Melontaretki Luostejohkalle 12.–14.7.2022

Päivittäisiin tapahtumiin.

Sisäinen taistelu ennen retkeä

Ennen retkeä kävin sisäistä kamppailua, mistä lähden Luostejohkalle? Vaihtoehtoja oli kaksi: tundralta 450 metrin korkeudelta tai metsästä 200 metrin korkeudelta. Päätöksenteon tueksi minulla oli alla oleva valokuva vuodelta 2020 (Meardevarrin huippu Stabbursdalenin kansallispuistossa, korkeus 489 metriä).

Valokuvassa näkyy sola, jonka pohjalla kulkee tie tai polku tundraan.

Solassa kulkeva reitti on piirretty norjalaiselle maastokartalle keltaisena [norgeskart.no]. Punaisen nuolen kohdalta (450 metrin korkeudelta) alkaisi Luostejohkan melonta. Sinne on matkaa päätieltä noin 13 km.

Pohdinta:

• Jos reitti on hyvä ja sallii kanootin vetämisen kärryillä, pystyn menemään 13 km yhdessä päivässä tai hieman yli.
• Jos reitti on kapea polku, joudun kantamaan tavarat kahdessa erässä – siis kävelyä 39 km. Tähän menee liki 3 päivää.

Entä vesitilanne? Vuoden 2020 valokuvassa vuorilla on hieman lunta. Tänä vuonna helteiden jälkeen ei lunta juuri ollut. Luostejohkan vesitilanne tundralla on liian niukka?

Tiistai 12.7.2022

Tein päätöksen. Lähden Luostejohkalle metsästä 200 metrin korkeudelta.

Otin Lakselvista linja-auton kohti Karasjokea. Jäin pois paikassa, jossa Lavkajavrin itäpuolelta lähtee polku kohti Luostejohkan eteläisintä pistettä. Tämä polku on merkitty Norjan karttaan ensin tyyliin kapea valkoinen tie (150 metriä), sen jälkeen katkoviiva.

Jälkikäteen osaan tulkita:

• Kapea valkoinen tie tarkoittaa, että reitti sopii (vähintään) mönkijälle – todennäköisesti myös kanoottikärrylle.
• Katkoviiva tarkoittaa, että polku sopii lähinnä kävelijälle.

Jälkikäteen osaan tulkita myös millainen olisi ollut 13 km ”keltainen” reitti tundraan: se olisi ollut mönkijälle ja todennäköisesti myös kanoottikärrylle sopiva. Siis mentävissä yhdessä päivässä (harmittaa, etten sittenkään valinnut sitä).

Okei, se siitä pohdinnasta. Olin päätöksen tehnyt ja matkalla metsään. Kun kapea valkoinen tie loppuu ja katkoviiva alkaa, siinä on kyltti.

Muuten hyvä, mutta mielestäni kyltissä pitäisi mainita ”7,0 km Luostegorzi-kanjoni” eikä ”Geadgejohka”, joka ei ole kummoinen nähtävyys.

Katkoviiva-polku alkaa alla olevassa kuvassa. Ei mitään toivoa, että pystyisi vetämään kanoottia kärryjen päällä.

Aloitin kävelyn klo 12. Koko päivän kävelin. Ensin leiritavarat, ruoat ja vastaavat. Sitten takaisin alkuun ja kanootin kantamista.

Olin merkannut polulle ennakkoon gps-pisteitä, joiden avulla pysyisin reitillä, jos polku olisi epäselvä. Eksymisen vaaraa ei ollut, sillä polulla oli 50–100 metrin välein punaista maalia kivien päällä.

Polulla ei ole paljon nähtävää. Metsäpolku nousee 350 metrin korkeuteen, josta laskeudutaan 200 metriin. Vettä kannattaa kantaa, sillä pisin melkein vedetön etappi on 2 km.

Yhdessä kohdassa on hyvä maisema. Luostejohka kerää vetensä valokuvan vuorien oikealta puolelta ja takaa.

Hellekelit koettelivat. Pystytin illalla teltan 236 metrin korkeudella olevan järven lähelle alla olevaan välikköön, jotta teltta olisi aamulla varjossa eikä lämpiäisi niin nopeasti. Alla kuva, kun teltta on jo purettu.

Kanootti liikkui 6,7 km – koko matkan selässä kantaen.

Keskiviikko 13.7.2022

Olin eilen melkein saavuttanut Luostejohkan. Aamulla kannoin kanootin Luostejohkan rantaan ja avasin käärön.

