Kävin Reisaelvalla 2018 (tarina siitä) – ja ihastuin mahtavaan kanjoniin ja vesiputouksiin. Silloin tulin Reisaelvalle hankalasti ”yläkautta” Suomen rajan yli. Tällä retkellä selvitin helppoa mahdollisuutta lähestyä kanjonia meren puolelta: pääseekö (pakattavalla) avokanootilla katsomaan vesiputouksia vai ei?
Kuvituskuva: Reisaelvalla sijaitseva Mollisfossen on Pohjois-Norjan korkein vesiputous, 269 metriä (isompi kuva tässä).
Retken tapahtumiin.
Tiistai 27.6.2023
Valmistauduin retkeen Skibotnin leirintäalueella, jonne olin saapunut junalla (Helsingistä Rovaniemelle) ja bussilla (Skibotniin). Kuva Skibotnin satamasta muuten vaan.
Kanootti pitää desinfioida, kun menee Jäämereen laskevaan vesistöön – tässä tapauksessa Reisaelvaan. Desinfiointi tehdään, jotta ei levitetä Gyrodactylus salaris -loismatoa vesistön lohikaloihin.
Olin melonut viimeksi tätä kanoottia Tenojoen vesistössä, joka sekin on Jäämereen laskeva joki. Tein desinfioinnin silti, jotta on näyttää tuoreita valokuvia mahdolliselle Norjan viranomaiselle.
Kuljetan tätä varten mukana Virkon S -pulveria, jota kaadetaan ruokalusikallinen litran pulloon ja vettä päälle. Valmistettava neste on vaaleanpunainen. (Jos haluat ostaa Virkonia, googlaa ”Virkon S hinta” – minä ostin 2014 kilon pakkauksen, mikä riittää loppuelämäksi.)
Sitten nestettä kaadetaan kanoottiin ja sivellään kaikki pinnat.
Aloitan aina sisältä, sitten kyljet.
Ihan vaan sienellä hankaan. Toisen käden säästän ”kuivana”, jotta sillä voi valokuvata.
Vuorossa pohja.
Levitellessä neste vaahtoaa.
Myös melat ja saappaat kastelen sienellä, jossa on Virkon S -nestettä, mutta siitä ei ole tarkempaa kuvaa.
Jos nestettä jää yli, loput kaadetaan maahan (ei suoraan vesistöön).
Täällä puolella Norjaa (Tromssan ja Altan välillä) kulkee 1 bussi per päivä (paitsi perjantaina 2, lauantaina 0). Otin bussin Skibotnista Storslettiin, jonne olin soittanut taksin vastaan, joka vei minut niin pitkälle Reisaelvaa ylös kuin pääsi.
Tämän pitemmälle ei päässyt, koska tiellä on portti. Oli myöhä. Pystytin teltan ja valmistelin kanootin.
Siitä 100 metriä eteenpäin on portti, josta oli edellä kuva (portti on kesäaikaan lukittu).
Visitor Point Reisadalen piha-alueella ei ollut ihmisiä kello 6:45.
Tältä näyttää Reisaelva Visitor Pointin pihalta.
Muistiin Visitor Pointin pihalla olevan kyltin sisältö – olin matkalla Mollisfossenille (19 km).
Lastasin kanootin kuljetuskuntoon portin toisella puolella. Kello 8:00 aloin vetää. (Jos tie on hyvä ja kanootti balanssissa, tämä on kevyt tapa kuljettaa 60 kg tavaraa.)
Hiekkatie (oranssi) ei kulje Reisaelvan rannalla vaan ylempänä maastossa. Rannallakin kulkee polku (pisteviiva), mistä kertoo kyltti kolmen kilometrin kävelyn jälkeen (huomaa, että tämän kartan pohjoinen on alaspäin).
Yllä olevassa kartassa näkyy vasemmalla ylhäällä paikka, jossa oranssi hiekkatie päättyy (sen vieressä ”Käyräniva”). Siitä eteenpäin jatkuu pisteviiva – eli alla olevan kuvan metsäpolku.
