Patikointia La Palmalla 16.-23.1.2015

Tässä kokemuksia La Palmalla patikoinnista 16.-23.1.2016 (La Palma on Teneriffasta 90 km luoteeseen). Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki La Palmaa koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa.

(Muita kirjoittamiani Atlantin patikointiartikkeleita: Gran Canaria, Teneriffa, La Gomera, Azorien São Miguel, Azorien keskisaaret, Färsaaret.)

Aloitetaan.

Käytin patikoidessa Paddy Dillonin kirjoittamaa Walking on La Palma -kirjaa vuodelta 2011, jota suosittelen. Kirja esittelee yhteensä 45 reittiä, joiden korkeuserot ja aika-arviot helpottavat suunnittelua – samoin tieto miten pääsee reitin alkupisteeseen ja lopusta pois (usein bussilla). Kaikki kirjan reitit ovat käveltävissä yhdessä päivässä, mutta jotkut ovat kovin vaativia (niistä myöhemmin lisää). Kirjan oheen kannattaa hakea turisti-infosta kelpo kartta (ilmainen), jossa patikointireitit näkee laajemmassa yhteydessä.

Kerrataan perusasiat.

Suoria lentoja ulkomailta La Palmalle ei monta ole, mutta Berliinin kautta pääsee perille (Air Berlin).

Laivaliikennettä La Palman ja Teneriffan välillä on muttei joka päivä. Aikatauluja löytyy Armas– ja Fred Olsen -yhtiöiden sivuilta.

Retkikaasu ostetaan espanjankielisissä maissa rautakaupasta (ferreteria). Kattilat sun muut ateriointivälineet tuon Suomesta.

Retkiruoaksi kaupasta saa säilykkeitä (mm. monia lihapullalaatuja), riisiä, pätkittyä spagettia, puurohiutaleita. Jos joku ihmettelee, että mainitsen tästä, niin voin kertoa, että esim. Etelä-Amerikassa kaupoista ei lihasäilykkeitä saa – La Palmalla ei onneksi tarvitse turvautua tonnikalaan.

Vettä voi juoda hanasta, sillä La Palma on puhtaan veden suhteen omavarainen. Maanalaiset vesivarastot purkautuvat lähdepuroina suoraan vuorten rinteistä, mikä mahdollistaa vesitäydennyksen joillakin reiteillä. Itse kannoin kuitenkin veteni repussa enkä maistellut lähdevesiä.

Bussireitistö on La Palmalla on kohtalaisen kattava. Reitistön akselin muodostavat pääkaupunki Santa Cruz de La Palma sekä itärannikon Los Llanos. Näiden kaupunkien väliset kolme bussireittiä kulkevat pohjoisrannikon kautta, etelärannikon kautta sekä suoraan saaren halki vuorten läpi (muitakin bussireittejä on). Aikataulut mahtuvat kaksipuoleiseen A4-monisteeseen, joka on saatavilla turisti-infoista ja hotelleista sekä online tästä linkistä (saari mahtuu 46 x 26 km neliöön). Patikoijan kannalta harmittava seikka on, että bussilla ei pääse muutamiin keskeisiin patikoinnin lähtöpisteisiin – siitä myöhemmin lisää.

Aurinko pysyttelee La Palmalla horisontin yläpuolella tammikuussa 10 ja puoli tuntia (klo 8:00-18:30). Pimeä tulee nopeasti. Kiitän GPS-paikannintani, joka kertoo montako tuntia on auringonlaskuun.

Leirintäalueita La Palmalla on muutamia, mutta mikään niistä ei ole kätevässä paikassa bussireitistöön nähden. Jokamiehen oikeutta ei ole, mutta villitelttailua kuulemma tapahtuu. Koska olin ottanut teltan mukaan, nukuin yhden yön ihan virallisesti ja luvan kanssa Caldera Taburienten leirintäalueella (luvan saa kansallispuiston infosta, Centro de Visitantes Parque Nacional).

Patikointireitit ovat La Palmalla selkeitä, muodostaen koko saaren kattavan verkoston – tämä on merkittävä ero Teneriffaan ja Gran Canariaan, joissa vastaavaa polkuverkostoa ei ole, vaan reitit ovat enimmäkseen yksittäisiä.

Polkujen tärkeissä risteyskohdissa on viittoja.

