Melontaretki Varangin niemimaalle – Geatnjajavrilta Annijoelle 18.–20.7.2018

Varangin niemimaan maisemat eivät petä. Ne ovat yhdistelmä kirveellä kaiverrettua mahtipontisuutta ja yksinkertaista selkeyttä.

Tällä kertaa tutkin niemimaan sisäosan suurehkoja järviä, minkä jälkeen meloin pienten järvien kautta Annijoelle (Jakobselva) ja edelleen niemimaan etelärannikolle.

Kuvassa alkumatkan järviketjua Mattit Njoaskoaivilta länteen päin katsottuna [GodTur.no-karttalinkki].

Päiväkohtaisiin tunnelmiin.

Keskiviikko 18.7.2018

Kerroin aiemmassa artikkelissa Norjan pohjoisosan FLEXX-busseista, joihin on syytä ilmoittautua päivää aiemmin päästäkseen kyytiin. En ollut ainoa matkustaja kummassakaan FLEXX-osamatkassa:

• Pikkubussi Karasjoelta Tana Brun bussiasemalle (3 matkustajaa).
• Taksi Tana Brun bussiasemalta Gednje kryss -pysäkille (3 matkustajaa).

Jälkimmäinen kyyti oli 4 hengen henkilöauto, sillä bussiyhtiö ajaa reitit mahdollisimman pienellä kalustolla. Pakattu kanootti meloineen mahtui juuri ja juuri tavaratilaan – olisi kuulemma kannattanut ilmoittaa etukäteen runsaasta tavaramäärästä (ensi kerralla muistan!).

Oli miten oli, taksikuski ryhtyi fanittamaan suunnitelmaani, kun ymmärsi millaisen retken aion tehdä. Hän jätti minut Geatnjajavrin (lausutaan ”gednejavri”) yli kulkevan sillan pohjoispuolelle paikkaan, jossa on levike asuntovaunuille [GodTur.no-karttalinkki].

Geatnjajavri on säännöstelty, sillä sen pinnan korkeus vaihtelee 6 metriä (228–222 metriä merenpinnasta). Kesällä järvi on 228 metrissä. Talvella vettä päästetään pois ja tehdään sähköä.

Pääsin liikkeelle vasta klo 21 jälkeen. Norjalaiset ja saksalaiset turistit ottivat valokuvia, kun loittonin rannasta.

Geatnjajavri on hieno tunturijärvi ympäröivine korkeine rinteineen. Sitä olisi ollut upeaa valokuvata eri puolilta, mutta 5 m/s vastatuuli ja myöhäinen ilta hyydyttivät kuvausintoni. Niinpä vain puristin melaa ja kauhoin 4,5 km järven yli kohti sen kapeaa kaakkoisnurkkaa.

Kannoin kanootin nimettömälle järvelle, johon pystytin teltan [GodTur.no-karttalinkki]. Nousin rinnettä ylös katsomaan maisemaa. Myöhäisillan valaistus. Alhaalla punainen teltta – takana Geatnjajavri, josta olin tullut.

Huomenna jatkaisin alla olevaa järviketjua eteenpäin.

Torstai 19.7.2018

Minulla oli 2 päivää aikaa tehdä tämä retki. Perillä niemimaan etelärannikolla pitäisi olla huomenna klo 18. En tuntenut maastoa enkä Annijoen (Jakobselvan) melontakelpoisuutta – varsinkin kun kesä oli näin kuiva kuin nyt. Nämä riskit mielessä aloitin päivän varhain.

Herätyskello soi kello 4. Tein puurot kylmään veteen paitsi tehokkuuden myös lämpötilan takia (päivällä +31 astetta, yöllä +20).

Olin liikkeellä pian kello viiden jälkeen. Meloin ensimmäisen pienen järven yli.

Kohti seuraavaa järveä kantaessa havaitsin maastossa lunta.