Ken Jäämereen laskevissa vesistöissä kalastaa tai meloo, joutuu miettimään varusteiden desinfiointia. Mitä desinfiointi tarkoittaa? Jos viehe tai kanootti on ollut vesistössä, jonka lohikaloissa on Gyrodactylus salaris -lohiloista, tämä loinen saattaa levitä uuteen vesistöön ja tappaa alkuperäisen lohikannan. Desinfiointi tappaa loisen.

Olin viimeksi melonut Jäämereen laskevassa Repparfjordelvassa ja desinfioinut kanootin ennen retkeä. Periaatteessa kanoottia ei tarvitsisi desinfioida erikseen Luostejohkaa varten. Kuitenkin haluan, että minulla on desinfioinnista kertovat valokuvat jokaiselta retkeltä, niinpä desinfioin taas. Tätä varten kannan mukana Virkon S -ainetta. (Desinfioinnin voi tehdä myös desinfiointiasemalla. Googlaa ”finnmark desinfeksjonsstasjon” tai mene suoraan tänne ja kelaa alemmas, siellä on kartta.)

Kaadoin ruokalusikallisen verran pulveria pulloon (puolen litran pulloon riittäisi puoli ruokalusikallista).

Täytin pullon jokivedellä ja ravistin.

Kaadoin nestettä kanootin sisälle. Levittelin jokaiseen kohtaan.

Kanootin reunoille myös.

Kanootti ympäri. Kanootin pohjaan myös.

Tällä kertaa en ottanut kuvia, kun desinfioin melat ja saappaat, mutta tein myös sen. Lopuksi kaadoin yli jääneen aineen maahan (ei suoraan vesistöön).

Desinfiointi tehty. Valokuvat on, jos joku (Norjan kalastuksenvalvoja) sattuisi siitä kysymään!

En lähtenyt heti joelle, vaan minua kiinnosti Luostegorzi, jonka pauhua olin kuunnellut jo tovin. Millainen on Luostegorzin kanjoni, jonka alapuolella olin desinfioinut kanootin?

Tässä kanjonin loppu [kohta A].

Sata metriä ylempänä tällaista [kohta B].

800 metriä ylempänä tällaista [kohta C].

Vielä ylemmäs ja paikka, jossa Luostejohka kulkee metrin levyisen kuilun kautta [kohta D].

Vielä ylemmäs ja seuraava ahtauma [kohta E].

Edellinen lähempää.

Vielä ylemmäs ja selfie [kohta F] (isompi kuva tässä).

Luostegorzin kanjonin alueella joki putoaa 60 metriä. Yksittäistä korkeaa vesiputousta kanjonissa ei ole, mutta useita pieniä. Ken meloo Luostejohkan tundrasta merelle, hänelle Luostegorzin ohitus on yhteen suuntaan 1,5 km pääosin helppoa polkua pitkin (ei louhikkoa).

Palasin Luostegorzin alle. Nyt melomaan.

Lähikuva edellisestä. Joki on kivinen.

Viimeistään nyt asia kävi selväksi: Luostejohkan virtaama riittää vain täpärästi sujuvaan melontaan. Hetki sitten Luostegorzin kanjoni oli tuntunut vakuuttavalta, mutta millainen pauhu siinä olisi ollut normaalilla vesimäärällä?

En harmitellut vähäistä virtaamaa. Jokia pitää osata laskea kaikilla vesimäärillä. Jos joki on yhtä koskea ja vettä on paljon, tilanteet tulevat vastaan nopeasti ja on oltava varovainen. Jos vettä on vähän, se hidastaa melontaa sekä korostaa virranluvun ja pujottelun taitoa, mutta lisää turvallisuutta.

Luostejohkan oli määrä pudota 100 metriä 11 km matkalla ennen Gakkajavri-järveä, ja se on paljon. Käytännössä joki olisi yhtä koskea.

Kuitenkin Luostejohkassa oli myös suvantojaksoja, jolloin oli jopa aikaa valokuvata saalistava maakotka (heikko kuva kylläkin).

Kolmen kilometrin suvannon jälkeen saavuin koskelle, joka aloitti pitkän kanjonin.

Lähdin kantamaan varusteita – palasin takaisin – lopuksi kannoin kanootin.

Kanjonin nimi on Luovosvargorzi. Alla kanjonin alkua.

Sata metriä koskea videona (12 sekuntia).