Reitistöjä on rinnakkain kaksi ja kylttejäkin erilaisia, keltainen (paikallisreitit, PR-LP) ja punainen (pääreitit, ylemmässä kuvassa punaisella taustavärillä tai alempana erillisessä kyltissä, GR NNN).

GR 130 kiertää saaren ja GR 131 läpäisee sen pituussuunnassa komeimmalta kohdalta. La Palman GR-reittejä voi tarkastella myös netissä tästä linkistä.

Jos polun mutkassa ei näy kylttiä, kannattaa etsiä katseellaan värikoodeja – paitsi punaisia ne voivat olla myös keltaisia.

Alla ”the path continues this way”.

Reitistöjen keskeisissä pisteissä (taukopaikoilla) on infotauluja. Tämä on El Pilarissa.

Tuo ei ole aivan edustava kuva, sillä infotaulun sisältö on enemmänkin tällainen (sisältäen mm. korkeuskäyrät kolmelle Los Andenesin läpi kulkevalle reitille).

Vaelluskengät vai lenkkarit? Otin mukaan kahdet lenkkarit ja valinta oli hyvä, kun sadetta tuli vain yhtenä yönä. Moni muu käytti raskaampia vaelluskenkiä eikä sekään huono valinta ole.

Polkuni satelliittikuvan päällä.

Sitten patikoimaan. Kerron reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.

Lauantaina 16.1.2016

.. otin ensin bussin Santa Cruzista Fuencalienteen, saaren eteläosaan. Lähdin kävelemään Walking on La Palma -kirjan reitin 45 loppuosaa kohti Faro de Fuencalienten majakkaa – siis 900 metriä mäkeä alas. Ohitin aluksi Volcan San Antonion aikeena palata sinne takaisin iltapäivällä.

Nousin tunnin kuluttua Volcan Teneguian päälle katsomaan maisemaa kuin kuussa.

Volcan Teneguian kraateri (edessä) muodostui 1971 purkauksessa. Ylhäällä silhuettina on Volcan San Antonio, jonka olin ohittanut (se purkautui 1677).

Volcan Teneguia on melko epämääräisen muotoinen. Alla oleva lisäke on meren puoleinen huippu.

Jatkoin alas kohti La Palman eteläkärjen majakkaa. Tulivuorihiekan tummentamat polut ovat yllättävän sävykkäitä.

Majakalle saavuin juuri sopivasti hypätäkseni pikkubussiin, jolla pääsin rinteen takaisin ylös.

Tässä vaiheessa on sanottava, että La Palman bussiaikataulujen lukemista hankaloittaa se, että paikoilla on tuplanimiä:

• Fuencaliente = Los Canarios
• San Pedro = Brena Alta
• Villa de Garafia = Santo Domingo

Esim. yllä olevassa kuvassa bussin etuikkunassa lukee ”203 Fuencaliente”, mutta aikataululehtisessä linjan 203 kohde on ”Los Canarios”. Sama paikka silti.

Jäin bussista San Antonion tulivuoren kohdalla. Kyseessä on turistinähtävyys ja museo, jossa on sisäänpääsymaksu. Poimin museon tarjonnasta seuraavan kuvan, johon editoin päälle purkausvuosia.

Saaren yläosan keskellä oleva Caldera Taburiente on silmiinpistävä (kaldera = romahtaneen tulivuoren kattilamainen laakso). Tämä kaldera ei muodostunut tulivuoren räjähtäessä (kuten tavallista), vaan selkeä mereen viettävä muoto syntyi eroosion vaikutuksesta. Siis samalla tavalla kuin liian jyrkiksi rakennetut hiekkakasat lopulta sortuvat.

San Antonion tulivuoren kraaterin reunaa pääsee kävelemään. Pohjalla kasvaa kanarianmäntyjä.

Kraaterin reunaa voi kulkea puoli kierrosta. Polun päässä on näköalatasanne, josta aukeaa maisema etelään.

Merta vasten näkyy Volcan Teneguian huippu, jossa kävin aiemmin. Horisontin sumussa näkyy Hierro, eteläisin Kanariansaari.

San Antonion muoto on pyöreä, mutta kraaterin muotoa on hankala hahmottaa sen reunalta.

Pyöreys näkyy kuitenkin hyvin satelliittikuvasta [Google Maps -linkki].

Palasin bussilla Santa Cruziin. Kävelyä 11 km.

