Vantaanjoki päästä päähän 2020 koronan varjossa

Vantaanjoki päästä päähän on jokakeväinen tulvamelontaretki, jonne kutsun mukaan muita melojia. Tällä kertaa (21.–22.3.2020) sain meloa yksin, koska kaksi asiaa: kylmä sää ja Suomeen levinnyt koronavirusepidemia.

Kuvituskuvana Vantaanjoen alkukevään kaunista peltomaisemaa.

Muistiin tapahtumia ennen retkeä.

Ma 9.3.2020 luon Facebook-tapahtuman: koska tulva on aikaisessa, Vantaanjoki melotaan jo viikonloppuna 21.–22.3.2020. Kahdeksan ihmistä kiinnostuu tulemaan mukaan vähintään toiseksi päiväksi. Tiedän, ettei se ole tae mistään, sillä viime hetken peruuttajia aina on.

Ke 11.3.2020 Suomen koronavirustartuntakäyrät kääntyvät jyrkkään nousuun. Virus leviää lähikontaktissa pisaratartuntana, joten ihmisiä kehotetaan ottamaan fyysistä etäisyyttä toisiinsa, jotta virus voitetaan. Pakkaan toimistossa läppärin laukkuun. Päätän siirtyä tästedes etätöihin.

To 12.3.2020 Yhdysvaltojen presidentti Trump ilmoittaa lentokiellosta Eurooppaan. Suomessa hallitus kieltää yli 500 hengen tilaisuudet.

Su 15.3.2020 harrasteporukkamme (Suomen jumppapallogolfaajat) retkeilee Nuuksiossa 10 hengen voimin. Maasto on täynnä retkeilijöitä. Olemme melko huolettomia, sillä vaikka emme enää kättele toisiamme, koskettelemme toisinaan toistemme jumppapalloja.

Ma 16.3.2020 Euroopan Unioni ilmoittaa sulkevansa ulkorajat. Suomessa hallitus tekee saman Suomen rajoille. Ilmoitan Facebookissa, että pienehkön tulvan takia lyhennämme Vantaanjoen retkeä: lähtö on Hyvinkäältä, ei Riihimäeltä.

Ti 17.3.2020 Suomi sulkee koulut ja rajoittaa ihmisten kokontumista max 10 henkeen. Viimeistään nyt Suoman konttori-ihmiset siirtyvät etätöihin.

To 19.3.2020 on selvää, että saan meloa Vantaanjoen yksin. Kylmä sää ja korona ovat karkottaneet melontakaverit.

Lauantai 21.3.2020

Lähden liikkeelle kotoani Espoon Kivenlahdesta. Avaan oven kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Kannan kanoottikärryn portaita alas koskettamatta kaiteita ja seiniä (säilytän kumikanootteja kotona, hissiä ei ole). Ulko-oven avattuani desinfioin paljaat kädet käsidesillä. Vedän kanoottikärryn pysäkille.

Koronavirusepidemian takia julkista liikennettä on harvennettu, sillä matkustajia ei juuri ole. Ensimmäinen bussi ei tule. Toinen tulee.

  • Paikallisbussissa 146 on 4 matkustajaa (perille tullessa 7).
  • Metrovaunussa on 11 matkustajaa (perille tullessa 16).
  • Pitkän matkan linja-autossa on 8 matkustajaa (kun jään pois Hyvinkäällä Kytäjäntien liittymässä, matkustajia on 11).

Kaikissa tapauksissa kuljetuskapasitetista on käytössä 10–20 %. En kosketa paljailla käsilläni yhtäkään kaidetta tai penkkiä, en edes nojaa takin hihoilla bussiterminaalin tuolin käsinojiin. En sivele naamaani (virus menee sisään mm. silmien ja nenän kautta). Kukaan ei yski tai aivastele. Kukaan ei koske minuun tai kanoottikärryyn, jossa rullalle kääritty kumikanootti kulkee. Kun pitkän matkan bussin kuljettaja avaa tavarasäilön hansikkaat kädessä, sanon hänelle, että kiitos, otan nämä tavarat täältä itse, ei tarvitse auttaa, koska korona.

Tällaisia asioita ryhtyy tarkkailemaan, kun maassa on koronavirusepidemia. Tämä on kaikille selvää tässä ajassa, mutta jos joku lukee tätä blogiartikkelia vuonna 2030, se on eksotiikkaa.

Vedän kanootin Kytäjäntietä pitkin Vantaanjoelle ja täytän kanootin. Olen valmis lähtöön [karttalinkki].

Jos lähtö olisi ollut Riihimäeltä, matkaa tulisi 93 km. Kytäjäntien sillalta matkaa merelle on 76 km.

Melonnassa ei ole ulkoisesti mitään tavallista poikkeavaa. Kaatunut puu.

Noustaan maihin ja autetaan kanootti yli.

Tämäkin kuusi kaatuu jonakin vuonna.

Hyvinkään kesäteatterin lava on ollut jokavuotinen hauska kuvauskohde. Hauska siksi, että katsomo on eri puolella kuin lava – esitystä katsotaan Vantaanjoen yli. Muttei katsota enää. Lava on purettu. On kuitenkin yhä kävelysilta.

Lähdin liikkeelle pienessä pakkasessa (-1 astetta). Nyt sataa lunta.

Ei kauan. Taivas jo sinertää.

Soma taloryhmä.

Aurinko paistaa. Lounaspaikkani 10 kilometrin kohdalla.

Oikealla karkuun päässyt ponttoonilaituri, joka piti sohaista melalla kauemmas, jotta pääsin nytkyttämään kanootin vasemmalla olevan rungon yli.

Nämä ovat perusesteitä. Esteitä oli 1–2 kilometrin välein eivätkä ne juuri hidasta matkantekoa. Vantaanjoen melonta on aina hauska seikkailu. Virta auttaa joka tapauksessa, joten melonta on leppoisaa, kunhan ei palele.

Tämä laulujoutsenpari esiintyi minulle usein. Tai kenties oli monta paria? Näin kerrallaan vain yhden.

Toinenkin lumikuuro.

Vantaanjoki on kelpo kevätjoki, sillä sen pääuomassa ei ole järviä eikä voimalapatoja. Kun tulvahuippu on ohi, joki on heti auki merelle asti. Vain kolme suurta koskea pitää matkalla ohittaa: Nukarinkoski, Myllykoski, Vantaankoski.

Nukarinkosken ohitus

Melottuani 17 km saavuin Nukarinkoskelle. Viritin kärryt kanootin alle köysien avulla. Kärräsin kanootin 1,2 km kosken ohi. Kävelyreitti on minulle niin umpituttu, etten ottanut valokuvia. Ehkä noin kuudestoista kerta, kun tätä ohitusta teen?

Mutta jotain outoa oli. Nukarinkosken urheilukentällä oli parkissa 15 autoa.

— Mikä tapahtuma täällä on?
— Ei täällä mitään ole, ihmiset ovat vain tulleet koskea katsomaan.

Väistelin tulvaturisteja ja pidin huolen, että kukaan ei kosketa kanoottia (koska korona).

Nukarinkosken jälkeen on 11,5 km pätkä kohti Myllykoskea. Sen hankalin paikka on ollut viimeiset 5 vuotta moniosainen puurykelmä, jonka voi meloa yli, kun tulva on Myllymäen mittapisteessa vähintään 50 m3/s. Tällä melonnalla virtaama oli 23 m3/s, joten kanootti piti vetää suman ohi maata pitkin.

Puusumassa oli tällä kertaa kaksi yksittäistä ohitettavaa kohtaa. Aiemmin on ollut peräkkäin kolme, joten pääsin helpolla.

Ilta-aurinko paistoi. Alkukevään peltomaisemat ovat kauniita.

Metsä pilkistää.

Krokotiili.

Pelto ja paljaat koivut.

Linnanojan laavu. Tässä yövytään, jos Vantaanjoen tulva on iso ja lähtö on tehty Riihimäeltä [karttalinkki].

Kuuset.

Ilta-auringon idylli.

Se siitä. Koska lauantain melontamatka oli vain 30 km, saavuin Myllykosken yläpuoliselle laavulle hyvissä ajoin. Tässäkin on muutaman kerran yövytty.

Perillä Myllykosken niskalla.

Myllykosken ohitus

Myllykoskella oli paljon tulvaturisteja. Jälleen yritin kärrätä kanootin koskematta muihin ihmisiin (koska korona).

Myllykoskella on muutamassa kohdassa portaita, jossa kärryistä on haittaa. Kuljetustapaa on vaihdettava, kanootti käännettävä 180 astetta ja sitten vedettävä kärryt edellä siten, että kanootin kärrytön puoli liukuu portaita alas.

Olin aikeissa kääntää kanootin, kun portaisiin syntyi jonoa. Ihmiset eivät päässeet ohi. ”Voinko auttaa”, kysyi ystävällinen nuori mies. ”Auta nyt sitten, vaikka korona”, tokaisin ajatellen, että täytyy tämä tukos purkaa. Mies otti kanootista kiinni ja näpelöi sitä kantaessaan. Pääsimme eteenpäin ja kulkuväylä vapautui, mutta samalla käsitin, että teen jotain väärin.

Hemmetti. Minulla oli koko ajan käsidesi taskussa, mutten ollut ymmärtänyt tarjota sitä miehelle ennen kuin hän tarttui kanoottiin. Hän hipelöi kanoottia sen verran monipuolisesti, etten pysynyt perässä, enkä toisaalta halunnut tuhlata pientä käsidesipulloa koko kanootin desinfiointiin. Olkoon. (Jos joku lukee tätä vuonna 2030, hän pitänee minua megaluokan neurootikkona. Tällaisia olivat jotkut ihmiset maaliskuussa 2020.)

Myllykosken ohi kärräys on 400 metriä pitkä.

Molemmilla tulipaikoilla oli tulvaturisteja.

Tarkoitukseni oli yöpyä Myllykoskella, sillä melova työkaveri oli osoittanut kiinnostusta. Hänestä saisin huomiseksi itselleni etumelojan. Löysin välttävän telttapaikan joen länsipuolelta.

