Melontaretki Teijon kansallispuistoon 11.-12.11.2017

Teijon kansallispuisto perustettiin vuoden 2015 alussa. Etelä-Suomessa sijaitsevassa Teijossa on erämaisia järviä, mutta merikin on lähellä.

Vaikka sadetta oli tiedossa, päätettiin tehdä kahteen mieheen tutkimuksellinen melontaretki välineinä kumikanootti ja packraft. Päämäärä oli selvittää alueen palveluja ja etenkin reittejä – mitä kautta voi kätevimmin nousta kanootilla mereltä järville ja palata takaisin merelle.

Kuvituskuvana kota Tiirasaaren hienolla tulipaikalla [karttalinkki]. Salon kaupungin valot värittävät pilvistä pohjoistaivasta.

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Lauantai 11.11.2017

Jotta melottavaa kertyisi enemmän, liikkeelle lähdettiin 6 km Teijon pohjoispuolelta. Lähtöpaikkaa piti hiukan hakea. Satelliittikuvasta ennakkoon valitsemani venesatama oli aidattu ja yksityinen. Siispä auto tien poskeen ja varusteet selässä metsän läpi rantaan. Päädyimme kuvan kohtaan, josta tuskin myöskään saisi lähteä – puunjalostusteollisuuden satama – mutta parempaa ei nopeasti löytynyt [karttalinkki].

Jälkikäteen suosittelen hyväksi lähtöpaikaksi Teijon pohjoispuolella vaikkapa Vuohensaari Campingia Salon kupeessa – matkaa Teijon kulmille on 12 km. Toki myös Teijon lähellä on paljon lähtöpaikkoja, joista osan mainitsen alempana.

Melonnan välineajatus oli tämä:

  • Merellä melomme kaksikkona.
  • Teijon erämaisille järvillä melon yksikkönä ja melontakumppani Mika packraftilla.

Kuuden kilometrin jälkeen paikallinen kalastaja neuvoi meille Kirjakkalan kylän venesataman, josta nousimme ylös [karttalinkki].

Erinomainen nousupaikka. Pyörät kanootin alle.

Kärräsimme tavarat Hamarijärvelle, Teijon kansallispuiston pohjoisimmalle järvelle (1,5 km).

Mika pumppasi packraftin iskuun. Hamarijärven luoteispäässä on hyvä lähtöpaikka [karttalinkki].

Koko ajan satoi. En viitsinyt kaivaa kameraa esille joten kuvia Hamarijärveltä ei ole.

Vesi laskee Hamarijärveltä kahteen suuntaan, merelle sekä Sahajärveen, jonne olimme seuraavaksi siirtymässä. Sahajärven suuntaan virta on niin pieni, että jonkin ajan kuluttua oli parempi rantautua.

Ruokatauon paikka. Kansallispuisto näyttää tässä siistiltä talousmetsältä.

Hamarijärven ja Sahajärven välistä virtausta säännöstellään padolla [karttalinkki].

Padon jälkeen alkaa suora ihmisen kaivama reitti Lindruusinsuon läpi.

Melontaa ei ikävä kyllä voi jatkaa Sahajärveen asti.

On siirryttävä raahaukseen. Tuokiokuva.

Raahaus Sahajärvelle oli onneksi alle 400 metriä.

Sahajärvellä tuli vastaan Teijon kansallispuiston ensimmäinen erikoisuus: lossi patikoijille Sahajärven yli (kuva Mika Sigvart) [karttalinkki].

Lossi ui vakaasti ja liikkuu kevyesti narusta vetämällä. Hyvää työtä.

Katsotaan gps-jälkeä (keltainen melontaa, punainen kanootin kärräystä tai raahausta).

Sahajärvi oli retken toinen järvi. Yhteensä erämaisia järviä on neljä. Myös meren saari Isoholma kuuluu kansallispuistoon.

Yleensä melon järvet ympäri, jotta siitä jää kaunis gps-jälki. Myöhäissyksyllä päivä on lyhyt – niinpä meloin vain järvien puolikkaat, mikä ilmenee seuraavasta kuvasta.

Lossi ylittää Sahajärven saaren kautta – saaren toisella puolella on toinen lossi. Saaressa on laavu ja tulipaikka. Teijon kansallispuiston sivuilla on lisää tietoa reiteistä (lossin kautta patikoidaan Sahajärven kierros, 8,8 km).

Tämä reissu oli pintaraapaisu Teijoon. Tänne on tultava uudestaan. Vähintään sen verran, että melon järvien toisetkin puolikkaat.