Sunnuntaina 17.1.2016

.. minulla oli yhä ongelma, ettei Air Berlin ollut tuonut laukkuani. Päätin tehdä toisen lyhyen patikoinnin ja tutkia La Palman rinteiden lähdevesiä = Walking on La Palma -kirjan reitti 2.

Otin bussin San Pedroon (eli Brena Altaan), jonka keskustasta kävelin ulos opaskirjan ohjeiden mukaan. Rinne kylpi aamuauringossa.

Ohjeiden mukaan löytyi polun alku ja lopulta metsäpolku, joka nousi laakeripuumetsään.

Polku kulkee viiden rinnelähteen kautta. Mikään niistä ei ole erityisen näyttävä, sillä vesi on nykyisin putkitettu yhdyskuntakäyttöön. Alla malliksi Fuente Espinel, jossa vettä näkyy, kun luukun avaa.

Myöhemmin kuulin, että pohjoisrannikolla olisi näyttävämpiä rinnelähteitä, joissa vesi purkautuu rinteestä roiskuvina putouksina. Jos se kiinnostaa, niin kyseessä on Walking on La Palma -kirjan reitti 31.

Juoksu on La Palman urheilua. Päivän mittaan minut ohitti usea juoksija.

Palasin San Pedroon. Koska päivä ei ollut pitkällä, kävelin reittiä 35 San Pedrosta kohti Santa Cruzin hotelliani. Reitin paras nähtävyys on Buenavistan näköalakukkula.

Tuolla rinnemetsissä olin hetki sitten tarponut.

Näköalakukkulan toisella puolella on mahtava maisema Santa Cruziin 400 metriä alempana.

Santa Cruzin eteläosa sijaitsee tulivuoren kraaterissa. Alla todisteeksi pari päivää myöhemmin bussin ikkunan läpi otettu räpsäys (näköalapaikka on kraaterin reunalla).

Kaupungin pääkadulta kraaterin havaitsee korkeana rinteenä.

Takaisin reitille 35, joka kulkee Buenavistan jälkeen alas kapeita katuja.

Jyrkkiä kapeita katuja.

Santa Cruzin maasto asettaa rakentamiselle kiinnostavia haasteita. Tähän 100 metriä leveään pitkulaiseen laaksoon mahtuu 1500 asukkaan lähiö ja yksi katu.

En yleensä kuvaa kaupunkeja, mutta olkoon tämä poikkeus, sillä oikeastaan katson näissä kuvissa ihmisen kekseliäisyyttä enkä kaupunkia.

Kävelyä 15 km, 600 nousumetriä.

Air Berlin toimitti laukkuni illalla. Teltta ynnä muut retkivarusteet vihdoin saapuivat.

Maanantaina 18.1.2016

.. otin bussin Caldera Taburienten kansallispuiston infoon (Centro de Visitantes Parque Nacional), joka sijaitsee La Palman keskusvuoriston itäpuolella. Bussi ei kulje vuoren yli vaan tunnelia pitkin läpi.

Tavoitteeni oli kävellä Walking on La Palma -kirjan reitti 15 ja huiputtaa Pico Bejenado, joka reunustaa Caldera Taburiente -kattilalaakson eteläpuolta. Otin kansallispuiston infosta taksin La Cumbrecitaan (8 euroa), joka itsessään on upea paikka.

Googlen katunäkymäautokin on tässä käynyt [Google-katunäkymä].

Kävelin kiemurtavaa rinnepokua ylös. Pian saavutin huikean poseerauspaikan.

Kattilalaakso on kuvassa vasemmalla puolella.

En pysty valitsemaan kumpi on parempi joten toinen kuva.

Polku jatkuu vinossa rinteessä.

Parin tunnin kuluttua Pico Bejenado.

Toinen kulma.

Evästelin ja lähdin alas sveitsiläispariskunnan kanssa.

Yllä olevan kuvan taustalla on matalampi huippu Roque de Los Cuervos, johon seuraavaksi kävelin.

Kanarianmännyt ovat niin graafisia.

Palasin La Cumbrecitaan, josta sain kyydin kansallispuiston infoon, josta edelleen bussilla Santa Cruziin. Kävelyä 10 km, 600 nousumetriä.

Tiistaina 19.1.2016

.. lähdin kävelemään volcano trackia eli Walking on La Palma -kirjan reittiä 45, tarkemmin sen alkuosaa – lopunhan olin kävellyt jo 3 päivää aiemmin. Volcano track on La Palman yksittäisistä patikointireiteistä tunnetuin.