Tuli hankaluuksia. Ensimmäisen 150 metrin aikana kanootti kaatui neljä kertaa polun epätasaisuuksiin (kiviä, juuria). Aloin vetää pääasiassa metsäpohjaa pitkin, jossa sammal tasoittaa epätasaisuudet. Sitten on myös isompia esteitä, joiden yli pyörät on nostettava.
Pyörä putosi.
Etsin sokkaa 10 minuuttia löytämättä (satunnainen oksa avannut sokan ja ampunut kauemmas?). Onneksi oli varasokka. Tein sen, minkä unohdin aiemmin tehdä: teippasin molempien pyörien sokat paikoilleen. Näin mikään oksa ei voi sokkaa avata.
Olin edennyt metsäpolkua 900 metriä ajassa 1 tunti 4 minuuttia. Ei tässä ole järkeä. Siirsin tavarat joen varteen – viimeisen jyrkän mäen kanootti meni painovoimalla.
Onneksi on vaihtoehtoja.
Aloin vetää kanoottia ylävirtaan köysillä (välillä myös meloin).
Ateriatauon paikka. Drone esiin.
Alavirtaan päin.
Useat jokiveneet ohittavat minut vieden turisteja Mollisfossenille. (Jos tämä kiinnostaa, katso aiempi Visitor Point -linkki ja sen alta pdf-linkki ”Besøk Mollisfossen”.)
Lounaan jälkeen vedin kanoottia köysillä vielä 300 metriä, kunnes eteen tuli stoppi. Liian syvä ranta, jossa saappaat eivät riitä – kovin runsas virtaus myös toisella puolella. Näin se nyt vaan menee: avokanootin kanssa ei pääse Mollisfossenille järkevässä aikataulussa.
Suunnitelman muutos. Vedin kanootin rantaan ja käänsin alassuin. Pakkasin reppuun teltan ja muut oleelliset asiat. Lähdin kävelemään.
Rantapolku on helpommillaan tällainen:
Hankalimmillaan tällainen (punainen merkki = tästä se polku menee, vaikkei uskoisi):
Välillä apuneuvoja.
Ylempänä maastossa kulkeva metsäpolku olisi kävelijälle helpompi!
Mutta rantapolulla on hienoja maisemia. Giebaljohka laskee Reisaelvaan.
Eivätkä rannan puutkaan ole hassumpia (suojaan pääni liinalla, kun kävelen, koska hyttyset ja aurinko).
Saavuin rantapolkua paikkaan Sieimma, josasa metsäpolku ja rantapolku yhtyvät (tästä eteenpäin on vain yksi polku). Varaustupa, puuvaja, puistohenkilökunnan tupa.
Välimatkat muistiin.
Kyltti, jossa tietoa paikan historiasta kuten kalliomaalauksesta joen toisella puolella (isompana tässä).
Joen toisella puolella on avoin tupa (Sieimmahytte) ja sinne pääsisi jokirannan soutuveneellä, josta kautta kalliomaalausta katsomaan (en käynyt).
Jaan myös tämän taulun, jos joku haluaa tutkia tarkemmin (isompana tässä).
Jatkoin patikointia kohti Mollisfossenia. Maisema joen varrella.
Tämä ei ole Mollisfossen, vaan nimetön 40 metrin vesiputous.
Tämän puron ylitykseen ei ole apuneuvoa, siis kahlataan vedessä.
Putous toiselta puolelta.
Putous dronella.
Sieimman ja Mollisfossenin välissä maasto muuttuu: saniaisia on yhä enemmän. Kun polku kulkee metrin mittaisten saniaisten keskellä, polkua ei näe vaan on edettävä tuntumalla, varovasti.
Historiakuva. Minä Mollisfossenilla 2018.
Kävelypolku on eri puolella jokea kuin Mollisfossen. Kun en kyennyt tuomaan tänne kanoottia (jolla olisin päässyt Mollisfossenin viereen), nousin rinteeseen 40 metriä joen yläpuolelle.
Täältä saa tämän valokuvan.
