Jättiläisjumppapallo Kevon kanjonissa 10.–13.9.2024

Päivittäisiin tapahtumiin.

Tiistai 10.9.2024 – kohti Kevon kanjonia

Kaksi erilaista Paistunturin syysvaellusta:

• Tsuokkajoen reissu 7.–9.9.2024 alkoi Utsjoen kahlauksella eikä poluttomassa maastossa nähty ketään.
• Kuin toista maata on Kevon reitti – jo alussa Sulaojan parkkipaikalla on 45 autoa [karttalinkki].

Eikä jokien yli tarvitse kahlata (paitsi mitä nyt myöhemmin…).

Eikä Kevon reitti totisesti ole poluton.

Luomusjärvien kannaksella kulkee 3 polkua: harjureitti vaeltajalle – reunapolut mönkijälle ja maastokelpoiselle autolle (isompi kuva tässä).

Tosiaan, mukana on jättiläisjumppapallo. Ateriatauolla kytken pallon puuhun, niin sitä ei tuuli vie.

Ruktajärven autiotuvalla olimme jo kello 15 [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Neljä päivää aikaa kävellä 63 kilometrin reitti. Ei ollut kiire jatkaa pitemmälle (isompi kuva tässä).

Ennen dronekuvia ottamista kiersin aluetta ja juttelin ihmisille: Hei aion ottaa dronekuvia ja se on vähän äänekästä. En kuvaa sinua, vaan meidän telttaryhmää, toivottavasti se käy? Kaikille kävi.

Kävelyä 11,5 km.

Keskiviikko 11.9.2024 – huippunähtävyydet Kevonseinä ja Fiellunputous

Riitta kello 1 yöllä: Herää, täällä on hienot revontulet.

Astuin ulos. Kyllä, erityiset revontulet. Ei taivaanlaajuista väriseinää, vaan liikkuvia lonkeroita. Pihalla seisoi muitakin. Hiljaista puheensorinaa. Lisää ihmisiä nousi teltoista. Yhtä aikaa yksityinen ja jaettu kokemus. Katselin liki puoli tuntia. En valokuvannut.

Aamu. Lähtö polulle. Aamukastetta. Hiekka tarttuu palloon.

Miksi tulin tänne palloa kuraamaan? Olenko ääliö?

Polun sivussa ei saa kulkea. Liikkua saa vain merkityllä poluilla, niin sanoo Kevon luonnonpuiston laki.

Puoli tuntia kuluu. Päivän lämpö taltuttaa aamukasteen. Pallo siistiytyy. Mieli kohenee.

Kolmen kilometrin jälkeen saavuimme vanhalle Geavvogeašláttun telttapaikalle. ”Vanhalle” siksi, että harvoin käytettyjä leiripaikkoja on poistettu käytöstä. Enää tässä ei saa leiriytyä [karttalinkki].

Polku nousee tunturipaljakkaan.

Ylös.

Katse sivulle.

Joku voi ajatella: käyn huiputtamassa tuon tunturin! Näin ei voi tehdä, sillä Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöt ovat:

• Liikkuminen sallittu vain merkityillä reiteillä.
• Tulenteko ja leiriytyminen sallittu vain niille erikseen osoitetuilla paikoilla.
• Eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen, kivien ja maa-ainesten ottaminen sekä kasvien tai niiden osien ottaminen on kielletty.

Niinpä vain kävellään polkua pitkin, kuten alla olevassa kuvassa siirtolohkareen ohi.

Lounaan valmistimme Suohpášájan telttapaikalla, josta noin kilometrin päässä Kevon kanjoni halkeaa kulkijan eteen. Kevonseinä. Reitin komein maisema on tässä [karttalinkki].

Tässä sopii tunnelmoida (isompi kuva tässä).

Hetken jos toisen (isompi kuva tässä).

Yhteiskuva (isompi kuva tässä).

Sama paikka 6.7.2014, kun vierailin tässä viimeksi.

Väliyhteenveto:

• Kevonseinän maisema on mahtava.
• Auringonvalo rikastaisi maisemaa – mutta nyt ei aurinko paista.
• Kanjonin puut eivät ole keltaiset vaan kuivuuden takia lähinnä ruskeat.

Parempaakin syksyinen kanjoni voisi katsojalle tarjota. Kiitollisena otetaan silti vastaan se, mitä saatiin.

Tai pikemmin näin: Kiitollinen osasin olla vasta, kun kuvaus oli ohi. Sitä ennen sisälläni vallitsi pallon karkaamisen kauhu. Esim. kanjonin pohjalle vierinyttä palloa ei saa hakea – se olisi luonnonpuiston ”kulje vain polkua pitkin”-säännön rikkomus. Pallon karkaamisen seuraus olisi siten ikuinen häpeä, jonka alaiseksi en missään tapauksessa halunnut joutua.

Eteenpäin (kuva Riitta Hjelt).