Tämänkin päivän aloitin ottamalla bussin kansallispuiston infoon. Sieltä jatkoin taksilla El Pilariin (12 euroa), joka on monen patikointipolun alkupiste. El Pilarin valtavien kanarianmäntyjen tunnelmaa voitte aistia Googlen katunäkymästä.

Aamu oli viileä ja maa osin jäässä. Brittiryhmä lähti samalla hetkellä kuin minä.

Alkureitti kulkee metsässä. Silloin tällöin aukeaa näkymä Caldera Taburienteen.

Puolitoista tuntia kuluu, kunnes näkymä avartuu. Kuvaussuunta on pohjoiseen, eli sama kuin edellä. Eilinen huippu Pico Bejenado näkyy taustalla.

Pidin ruokataukoa Volcan Hoyo Negrolla. Tämä syntyi vuoden 1949 purkauksessa.

Maastossa tämä ei vaikuta pyöreältä kraaterilta, mutta satelliittikuvassa se on sellainen [Google Maps -linkki].

Seuraava huikea maisema on Durazneron laavatasanko. Tämäkin syntyi 1949.

Polku ei laskeudu tasangolle vaan jatkuu tumman maiseman läpi. Metrin leveältä polulta ei voi eksyä.

Katse taaksepäin. Myötävalossa äskeiset tummat vuoret ovat ruskeita.

Korkeimmillaan volcano track nousee 1950 metriin.

Reitin seuraava kiinnostava tulivuori on Volcan Martin, joka syntyi 1646 purkauksessa. Alla olevan kuvan terävä kärki on tulivuoren kraaterin oikeanpuoleinen rinne.

Tein sivulenkkiä nähdäkseni kraaterin syvyyksiin.

Sillä välin kolme italialaisnaista käveli alhaalta ohi.

Maaston värit ovat huikeat. Kun valo hohtaa kanarianmännyn pitkissä neulasissa, se vain korostaa maaston kontrastiväritystä, joka on suomalaiseen makuun outo.

Vielä yksi kuva-arvoitus. Miksi 30-50 senttiset laavakivikeot ovat järjestyneet noin suoriin riveihin? Tämä ei ollut ainoa paikka, joten en heti usko ihmisen tuota tehneen. Vaaleammat alueet laavakivien ympärillä ovat kanarianmäntyjen ruskeita kuivia neulasia, joita tuuli järjestää laavakekojen viereen.

Kyselin asiaa jo sosiaalisessa mediassa geologitutulta, mutta vastausta arvoitukseen ei löytynyt.  Ehkä tuo on sittenkin ihmisen tekemä puunistutuskokeilu – keot ovat alunperin suojelleet taimia, joista mikään ei menestynyt ja kokeilu hylättiin.

Jutustelin loppumatkan italialaisten kanssa.

Päätin kävelyn Fuencalienteen, josta palasimme koko ryhmä bussilla Santa Cruziin. Kävelyä 19 km, 600 nousumetriä.

Keskiviikkona 20.1.2016

.. matkustin aamubussilla pohjoisrannikolle Villa de Garafiaan, joka on toiselta nimeltään Santo Domingo (ensimmäistä nimeä käytetään kartalla, toista bussiaikataulussa). Kyseessä on Walking on La Palma -kirjan reitti 40, jota kuulin kehuttavan kauneimmaksi rannikkoreitiksi.

Parisataa metriä kuljettuani reitti poistuu asfaltilta ja putoaa rotkoon.

Jälleen merkinnät ovat selkeät.

Alkumatkan merinäkymää.

Polku kulkee kaktusten keskellä.

Näiden miesten työnä on kunnostaa tämä reitti vielä helpommin käveltäväksi ja selkeämmäksi.

Vastaan tuli mies maalisankon kanssa. Piti ihan kokeilla seuraavaa merkkiä.

Tälle reitille tullaan tämän näkymän takia.

Useat lopettavat kävelyn edessä olevaan kylään (Don Pedro) ja soittavat taksin paikalle – tai ainakin näin muut patikoijat kertoivat minulle tekevänsä.

Itse jatkoin kohti Francesesia, sillä tämän jälkeen näkymät vain paranevat.

Jälleen mäkeä alas meren tasoon ja sitten takaisin ylös.