Luovosvargorzin kanjonissa on eri osia.

Lopulta vesi virtaa kohti Gakkajavri-järveä.

Varusteita täytyy kantaa 850 metriä. Tuolla matkalla joki putoaa 45 metriä.

Viimeinen pätkä kohti Gakkajavri-järveä on kivinen koski, mutta laskettavissa. Alla olevassa kuvassa tämä koski näkyy alhaalta kuvattuna.

Gakkajavri.

Gakkajavri on padottu järvi, jonka korkeus vaihtelee välillä 99–104 metriä. Siis kannetaan padon ohi.

Kärryt alle.

Seurataan putkea.

Suurempi putouskorkeus tarkoittaa enemmän sähköä. Vesi tulee ulos pieneen järveen 72 metrin korkeudella.

Lakselvin ja Karasjoen välisen päätien sillan ali.

Ohitin Skoganvarren leirintäalueen. Tästä rannasta olen vuonna 2020 lähtenyt kohti Stabburselvaa.

Bajitjavrin yli.

Teltan pystytin 68 metrin korkeuteen paikkaan, jossa Ceavrresluoppal-järven vedet jatkavat eteenpäin.

Iltauinti ja nukkumaan. Kanootti liikkui 21,7 km, josta kantaen 1 km ja kärryillä vetäen 1 km.

Torstai 14.7.2022

Tavoite oli meloa merelle. Tämän loppupätkän uumoilin olevan suhteellisen helppo verrattuna moniin muihin Norjan jokiin, joissa kosket ovat jyrkkiä ja enemmän tai vähemmän jatkuvia.

Aamu alkoi helpoilla koskilla.

Tässä koskessa oli vauhtia ja lopussa piti mennä keskeltä, jotta ei ajautuisi kiville – mutta edelleen helppoa.

Matkalle osuu myös 6 km pitkä Vuolitjavri. Sää oli pilvinen ennustaen sateita.

Edelleen Vuolitjavri.

Vuolitjavrin länsipuolella on korkeita vuoria. Siellä on Stabbursdalenin eli Rautusvuoman kansallispuisto.

Aivan helppoa ei kaikki ole. Vuolitjavrin jälkeen tulee Kobbefossen (Njuorjjogorzi). Tähän könkääseen eivät taitoni riitä.

Niinpä kannoin kanootin Kobbefossenin ohi. Sadan metrin kantomatka kosken länsipuolella oli sadesäällä vaarallisen liukas ja kivinen. (Suosittelen kiertämään kauempaa lännen puolelta tai käyttämään itärantaa.)

Kobbefossenin jälkeen ollaan korkeudessa 58 metriä, josta on 24 km Lakselvin alemmalle sillalle. Kaikki kosket ovat tästä eteenpäin laskettavia. Könkäitä tai vaikeita kivisiä koskia ei ole. Joissakin koskissa on toki valkoista vettä kuten alla. (Patikoijien silta sijaitsee 1 km Kobbefossenin jälkeen.)

Luostejohkan loppupätkällä on Lapin joille tyypillisiä sorarinteitä, jonka vieressä helppo koski.

Välillä Luostejohkassa on koskisaaria. Silloin joki haarautuu ja pitää valita jokin kapeampi väylä.

Kun väylät yhtyvät koskisaaren alapuolella, pitää olla tarkkana. Alla olevassa kuvassa kaksi virtaa yhtyy paikassa, jossa on kaatunut puu – puun kierto vaatii aktiivista melontaa.

Luostejohkan viimeinen 24 km on jatkuvaa mutkittelevaa virtaa, jonka sisäkurveista löytyy paikka esim. evästelyyn.

Tässä takana Meardevarri – sama 489-metrinen tunturi, jonka huipulta oli kuva artikkelin alussa.

Meardevarrin päältä Luostejohka näyttää seuraavalta (taustalla oleva järvi = Vuolitjavri) (isompi kuva tässä).

Luostejohkan varrella on kymmeniä laavuja. Kysyin paikalliselta kalastajalta, ovatko ne julkisia? Eivät ole. Laavut ovat yksityisiä ja hyvin varusteltuja (nojatuoli, sohva, jne). Laavun takana on norjalainen mökki – usein kauempana metsän takana.

Paitsi että Luostejohka virtaa nopeasti, vasemmalla on koko ajan Stabbursdalenin kansallispuiston ”seinämä”.

Seinämän oheisnäkymänä voi olla vene.

