GPS-kuva: Espoon kapearaiteinen hevosrautatie

Ensimmäisen maailmansodan aikaan 1914-1917 Venäjän valtio teetätti Helsingin ympäristössä linnoitustöitä. Tarkoituksena oli luoda Helsingin ympärille maa- ja merilinnoitusjärjestelmä, joka olisi toiminut myös Pietarin ulkopuolustuksena. Uloimmat linnoitukset sijoittuivat Espoossa linjalle Westend-Tapiola-Leppävaara, seuraten suunnilleen nykyistä Kehä ykköstä.

Linnoitustyö vaati puuta, jota hakattiin ympäröivistä metsistä. Puutavaran kuljetuksia varten rakennettiin kaksi kapearaiteista rautatietä Espoon asemalta pohjoiseen, toinen Nupuriin kohti Nuuksiota, toinen Luukkiin (katkoviiva).

Radan pohja oli paikoin huono, höyryveturit kaatuivat peltoon. Niinpä rautatievaunujen vetäjiksi valjastettiin hevoset.

Tämä ja paljon lisää tarinaa löytyy Seija Lohikosken kokoamasta kirjasta Kapearaiteinen hevosrautatie ja ryssänhakkuut Espoossa.

Kirjassa on dokumentoitu myös:

• Kiinalaisen vierastyövoiman (käytännössä sotavankien, orjien) tulo 1916. Kiinalaisia (myös kirgiisejä ja turkmeeneja) oli 3000. He hakkasivat Nuuksion metsät ja kuljettivat puut kapeita polkuja pitkin Nupuriin.
• Nuuksion avohakkuiden perusteellisuus ja laajuus. Metsät kasvoivat takaisin 1930-luvun lopulla — aivan, minäkin luulin tätä ennen, että Nuuksiossa on ikimetsää!
• Venäläisten (kasakkojen) tavat ja kommunikaatio suomalaisten kanssa. Suomalaisille langenneet työ- ja muut velvoitteet.
• Linnoitustöiden vaikutuksia eri puolilla Espoota, valokuvia, lehtileikkeitä, karttoja ja parhaan tiedon mukainen rekonstruktio missä rautatie on todennäköisesti kulkenut.

Sekä tietenkin kymmeniä sivuja lyhyitä kertomuksia aikalaisilta, joista poimin seuraavat kaksi (sillä yhtä kuvaavaa tarinaa on mahdotonta löytää).

Elli Prytz: Kaksi kasakkaratsukkoa yllätti minut takaapäin, kun teini-ikäisenä tyttönä ajoin yksin hevosrattailla Espoon asemalta Nuuksioon. Toinen kasakka tuli kärryjen toiselle puolelle ja toinen toiselle. He ratsastivat aivan kärryjen vieressä. Tilanne laukesi onnellisesti, kun he mitään tekemättä vähän ajan kuluttua vain toivottivat hyvää matkaa, vilkuttivat kättään ja ratsastivat tiehensä.

Professori Eliel Aspelin-Haapkylän päiväkirja 12.12.1916: Eräänä iltana hämärän tultua oli tri Sandelin kävelemässä. Tulee automobiili vastaan. Siitä astuu maahan 2 venäläistä upseeria ja lähestyy käveleviä ja mitään lausumatta he tarttuvat kiinni rouvaan ja nostavat hänet autoon. Seurassa tai lähellä oli kuitenkin tri Rönnholm. Hän nousee toiseen autoon ja ajaa ryöstäjien jälkeen. Ryöstäjät ajavat Katajanokan kasarmille ja vievät rouvan muassaan sisälle. Kun Rönnholm vaatii sisäänpääsyä, ei tahdota häntä päästää, mutta onneksi hänellä on Punaisen ristin merkki muassaan ja se avaa ovet. Hän vaatii, että rouva päästetään ja se tapahtuukin ennen kuin hänelle on ennätetty mitään tehdä.

Linnoitustyöt jatkuivat Venäjän ensimmäinen vallankumoukseen 15.3.1917 saakka.

Hiihdin tämän historiallisen rautatien GPS-paikantimen avulla kartalle 3.2.2013. Siirsin GPS-jäljen myös Garminin sivuille, jossa sitä voi zoomata lähemmäs ja kauemmas, jos jotakuta kiinnostaa.

Liikkeelle lähdin Nupurin kartanolta.

Aivan sinne rautatie ei kirjan mukaan ulottunut, sillä se alkoi kartanolta 400 metriä itään [karttalinkki].

Tasainen maa ja loivat kaarteet huomioiden rautatien reitti oli maastosta katsellen ilmeinen. Itse rataa ei enää ole, sillä se purettiin 1920-luvulla. Välillä reitti ei ollut hiihdettävissä, sillä radan päälle on sittemmin rakennettu taloja, jolloin siirryin viereiselle tielle.

1,5 km jälkeen rata kääntyy etelään seuraten vanhaa Myllärintietä kohti Gumbölen kartanoa. Sittemmin paikalle rakennetun Turun moottoritien alitus sujuu helposti siitä mistä rautatiekin kulki [karttalinkki].

