Patikointia Azorien keskisaarilla 19.-25.1.2014

Tässä kokemuksia São Jorgella, Picolla ja Faialilla eli Azorien keskisaarilla patikoinnista 19.-25.1.2014. Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki Azorien keskisaaria koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa.

(Muita kirjoittamiani Atlantin patikointiartikkeleita: Gran Canaria, Teneriffa, La Gomera, Azorien São Miguel.)

Käytin patikoidessa kahta lähdettä:

• Andreas Stieglitzin kirja Azores, car tours and walks vuodelta 2008 (viides painos) on pätevä joskin suppea. Kirjassa on 30 reittikuvausta koskien kaikkia Azorien 9 saarta (São Jorgelta 6 reittiä, Picolta ja Faialilta 2 reittiä). Kaikki reitit on käveltävissä max 5 tunnissa. Reittikuvaus kertoo myös miten pääsee alkupisteeseen ja lopusta pois (Azorien keskisaarilla yleensä taksilla).
• Trails-Azores web-sivusto kuvaa 55 reittiä Azorien 9 saarelta (São Jorgelta 7, Picolta 10, Faialilta 4 reittiä). Reitin voi ladata etukäteen GPS-paikantimeen, mikä helpottaa polulla pysymistä. Reittien pituudet vaihtelevat 1-5 tunnin haarukassa.

Retkeilijän perustietoa:

Azorien 9 saarta keskellä Atlanttia kuuluvat Portugalille ja ne voi jakaa kolmeen ryhmään: 2 länsisaarta, 5 keskisaarta, 2 itäsaarta. Tämä artikkeli käsittelee 3 keskisaarta — Terceiralla ja Graciosalla en käynyt.

Matkustaminen saariryhmien välillä käy lentäen [SATA-lentoyhtiön sivut], ryhmän sisällä toimii laivaliikenne esim. seuraavasti:

• São Jorge (Velas) — Pico (São Roque) = ~10 euroa, tarjolla aamu- tai iltalaiva, 1 tunti (20 km).
• São Jorge (Madalena) — Faial (Horta) = ~4 euroa, 5 lähtöä päivässä parhammillaan 2 tunnin välein, 30 minuuttia (7 km).

Tarkempia aikatauluja saa hotelleista ja turisti-infoista.

Bussireitistö on Azorien keskisaarilla heikko, sillä se palvelee vain työmatkaliikennettä = aamulla kohti saaren keskuskaupunkia, illalla takaisin periferiaan. Saaren keskuskaupungissa majoittuva turisti ei tästä hyödy, joten on käytettävä takseja, joiden kilometrikustannus on ~60 eurosenttiä.

Azorien talvi (joulu-tammi-helmikuu) on viileä eikä turistien sesonkiaikaa (lämpötila meren tasolla +10 — +17, melkein joka päivä sataa vähän). Niinpä kävelin reitit kohtaamatta muita patikoijia (paitsi yhdellä reitillä, siitä myöhemmin). Hyvällä retkivarustuksella sää on kuitenkin mukiinmenevä vastaten rannikolla Suomen syyskuuta ja 600 metrin yläpuolella loka-marraskuuta. (Tietysti vielä parempi, jos älyää tulla Azoreille vasta maaliskuussa.)

Aurinko pysyttelee Azoreilla horisontin yläpuolella tammikuussa 10 tuntia (klo 8:00-18:00). Pimeä tulee nopeasti.

Retkikaasun saatavuutta en Azorien keskisaarilla selvittänyt, kun evästelin voileipälinjalla. Rautakaupasta voi yrittää (portugaliksi ferragens).

Retkiruoaksi kaupasta saa säilykkeitä (mm. lihapullia), riisiä, pätkittyä spagettia, puurohiutaleita.

Vettä ei voi juoda hanasta vaan se on keitettävä tai ostettava pullovettä. Azoreilla sataa talvella melkein päivittäin joten luonnostakin löytyy vettä — tosin oppaat eivät suosittele sitä juotavaksi (lehmät laiduntavat melkein kaikkialla).