Päivän toinen järvi oli Njoaskejavri. Meloin sen läpi ja nousin mäelle (Mattit Njoaskoaivin länsirinne).

Huikea maisema. Edessä olevan Njoaskejavri-järven takana näkyy se järvi, jonka rannalla nukuin. Sen takana Geatnjajavri, josta eilen lähdin.

Njoaskejavrista näytti lähtevän selkeä puro itään. Sinne olin matkalla, mutta vähäisen veden takia arastelin ja päätin kantaa kanoottia 500 metriä.

Saavuin Oarddojavrille, joka on kohtalaisen suuri järvi – pituus 3,5 kilometriä [GodTur.no-karttalinkki].

Kuvan tupa on romahtamispisteessä mutta lukossa. Rinne tuvan takana on seudulle tyypillinen kohoten 100 metriä Oarddojavrin yläpuolelle.

Satametriset rinteet ovat juuri parhaita. Sellaisille jaksaa kavuta ja rinteen puolivälikin riittää, jotta valokuvaan muodostuu mahtipontisuutta.

Seuraava rinnekuva. Edellisen kuvan tupa ja rinne ovat vasemmalla. Tässä katse suuntautuu Oarddojavrin pohjoispäähän, jonne johtaa hiekkatie. Pienet nyppylät järven takana ovat norjalaisia kesämökkejä.

Palasin kanootille ja meloin kohti Oarddojavrin eteläpäätä. Tässäkin kuvassa katselen kohti pohjoista (edellisen kuvan otin vasemmalla olevan mäen päältä, järven toiselta puolelta).

Minne seuraavaksi?

Edelleen kohti etelää. Tuolla noin 9 kilometrin päässä on Annijoki (Jakobselva), jonne olin matkalla. Välissä on monta pientä järveä, joten koko matkaa ei tarvitse kantaa.

Kuinka nopeaa kantaminen on? Yhden kilometrin etappiin kuluu pyöreästi yksi tunti, kun se pitää kolme kertaa kävellä: ensin kannetaan leirivarusteet, kävely takaisin, sitten kanootti.

Kantaessa sanoin hyvästit komeille maisemille. Oarddojavrin eteläpuolen maasto on näet soista ja loivaa.

Pallomaisia tupasvilloja.

Vesipääsky seurasi minua useita tunteja. (Saattoi niitä olla useampiakin, kuitenkin yksi kerrallaan.)

Hirvenkin näin, kaukaa.

Lämpötila +31 astetta ei ollut liian tukala, sillä kova 8 m/s vastatuuli kuivatti paidan hikeä tehokkaasti – eikä ollut mäkäristä ja hyttysistä haittaa.

Ennen lounasta päädyin eteläiselle Njukcajavrrit-järvelle [GodTur.no-karttalinkki]. Paras mahdollinen paikka syödä: edessä kirkasvetinen puro, takana kanootti varjoa luomassa.

Lounaan jälkeen opin säästämään voimiani. Kun järvet ovat suolla, jossa korkeuserot ovat mitättömät, järvien väliset (kapeatkin) purot ovat kelpo kanavia ja pääosin melottavissa. Alla olevassa kuvassa olen edennyt mutkaista kanavaa noin kilometrin, kunnes oli noustava ylös.

Purokanavien käyttö todella auttoi. Alla vedenjakajan seutua satelliittikuvan päällä: keltainen melontaa, punainen kävelyä (kantamista). Vaikka Oarddojavrin ja Annijoen etäisyys on linnuntietä 9 km, jouduin kantamaan siitä vain 2,8 km.

Ensimmäinen kosketukseni Annijoen vesistöön oli oheinen puro [GodTur.no-karttalinkki = puro 233-korkean järven eteläpuolella].

Purossa oli liian vähän vettä. Jouduin alituiseen auttamaan kanoottia virtapaikoissa kivien yli. Olin kuitenkin päättänyt koettaa edetä näin – kantamista välttääkseni.