Tai edessä voi olla puun raato.

Luostejohkan loppuosan yli kulkee 2 siltaa. Tähän paikallistien siltaan on tarttunut kevättulvalla komea puukasa.

Tätä kelpaa ihailla kanootista: Stabbursdalenin kansallispuiston komea seinämä (isompi kuva tässä).

Ja vielä kerran, suoraan edessä: seinämä vesiputousten kera. Vesiputouspuron nimi on ”Niemen Ellin oja”, seinämän korkeus 350 metriä, yksittäiset vesiputoukset 30–40 metriä.

Lopetin melonnan viimeisen sillan kohdalle – siis en aivan merelle. Tämän sillan kautta kulkee tie Lakselv–Alta.

Retki ei ollut vielä ohi. Kun matkaa Lakselvin bussiasemalle on 2 km, se on kätevää vetää kärryillä.

Perillä. Pakkasin kanootin ja vein sen talteen bussiaseman odotushuoneeseen (venterom). Kätevää, sillä seuraavana päivänä nappasin kanootin mukaan, kun lähdin uudelle retkelle.

Helppo päivä, mutta ainakin viisi sadekuuroa.

Kanootti liikkui 32,5 km, josta 100 metriä kantaen (Kobbefossenin ohitus).

Yhteenveto

Luostejohkan retki oli ensimmäisen ja toisen päivän osalta varsin rikkonainen ja työläs: kanootin kantamista, kanjonien ja patojen ohituksia (kanjonit olivat kyllä komeita). Melonta Luostejohkan yläosan koskissa oli kohtuullisen vaativaa vastaten Norjan Repparfjordelvaa, jonka meloin 3 päivää aiemmin (hieman hankalampi kuin Suomessa Lätäseno tai Näätämöjoki).

Vasta Luostejohkan alaosassa (Skoganvarren jälkeen) pääsin tauotta melomaan. Tämä viimeinen etappi oli helppo ja hauska ja soveltuu kenelle tahansa, jolla on Ivalojoen melontaa vastaavat taidot – kunhan ymmärtää kantaa kanootin Kobbefossenin könkään ohi.

GPS-paikannin näytti retken jälkeen kolmessa päivässä reilut 82 km.

Osiin jaettuna:

• Kanootti liikkui 61 km, josta 52 km meloen, 8 km kantaen, 1 km kärryillä. (Melonta päättyi sillan alle – viimeistä kärräystä bussiasemalle en laske.)
  • Skoganvarresta merelle on 36 km / Kobbefossenilta merelle on 24 km.
• Kävelin yhteensä 31 km.
• Lasken retkeltä aktiivitunteja kaavalla = aika liikkeeessä 18:14 + aika pysähdyksissä 5:42 per 2 = 21 tuntia. Retki oli varsin lyhyt.
  • Skoganvarresta merelle on 7 tuntia / Kobbefossenilta merelle on 4 tuntia.

Millainen olisi ollut Luostejohkan melonta 450 metrin lähtöpisteestä? Katsotaan Luostejohkan sijaintia kartalla.

Tarkempi kartta näyttää tekstissä mainitut paikat – sekä vaihtoehtoisen lähtöpisteen, joka sijaitsee 450 metrin korkeudessa – sieltä Luostejohka kulkee etelään kohti Luostegorzia. (Keltainen on melontaa – punainen kävelyä.)

Jos lähtöpiste olisi ollut 450 metriä, retkeen olisi kulunut 5 päivää – mikäli kävelyreitti tundralle olisi ollut sujuva ja vesi olisi Luostejohkan yläosassa riittänyt. Norjalaisen kartan korkeuskäyristä ilmenee, että Luostejohkan yläosassa ei ole Luostegorzin ja Luovosvargorzin tapaisia kanjoneita – sekin on retkeä sujuvoittava seikka. Itse kosket ovat todennäköisesti vaativia ja osa niistä minulle liian vaikeita, jolloin ne pitäisi ohittaa. (Mutta arvailua tämä on.)

Teen retkiä hienojen maisemien vuoksi. Koskimelonta puuttomassa tundramaisemassa on aina maisemallisesti huikeaa. Kenties menen Luostejohkan uudestaan jonakin vuonna, kun lunta on vuorilla enemmän eli vesitilanne Lakselvin itäpuolella on parempi?

* * *

Luostejohkan jälkeen tein Norjassa vielä yhden melontaretken. Siitä kerron lähiakoina.

.