Nautinnollista puromelontaa, Kirkkonummen Myllykylänjoki 6.4.2019

Kun 2 vuotta sitten julkaisin Pääkaupunkiseudun jokireittioppaan (15 jokea), minulle huomautettiin, että yksi puuttuu: Myllykylänjoki–Tolsanjoki Kirkkonummen Humaljärveltä merelle.

Sinne siis. Uusi puro on aina seikkailu. Kuvassa aamu valkenee Myllykylänjoella [karttalinkki]. (Isompi kuva tässä.)

Aloitetaan alusta.

Saavuin Humaljärvelle linja-autolla perjantaina 5.4.2019. Humaljärvi oli jäässä, mutta puron suu avoin. Pumppasin kanootin täyteen iskuun [karttalinkki].

Puron edessä on pato mutta järven pinta niin korkealla, että vesi lorisi patoaukosta 10 cm paksuna patjana.

Paikallinen vanhempi opettajapariskunta katseli touhujani (kuvassa). Mies kysyi kaikenlaista – minä valotin harrastetta. Lopuksi mies kysyi ikääni ja kun kuuli sen, virkkoi, että kun olen kuitenkin näin vanha, hän ei aio antaa minulle ohjeita – osaan kuulemma olla varovainen!

Laskin patoaukosta puroon. Seuraavaksi Volsintien alitus.

Maanmittauslaitoksen kartta antaa joelle 5 nimeä: Ingelsån–Kvarnbyån–Tollsån–Hilabäckån–Estbyån. Käytän artikkelissa muotoa Myllykylänjoki (Kvarnbyån), koska sen varrella yövyin.

Nousin 100 metrin jälkeen rantaan kuvaamaan – tuolta olen tullut.

Purossa oli kaisloja, mutta ne olivat tulvan voimasta lakoontuneet.

Vesi oli piripinnassa. Kesällä tästä voisi vaikka harpata yli.

Koivukäytävä. Ei yhtään kaatunutta puuta. Huikea auringonvalo. Voiko paremmin olla?

Vihreää ja mustaa. Saavuin puroristeykseen, jonka värikontrasti on upea [karttalinkki].

Molemmat vedet ovat omalla tavallaan kirkkaita. Takaa tulee Korsobäcken, siis Meikon alueen suoperäisen tummat vedet. Ingelsån ja Korsobäcken jatkavat yhteistä juoksuaan nimellä Kvarnbyån, Myllykylänjoki.

Seuraavassa metsässä oli pari puiden ylitystä ja alitusta – ei haitaksi asti.

Sitä paitsi minulla ei ollut kiire. Oikealla rannalla edelläni pomppi kymmenkunta valkohäntäpeuraa. Meloin hitaasti. Tarkkailimme toisiamme. Mitään valokuvaa en peuroista saanut, sillä pelokkaina ne karkasivat kauemmas joka kerran liian varhain.

Jälleen pellolla.

Ragvaldsin tilan pellolla oli esteitä, sillä purossa kasvoi pajua. Pujottelin pajuvarsien välistä ja kun tiheiköt tiivistyivät, nostin kanootin penkalle ja raahasin tiheikköjen ohi.

Aurinko laski. Saa riittää. Olin edennyt koko illan rauhallisesti. Söin iltapalan. Alkoi hämärtää. Pystytin teltan. Niin mainio ilta. Töyhtöhyypät sinkoilivat ja kiekuivat omia videopelimäisiä ääniään. Hyvää yötä [karttalinkki].

Lauantai 6.4.2019.

Heräsin pakkaseen klo 5:15. Aamiaisen jälkeen lämmittelin raahamalla kanootin muutaman pajukon ohi, kunnes vesi oli vapaa [karttalinkki]. (Isompi kuva tässä.)

Esteitä hyvin vähän. Kuka lienee joen viime vuonna raivannut?

Saavuin alueelle, jonka vasemmalla rannalla oli talojen pihoja. Niin varhain olin liikkeellä, etten ketään tavannut.

Reitin ainoa laskettava koski. Mutka mutta helppo.

Tien alitus.

Patoallas.

Nostin kanootin patoaltaan reunalle.

Padon jälkeen joki putoaa koskena 10 metriä 150 metrin matkalla. Kyseessä on luonnonsuojelualue [karttalinkki].

Raahasin kanootin kosken ohi vasemmalta puolelta, noin 200 metriä. Saavutin joen parhaat mutkat.

U-mutkan jälkeen S.

Junaradan ali.

Teollisuushallien takapihoilla puikkelehtien.

Hangon moottoritien (Jorvaksentien) ali.

Kävelyteiden ja ramppien ali [karttalinkki].

Kirkkonummen keskustasta tulevaa toista puroa katsellen.

Eivät nuo urbaanit maisemat tämän melonnan huippukohtia olleet. Mutta joki virtaa. Pian olin taas pellolla (jossa kurkia), sitten metsässä.

Tähän asti siltojen alta mahtui hyvin. Tästä ei.

Nostin kanootin yli. Joen nimeksi muuttuu Tollsån, Tolsanjoki.

Vesiväylä levenee äkkiä märäksi suoksi – luhdaksi –, jonka pääpuulaji on koivu. Tänne ei pääse muuten kuin kanootilla. Aivan mahtavia heijastuksia [karttalinkki].

Outoa. Kun valokuvan kääntää nurinpäin, se on vielä parempi. (Isompi kuva tässä.)

Lisää kaunista luhtaa.

Nurin – oikein.

Hiusjäätä.

Kun luhtasuo loppuu, saavutaan jälleen pellolle.

Päätin melonnan Eestinkyläntielle klo 9:30 [karttalinkki].

Pitemmälle ei ollut tarvetta meloa. Tästä eteenpäin olen joskus melonut – eikä joen loppuosa tarjoa samaa vaihtelun viehätystä kuin tähän asti.

Kartta. Myllykylänjoki–Tolsanjoki on 11 kilometriä pitkä.

Eestinkyläntien sillan jälkeen joki vaihtaa nimeä ja laskee mereen Eestinkylänjokena.

Mainitsin alussa Pääkaupunkiseudun jokireittioppaan, jossa laitoin paremmuusjärjestykseen 15 jokea.
JOS Myllykylänjoki–Tolsanjoki olisi luettelossa mukana, nostaisin sen sijalle 6. heti Brobackanjoen–Mankinjoen jälkeen.

Kevättulvat yhä jatkuvat. Pienempien jokien paras aika on nyt.