Leirintäalueita on São Jorgella, Picolla ja Faialilla useita mutta ovat talvella kiinni. Villi leiriytyminen on mahdollista ainakin São Jorgen rannikolla (surffarit hyödyntävät sitä). Itse asuin eri majoituksissa, jotka olin varannut etukäteen netissä (talvella huoneen saa puoleen hintaan).

Patikointireitit on Azorien keskisaarilla merkitty maastoon kohtuullisesti. Polkujen alussa on selkeä taulu ja suuntakyltti (PRC 1 SJO tarkoittaa Trails-Azores -sivuston PRC1SJO-reittiä).

Reitin alun infotaulussa on lisätietoa.

Merkinnät ohjaavat maastossa:

Right way = kävele tänne (tarkoittaa alla olevassa tapauksessa jatkamista vasemmalle kiviaidan vieressä — toivottavasti kukaan ei käännä kiveä!).

Turn right = käänny oikealle.

Wrong way = ei tänne.

Ikävä kyllä yllä mainitut merkinnät ovat Azorien keskisaarten maastossa harvemmassa kuin São Miguelilla, jossa olin ollut viikkoa aiemmin. Olin ongelmissa muutaman kerran. Esimerkki: alla olevassa tilanteessa maastossa ei ollut merkintää kumpaa tietä pitää jatkaa?

Jos olisin printannut paperille reittikuvauksen englanniksi, asia olisi ollut ehkä pääteltävissä siitä. Ratkaisin pulman kävelemällä satunnaisesti vasenta reittiä jonkin matkaa, jonka jälkeen katsoin GPS-paikanninta.

Etukäteen lataamani punainen reitti on oikea. Koska turkoosi viiva (reitti minne kävelen) erkanee punaisesta, päättelin, että reitti on väärä. Palasin risteykseen ja jatkoin oikeaan haaraan.

Vaelluskengät vai lenkkarit? Azorien talvisää on viileä ja maasto kostea, niinpä vaelluskengät ovat 600 metrin yläpuolella järkevät. Lenkkareillakin pärjää, jos sietää muutamia tunteja märkiä jalkoja (kuten itse tein).

Polkuni São Jorgen, Picon ja Faialin satelliittikuvan päällä (käyttämäni laivat valkoisella katkoviivalla).

Sitten patikoimaan. Kerron reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.

19.1.2014 olin nukkunut yön Velasin kaupungissa Recidential Neto -hotellissa. Otin taksin São Jorgen tunnetuimman patikointireitin päähän: Caldeira de Santo Cristo, joka on Andreas Stieglitzin kirjan reitti numero 20 sekä Trails-Azores-sivuston reitti PR1SJO.

Lähdin 750 metristä laskeutumaan kohti merta.

Tällä kertaa en ollut yksin.

Azorien luontoturismia edistävä kampanja osui samaan päivään. Kampanjaan osallistutaan kävelemällä Azorien eri saarten upeimpia reittejä. Kävelijöitä oli noin 30. Oli hienoa nähdä mukana alakouluikäisiä tyttöjä ja poikia.

Sain valokuvata muitakin kuin itseäni!

Silhuetti tai ei, ihmisjono on luonnossa kaunis.

Ryhmä pysähteli taajaan, niin he jäivät taakseni. Pian näin ensi kerran, mikä on São Jorgen saaren luonne.

São Jorgen maantiede on maailman mitassa erityinen. Ota patonki, 56 cm pitkä, 5 cm leveä. Laita veteen kellumaan, jätä reilu sentti veden päälle. Muuta sentit kilometreiksi.

Asuako patongin päällä vai reunalla? Tuhannet asuvat Atlantin ja jyrkänteen välisellä kapealla kaistaleella = kyseessä on niin sanottu fajã. São Jorgella on yhteensä 81 fajaa, joissa on ollut asutusta. Kaikille fajoille ei ole tieyhteyttä, siksi moni niistä on hylätty.

Sain näköyhteyden Santo Criston fajaan.