Jos kesä olisi normaali eli runsasvetinen, puroa voisi kaiketi edetä helpostikin. Yhtä kaikki onnistui se tälläkin retkellä. Puolen tunnin kuluttua puro helpottui.

Saavuin pienelle järvelle.

Järven jälkeen uusi puro – pieni järvi – puro – pieni järvi – puro, joka lopulta laski vetensä Annijokeen (puro tulee oikealta, Annijoki ylhäältä vasemmalta ja jatkaa alas vasemmalle).

Käytän Annijoesta tässä artikkelissa nimeä ”Annijoki”, sillä joella on Norjan kartoilla kolme nimeä (suomi, saame, norja): Annijoki, Annejohka, Jakobselva. Paikalliset asukkaat ja bussikuskit tunnistavat kaikki kolme – sekaantumisen vaaraa ei ole.

Annijoki on aluksi kovin mitätön. Tällaisena vähävetisenä kesänä virtapaikoista ei tahtonut päästä läpi.

Jos joessa oli pieniäkin korkeuseroja, otin valokuvan.

Meloin vuonna 2017 Varangin niemimaalla huikean Sandfjordelvan, jossa etenin 150–200-metrisessä kanjonissa. Annijoessa kanjonin syvyys on korkeintaan 15 metriä.

Yhtä kaikki joki mutkittelee ja virtaa helppona (toisinaan ykkösluokan koskena) pitkiä matkoja – sikäli kuin vesi riittää.

Alla esimerkki kohdasta, jossa vesi ei riitä: joki on liian leveä suhteessa virtaamaan. Tuonkin läpi pääsee, kunhan nousee muutaman kerran jokeen kävelemään ja kanoottia taluttamaan.

Meloin Annijokea 10 km, jona aikana joki putosi 20 metriä. Kun laitoin leirin pystyyn, olin yhä puurajan yläpuolella (200 metriä merenpinnasta).

Järkyttävää kuumuutta helpottaakseni uin joessa ja pystytin teltan kanootin varjoon. Ainakaan aurinko ei lämmittäisi illalla telttakangasta.

Perjantai 20.7.2018

Heräsin jälleen kello 4 ja lähdin melomaan heti klo 5:n jälkeen. Erityisiä maisemia ei aamupäivä tarjonnut, sillä joen välittömässä läheisyydessä ei ole korkeita mäkiä.

Tunturikoivut ilmestyvät, kun joki on pudonnut 180 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Lukuisat purot laskivat vesiään Annijokeen. Päivän mittaan koskenlasku sujuvoitui.

Rannoilla alkoi näkyä norjalaisia mökkejä. En ihmettele sitä, sillä Annijoki on erittäin kalaisa – oma mökki yläjuoksulla on arvokas tukikohta. Sain asiaan itsekin tuntumaa: erästä koskea laskiessa säikäytin valtavan lohen, joka roiskutti pyrstöllään housuni märiksi.

Puoleen päivään mennessä lämpötila oli jälleen kohonnut ylös, +28 astetta. Olin laskenut koskia niin, että jäljellä oli enää 100 korkeusmetriä. Saavuin vesiputoukselle.

Lounastin ja juttelin kalanaisen kanssa mitä on edessä. Hän arveli, että kannettavaa on kilometri, mikä osui lähelle totuutta, kun laskee yhteen kaikki lähimmät vesiputoukset [GodTur.no-karttalinkki].

Annijoen vesiputoukset on numeroitu mereltä alkaen. Tämä on norjaksi Fjerdefossen, suomeksi Neloskoski.

Jokaisen vesiputouksen ylä- ja alapuolella on kalastajia (juuri vesiputouksen kohdalla kalastus on kielletty). Useat kalastajat ovat suomalaisia. Yksi veti nenäni edessä joesta arvionsa mukaan 8-kiloisen lohen.

Neloskoskessa on monia vaiheita. Edellinen kuva oli ylimmästä putouksesta.

Lähdin jälleen melomaan alla olevan kuvan alareunasta.

En melonut pitkään, sillä vastaan tuli Kolmoskosken yläosa.

Myös Kolmoskosken alaosa täytyy kantaa ohi. Tämä putous on liian iso loikka lohelle – niinpä joen vasemmassa reunassa on kalaportaat.

Kolmoskosken vesiputouksen jälkeen meloin 3 kilometriä tavallisia koskia, joista osa oli vaativia. Selvisin niistä varovaisuudella ja rutiinilla. Tässä vaiheessa joki kulkee kanjonissa.

Seuraava ohi kannettava oli Kakkoskoski, joka on vesiputouksista kaunein [GodTur.no-karttalinkki].

Luontopolun kyltit kertovat asiasta kolmella kielellä.

Kakkoskosken jälkeen joki kulkee syvässä kanjonissa eikä sitä voi meloa. Kanjoni näet johtaa Ykköskoskeen, joka on vesiputouksista suurin.

Kanjoni jatkuu Ykköskosken jälkeen.

Löysin reitin kuinka pääsen kanjoniin heti Ykköskosken alapuolella.

Ykköskoskelta oli edelleen 3 kilometriä merelle sisältäen useita koskia, joista osa vaativia.

Alla oleva kuva on surkean epätarkka, mutta kertoo Annijoen lohenkalastajien runsaudesta.

Kun kalastajien määrä on tuollainen, niin ei voi enää laskea koskea alas vastakkaista rantaa myöten. On huudettava: Päivää päivää, täältä tullaan, onko ok, jos lasken tästä perhovapasi ohi?

Mitään konflikteja kalamiesten kanssa ei ollut. Ystävällistä porukkaa, tervehtivät takaisin, nostavat peukaloa ylös ja toivottavat jopa onnea koskenlaskuun. Paitsi yhden kerran jäin miettimään, kun tervehdykseni jälkeen kalastaja töksäytti heti vakavana:

– Oletko desinfioinut kanoottisi?

En siinä ehtinyt mitään muuta vastata, kuin että olen toki, minkä jälkeen meloin ohi.

Tausta: Kanootin desinfiointi on tärkeä juttu ennen Pohjois-Norjan melontaretkeä, jotta ei levitetä lohiloista (Gyrodactylus salaris) Itämereen laskevasta joesta Jäämereen laskevaan jokeen. Jäämeren jokien lohikalat eivät näet kestä loista, kun taas Itämeren jokien kalat kestävät. Minun osalta asia oli kunnossa, sillä ennen tätä retkeä olin desinfioinut kanootin 3.7.2018 Reisaelvalla (käyttäen Virkon S -pulveria) ja vielä 18.7.2018 Karasjoella (kuivattamalla).

Asia jäi mietityttämään. Olisi pitänyt pysähtyä juttelemaan kalastajan kanssa, sillä melottuani ohi vilkaisin taakse ja havaitsin, että nainen jäi valokuvaamaan minua kenties tehdäkseen jonnekin raportin epäselvästä tapauksesta.

Ensi vuonna näin: Kirjoitan, kuvitan ja tulostan etukäteen paperille omat desinfiointiperiaatteet. Jos joku sitten kysyy asiasta, pysähdyn juttelemaan ja ojennan paperin luettavaksi. (Ei sillä, että uskoisin tästä Annijoen tapauksesta mitään seurauksia tulevan. Mutta aina parempi, jos voin lievittää kalastajien huolta ja kertoa, että myös melojat ottavat Jäämeren jokien tilanteen vakavasti.)

Oli miten oli, viimeisen kosken jälkeen Vestre Jakobselvin kaupungin talot tulivat näkyviin.

Vielä mutka oikealle ja sillan alta [GodTur.no-karttalinkki].

