Melontaa Iso-Suonialla – Uudenmaan ja Turun läänin rajalla 7.11.2021

Syksyyn kuuluu uusien järvien valloitus. Uudenmaan ja Turun läänin rajalla olevaa Iso-Suoniaa ja lähijärviä katselin kartalla jo lokakuun alussa. Tuonne täytyy mennä!

Kun sain kaveriksi Mikan, retki toteutui yhden yön taktiikalla: alkuillasta paikalle – illalla kiireetöntä turinaa ja kokkausta telttakodassa kamiinan äärellä – aamulla ja päivällä erämaisten järvien kiertelyä kanootilla.

Kuvituskuvassa Lauklammi, erämaajärvi kahden läänin rajalla, jonka niemestä (Uudenmaan puolelta) voi löytää kauniin leiripaikan [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Sitten retkelle.

Lauantai 6.11.2021

Parkkipaikka autolle löytyi 50 metriä ennen puomia, joka olisi joka tapauksessa katkaissut ajon [karttalinkki]. Tasainen maasto teltalle löytyi 30 metrin päästä. Ilta oli tähtikirkas (isompi kuva tässä).


Ulkona +1 astetta. Kotateltassa t-paitakeli. Ruoka valmistuu kamiinan päällä, joka on parhaat päivänsä nähnyt, mutta toimii yhä.


Tämä 2-ovinen kotateltta oli käytössä ensi kertaa. Vaikutelmia?


Hmm, kaksi erillistä ovea ei ole kotateltassa optimiratkaisu. Jos sää on märkä, jokainen oven aukaisu tiputtaa vettä sisään, niinpä oven kohdalla ei voi säilyttää tavaroita saati nukkua. Yksi ovi olisi passelimpi tai sitten jättää toinen ovi käyttämättä. Onneksi yöllä ei satanut, joten kosteusriski ei toteutunut.

Sunnuntai 7.11.2021

Mika opetti minut melomaan vuonna 2000. Isoja ja pieniä retkiä olemme tehneet siitä lähtien satakunta.

Tämän pienen retken aloitimme järveltä, jonka nimi on komeasti Pirunlinnan Suonia. Järven eteläpäässä on muutama mökki [karttalinkki].


Hallaa ja sumua.


Matkaan.


Käytössä oli identtiset Grabner XR Trekking -kanootit. Mikan malli on vuodelta 2011, minun 2018. Molemmat alun perin minun ostamia. Myyn vanhan kanootin pois aina, kun olen melonut 5000 km (isompi kuva tässä).


Hieman kikkailua.


Peili (isompi kuva tässä).


Syksyn melontaretkiin kuuluu kanootin kantaminen ja raahaus. Kun melotaan, jalat viilenevät. Kun kannetaan ja raahataan, jalat lämpenevät. Paikka, jossa on paljon järviä – sellaisia suosin syksyllä, jotta jalat eivät palele.

Kannoin ja raahasin kanootin suon läpi pienelle Särkilammelle (Mika ei viitsinyt) [karttalinkki].


Hieman kikkailua (isompi kuva tässä).


Paluu Pirunlinnan Suonialle, jonka länsipuolta meloimme takaisin etelään (isompi kuva tässä).


Kaksi järveä kierretty. Kantaa vai raahata?


Kumpi tahansa käy. Joka tapauksessa edessä on hieman pitempi etappi.

Mika etsii tyyliään. Olen minäkin kanoottia pään päällä kantanut, mutta olalla se kulkee mielestäni helpommin.


Kanootti kalliolta alas.


Saavuimme hiekkatielle.

Kytkin kärryt oman kanootin alle. Mikalla ei kärryjä ollut – tehtiin kerrosvoileipä (kuva Mika Sigvart).


Äh, miksi otin mukaan nämä pienipyöräiset kapea-akseliset kaljakärryt, jotka ostin Moskovasta 2006? Kärryt kyllä kestävät vaikka mitä, mutta vetoasento ei ole kevyt, kun pyöriä ei saa kanootin keskelle.


Mutta näillä mennään. Ylämäki ja alamäki. Jos ylämäki, kaveri tuuppaa takaa lisää vauhtia.

Seuraava järvi: Lauklammi.


Lauklammi. Tästä tykkäsin [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Ei mökkejä. Ei (enää) keltaisia lehtiä puissa, mutta oranssit kaislapöheiköt! Myöhäissyksy on se vuodenaika, jolloin oranssi kaislamatto hehkuu mustan lammen reunoilla.


Lauklammin jälkeen takaisin hiekkatielle. Tulee hiki. Ohjelmassa 1,2 km kärryveto Kauplammille.

Ja sitten lopuksi mäkeä alas.


Kauplammi. Sammaleisia kallioita [karttalinkki].


Intiimejä heijasteita.


Erämaajärven tunnelmaa (isompi kuva tässä).


Mutta mitä on tämä oranssi ”siitepöly”? Hmm, ei nyt ole kevät, ei se siitepölyä ole vaan..? En tiedä. (Päivitys 10.11.2021. Sain vinkin, että kyseessä olisi ruostesienten itiöt. Jos tällä sanalla tekee Google-kuvahaun, löytää vastaavia esiintymiä ”suopursuruosteelle” ja ”kuusensuopursuruosteelle”, jotka ovat ruostesienten tarkempia lajinimiä.)


Kauplammi on täysin erämainen järvi – ei ihmisen käden jälkeä.

Ollaan latvavesialueella. Vain pieni puro siitä syntyy, kun Kauplammi valuttaa vetensä seuraavaan järveen.


Se seuraava järvi on Iso-Suonia, alueen pääjärvi [karttalinkki].


Tämän järven takia tänne tulimme. Mökkejä. Ihan erämainen ei Iso-Suonia toki ole.


Iso-Suonian eteläosa on kapeikon takana. Tuntuu kuin tästä alkaisi joki.


Sataa. Kapeikon katkaisee silta. Sen alle ei mahdu sadetta pitämään.


Iso-Suonian eteläosan rannat melottiin sadeasusteet päällä. Tällä vesialueella on oma nimikin: Kalakoskenjärvi [karttalinkki].


Taas sillan yli [karttalinkki] (isompi kuva tässä).


Kapeikon kautta kohti Iso-Suonian pohjoisosaa (isompi kuva tässä).


Sellaista.

Yhteenveto

Loppuvuodesta on mukavaa tutkia jotakin vähemmän tunnettua ”uutta” erämaa-aluetta. Tehdä helpohko myöhäissyksyn retki, vaikka sataisi. Ottaa valokuvia hienoista maisemista. Jakaa valokuvia.


Tällä kertaa retken kohteena oli kuusi järveä Uudenmaan ja Turun läänin rajalla. Lisääkin järviä vieressä olisi, mutta märkä viileä sää ei houkuttanut enempää.


Melontaa 13,5 km. Kanootin kärryvetoa ja raahausta 4 km.

Nyt on hyvä laittaa kanootti talviteloille. Seuraavat melontaretket todennäköisesti 2022.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: