Pullopostia Suomujoelta + taiturimainen koskifilmi

Sosiaalinen media jaksaa yllättää. Viikko sitten sain vinkin kurkistaa Facebookissa ryhmää Kadonnut-Varastettu-Löydetty.

Hämmennyksen vallassa selasin kuvia. Olin kaiken aikaa (häpeä tunnustaa) työpalaverissa ja kuitenkaan en ollut, koska mieleni vaelsi voimallisesti Espoonjoella, Vantaanjoella, Pärnujoella.

Mitä hymyilet, kysyi työkaveri? Oli pakko kertoa: pulloposti menneisyydestä saavutti minut juuri. Vielä hetki, kunnes mieleni kirkastui. Tämän kameran hukkasin Suomujoella [linkki Suomujoen tarinaan].

Illalla paremmalla ajalla osallistuin keskusteluun.

Otin yhteyttä Eljakseen. Hän kirjoitti:

Hienoa, että kameran omistaja löytyi. 🙂 Muutama kaverikin on tuossa jännännyt asian edistymistä sivusta jutun kuultuaan ja jokunen levittänyt kuvia eteenpäin. Välissä ehti olla hiljaista sen verran pitkään, etten enää ollut lainkaan vakuuttunut asian ratkeamisesta. Näillä kuvilla on jo tarina takanaan, ja sen kulku alkaa pikku hiljaa selvitä. Olimme tyttöystäväni kanssa UKK-puistossa vaelluksella 15-24.6. Viivyimme kolme päivää Porttikoskella, jossa sainkin yhdeltä kalareissultani saaliikseni pienen sintin sekä rannan kivikosta (matalasta vedestä) kameran.

Koska rinkkamme painoivat pitkän patikkaretken takia melko paljon, en lähtenyt raahaamaan kameraa sieltä pois – katsoin sen todennäköisesti menetetyksi tapaukseksi ja jätin Porttikosken tuvalle kuivumaan. Muistikortin otin kuitenkin talteen…

Kysyin Eljakselta saako hänen nimensä mainita. Hän antoi luvan. Kuvaakin pyysin. Mies, kala ja kamera, olkaa hyvä! (Kuva Katja Koivisto.)

Entä kameran sisältö?

Kopsus-Suomujoen retkellä olin käyttänyt kameraa vain muutamiin filmeihin 19.6.2013. Kaikkein eniten halusin nähdä tämän: Ripa laskee kolmannen Karunaskosken alkuosan.

En väsy katsomaan tätä suoritusta. Koski on äärimmäisen vaativa siististi laskettavaksi, sillä vesi painaa melojaa vasemmalle pystykallioon. Kosken loppua (kuvan ulkopuolella) ei voi laskea, sillä se johtaa louhikkoon. Niinpä kanootti on tarkoitus pitää oikeassa reunassa ja ohjata kosken puolivälin suvantoon.

Vesi vie eteenpäin, mutta takaperin meloen melojalla tuntuu olevan aikaa ruhtinaallisesti. 5 vetoa vasemmalta, joista 4 taaksepäin. 7 vetoa oikealta, joista 6 taaksepäin. Käsien otetta muuttamatta mela kulkee krossipuolelle ja takaisin. Koko ajan otteet ovat yhtä varmat.

Kukaan muu ei laskenut tätä koskea.

Mitä tapahtui, tuntuu Henkka miettivän filmin kohdassa 0:31 niskaa raapien. Sitä mietin minäkin. Näenkö enää koskaan vastaavaa? Jotta tämän pätkän taituruus aukeaa katsojalle, täytyy olla melonut tuhansia kilometrejä, laskenut satoja koskia.

Uskomatonta, että sain filmin takaisin.

Tästä samasta tilanteesta on olemassa myös Ilkka Salmen kuvaama filmi. Linkki vie albumiin, jonka kuva 66/107 kyseinen filmi on. Minun filmissä Ilkka kuvaa vastapuolella punaisessa kypärässä. Ilkan videossa minä kuvaan sinisessä takissani.

Kiitos Eljas, Terhi, Tiina. Teidän kautta pulloposti löysi perille.