Olin saapunut perille ajoissa: Varangin vuono, Jäämeri. (Seuraavana päivänä palasin etelään.)

Yhteenveto

Tämä oli neljäs retkeni Varangin niemimaalle (aiemmin kaksi patikointia [1] [2] ja melonta Komagelva–Sandfjordelva [3]). Jälleen kerran Varangin maisemat olivat upeat – jopa uudella tavalla, sillä aiemmin en ollut retkeillyt Varangin järvialueella.

Kartalla reitti Getnjajavrilta Vestre Jakobselviin näyttää seuraavalta (keltainen melontaa, punainen kävelyä).

Reitti tarkemmin.

Annijoen vesiputoukset ovat varsin lähellä rannikkoa. Kun joki putoaa Neloskoskelta 100 metriä Jäämerelle, niin se tapahtuu 8,5 km matkalla.

Kenelle suosittelen reittiä? Reitin järviosuus on niin kaunis, että sitä suosittelen kaikille melontakalustosta riippumatta (yhdistä melontaan patikointia, niin retki vain paranee – lopuksi palaa takaisin Geatnjajavrille). Annijoen melonta sen sijaan vaatii kohtuullista kokemusta koskenlaskusta – mikäli kokemusta on, niin tämä on oikein kiinnostava joskin lyhyt reitti (soveltuu esim. packraft-kevytkanooteille).

Huom! Yhden uudenkin melonnan aion Varangin niemimaalla vielä tehdä. Jos laskee Oarddojavrilta Syltefjordelvaa pitkin Syltefjorden-vuonoon ja sitten nousee Austerelvaa ylös, niin pääsee noin 4+ kilometrin kantamisen jälkeen Sandfjordelvan sivujokeen. Retki päättyy huikeaa Sandfjordelvan kanjonia pitkin itärannikolle. Tämän retken voinee tehdä yhtä lailla yksiköllä ja kaksikolla. Retkeen kuluu 4–5 päivää. Vuosi 2019 tai 2020?

Gps-paikannin näytti retken jälkeen aktiivitunteja: 20:50 h ”moving time” + 3:25 h ”stopped time” / 2 = 22,5 tuntia. Siis selvästi lyhyempi reitti kuin aiemmin melomani Komagelva–Sandfjordelva (35,5 tuntia).

Yhteensä kanootti liikkui 62 kilometriä, josta kantaen 5,5 km. (Kävelyä 23 km, josta siis kanootin kanssa 5,5 km.)

Näin päättyi kolmen viikon mittainen heinäkuun Lapin retki, jonka aikana:

• Meloin kolme retkeä: Käsivarsi–Reisaelva 189 km + Kautokeino–Altan patoallas–Iesjavri–Karasjoki–Karigasniemi–Karasjoki 279 km + Geatnjajavri–Annijoki 62 km = yhteensä 530 km.
• Patikoin retkillä 105 km + 27 km + 23 km = 155 km.
• Kannoin kanoottia 29 km + 8 km + 5,5 km = 42,5 km.

Tämä ei ollut vuoden viimeinen Lapin retki, josta on kerrottavaa. Palaan asiaan. 😀

PS. Ai niin. Unohdin kertoa, että tein tämän retken Grabner XR Trekking -kanootilla, jonka pohja oli puhki. Puhkeaminen oli tapahtunut edellisellä retkellä Karigasniemellä. Unohdus kertoa on luonnollinen, sillä löysä pohja ei lopulta haittaa juuri mitään. Esim. koskenlasku on täysin hallittavaa, kunhan reunakammiot ovat täynnä. Päätin kuitenkin ostaa uuden kanootin. Hyvästi vanha XR Trekking – ostin sinut 2011 ja meloin 5150 km. Tervetuloa uusi XR Trekking – olet tehnyt tehtäväsi, jos noin vuonna 2025 olet ollut allani vähintään 5000 km verran.