Santo Cristo ja muut fajat ovat syntyneet, kun maata on vyörynyt patongin päältä vesirajaan. Maa-aines on hedelmällistä.

Santo Cristolle ei ole tietä, mutta siellä yhä asutaan. Taloja on noin sata, kirkkokin. Sähkö tehdään polttomoottorilla, jos tarvitaan. Lehmät ja puutarhojen viljelypalstat tuovat leivän. Fajan ympärille kehkeytyvä mikroilmasto takaa hyvän sadon. Omassa sisäjärvessä viljellään simpukoita ja muita äyriäisiä, joita voi syödä kylän ravintolassa (niin kuulin, en tarkistanut).

Ranskalaiskolmikko asuu teltassa.

He odottivat surffivuoroa portugalilaisilta. Katselin evästellessä heidän suorituksiaan.

Santo Cristosta on 4 km polkuyhteys Cubresin fajalle, jonne patikointireitti päättyy (polkua saa ajaa moottoripyörällä tai mönkijällä vain tiettyinä kellonaikoina).

Soitin taksin Cubresiin, sillä sieltä on jyrkkä tieyhteys patongin päälle (täältä surffarit hakevat elintarviketäydennyksiä).

Jyrkänteen puolivälissä on näköalapaikka. Tämä on São Jorgen tunnetuin maisema: edessä Cubresin faja, takana Santo Cristo.

20.1.2014 ymmärsin kuinka onnekas olin ollut, kun sain eilen nähdä Santo Criston ja Cubresin kauniit muodot niin oivassa kelissä. Tänään pilvet roikkuivat matalalla, kun lähdin toiselle faja-aiheiselle patikoinnille, joka on Trails-Azoresin PR3SJO tai osin sama kuin Andreas Stieglitzin reitti 21.

Lähtö oli São Joãon fajasta ja tarkoitus ohittaa alla olevan kuvan kaksi ”niemeä”.

Nämä ovat patikointipolkuja mieleeni, sillä parhaat maisemat saavutetaan kävellen, ei autolla. São Jorgen saarella kyliä yhdistävät tiet kulkevat patongin laella, eivät rannan lähettyvillä.

Kun nousin yli 200 metrin, pilvi peitti näköyhteyden mereen. Se niistä maisemista. Märkä sumu kasteli kaiken. Reitillä oli kaksi tulvivaa jokea, jotka ylitin varman päälle pantteritekniikalla (nelijalkaisesti liukkaalta kiveltä toiselle kontaten), jotten suistuisi putoukseen.

Loppumatkalla laskeuduin alle 200 metrin, silloin tihku hellitti.

Näkymä Vimesin fajalle (se on tuo taaempi).

Vimesiin myös lopetin ja soitin taksin hakemaan. Sieltä olisi ollut mahdollista jatkaa Trails-Azoresin reitille PR2SJO tai PR9SJO, mutta läpimärkien lenkkarien takia en ottanut riskiä jalkojen pilaantumisesta.

21.1.2014 sää oli yhtä kurja kuin eilen. Mielessä oli käydä São Jorgen huipulla katsomassa pientä tulivuoren kraateria (PR4SJO), mutta siinä ei olisi ollut sadesäässä järkeä (lisäksi se reitti olisi kulkenut tien viertä). Niinpä tein kolmannen faja-patikoinnin kohteena Faja Alem, jonne ei ole edes mönkijä- ta moottoripyörätason yhteyttä (PRC5SJO).

Tähän asti pääsisi autolla.

300 metriä alempana on Faja Alem. Mietin tovin lähettäisinkö reppuni lankaa alas.

Näkymä rinnepolulta. Faja Alem on kapeampi kuin edellisten päivien isot fajat.

Jos olisin lähettänyt, reppu olisi päätynyt rengaskasaan.

Ei Faja Alem aivan hylätty ole. Rakennukset ovat hyvässä tällingissä ja toimivat kesämökkeinä.

Taksikuskini (jo kolmatta päivää sama hyvin englantia puhuva nainen) kertoi, että Alem on suosittu viikonlopun telttailupaikka myös heille, joilla ei ole mökkiä.