Mollisfossen on Pohjois-Norjan korkein vesiputous, 269 metriä – pisin vapaa pudotus 140 metriä. Saada samaan valokuvaan Mollisfossen ja Reisaelvan kanjonin tuntu, sitä hain.
Vuonna 2018 ei ollut dronea. (Hyttysten takia vaatetin itseni ennen lennätystä.)
Drone lentää. Mollisfossen ja kanjoninäkymä ylävirtaan.
Edestä.
Myös putouksen alaosa näkyvissä (isompi kuva tässä). (Vuonna 2018 seisoin tuolla alhaalla.)
Dronen maksimilentokorkeus on 120 metriä. Kun itse olen 40 metriä joen yläpuolella, drone nousee max 160 metriä joesta. Mollisfossenin korkeus 269 metriä tarkoittaa, että parhaimmillaankin drone pysyy 100 metriä putouksen yläosan alapuolella.
Mitä enemmän ylävirtaan lennätän dronen, sitä selvemmäksi käy, ettei Mollisfossen ole kanjonin reunassa vaan ”syvänteessä”. Tämän kummempaan kanjoninäkymään en pysty.
Jos käännän kuvakulmaa vasemmalle, putous ei enää näy, mutta voin laittaa nuolen siihen missä kohdassa vastarinnettä olen. (Verrattuna minuun drone on jo nyt kuolleessa kulmassa – en uskalla pakittaa dronea lähemmäs vasenta kanjonin reunaa, koska pelkään menettäväni yhteyden.)
Joudun pettymään. Reisaelvan kanjonin mahtavuus on auennut minulle mahdottoman kuvaustehtävän edessä: edes dronella en pysty valokuvaamaan Mollisfossenia ja kanjonia samaan kuvaan. (Ylhäältä Reisaelvan kanjonin laidalta olisi onnistunut, mutta sinne en usko olevan helppoa turvallista kävelyreittiä.)
Minun näköpaikalta (40 metrin korkeudelta) edellä oleva kanojoninäkymä aukeaa näin.
Dronen lennättäminen takaisin oli vaikeaa. Kului monta minuuttia, kun haarukoin ohjaimen näytöltä paikkaani rinteessä. Lentoaikaa oli 2 minuuttia, kunnes drone laskeutui viereeni.
Leiriydyin joelle 1,5 km Mollisfossenin alapuolelle.
Alla olevasta kuvasta selviää, miten vähän avoimia leiripaikkoja on.
Päivän saldo: Kanootti liikkui 7,4 km, josta kärryillä 5,8 km, raahaamalla 0,3 km, köysivedolla 0,8 km, ylävirtaan meloen 0,5 km. Kävelyä 20 km.
Torstai 29.6.2023
Tänään ei ollut enää kiirettä. Kävelin aamupäivällä takaisin kanootille ja laitoin sen vesille.
Söin lounaan samassa paikassa kuin eilen eli 800 metriä paikan ”Käyräniva” yläpuolella. Tämä on yksi harvoista avoimista paikoista, johon leiriytyisi mielellään.
Sivukommentti: En tavannut tähän asti enkä tämän jälkeen ketään muuta patikoijaa maastossa.
Jatkoin melontaa. Tämän laavun kohdalla yövyin 2018.
Historiakuva 2018 (tästä on Storslettiin 61 km).
En tiedä Saralev Villmarkssenterin ja (edellä mainitun) ”Ovi Raishiin” Visitor Pointin työnjakoa. Maastossa ne ovat alle kilometrin päässä toisistaan. Saralev Villmarkssenterin rakennus oli lukossa (jos asia kiinnostaa, kuvassa puhelinnumero).
Visitor Pointin jälkeen on 18 km jokipätkä, jossa ei ole kovin paljon virtausta. Sen jälkeen Reisaelva on mahtava: joki virtaa 38 km vauhdikkaasti kohti merta (tästä lisää alempana).
Alla mukava maisema, josta ilmenee: Reisaelva on yhä kanjonissa, mutta kanjoni on laakeampi ja korkeampi.
Toinen vastaava maisema.
Sitten 18 km jälkeen, kun joki taas villiintyy, se on kuitenkin varsin helppo – isoja kiviä ei uomassa ole.
Alla tyypillinen tapaus: koski laskee alas leveänä kaartaen, mutta vain ulkolaidassa on riittävästi vettä.
Alla toinen vastaava, mutta myös ansa: kaatunut puu vasemman laidan päävirrassa.
Päävirta vie suoraan puuhun, joten se pitää kiertää asemoimalla kanootti poikittain ja melomalla laidasta ulos.
Yleisdronekuva: kuvan alaosassa on koskisaari, jonka molemmin puolin vesi kohisee. Sen jälkeen kuvan oikeassa laidassa isompi saari, jonka myös voi mennä vasemmalta tai oikealta. Tällainen jatkuva valintojen teko pitää melojan mielen virkeänä.
Leiriydyin hyvissä ajoin avonaiseen maastoon.
Päivän saldo: Kanootti liikkui 33 km. Kävelyä 9,5 km.
Perjantai 30.6.2023
Heräsin kellonsoittoon. Lampaita.
Sitten melomaan. Hauska tuo pystysuora kallio.
Edelleen paljon koskia ja laakean kanjonin reunoina kohoavia lumisia kallioseiniä.
Pystykallion alaosa jo näkyy.
Mitä pitemmälle meloo, pystykallion ”nenä” pienenee.
Lopulta nenä on kokonaan hävinnyt.
Eteen ilmestyy uusia lumikallioita.
Kuvan laitteisto: myös Reisaelvalla mitataan nousevien lohikalojen määriä.
Storslettin silta. Sen oikealle puolelle päättyy melonta.
Poseerausta Storslettin muistomerkillä, joka ylistää Reisaelvan lohenkalastajia.
Päivän saldo: kanootti liikkui 29 km.
Yhteenveto
Tässä artikkelissa yritin edetä meren puolelta avokanootilla Reisaelvan hienoimmille alueille. Se ei onnistunut, koska Reisaelvan varrella ei ole kanoottikärrykelpoisia mönkijäpolkuja. Reisaelvalla jokiveneet ovat se juttu – sillä lailla kansallispuiston työntekijät ja turistit liikkuvat Reisaelvan sisäosiin.
Retki onnistui suurin piirtein näinkin, mutta vaihtoehtoja olisi ollut:
Maksaa jokivenekyydistä ja laittaa kanootti jokiveneeseen (myös kovat avokanootit kulkevat jokiveneillä).
Tehdä retki kevytkanootilla eli packraftilla ja kantaa se polkua pitkin Reisaelvan sisäosiin.
Mitä muuta siellä Reisaelvan sisäosissa olisi sitten ollut? Toinen mahtava vesiputous Imofossen, josta otin valokuvan vuonna 2018.
Imofossenin erikoisuus on kaksi vesiputousta, jotka putoavat samaan altaaseen (Reisaelva ja Spanijohka). Imofossenille pääsy: kävele Mollisfossenilta 13 km eteenpäin.
Reisaelva kartalla.
Reisaelvan paikkoja tarkemmalla kartalla. Punainen on kävelyä, keltasininen kanootin liikettä vedessä. Numerot 1-2-3 ovat yöpymispaikat. (Besøkssenter nasjonalpark on sama kuin aiemmin mainittu ”Ovi Raishiin”, Visitor Point Reisadalen.)
Tämän 2,5 päivän retken aikana liikuin 92 km.
Retki oli lyhyehkö: Kanootti liikkui 69 km ja kävelin 30 km. Aktiivitunteja (kuten minä sen lasken) 13:48 + 10:21 / 2 = noin 19 tuntia. (Retkeä olisi ollut helppo pidentää Imofossenin käynnillä, muttei ollut tarvetta – siitä minulla on jo hyvä valokuva.)
* * *
Tämä oli vuoden 2023 toinen Lapin retki. Teen heinäkuussa lisää retkiä, kunhan ehdin.
Avisuora 
Hei! Hieno retki, kiitos! 👍🏻