Myrskylänjoen–Koskenkylänjoen tulvaretki 20.-21.4.2018

Etelä-Suomen kevättulvat ovat ohi parissa viikossa, niinpä tuo aika kannattaa käyttää uusia jokia tutkien. Lähdin perjantaina 20.4.2018 suoraan töistä (bussilla pakattavan kanootin kanssa) kohti Myrskylää meloakseni pienen Myrskylänjoen ja sen perään Koskenkylänjoen, kunnes saapuisin merelle.

Kevättunnelmaa. Myrskylän Kirkkojärvi (taustalla) on jäässä, puupenkin jalat ovat veden alla [karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

PERJANTAI 20.4.2018. Tulva oli melojan kannalta merkittävä, sillä jo toinen silta (tie 167, Orimattilantie) ei tahtonut päästää alta.

Kitkuttelin läpi: kanoottiin selälleen, lippalakki pois päästä, nenä vasemmalle, kädet tierummun kattoon, siitä työntäen sentti sentiltä läpi. Hyvin terveellistä. (Koko ajan oli toki myös mahdollisuus peruuttaa takaisin.)

Meloin tunnin, kunnes oli pysähdyttävä ennen Koukjärvenkoskea [karttalinkki].

Tämän kosken hankaluus oli:

• Ei selkeää laskulinjaa. Kivet siellä täällä kierrettävä, siis pujoteltava ympäri.
• Vesi sameaa, läpinäkyvyys 3-5 cm. Veden alla on lisää kiviä, joita ei valokuvassa näy, mutta niiden sijainnin tajuaa, kun tarkkailee virtaa. Nekin pitää kiertää, sillä yli mennessä niihin jää kiinni, josta voi seurata kovassa virrassa jotain holtitonta.
• Alussa paras reitti on edetä oikeaa laitaa, kunnes oikealla on vanha myllyn raato, jota ei pidä koskettaa. Betoniraapaisu ei tee kumikanootille hyvää.

Alun olisin kenties selvittänyt, mutta kun koski jatkuu myllyn jälkeen samanlaisena, hahmotin näin:

• Myllyn jälkeen koskessa ei ole vähäisiäkään suvantokohtia. Kun on selvittänyt edellisen hankalan kohdan, seuraava on vastassa kanootin mitan päässä.
• Jos teen yhden virheen, en ehdi korjata virhettä (esim. kanootin väärää asentoa) ennen kuin olen jo seuraavassa hankalassa kohdassa. Virheet kumuloituvat nopeasti. Voin kaatua.

Näin päätin kantaa kanootin kosken ohi.

Myrskylänjoen varrella on kaikenlaista vähän räjähtänyttä. Lato ja autonrämä.

Oli myös pieniä virtapaikkoja, jotka eivät tuottaneet päänvaivaa. Suoraan läpi.

Vanhoja tyylikkäitä kivisiltoja ei ollut. Rautapalkit yli ja betonia päälle on Myrskylänjoen normaali.

Myrskylänjoen varrella on paljon peltoja. Näin korkealla vedellä niiden yli näkyy kauas, esim. vasemmalla pellolla 3 valkoista pistettä = 3 laulujoutsenta [karttalinkki]. Tähän kuvaan otin kuitenkin laajakulman ja noin 800 metsähanhea (jos joku tahtoo laskea, isompi kuva tässä).

Pelloilla oli myös näitä. Miksi valkohäntäpeurat valkoperäiset metsäkauriit eivät ole kuolleet sukupuuttoon?

Luulisi petojen seuraavan ja saalistavan valkohäntiä valkoperiä helposti pimeässä.

• Miksi mustaperäinen versio ei levinnyt populaatiossa? Sellainen voisi eksyttää ahmat ja sudet.
• Vai onko valkoperillä salainen ase? Kenties ne voivat paetessaan piilottaa valkeutensa (esim. juosta takaperin), jolloin valkea tupsu ei näy?

Minulle riitti 12 km melontaa. Yhdessä harvoista metsäkohdista nousin maastoon, söin ruokaa, pystytin teltan rumaan ja epätasaiseen maastoon. Yksi yö menee tässäkin.

LAUANTAI 21.4.2018. Yllä oleva kuva on lauantaiaamulta. Telttani näyttää surkealta, sillä yöllä satoi rankasti ja salamoi. Hyvä teltta se silti on.

Aamun ensimmäinen hankala 5 metriä pitkä koski on tässä.

Metrin pudotus, jossa isot kivet tekevät virrasta sekavan. Läpi voisi laskea, jos pystyisi 10 cm tarkkaan suoritukseen. En lähtenyt riskeeraamaan vaan kiersin.

Sen jälkeen Jaakkolan kylässä on oikein kelpo laavu ja puusee [karttalinkki].

Jaakkolan kylän laavu sijaitsee 17,5 km Myrskylänjoen alusta, mikä on vallan hyvä päivämatka, jos haluaisi yöpyä laavussa ja meloa tämän jokireitin kahtena kevyenä päivänä. Toisena päivänä voisi sitten lopettaa Liljendaliin (yhteensä 32 km) tai Kuuskoskelle (yhteensä 41 km).