Näkymä sinne mistä tulin.

Vielä yksi näkymä pohjoisrannikolle. Alla oleva kylä on La Fajana.

Upea rannikkoreitti.

Yritin kävellä tämän reitin Walking on La Palma -kirjan suositusaikaan = Garafiasta Francesesiin 17 km 5 tunnissa (1300 nousumetriä). Syynä tavoitteeseen oli, että bussit kulkevat pohjoisrannikolle harvakseltaan (2 tunnin välein) ja halusin ehtiä hotellille ajoissa.

En kuitenkaan pystynyt edes 6 tuntiin, vaikka pidin reipasta vauhtia. Ilmeisesti Paddy Dillon on ollut hurjassa kävelykunnossa tätä kirjaa laatiessaan? Tämä havainto sinetöi päätöksen olla kävelemättä reittiä 44, jonka arvelin olevan erittäin upea. Jos Paddy Dillon arvelee sen kestävän 11 tuntia, niin paljonko se on minulle? Siinä ei vuorokauden valoisa aika riittäisi?

Oli miten oli, palasin myöhäisbussilla Francesesista takaisin Santa Cruziin. (Täkäläisiä bussikuskeja voi kehua, kun ajavat Francesesin kapeita teitä. Googlen katunäkymäauto ei ole sinne uskaltautunut.)

Torstaina 21.1.2015

.. pakkasin mukaan rinkan ja lähdin bussilla Los Llanosiin, La Palman toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Olin hakenut aiempana päivänä kansallispuiston infosta lupapaperin telttailla Caldera Taburienten pohjalla sijaitsevalla leirintäalueella. Lupa on ilmainen ja se kirjoitettiin niin, että pystyin valitsemaan minä yönä siellä yövyn.

Patikointireitti 17 alkaa Los Llanosista, mutta koska kaupunkinäkymät eivät minua kiinnosta, otin taksin Los Brecitosiin, joka sijaitsee syvällä kattilalaakson sisällä.

Ken vuokra-autolla Los Brecitosiin pyrkii, tietäköön, että tie on kapea.

Los Brecitosin näköalapaikka. (Täälläkään Googlen katunäkymäauto ei ole vieraillut.)

Toinen suunta. Taustan vuori on jälleen Pico Bejenado, jossa kävin 3 päivää sitten.

Kävelin pitkään mukavan belgialaispariskunnan kanssa.

Mirador del Lomo de Tagasaste = upea näkymä – taustalla Pico Bejenado.

Saavuin leirintäalueelle, johon pystytin teltan. Illan mittaan paikalle kertyi 7 telttaa.

Päiväkävelijöille leirintäalue on vain välietappi. He jatkavat polkua, joka kulkee kattilalaakson pohjaa myöten laaksosta ulos.

Leirintäalueen päärakennuksessa on mm. vessat ja lavuaarit. Suihkua ei ole, mutta pestä voi purossa, kunhan ei käytä pesuaineita.

Paikalla oli myös metsänvartija, jolta kuulin, ettei tulta saa tehdä. Ei edes retkikeittimellä, sillä 5 cm paksu neulasmatto syttyy hetkessä tuleen.

Sen uskon. Maastopaloja on täällä tapahtunut, sillä kun paikallisia kanarianmäntyjä katsoo tarkemmin, niiden pinnat ovat noessa – ovat siis pysyneet hengissä viime maastopalon yli. (Tiukkoihin sääntöihin vaikuttaa sekin, ettei ole satanut 5 viikkoon.)

Kiertelin laakson pohjalla kuvaamassa. Kauempaa katsoen leirintäalue sijaitsee kahden kukkulan välisessä satulassa. Taustalla Pico Bejenado.

Tästä polku lähtee alas. Taustalla Pico Bejenado.

Nousin 200 metriä vastarinnettä saadakseni kuvaan terävän mäen = Roque del Huso.

Illan valot kattilalaakson reunoilla.

Iltaruoka oli kehnonpuoleinen. Minulla oli lihapullapurkki ja nuudeleita, mutten voinut lämmittää niitä, kun retkikeitintä ei saanut käyttää. Söin lihapullat kylmänä ja sekoitin joukkoon puurohiutaleita.

Kävelyä 11 km, 400 nousumetriä.

Perjantaina 22.1.2016

.. heräsin tapani mukaan varhain. Aamun valot.

Toinen kulma.