Lisäksi täällä hyötyviljellään.

Ainoa Faja Alemin elävä nisäkäs (itseni lisäksi) oli yksinäinen hevonen.

Faja Alemista ylös noustuani soitin taksin ja pyysin pysäyttämään Velasin kaupungin laidalle, jossa on mielenkiintoinen niemi Morro das Velas. Lainaan Velasin kaupungin web-sivujen kesäistä kuvaa, kun omaa ei ole (Morro das Velas = nyppylä takana).

Huippunäkymä 130 metrin korkeudelta.

.. joka saavutetaan kurkkaamalla varovasti reunan yli.

Näitä jyrkkyyksiä voi suomalainen ihailla. Yksi askel ja 135 metriä valtamereen.

Tällaiset olivat kolme patikointipäivääni São Jorgella.

22.1.2014 keli parani selkeäksi. Ensimmäistä kertaa näin tulivuoren 20 km leveän salmen takana. Sekä saaren että tulivuoren nimi on Pico.

Ylitin salmen laivalla. Majoituin São Roquen kaupungin vanhaan munkkiluostariin, jossa toimii nuorisohostelli Pousada de Juventude do Pico (talvikauden takia olin ainoa asukas).

Tilasin taksin ovelle jä lähdin Trails-Azoresin reitille PR13PIC (Andreas Stieglitz ei listaa tätä reittiä). Jäin Capitão-järven rannalle evästelemään ja ihailemaan maisemaa.

Pico on Portugalin korkein vuori, vaikka on keskellä Atlanttia: korkeus 2351 metriä, huippu 5 km rannasta.

Picon olemus hallitsee alkumatkaa.

Kun aletaan laskeutua 750 metristä kohti merta, on näkymä São Roquen kaupunkiin ja salmen takaiseen São Jorgeen upea.

Reitti oli alkanut hiekkatienä. Nyt sukelletaan metsään.

Vaikka sää oli retken lämpimin (+17 astetta), se ei ollut ehtinyt kuivattaa polun aluskasvillisuutta. Lenkkarit kastuivat jälleen (kaipasin vaelluskenkiäni).

Katselin luostarista auringonlaskua Picon taakse (mielenkiintoinen vuoren varjo).

23.1.2014 tein toisen retken Picon ylätasangolle Trails-Azoresin reittiä PR2PIC. Tulivuori hallitsi jälleen alkupolkua.

Jälkikäteen ajatellen tämä reitti oli eilisen toistoa — olisin voinut tutkia jotain muuta.

Kiinnostavin seikka taisi olla sukuhistoriaa tarinoiva taksikuski, jonka kaikki 28 serkkua olivat muuttaneet Massachusettsiin 1970-luvulla (sukurakkaita nuo azorilaiset). Kuskin perhe palasi 1995 Picolle. Isä ajaa yhä taksia 79-vuotiaana (olin ollut eilen hänen kyydissä). Azorilaisten siirtolaisuus Yhdysvaltoihin on yleistä. Helppo lähteä, suora lento (Azorit on kesällä suosittu amerikkalaisten matkakohde).

Tämäkin polku kulkee ylängöltä rannikolle. Alkumatkan tunnelmaa.

Välimatkan tunnelmaa, taustalla São Jorgen saari.

Loppumatkan tunnelmaa (kävelin samalla myös reitin PR8PIC).

.. jossa ei ollut juuri nähtävää paitsi yksi kuivuneen joenuoman hiidenkirnu.

Kävelin ranta-avenueta hostellille. Splash.

Picon kaikki rannat ovat tumman harmaata jähmettynyttä laavaa. Koska hiekkarantoja ei ole, picolaiset uivat laavakivestä rakennetuissa merialtaissa, joiden vesi vaihtuu, kun aalto lyö sisään (ei kuvaa uimareista, talvikaudella on viileät vedet).

24.1.2014 menin aamubussilla São Roquesta Madalenaan, josta taksilla Furna de Frei Matiasille, joka on Andreas Stieglitzin reitin 22 alkupiste (Trails-Azores ei listaa tätä).

Maasta nousevat ”savupiiput” ovat muinaisia laavan purkauskanavia, joiden reunat jähmettyivät, kun sula laava virtasi ylös. Edessä oleva aitaus on maan päälle pistäytyvä vaakasuora laavatunneli (aidattu, jottei lehmä putoa).

Kun laavan virtaus loppui, tunnelit jäivät tyhjiksi, kertoo Andreas Stieglitzin kirja. (Miten? Mihin viimeiset laavan rippeet katosivat? En tajua?)

Kurkkaus savupiipun torveen.

Savupiippujen takaisella pellolla on lukuisia onkaloita, kunhan ensin ylittää kiviaidat. Tunnelien pituus on kilometrejä. Uskon.

Vielä yksi.

Kävelin Madalenaan. Taustalla oleva saari = Faial.

Kiviaitojen määrä huimaa — johonkin ne miljoonat laavakimpaleet on ladottava.

Matkustin laivalla Hortaan, Faial-saaren keskuskaupunkiin. Majoituin Apartamentos São Joãoon.

Tällaiset olivat kolme retkeäni Picolla. Huom! Pico-vuoren huipullakin voi käydä. Se on Andreas Stieglitzin reitti 23, mutta jätin väliin, sillä yksin en halunnut yrittää — jalkani olivat sitä paitsi hiertyneet liian monista sadekelin patikoinneista.

25.1.2014 otin taksin Faialin länsipäähän Trails-Azoresin reitille PR1FAI (Andeas Stieglitz ei listaa tätä). Ensimmäiseen kahteen tuntiin en nähnyt mitään erityistä, kunnes taustalle ilmestyi Ponta Capelinhos.

Ponta Capelinhosin majakka oli äärimmäinen kärki 27.9.1957 asti, kunnes valaita tähystävä José Soares da Cunha näki meren poreilevan. Seuraavan 13 kuukauden aikana Faial peittyi tuhkaan, 35 % faialilaisista muutti Amerikkaan ja Ponta Capelinhosiin syntyi uusi kärki.

Matalaksi jäänyt majakka hylättiin.

Lähdin tulivuorelle. Hmm, muistuttaa stetsonia.

Näkymä stetsonin etulieriltä.

Tulivuoren sisustan värimaailma.

Paluu majakalle.

Soitin taksin. Tämä oli ainoa Faialin patikointi. (Kuten kaikilla Azorien saarilla, Faialillakin on keskustulivuori ja kraateri, joka on Trails-Azoresin reitti PRC4FAI  — varmasti näkemisen arvoinen, mutten käynyt siellä, koska se oli joka päivä pilvessä.)

Yhteenveto. Azorien keskisaaret ovat pienet mutta jokaisessa oma lumoava luonto: São Jorgessa fajat, Picolla mahtava tulivuori, Faialilla Ponta Capelinhosin muodot ja mielenkiintoinen historia.

Ystävällisiä ihmisiäkin voi kiittää. Kielimuuri ylittyi Velasin hotellissa laskua maksaessa, kun respanaisen 8-vuotias poika otti Google Translatorin esiin: repliikit naputeltiin vuorotellen, asia hoitui yhteisymmärryksestä nauttien. São Roquen 79-vuotias taksikuksi tuli viimeisenä iltana kadun yli kättelemään minut, rupateltiin vielä tovi, kunnes toivotimme toisillemme kaikkea hyvää. Jotain suomalaistakin löytyy: kun São Miguelilla kysyin eräänä aamuna oikeata bussipysäkkiä, englannintaitoinen vanhempi herrasmies saattoi minut pysäkille mutta puhumatta koko aikana mitään — se ei ollut tarpeen!

Viisi saarta jäi tutkimatta: idässä Santa Maria, keskellä Terceira ja Graciosa, lännessä Flores ja Corvo. Kuka tahansa niillä käy samassa hengessä kuin minä, uskon hänen näkevän ja kokevan samaa villiä upeutta, jota sain osakseni Azorien keskisaarilla.