Jääkauden teoriaa ja Brännbergsbackenin luolat 27.10.2012

Tällaista olen vasta oppinut jääkaudesta ja Suomen kallioperästä:

• Jää virtaa oman painonsa ansiosta aina (manner)jäätikön reunaa kohti. Alla oleva kalliopinta hioutuu jäätikön alla kulkevan maa-aineksen vaikutuksesta.
• Skandinavian mannerjäätikön keskus oli Pohjanlahdella. Etelä-Suomessa jään vallitseva kulkusuunta on ollut länsi-luoteesta itä-kaakkoon.
• Jään tulosuunnan kalliopintaan syntyy loiva silokallio. Jään menosuunnassa on monesti jyrkkä lasku, jota jää ei ole kuluttanut.

Voitte uskoa, että olen käynyt mielessä läpi lukuisia Nuuksion jyrkänteitä ja niiden suuntia. Romvuori, Hyppykallio, Hynkeberget, Haukkalampi, Mustalampi, Suolikas, Saarijärvi, Vääräjärvi, Urja ja monen muun järven jyrkänteet. Useimmat ovat kuten teoria sanoo, mutteivät kaikki. Esim. Hynkebergetillä tai Vääräjärvellä on pystykallioita kaikissa suunnissa.

Teoria ennustaa myös luolien suunnat, sillä niiden suuaukon pitäisi avautua itään/kaakkoon. Näin se onkin. Nuuksiossa Suolikkaan, Pöksynhaaran ja Vähä-Haukkalammen luolat sekä Hiidenpesä avautuvat itään.

Se teoriasta, tämä on retkipainotteinen blogi. 🙂

Pakkasta 27.10.2012 aamulla -6 ºC, mutta se ei estä melontaa. Tällä kertaa melontakohdetta — Espoon Lippajärvi ja Laaksolahden Pitkäjärvi — tärkeämpi oli mietiskellä mitä yllä kirjoitin ja tarkistaa Brännbergsbackenin luolat, sillä nekin avautuvat itään [karttalinkki].

Pitemmittä puheitta, eteläinen luola.

Ja pohjoiset, ylhäällä ja alhaalla, vain 10 metriä edellisestä.

Suuriahan nämä eivät ole kuten eivät Nuuksionkaan luolat. Sisään mahtuu sateella pari ihmistä lepäämään — siinä kaikki.

Liikkuminen maastossa järvestä luolille oli hiukan hankalaa. Viime viikkojen sateiden takia Pitkäjärvi on tulvinut niityille ja vesi jäätynyt.

Siitä ei pääse läpi kanootilla eikä jalkaisin. Piti siis kiertää.