Hetken kuluttua.

Kävelemään.

Jonkin kilometrin jälkeen polku alkaa seurata joen pohjaa. Välillä polku nousee ylemmäs, kun jokipohja ei ole kulkukelpoinen.

Lähdin sivupolulle katsomaan Colores-vesiputousta.

Puron väri syntyy rautaperäisestä kalliosta.

Itse vesiputous.

Takaisin pääpolulle. Vastaan tuli ihmisiä, jotka nousivat joen pohjaa ylös, kun minä laskeuduin sitä alas. Kuvassa on päivän hankalin paikka, jossa jouduin laskemaan pyllymäkeä puroon.

Sama paikka alhaalta katsoen.

Liian hankala, tuntui moni miettivän ja kääntyi tässä kohdassa takaisin. Myöhemmin kuulin, että tämä on mahdollista kiertää – en vain ollut huomannut kuinka.

Patikointi päättyi Barranco de las Augustias -parkkipaikalle, josta liftasin takaisin Los Llanosiin ja edelleen bussilla Santa Cruziin. Kävelyä 12 km.

Lauantai 23.1.2016

.. oli viimeinen patikointipäivä. Hotellin edessä odotti taksi klo 7, minkä olin sopinut jo eilen taksitolpalla. Matka La Palman korkeimmalle huipulle (Roque de los Muchachos) maksoi 50 euroa.

Pysähdyimme matkalla monesti, sillä Teneriffan korkein vuori Teide näkyi 130 km eräisyydeltä upeissa väreissä.

La Palman korkein huippu Roque de los Muchachos, 2426 metriä, on Teiden jälkeen Kanariansaarten toiseksi korkein. Se on helppo saavuttaa, sillä parkkipaikka on 20 metrin päässä.

On jonkinlainen antikliimaksi, kun katselee noita 2,5 metriä korkeita ”mutapaakkuja”. Tässä vielä Google-katunäkymä [linkki].

Lähellä on parempiakin näköaloja Caldera Taburienten kattilalaaksoon.

Lähdin kulkemaan kattilalaakson reunapolkua, jonka lähellä kulkee asfalttitie lukuisille suurille kansainvälisten järjestöjen teleskoopeille. Korkea vuori ja ohut yläpuolinen ilmakehä parantavat näkyvyyttä.

Reunapolulta aukeaa näkymiä alituiseen moneen suuntaan.

Merkitsin kuvaan punaisilla viivoilla paikkoja, joissa kävin.

• Vasemmalla volcano trackin korkein kohta.
• Hiukan keskemmällä Pico Bejenado.
• Laakson pohjalla Caldera Taburienten leirintäalue.
• Oikealla La Palman korkein huippu, Roque de los Muchachos.

Lisäksi ulapalla kelluu Hierro-saari 100 km päässä.

Lähikuvassa volcano track (takana vasemmalla), Pico Bejenado (oikealla) ja Hierro (ulapalla).

Olisin voinut jatkaa vuorenhuippupolkua pitemmällekin ja päätyä lopulta El Pilariin, mutta se juuri oli Paddy Dillonin reitti 44, jonka hän arvioi 11 tunnin mittaiseksi. En ehtisi. Niinpä lähdin Los Andenesin kohdalla laskeutumaan alas reitin 27 mukaan.

Lopetin patikoinnin Roque del Faroon. Kävelyä 15 km.

Yhteenveto

La Palma on hieno patikointikohde kuten kaikki muutkin Kanariansaaret ovat olleet. Erityistä siellä on Caldera Taburienten ympäristön reitit sekä volcano track, jossa voi aistia, että La Palma on yhä geologisesti aktiivinen. (Toinen aktiivinen saari on Hierro.)

Nähtyäni neljä Kanariansaarta alkaa erojakin saarille hahmottua. Perheille paras on La Gomera, josta löytyy helppoja selkeitä patikointireittejä – ja toki vaikeampiakin. Teneriffa ja Gran Canaria sopivat kaikille. La Palma on vaikeammasta päästä, sillä kiinnostavimmat reitit vaativat kuntoa – osahan jäi minulta kävelemättäkin. (La Palmalla järjestetään myös Transvulcania-maraton, jossa juostaan saaren halki 76 km = peräkkäin reitit 43-44-45.)

Oiva reissu jälleen. Ensi vuonna taidan mennä Hierrolle, mutta katsotaan…