Sunnuntai 22.3.2020

Yöllä oli pakkasta -8 astetta. Varusteeni ovat hyvät. Kylmemmässäkin on yövytty.

Keskustelu aamulla puhelimessa työkaverin kanssa:

— Siitä melonnasta. Tää olis pitänyt kertoa jo eilen…
— Niin, tuletko?
— Anoppi on sairaalassa. Korkea äkillinen kuume. En tiedä onko koronaa.
— Kiitos tiedosta. Älä tule.

(Seuraavana päivänä soitin työkaverille. Työkaverin anopilla tosiaan oli korona. Saatu luultavasti apteekin jonossa seistessä.)

Jatkoin melontaa yksin. Pakkasta aluksi -3 astetta.

Päivän valikoidut esteet. Kaatuneisiin puihin jää kiinni kaikenlaista pienempää oksaa, roskaa ja kaislaa. Niistä pääsee yleensä läpi, kun tarpeeksi rytkyttää ja vetää itseään oksista eteenpäin.

Paksu haapa kaatunut joen yli. Kun ruohokenttä on jäässä, oli joutuisaa liu’uttaa kanootti ohi.

Joitakin Vantaanjoen maisemia olen kuvannut useasti kuten tämän kaksiaukkoisen sillan.

Tämä koivu pääsi valokuvaan ensi kertaa, mutta mikä tuo patti oikeastaan on?

Väänsikö joku koivun varren solmuun, kun se oli 30-senttinen taimi? Sen tarkistan ensi vuonna!

Palojoen keltaisempi vesi yhtyy Vantaanjokeen. Kiva paikka. Tässä pysähdyn joka vuosi.

Palojoen rannat jäässä.

Vesi laskenut jäätymisen jälkeen 10 cm.

Laskenut vesi tuo esille erilaisia ilmassa roikkuvia jään muotoja.

Raidallinen levy.

Kellot.

Hampaat (leukaluu).

Korvakorut.

Varmuusvälineet.

Haikara sillan alla.

Kuvasin myös puita.

Suuri yksinäinen.

Etäiset ystävät.

Kapellimestari (tämä tosin jo lauantaina).

Näin joutui matka Myllykoskelta kohti Vantaankoskea.

Königstedtin kartanon ohitus. Edessä oleva kivi on isolla tulvalla metrin verran veden alla.

Vantaankosken ohitus

Vantaankoski on joen pääuoman kolmas suuri koski, joka melojan on syytä ohittaa. Jälleen viritin kärryt kanootin alle ja totesin, että tulvaturisteja on paljon mutta on myös kalamiehiä. Olin varuillani. Kun apua tarjottiin ja samalla melkein tartuttiin kanoottiin, parkaisin: ”ei, älä koske kanoottiin, koska korona”. Uskoivat.

Vantaankosken ohituksen jälkeen laskin rutiinilla Helsingin ja Vantaan väliset kosket: Pitkäkoski, Niskalankoski, Ruutinkoski.

Huutelin Facebookissa väkeä kuvaamaan laskuani Ruutinkoskessa ja olin onnekas.

Nämä kaksi hienoa Ruutinkosken kuvaa on ottanut Simo Halkosaari [karttalinkki]. Kiitos kuvista!

Tyhensin kanootin Ruutinkoskesta roiskuneesta vedestä ja meloin viimeiset 8 km Vanhankaupunginkoskelle.

Perillä. Päivän matka 46 km ja kello 17:55. Lämpötila oli jälleen pakkasella, sillä roiskevesi jäätyi kanootin pintaan. Kenties -2 astetta.

Pakkasin kanootin kärryihin ja palasin kotiin vaalien julkisissa kulkuneuvoissa samanlaista tarkkuutta kuin joelle mennessäkin.

Lopuksi

Koronaviruksen aika vaatii meiltä ihmisiltä muutakin tarkkuutta kuin käsienpesua. Kun kaikenlainen sisäurheilu ja joukkueurheilu ovat pois laskuista (pisaratartunta levittää virusta), jäljelle jää ulkona liikkuminen ja suurempi etäisyys ihmisten välillä.

Mutta ulkonakin voi olla ruuhkaa. Olen edellä selvittänyt kenties liiankin tarkasti erilaisia kohtaamisia ihmisten kanssa ruuhkassa. Olin osin jopa töykeä. Se harmitti.

Seuraan toisella silmällä lintuharrastajien keskusteluita. Siellä ongelma on vielä ilmeisempi, sillä lintutornit keräävät porukkaa ja tornit ovat keskimäärin pieniä. Miten ilmoitat alhaalla halukkuuden nousta torniin, kun et tiedä kuinka paljon väkeä ylhäällä on? Miten huudat ylhäällä kiellon, että torni on täynnä? Millainen on kaikille reilu vuorojärjestelmä?

Tähän maailmantilanteeseen ei ole vielä syntynyt hyviä kohteliaisuussääntöjä, jotta voidaan yhtä aikaa harrastaa ja pitää etäisyyttä. Kenties sellaiset säännöt vielä luodaan, kunhan koronaviruksen aiheuttama eristäytyminen jatkuu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: