Suomujokea alas 18.-21.6.2013

Tämä on artikkeli #2 koskien Kopsus-Suomujoen retkeä 15.-21.6.2013 (osa 1: Kopsusjoen nousu).

Kesäkuun alku oli porottanut Lappia 30 asteen lämpötiloilla, joten ennen retkeä olimme huolissamme riittääkö Suomujoessa vesi. Jälkikäteen voi sanoa, että kyllä siitä läpi pääsi. Myöhemmille Suomujoen melojille tiedoksi ja huomioon otettavaksi, että tämä retki tehtiin, kun Luton virtaama oli 15-19 m3/s [mittapisteen linkki]. Suomujoen virtaama on noin puolet Lutosta ja latvoilla vähemmän, joten aloituspisteessä Suomunruoktun museosaunalla [karttalinkki] virtaama lienee ollut noin 1 kuutio sekunnissa.

Tiistai 18.6.2013

Muut (Ripa, Henkka, Tiina, Antti, Ilkka) aloittivat museosaunalta, jonne edellisen yön metsäleiristä tarvitsi kantaa kanoottia ja kamppeita vain 600 metriä. Minä päättelin vettä olevan liian vähän ja kannoin varusteet saman tien 2 km pitemmälle Aitaojan tulipaikalle [karttalinkki].

Laitan väliin videon, johon olen koonnut retken tunnelmapaloja (koko ajalta).

Olin kantanut kumikanootin rullalla (videon mustassa säkissä). Kanoottia uudestaan täytellessä vilkuilin ylävirtaan, joko muut tulevat? Kun muita ei kuulunut, lähdin meloen joen kristallinkirkasta vettä ylös (filmissä alkaen 1:15). Kasvustoa ei pohjassa ollut. Vasta Aitaojan jälkeen joki saa hiukan ravinteita, jotta jokin karu levätyyppi alkaa pohjassa vihertää.

Kilometrin noustuani Henkka, Tiina ja Ripa tulivat vastaan. Heille Suomujoen melonta Suomunruoktulta alas oli merkinnyt paljolti pohjassa kävelyä ja kanootin uittelua. Se oli silti ollut hyvä valinta, karut maisemat olivat kuulemma palkinneet. Palasimme Aitaojan tulipaikalle aterioimaan.

Aitaojan jälkeen Suomujoki on aivan melottava näinkin vähällä vedellä. Kertokoon vaikkapa seuraava kuva joen yleisilmeestä.

Vailla esteitä emme toki edenneet.

• Kanoottia joutuu toisinaan taluttamaan, kun virtapaikan jälkeen joki levenee kivitarhaksi (kuitenkin alle 5 % tämän päivän matkasta).
  
• Joen poikki on toisinaan kaatunutta puuta (alkumatkasta noin 1 per kilometri, kuva Ilkka Salmi).
  

Tiistain melontapätkällä poimin erikseen kolme kohtaa:

1. Kilometrin Aitaojan tulipaikalta alaspäin on kolistellen melottavissa oleva kalliokanjoni [karttalinkki], jossa saksalaispatikoijat seurasivat puuhiamme. Videossa Tiina laskee sen hiukan liikaa vasemmalta ja jää jumiin (se ei ole vaarallista, veden paine ei ole kova).
   
2. Mukkavaaranlammen vieressä on Mukkaköngäs [karttalinkki], joka on kierrettävä maitse (ohitus vasemmalta 50 metriä).
   
   
3. Noin 800 metriä Mukkakönkäästä on toinen kalliokanjoni [karttalinkki]. Siinä vesi ei riittänyt edes kolistellen laskemiseen, paitsi aivan loppuosa.
   
   

Lopetimme tiistain melonnan Kotakönkään laavulle [karttalinkki], jossa saimme juttuseuraa patikoijista.

Illan päätteeksi tarkistettiin Kotaköngäs.

Mahdoton laskea kanootilla.

Koski jatkuu pitkälle. Tarkistimme valmiiksi ohitusreitin vasemmalla rannalla: noin 350 metriä.

Keskiviikko 19.6.2013

Aamu alkoi Kotakönkään ohituksella = 1,5 tuntia.

Joki jatkui melko rauhallisena. Seuraava kuvauspaikka löytyi sivujoesta, Palovanganjoen silta [karttalinkki].

Välistä joki tekee upeita mutkia ja sen voima alkaa syövyttää hiekkatörmiä kuin Ivalojoella [karttalinkki].

Aterioimme Rautuojan tulipaikalla. Lähtö sieltä ja joen yleisilmettä.

Lankojärven läpi.

Lankojärven jälkeen saavuimme Karunaskoskien sarjaan (5 koskea kilometrin matkalla), joista osa on laskettavia, osa ei. Minulta putosi päivän aikana yksi kamera jokeen ja sen filmit menetin. Paikkaan tilannetta Ilkka Salmen kuvaamilla videoilla, joita en ikävä kyllä voi upottaa tähän sivulle nätisti.

• Video yksi = Helppo koski, mallia näyttää Tiina [linkki videoon][karttalinkki].
• Video kaksi = Lasken melko suoraviivaisen kosken [linkki videoon][karttalinkki].
• Video kolme = Ripa laskee alkupuolen koskesta, jonka loppua ei voinut laskea edes kolistellen [linkki videoon][karttalinkki]. Tuon kosken kaikki muut kiersivät (ohitus vasemmalta 100 metriä tai oikealta 40 metriä).

Edellisiä seuraa välittömästi jatkokoskia, joissa seuraava kohta on pakko kantaa ohi (ohitus 10 metriä).

Tämän jälkeen olen menettänyt tarkat muistikuvani miten ohitimme Peurakönkään [karttalinkki]. Uskon, että alla oleva kuva on siitä. Kuvassa Ilkka uittaa Tiinan avustamana kosken loppuosan, jota oli mahdoton laskea (ohitus 15 metriä).

Kävimme tarkistamassa Porttikosken autiotuvan (oli tyhjä), mutta karttaa ja seuraavan päivän aikataulua tarkasteltuamme päätimme jatkaa eteenpäin. Itse Porttikoski [karttalinkki] oli näinkin vähällä vedellä laskettavissa kolistellen, jos ei säälinyt kanoottiaan. Käytän jälleen hyväksi muiden kuvaamia videoita.

• Video yksi = Ilkka Salmen videossa Ripa laskee Porttikosken loppuosan [linkki videoon] — kuvattu Porttikosken sillan päältä.
• Video kaksi = Tiina Kujansuun videossa minä lasken Porttikosken loppuosan [linkki videoon] — kuvattu Porttikosken sillan alta kanootista (samaan aikaan Ilkka uittaa vieressä).

Leiriydyimme Sotavaaranojan kohdalle vanhalle tulipaikalle [karttalinkki], jonka maiseman Ilkka Salmi ikuisti.

Jälkikäteen voin sanoa, että tässä ei olisi saanut leiriytyä. Pahoittelen. (Suomujoella sallittuja leiripaikkoja ovat vain ne tulipaikat, joissa on puuvaja.)

Torstai 20.6.2013

Torstai oli sovittu vapaapäiväksi, mikä tarkoitti, että aamupäivällä oli aikaa patikointiin. Käytin ajan käväisemällä Kuotmuttipäällä [karttalinkki]. Näkymä sieltä pohjoiseen (Suomujoki ei näy, kulkee alhaalla kanjonissa).

Samalla kuuntelin kännykkäviestit, laitoin päivitystä sosiaaliseen mediaan ja katsoin sääennusteen (ne eivät joen varressa toimi). Patikointia 14 km. Iso pahka paluumatkalla.

Henkka teki vielä upeamman aamuretken käyden juosten Paratiisikurussa [karttalinkki], jota olin hehkuttanut Suomen kauneimmaksi paikaksi. Matka edestakaisin 35 km noin 5 tuntiin (melkein maraton, hurja suoritus!). Perillä käynnin Henkka todensi parilla valokuvalla. Liitän mukaan kaksi ottamaani kuvaa Paratiisikurusta vuodelta 2011, jotta asia ei jää epäselväksi (järven pituus = 100 metriä). Noh, eri mieltäkin saa kauneudesta olla. 🙂

Palasimme Henkan kanssa retkiltämme takaisin, söimme, ja lähdimme melomaan muita kiinni (heille vapaapäivä tarkoitti mahdollisuutta nukkua pitkään).

Poroaidan alitus.

Suomujoki virtasi tasaisen rauhallisesti kiihtyen välillä, mutta isoja koskia ei ollut. Toisinaan joki leveni kapeiksi järviksi. Kävimme katsomassa mm. vanhaa kolttakylää, joka on kunnostettu museoksi [karttalinkki]. Oheiseen aittaan myyrät eivät voi nousta, koska se lepää kapeiden kantojen päällä.

Tavoitimme muiden kanootit Snellmaninmajalta [karttalinkki].

Autiotupa oli tyhjä. Minä ja Antti päätimme nukkua vaihteeksi sisällä, muut yhä teltoissa.

Perjantai 21.6.2013

Suomujoen leveys kasvoi ja virtapaikat olivat hankalia uudella tavalla: Mistä löytyy reitti, jossa on tarpeeksi vettä?

Eikä aina löytynytkään. Joen alajuoksulla on ns. kahlaamoja, siis paikkoja, joista patikoijat voivat kävellä yli saappaat jalassa jalkojaan kastelematta. Melojastakin tulee silloin kahlaaja — on noustava vetämään kanoottia 5-senttisessä vedessä.

Yksi mahtava koskikin viimeiselle päivälle saatiin: Suomunköngäs, pituutta noin 300 metriä [karttalinkki].

