jälkeen kanootin veteen. Joen keskellä oli jäätä. Etenin joen vasenta puolta. Este.

Nosto puun yli.

Katsoin parhaaksi vaihtaa joen oikealle puolelle. Työnsin melalla kanootin joen keskellä olevan jään päälle. Konttasin kanoottiin.

Nytkis nytkis. Hetkun ketkun.

Turvallisin tekniikka ylittää tasainen jää on levittää jalat kanootin molemmille puolille ja työntää kanoottia jalkojen välissä eteenpäin sentti sentiltä. Jos jää pettää, putoan takaisin kanoottiin.

Joen oikea laita. Meloin 40 metriä. Nostin kanootin lumelle. Vedin metsässä 70 metriä. Laskin kanootin veteen. Meloin 30 metriä.

Alkoi tulla rutiinia. Jäälautat ylitetään ottamalla vauhtia. Kanootti nousee jään päälle ja jos alla on kahden jäälautan sauma, se sauma painuu osin veden alle ja siinä voi edetä. Hitaasti.

Alkoi tulla hiki. Liikaa jäätä. Puumela voi hajota. Nostin kanootin rantaan. Vedin kanoottia 100 metriä metsässä. Näyttää taas hyvältä.

Meloin 25 metriä.

Nostin kanootin metsään.

Vedin kanoottia 100 metriä metsässä.

Epätoivo.

Tunti kulunut. Olin edennyt vasta kilometrin. Hirveä hiki.

Katsoin kännykästä karttaa. Kohta tulee pelto.

Pääsin pellolle.

Ymmärsin jotain:

• Vantaanjoki oli viikko sitten jäistä vapaa. Palojoki ei vieläkään.
• Meanderit syntyvät tasangolla virtaavaan jokeen. Palojoessa on meandereita, siispä Palojoen kaato on hyvin pieni, vesi virtaa hitaasti. Hidas virtaus ei jäälauttoja hajota.
• Aurinko ei paista metsään. Kun Palojoki juoksee metsässä, siellä on eniten jäätä.
• Kun Palojoki juoksee pellolla, siinä on vähemmän jäätä.
• Tässä kohdassa Palojoen pohjoispuoli on peltoa. Eteläpuoli on metsää.
• Eli kun tulee U-mutka metsään päin, siellä on jäätä. Sinne ei kannata meloa vaan oikaista pellolla olevan lumen yli U suoraksi.

Heureka. Uusi tapa kuljettaa kanoottia lumella. Työntö. Kelkka. Toimii.

Työnsin kanoottia kelkkana lumella. Meloin taas vähän. Uusi U-mutka metsän suuntaan, nostin kanootin vedestä ylös, työnsin kanoottia lumella. Ja niin edelleen.

Aurinko oli laskenut aikoja sitten, kun päätin, että täytyy pysähtyä. Teltta pellon laitaan. Päivän saldo 2,5 kilometriä. Kaunis ilta [karttalinkki].

Lauantai 30.3.2019.

Joen reunat olivat aamulla jäässä. Kuvamanipulaatiokokeilu.

Jatkoin melontaa ja kelkan työntelyä. Pieni röttelö. Huomaa mela. Valmis seuraavaan työntöön.

Jäät melkein loppuivat, kun Palojoen molemmille puolille saatiin pelto. Jos jäitä oli, vauhdilla jäiden päälle ja hetkun ketkun.

Vesi oli korkealla. Meloin usean U-mutkan läpi, sillä vesi tulvi U:n keskeltä yli.

Pusikot eivät haitanneet. Keskellä jokea oli aina reitti.

Sitten tämä mahtava U-mutka [karttalinkki]. (Isompi kuva tässä.)

Tätä hain ja sain. Vau.

Mikä tahansa U-mutka ei ole hyvä. Itse asiassa vain harva on. Useimmiten U-mutkan ulkoreunassa on joen syövyttämä korkeampi penger. Silloin ei saada yhtä hyvää U-kuvaa.

Lopulta saavuin Palojoen ja Vantaanjoen risteykseen.

Tässä samassa paikassa olin ollut 6 päivää sitten tasan yhtä korkealla vedellä, mutta eri kanootilla.

Olin melonut Palojokea 7,5 kilometriä. Hyvästi Palojoki.

Kartta. Palojoki on pieni nysä Vantaanjoen kyljessä. (Tosin oikeasti 3 kertaa pitempi kuin mitä nyt meloin.)

Kun viime viikonloppuna meloin koko Vantaanjoen (Riihimäeltä Vanhankaupunginkoskelle), päätin tälläkin kertaa lopettaa retken merelle (yhteensä 47 km).

Sain Vantaankoskelta kyytiin etumelojaksi Minnan, jonka kanssa laskimme Vantaanjoen kosket. Tämän filmin Ruutinkosken laskusta kuvasi rannalta Irma Matinlauri [karttalinkki].

Kevättulvat yhä jatkuvat.

Pienet joet ovat hankalia mutta niissä on seikkailun maku.