Yön rankkasateen jälkeen joki virtasi pelloille ja muutti ne tulvajärviksi.

Edelleen siellä täällä meloin metsänkin läpi. Harvemmin silti.

Myrskylänjoen viimeinen silta. Tähän asti melottu 25 km.

Pian tuon jälkeen Myrskylänjoki yhtyi Koskenkylänjokeen [karttalinkki].

Koskenkylänjoessa tulee vastaan isompia koskia. Tämä on Kvarnforsen / Myllykoski [karttalinkki].

Paras lasku-uoma on tuossa, johon tukki on jäänyt kiinni. Se antoi viimeisen silauksen päätökselle kiertää tämäkin koski. Kierto tapahtui helposti koskisaaren kautta kanoottia ruohon päällä vetäen (100 metriä).

Koskisaaren toisella puolella oli toinen uoma, jossa myös koski. Sen loppu olisi ollut nippa nappa laskettavissa, mutta tämän vaillinaisen arvion tein vain kanootista katsellen, kun meloin ohi.

Koskenkylänjoessa ei ole paljon virikettä. Se virtaa peltomaisemassa kohti Liljendalin kylää, jota ennen tulee vastaan retken kaunein silta 32 km kohdalla [karttalinkki].

Heti Liljendalin sillan jälkeen vasemmalla on perinteinen retkipöytä evästelyyn, ken siihen tahtoo pysähtyä.

Meloin Sävträsketin luonnonsuojelualueen läpi. Täälläkin tuhat metsähanhea [karttalinkki].

Välillä metsää. Outoja taivutuksia koivuilla.

Seuraava merkittävä paikka on 41 km jälkeen Kuuskoski, jonka yläpuolella täytyy ymmärtää nousta kanootista ajoissa, ennen kuin joki alittaa kivisillan [karttalinkki].

Jos edellisissä koskissa sentään löysin katseella parhaan laskureitin kanootille (jonka sitten hylkäsin ja kiersin kosken), tässä en edes nähnyt mitään mahdollisuutta.

Kosken kierto oli jälleen helppo. Kanootti olalle ja kävelyä 150 metriä. Samalla katselin vieressä virtaavaa kalaporrasta. En nähnyt taimenia.

Koskenkylänjoen maisemat ovat hiukan yksitoikkoisia. Alla silti jotain mukavahkoa idylliä.

Jälleen hurja koski, Hammarforsen, jonka loppu on tällainen [karttalinkki].

Olin katsellut etukäteen Youtube-filmiä, jossa koskikajakit laskevat Hammarforsenia kahta eri väylää (filmissä 0:00–2:10). Filmi on oikein hyvä, sillä kosken luonne ilmenee siitä paremmin kuin valokuvasta. Kosken lopussa oleva metrin kynnys pitäisi laskea aivan oikeasta reunasta, mutta vaatisi jälleen kovin suurta tarkkuutta eikä sekään välttämättä riittäisi. Kannoin kanootin kosken ohi.

Äskeinen Youtube-filmi jatkuu 2:10 jälkeen Koskenkylänjoen viimeiseen koskeen, jota en myöskään lähtenyt laskemaan [karttalinkki].

Tämä on erilainen koski kuin aiemmat, sillä tässä ei erityistä tarkkuutta vaadita. Tuon voi laskea alas, kunhan kanootti ja laskutekniikka kestää suuria aaltoja ja roiskeita.

Noh, minulla ei kestä, joten lopetin melonnan Koskenkylän uimarannalle ennen tuota mereen johtavaa koskea.

Melontaa 47 kilometriä. Laitetaan muistiin, että vesitilanne tässä artikkelissa vastaa Koskenkylänjoen Niinikosken virtaamaa 31 m3/s. Paljon vähemmälläkin virtaamalla reitin voi varmasti meloa – uskon, että 6 m3/s on aivan ok.

YHTEENVETO. Mukava pieni retki, johon sisältyi toisaalta hyvin helppoja koskia (luokka I-) ja toisaalta liian vaikeita koskia, jotka kannoin ohi. Yleensä jokireittiin osuu muutama puolihankalakin koski (luokka I+ tai II), mutta tässä ei yhtään. (Melomatta jäi vielä Koskenkylänjoen yläosa Artjärveltä alas – kenties siellä on näitä puolihankalia koskia?)

Olen nyt melonut melkein kaikki oleelliset Pääkaupunkiseudun ja Itä-Uudenmaan joet.

Kokonaiskuvaltaan vaihtelevin ja siksi minun suosikkini näistä on Vantaanjoki.

Tässä blogissa olen kirjoittanut retkitarinat myös Ilolanjoesta ja Taasianjoesta sekä osana Pääkaupunkiseudun jokireittiopasta myös Vantaanjoesta ja Keravanjoesta. (Muut kolme nimettyä jokea olen mennyt niin kauan aikaa sitten, etten vielä kirjoittanut blogia.)

Lopuksi kiitos viikon takaiselle Vantaanjoen etumelojalleni Mikael Sammatille, joka antoi tietoa tämän jokireitin melonnasta ennen kuin lähdin matkaan (tämä on Mikaelin kotijoki). Hän muun muassa vinkkasi tuosta Youtube-filmistä, jonka edellä linkitin.