Polku jatkuu vielä seuraavat 200 metriä Kevonseinän laidalla.

Ei millään malttaisi lähteä.

Mutta lähdettävä on. Taakse kun katsoo, rotko ammottaa seuraavien kulkijoiden taustalla (isompi kuva tässä).

Toisinaan portaat alas (kuva Riitta Hjelt).

Puro.

Ja takaisin ylös. Puiden keskellä kulkee kivinen polku.

Edelleen ylätunturiin (kuva Riitta Hjelt).

Kulkijoita on mahdollista nähdä kilometrien päähän (isompi kuva tässä).

Alkaa laskeutuminen Kevon reitin toiselle supernähtävyydelle: Fiellunputous (isompi kuva tässä).

Putouksen alla on leiripaikka, Fiellogahjohka, joka on osapuilleen 63 kilometriä pitkän polun keskellä – yhtä kaukana molemmista päistä.

Maasto on kivistä, joten teltat pystytetään lavereille (tässä 2 telttaa tiiviisti samalle laverille). Kuva näyttää siltä, ettei siellä muita telttoja ole, mutta on siellä noin 30 telttaa puolen hehtaarin alueelle ripoteltuina (isompi kuva tässä).

Fiellunputous [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kuva 2 (isompi kuva tässä).

Kuva 3 (isompi kuva tässä).

Kuva 4 (isompi kuva tässä).

Kuva 5 (isompi kuva tässä).

Suomen toiseksi komein vesiputous – ainakin jos uskomme Suomen vesiputoukset -websivuston Top 10 -luetteloa.

Illan tullen jutustelimme muiden ihmisten kanssa. Kun matkaa tehdään samalla rytmillä, samat ihmiset kohtaa useampana päivänä. Vähän kuin naapureita: aiemmin katkennutta juttua on helppo jatkaa, kun piha on yhteinen.

Kävelyä 19 km.

Torstai 12.9.2024 – Kevojoen kahlauksia

Uusi aamu. Kapeat portaat johtavat ylätunturiin. (Jos puu on liian lähellä, on pallo vieritettävä kaiteen päällä yli.)

Ylhäällä. Pallon ja merkkipylvään sointuvat värit (isompi kuva tässä).

Kolmen miehen lepohetki (isompi kuva tässä).

Risteys. Jotkut kääntyvät Guivi-tunturille, toiset jatkavat Kevon kanjonia pitkin [karttalinkki].

Me jatkamme kanjonia pitkin.

Kanjonin pohja näkyy 5 kilometriä eteenpäin (kuva Riitta Hjelt).

Kanjonin muoto 10 kilometriä eteenpäin (isompi kuva tässä).

Ja sinne olemme menossa.

Hieman maaruskaa.

Laskeudumme alas.

Pitkästä aikaa Kevojoki (isompi kuva tässä).

Sama paikka, hieman erilainen asettelu (kuva Riitta Hjelt).

Laskeudumme jyrkkää polkua.

Roajášjávrin telttapaikalla lounastamme [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kuva maan pinnalta samaan suuntaan (isompi kuva tässä).

Auringon paiste kohentaa puiden keltaisia lehtiä (isompi kuva tässä).

Jatketaan. Jostain syystä vasta nyt havaitsen puissa olevien reittimerkkien sopivan juuri tähän retkeen.

Kevojoen ensimmäinen ylitys [karttalinkki].

Siltaa ei ole. Kengät on parasta riisua ja laittaa jalkaan vaikkapa crocsit. Vettä polviin asti. Kahlaaja tukeutuu narusta roikkuvaan renkaaseen (kuva Riitta Hjelt).

Jännitti etukäteen, kuinka tuon pallon yli? Kahlasin ensin repun kanssa nähdäkseni syvyydet ja sivuaskelten pelivarat. Palasin palloa hakemaan. Vedessä ei ole pitoa. Pallo pyörii esteettä. Virta ei palloa vie, mutta tuuli voi viedä. Paras on pitää pallo lähituntumassa, kainalon alla. Hyvin meni.

Ylityspaikan molemmin puolin on penkki, jossa sitoa kengät takaisin jalkaan – tai jossa odottaa pallonhakijaa.

Miksi patikoijat ohjataan 1,5 kilometrin ajaksi Kevojoen itäpuolelle?

Kenties syy on länsipuolinen Kamajoki, jonka ylitys olisi haastava – siksi polku ei kulje sieltä? (Isompi kuva tässä.)

Joka tapauksessa joen länsipuolelle palataan pian [karttalinkki].

Riitalta ylitys sujuu pelkillä sauvoilla.

Minä käytän ainoaa sauvaa pallon paikalla pysymisen varmistukseen. Siksi tarvitsen myös renkaan.

Jälleen nousemme tunturiin. Jäimme yöksi Gamajohsuohpášájan telttapaikalle [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kivistä maastoa. Nämä dronekuvat otin pian saavuttuamme. Illan tullen alueelle kertyi noin 15 telttaa (isompi kuva tässä).