Sahajärven jälkeen reitin jatko oli epäselvä. Puolakkajärvi on linnuntietä 3 km etelään. Välissä on karttaan merkitty tie, mutta tie ei ulotu Sahajärven rantaan. Hukkasimme liki puoli tuntia vaikeakulkuisissa tiheiköissä etsiessämme tien päätä, vaikka matka sinne oli vain 200 metriä.

Helppo reitti tien päähän alkaa tästä [karttalinkki].

Tien pää näkyy alla olevassa kuvassa [karttalinkki].

Eli eipä tuo niin sanottu tie mitään auta.

Oli jatkettava kanootin raahausta märkää maata pitkin. Onneksi jo 300 metrin kuluttua tieura oli pitävä ja kärryt voitiin virittää kanootin alle.

Kärräys oli pitkä (4 km).

Aurinko oli laskenut, kun saavuimme Puolakkajärvelle. Olimme aikeissa pystyttää kodan ja kamiinan Endalin laavulle [karttalinkki], mutta kun puuvaja oli tyhjä, meloimme pimeässä järven yli Tiirasaaren laavulle [karttalinkki], jossa puuta oli runsaasti.

Kotakangas nousi pystyyn.

Koko päivän oli satanut. Läpimärät vaatteet kuivuivat kamiinan lämmössä.

Sunnuntai 12.11.2017

Heräsimme kello 6. Aamu oli onnekkaasti sateeton [karttalinkki].

Teijon laavut ovat erilaisia kuin muualla muistan nähneeni. Arkkitehti on piirtänyt rakenteet niin, että penkit laavun edessä muodostavat suljetun kehän. Laavuun päästäkseen on loikattava penkin yli. (Sama rakenne kaikilla laavuilla.)

Aamiainen on syöty. Kamiinan ja piipun purku alkaa.

Ai niin, myös laavun edessä oleva tulikehä on samanlainen kaikkialla Teijossa. Tässä kuva miltä näyttää.

Lähdimme liikkeelle 20 minuuttia ennen auringon nousua.

Puolakkajärveltä Matildanjärvelle on piirretty karttaan ohut kanava, nimeltään Välioja. Suon yli kulkee pitkospuut ja silta patikoijille [karttalinkki].

Kanoottimies nostaa välineensä sillan ohi ja jatkaa.

Ennen Matildanjärveä on toinen nousu kanootista ja lyhyt raahaus Väliojan kauniin tulipaikan poikki.

Nousu ja raahaus johtuu tästä sillasta. Ali ei mahdu [karttalinkki].

Matildanjärvi on Teijon kansallispuiston keskus. Näin voinee sanoa, sillä laavuja Matildanjärven rannoilla on kolme ja tulipaikkoja peräti seitsemän (yhteensä Teijon järvillä on 6 laavua ja 9 tulipaikkaa).

Matildanjärven rannoilla on komeita kallioita.

Yksityiskohta.

(Muillakin järvillä on kallioita – en vaan tullut kuvanneeksi niitä.)

Matildanjärven lounaiskulma ei kuulu kansallispuistoon.

Kanootin voi nostaa vedestä järven länsipään venerannassa [karttalinkki].

Toinen kuva venerannasta.

Vierestä lähtee puro kohti merta, muttemme katsoneet järkeväksi lähteä melomaan sitä.

Kärräsimme kanootin tasaista kävelytietä pitkin (1,4 km).

Jälleen merellä. Matildan satama on hyvä lähtöpaikka [karttalinkki].

Mika oli purkanut packraftin. Jatkoimme kaksikkona.

Kohti pohjoista.

Vielä yksi pysähdys kansallispuistossa. Meressä sijaitseva saari Isoholma kuuluu kansallispuistoon. Alla Isoholman pohjoispään laavu [karttalinkki].

Näkymä etelään on avoin.

Päätimme melonnan satamaan, josta olimme eilen lähteneetkin, yhteensä 37 km. Kelpo pituus myöhäissyksyn retkelle, jossa kanoottia kärrättiin meren ja järvien väleillä 7 km.

* * *

Teijon kansallispuiston perusrakenteet, laavut, tulipaikat, puuvajat, selkeät polut, pitkospuut ja lossit jättivät hyvän jälkimaun. Palaan Teijoon uudestaan kesällä 2018 – näin uskon – kenties osana jotain pitempää melontaretkeä. Se retki tulee olemaan helpompi kuin tämä, sillä kärräyksen alku- ja loppupisteet ovat nyt selvillä ja päivänvaloa riittää kauemmin.

Niin. Kenties sitten on aikaa patikoida jopa ilman kanootin kärräystäkin. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: