Mielekäs pähkähullu Nuuksio-projekti 24.7.2013
29.07.2013 1 kommentti
Jos joku ei vielä tiennyt, minulla on pähkähullu projekti meloa ympäri kaikki Nuuksion järvet ja lammet. Niitä on yhteensä noin 150.
Olen loppusuoralla. Jäljellä on koko joukko pieniä lampia (jotka olen aiemmin laiminlyönyt) ja toisaalta Nuuksion reunan lampia (jonne en ole vielä suunnannut).
Tällä kertaa katsastin pieniä lampia, joissa edellä mainittu pähkähulluus korostuu: esimerkiksi on raahattava kanoottia metsässä 1,5 tuntia, jotta pääsee melomaan alla olevaa lampea 3 minuuttia.
Ja kuitenkin tämä projekti tuntuu mielekkäältä. Se on tärkeintä!
Sitten retkelle. Vein jo illalla kanootin ja teltan Perälänjärven rannalle [karttalinkki]. (Järvi on Maanmittauslaitoksen kartassa nimetön, mutta Perälänjärvi tuntuu oikealta — Perälän kylän mukaan.)
Perälänjärvi ei ole iso, vain 100-metrinen. Meloessa havaitsin puisen ristin saaressa.
Nousin saareen. Yksityinen hautausmaa.
Pitkulaisen saaren läpi kulkee kivetty polku. Hautojen edessä on kukkia. Meloin saaren ympäri kolmesti vastapäivään.
Toinen lampi vaati 1 tunnin 20 minuutin siirtymää osin meloen Ruuhijärven kautta. Olkoon tämän nimi Mustakorvenlampi, kun kartat eivät parempaakaan nimeä kerro [karttalinkki].
Meloin Mustakorvenlammen kolmesti ympäri, minuutti per kierros.
Kolmas kohde oli Kakarlampi, jonne siirtyminen vei 1,5 tuntia, osin Ruuhijärven kautta meloen [karttalinkki].
Ympärimelonta vie minuutin ja 15 sekuntia, filmi siitä.
Jatkoin metsän läpi takaisin Perälänjärvelle, josta evästelyn jälkeen neljänteen kohteeseen, Ruoholammelle — siirtymiin käytin 2 tuntia [karttalinkki].
Lumpeita täynnä olevan Ruoholammen kierto vei peräti 9 minuuttia!
Viidenteen järveen siirryin osin Iso-Antiaan kautta meloen, mutta pääosin polkua pitkin kärryillä. Näin saavuin 1 tunnin 40 minuutin kuluttua Lummukkaalle, retken suurimmalle uudelle järvelle, jonka kierto kesti 15 minuuttia [karttalinkki].
Tämän jälkeen siirryin 1,5 tunnissa kuudenteen lampeen, nimeltään Pikku-Kalatoin [karttalinkki].
Pikku-Kalatoinin valokuva on myös artikkelin alussa, kuvattuna etelänpuoleisen kallion päältä.
Seitsemäntenä kohteena halusin viedä kanoottini 25-metriseen puron laajentumaan, joka on piirretty karttaan [karttalinkki]. Puoli tuntia maaston haravointia todisti, että Maanmittauslaitoksen kartassa on virhe — lätäkköä ei oikeasti ole. Niin raahasin kanootin lähimmälle kärrykelpoiselle polulle, jota kautta Nuuksiontielle bussia odottamaan.
GPS-jälki (keltainen melontaa, punainen aiempia kanootin raahauksia, lila tämän retken raahaus).
Nuuksion kokonaisuuteen reissu sijoittuu näin.
Retken yhteenveto. Meloin 6 km ja raahasin kanoottia metsissä 15 km (siitä 4,5 km kärryillä). Paljon hikeä — hieno reissu. Lisäksi on mainittava, että Nuuksio tuntui tyhjältä, niin harvoja ihmisiä päivän aikana tapasin: yhden patikoijan, yhden mustikankerääjän, joukon partiolaisia.
Olen nyt melonut 131 Nuuksion järveä/lampea. Projekti jatkuu.
On kyllä höperöin projekti josta olen hetkeen kuullut! 😀