Kävelyä 15 km. (Enemmänkin olisi voinut kävellä, muttei tarvinnut.)

Perjantai 13.9.2024 – kävely kanjonista pois

Taakse jäi leiri, kun aamulla nousimme polkua ylös (isompi kuva tässä).

Polku kulkee jälleen ylätunturissa, tällä kertaa myös rakkakivikossa (isompi kuva tässä).

Välillä näkymiä alemmas. Kosteissa kuruissa keltaiset puut kylpevät (isompi kuva tässä).

Lähestymme polun jyrkintä osaa, joka minua oli reitin alusta lähtien hirvittänyt (kuva Riitta Hjelt).

Kapeat jyrkät portaat [karttalinkki]. Hallitsenko pallon?

Ratkaisu: Kuljin portaat takaperin. Pidin palloa edessäni – eli portaissa itseäni ylempänä. (Kuvaa ei ole.)

Extra-jyrkät portaat: eri askeleet oikealle ja vasemmalle jalalle.

Hyvin meni. Alhaalla on Njaggaljávrin telttapaikka [karttalinkki]. Kuva ylävirtaan (isompi kuva tässä).

Njaggaljávrin telttapaikalla vain käväisimme. Jatkoimme ylös seinämäpolkua, josta muut patikoijat olivat minua varoittaneet.

Palloa käsien päällä pidellen ja naruissa lepuuttaen tämäkin kohta meni hyvin.

Saavuimme Kevojoen kolmanteen ylityskohtaan, jonka jälkeen polku kulkee loppuun saakka joen itäpuolella. Tuttu juttu. Tällä kertaa ylityksestä ei ollut tarvetta ottaa valokuvia.

Kevojoen viimeisen ylityksen jälkeen polku jatkuu pitkään helppona tasaisena metsäpolkuna.

.. kunnes nousee taas ylös.

Viimeinen hieno maisema esittelee Buvrrasjavrin. Tämäkin vesi on osa Kevojokea [karttalinkki].

Sen jälkeen erilaisia rinnepolkuja sekä pitkospuita soiden yli (kuva Riittä Hjelt).

Tapasimme päivittäin useita vaeltajia, joskaan näissä valokuvissa heitä ei näy. Useimmat tutuksi tulleet patikoijat jäivät viimeiseksi yöksi Silkeájan telttapaikalle [karttalinkki].

Me jatkoimme luonnonpuistosta ulos.

Kun luonnonpuisto on takana, nyt on sallittua vierittää pallo polulta pois vaikkapa kelon viereen.

Viimeisen yön leiripaikaksi valitsimme Kenesjärven portaiden yläpuolisen tasanteen [karttalinkki].

Kävelyä 20 km.

Yhteenveto

63 kilometrin mittainen Kevon reitti on keskeinen suomalainen vaelluspolku. Huippuhieno, muttei ihan helppo.

• Mäet ja portaat ovat jyrkkiä sekä polut poikkeuksellisen kivisiä.
• Kevojoen ylitykset vaativat oikeaa valmistautumista ja asennetta.

Jos nämä asiat ovat kunnossa, niin mars matkaan. Meninhän sen minäkin jättipallon kanssa.

Tietysti muut vaeltajat kysyivät pallosta. Miksi kuljetan sitä? En pahastunut kysymyksistä, vaan sanoin lyhyesti, että pallo on harrastus.

Aiempina vuosina olen ulkoiluttanut palloa harvaan kuljetuilla alueilla (Kaldoaivi, Hammastunturi) sekä toisinaan vilkkaammilla poluilla (Hetta-Pallas, UKK-puisto, Lemmenjoki), jolloin olen avannut miksi-kysymystä enemmän. Tämä kuudes vuosi oli erilainen – ensimmäinen, kun tein vaelluksen toisen pätevän vaeltajan kanssa. Kahden patikoijan kimppa näkyy muille kuplana, jota ei henno rikkoa. Kuplaa kunnioitetaan, myös palloa kuplan sisällä niin, että keskustelut lyhenevät.

Kevon reitti on kartalla Paistunturin aluetta.

Tarkempi reitti, jossa valkoiset pallot ilmaisevat lähtöä, maalia sekä käyttämiämme telttapaikkoja. (Oikealla alhaalla näkyy aiempi Tsuokkajoen patikoinnin reitti. Keltaiset reitit ovat melontaretkiä Kaamasjoella, Tsuokkajoella ja Utsjoella.)

Patikointien kokonaispituudet sivulenkkeineen olivat Tsuokkajoki 52,5 km + Kevon reitti 65,5 km = 118 km.

Kiitän Riittaa hyvästä retkikumppanuudesta.

Tämä oli vuoden 2024 viimeinen Lapin reissu. Seuraava retki kesäkuussa 2025.