Tuosta ei helpolla selvitä. Kahdessa kohdassa köngäs on suorastaan vaarallinen, niitä en halunnut laskea. Niinpä paloittelin kosken kolmeen osaan:

• Ylhäältä ensimmäiseen pahaan paikkaan, jossa lasken vasemmalle kiville ja jään tahallani jumiin.
• Nostettuani kanootin 5 metriä kivien yli, lasken siitä seuraavan pahan paikan yläpuolelle, jälleen vasemmalle.
• Nostettuani kanootin 15 metriä tuon kohdan yli, lasken kosken loppuun.

Näin myös tein. Henkka noudatti samaa suunnitelmaa, joskin jää alla olevassa kuvassa kiinni kakkososan keskellä ja joutuu avittamaan kanoottia eteenpäin.

Ripa laski suoraviivaisemmin, sillä hän yhdisti osat 2 ja 3 laskien siten kosken kahdessa palassa (alla oleva kuva Ilkka Salmi).

Tiina ja Antti uittivat Suomunkönkään ohi (alla oleva kuva Ilkka Salmi).

Samoin uitti myös Ilkka, joskin hän laski kosken loppuosan.

Kaiken kaikkiaan Suomunkönkään ohitukseen meni toista tuntia. Ateriatauko pidettiin kosken viereisellä tulipaikalla.

Kullervo Kemppinen kirjoittaa kirjassaan Lumikuru: Suomujoen ja Luton vedet kohtaavat siten, että niiden kosket laskevat vastakkain [karttalinkki]. Kirjassa paikka tuntuu hohdokkaalta, maastossa melko tavanomaiselta joskin kyllä sen havaitsee (vasemmalta tulee Suomu, oikealta Lutto).

Paikan hohdokkuutta ehkä vähentää, että Luton päähaara yhtyy Suomujokeen vasta hiukan myöhemmin.

Joen nimi on tästedes Lutto. Viimeiset 5 kilometriä ovat tasaista menoa. Melojan retki päättyy Raja-Jooseppiin [karttalinkki], jonka riippusilta on monelle patikoijalle — minullekin — tuttu portti UK-puiston hienoimpaan osaan.

Siinä se. Hienon reissun pääteeksi siirryimme Ivalon Näverniemen leirintäalueelle saunomaan ja suunnittelemaan seuraavan vuoden reissua. Vedenjakajan ylittävissä melontaretkissä on oma hohtonsa. Eiköhän ensi vuodeksikin löydy uusi joki noustavaksi ja vedenjakaja ylitettäväksi!

Yhteenveto

Reittimme satelliittikuvan päällä (keltainen melontaa, punainen patikointia).

Ken Suomujoelle melomaan kaipaa, on otettava seuraavia seikkoja huomioon.

• Meidän reittimme Suomulle kulki Kopsusjokea nousten ja vedenjakajan yli. Toinen vaihtoehto on kävellä Kiilopään tunturikeskukselta Suomunruoktuun tai Aitaojan tulipaikalle (matkaa kertyy 16 tai 18 km).
  • (Päivitys 13.7.2013:) Kolmas ja helpoin vaihtoehto on aloittaa Aittajärven laavulta, johon tulee tie [karttalinkki]. Melontaa Luton sillalle kertyy siitä noin 22 km.
• Suomujoki laskee Suomunruoktulta Luton sillalle 50 kilometrin matkalla 160 metriä. Koskia ja virtapaikkoja riittää. Mitä vähemmän vettä joessa on, sitä useampi virtapaikka täytyy ohittaa joen pohjassa kävellen tai maitse.
• Siispä tarkista Luton virtaamaennuste ennen retkeäsi [mittapisteen linkki]. Tämän retken aikaan Luton virtaama oli 15-19 m3/s. Varmin retkiajankohta on kesäkuun alku, jolloin vettä on enemmän.
• Moni Suomujoen koski on kivinen vaatien nopeaa ja tarkkaakin ohjailua. Hyvä melontataito on tarpeen, mutta tarvitaan myös ketterä kanootti. Tällä retkellä kahdella melojalla liian pitkä kanootti rajoitti koskien laskua. He joutuivat uittamaan ohi koskia, jotka olisivat muuten olleet laskettavia.
• Varaudu kantamaan kanoottiasi koskien ohi vähintään 500 metriä (pisin ohitus Kotakönkäällä). Ota mukaan tarpeeksi köyttä, sillä moni muuten hankala paikka voi olla uitettavissa ohi.
• Varaa aikaa vähintään 3 päivää, mutta mieluummin enemmän, onhan lähellä paljon tuntureita tutkittavaksi. Järkevät päivämatkat ovat max 20 kilometriä (tällä retkellä parhaana päivänä edettiin 17,5 km).

Ja ennen kaikkea: Suomujoelle ei mennä kilometrejä nielemään vaan nauttimaan erämaisesta tunnelmasta. Kannatti mennä!