Koska tämä oli hevosrautatie, olin valmistautunut asiaan ja piirtänyt etukäteen valkoiselle paperille hevosen.

Otin paperin esille ja aloin hiihtää hevosen ääriviivoja Gumbölen golfkentän pohjoislaitaan. Lopputulos on nähtävissä aiemmin tässä artikkelissa. Onnistui aika hyvin, vaikka itse sanonkin (kuvassa on myös ylimääräinen lenkki hevosen jalkojen edessä, koska yritin ensin liian isoa mittakaavaa).

Oikeat hevoset katselivat suoritustani.

Hiihto oli umpihangessa kevyttä, koska hankikanto.

Jatkoin olettamaani ratalinjaa Gumbölenjoen yli [karttalinkki].

Tuosta olen parina keväänä melonut (matkalla Nuuksion Pitkäjärveltä merelle).

Gumbölen golfkentän jälkeen rata kulkee Gumbölen kartanon hevostallien ohi. Hiihdin tietä myöten enkä hevoshakojen läpi, josta rata on mennyt. Ollessani jo poistumassa Gumbölen kartanolta [karttalinkki], palasin olettamalleni alkuperäiselle radalle (kuvassa kartanon päärakennus).

Tästä rata jatkuu mäkeä ylös kohti Kehä kolmosta, jonka vartta pohjoiseen voimalinjojen alla.

Kirjassa otaksuttu radan reitti tekee tässä mutkan pohjoiseen. Rata on näet on merkitty kiertämään Koulumestarinmäki, mikä sopi minulle, sillä eipä tarvinnut mennä Kehä kolmosen yli, vaan loppujen lopuksi ali.

Epätarkkuutta reittiin tuli, muttei enempää kuin 100 metriä. Alla itse Koulumestärinmäki, jonka yli rataa ei vedetty.

Kyselin matkalla ihmisiltä tietävätkö he, että tästä on kulkenut rautatie. Yksi vanha herrasmies tiesi, koska tuntee Seija Lohikosken — siis itsensä kirjailijan, jonka opuksen mukaan tätä hiihtoa tein.

Muuralantien eteläpuolella jouduin taas kiertämään 100 metriä alkuperäiseltä radalta, sillä taloja ja pihoja on liian tiheässä. Sen jälkeen Espoon kirkon hautausmaa [karttalinkki], sillä kirja kertoo, että rata on kulkenut hautausmaan läpi.

Ja Espoon kirkko.

Espoonjoen yli ei ole mahdollista mennä alkuperäistä rataa, sillä 60 metriä nykyisen kävelysillan itäpuolella sijainnut ratasilta on purettu kauan sitten.

Radan päätepiste ja puutavaravarikko oli suurinpiirtein Kuninkaantien hotellin pihassa. Sieltä puutavara siirrettiin hevosilla rautatien päälinjalle, josta esim. Leppävaaraan.

Oliko linnoitutöistä sittemmin mitään hyötyä? Eipä juuri. Turhaa sähläystä kaikki tyynni, eikä maalinnoitus edes valmistunut, koska vallankumous keskeytti työt. Ainoaan käyttöön linnoitteet pääsivät Leppävaarassa kansalaissodan aikaan 11.4.1918 saksalaisten ja punaisten  yhteenotossa, kertoo kirja.

Jos Espoon paikallishistoria kiinnostaa, suosittelen Seija Lohikosken kirjaa lämpimästi. Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy 8 kpl, tässä linkki.

* * *

Eikä tässä kaikki. Asiaan liittyen tutkin jo edellisenä päivänä 2.2.2013 Leppävaaran Myllykalliolla sijaitsevaa bunkkeria / patteria [karttalinkki], joka oli osa Leppävaaran linnoitusketjua.

Se on vain 5 metriä kävelytiestä ja oikeastaan konekivääripesäke (sikäli kuin ymmärrän, minä kun en harrasta sotatekniikkaa).

Kirjan sivulla 21: Bergansin tilalle sijoitettiin 70 tykkiä, jotka naamioitiin istuttamalla niiden ympärille puita. Tilan maatalous kärsi pahoin tykkiteiden rakentamisesta, räjäytystöistä ja peloilla pidetyistä ampumaharjoituksista.

Ei mene ihan kirjan mukaan, mutta kävelin Villa Elfvikin maastoon kanuunan, joka ampuu Leppävaaran pellolle.

Ai-jai, miten huono tykki. Paperilla malli näytti vielä hyvältä.

.. mutta kun maasto oli enimmäkseen tiheää metsää, lunta puoli metriä, tien varret täynnä omakotitaloja, en tuota osannut enkä jaksanut paremmin tehdä. Yksi kuva vielä, tykin piirtämistä Laajalahden Merenkävijöiden venesatamassa.

Seuraava Espoon historiakirja on jo lukulistalla. Katsotaan millaisille kuville se antaa aihetta. 🙂