Sorlammen uusi (kahdeksas) hiidenkirnu

Nuuksiosta Sorlammen läheltä löytyi uusi hiidenkirnu (täynnä multaa), kun vedin 4.11.2018 retkeä 14 hengelle. Löytäjä en ollut minä vaan Iro Fagerlund, joka laskeutui kallion reunaa alas eri reittiä kuin muut. Otin pari valokuvaa ja päätin palata paikalle myöhemmin mittaamaan kirnun, minkä tein 6.11.2018.

Kuvassa löytäjä itse seisoo hiidenkirnussa [karttalinkki].

Kun palasin paikalle 6.11.2018, tein uudesta hiidenkirnusta 3:06-mittaisen filmin.

Tämä uusi hiidenkirnu ei ole alueensa ainoa kirnu. Sorlammella sijaitsee myös hyvin tunnettu kuuden (seitsemän) hiidenkirnun ryhmä, jonne on hyvä viitoitus (nämä kirnut näkyvät filmin alussa).

Sorlammen uusi (kahdeksas) hiidenkirnu sijaitsee edellä mainituista kirnuista 200 metriä pohjoiseen.

Miksi tätä kahdeksatta hiidenkirnua ei ole löydetty aiemmin? Sehän on keskellä kallioseinää, joka on vain 50 metriä kävelytieltä.

Syy lienee tämä: Hiidenkirnun pohjalla on kasvanut pieni puu, joka on aivan hiljattain kaatunut multineen paljastaen kirnun. Sen jälkeen kirnu vain odotti löytäjäänsä.

Multapaakku kirnun edessä on kiinteä ja tuoreen oloinen.

Hiidenkirnun leveys on 80 cm.

Hiidenkirnun pohjalla on yhä multaa. Filmistä ilmenee, että mullan paksuus kirnun keskellä on noin 20 cm. Jos mullan kaivaa pois, niin paljastuneeseen altaaseen syntyy 8–10 cm syvä lammikko.

Mitään estettä hiidenkirnun puhdistamiseen (mullan poistamiseen) ei ole. Kauniimpikin se sillä lailla olisi. Tällaiset valtakunnan mitassa melko tavanomaiset hiidenkirnut eivät ole rauhoitettuja toisin kuin vaikkapa kalliomaalaukset, muinaisjäännökset tai erityisen suuret puut.

On toinenkin teoria.

Kenties joku oli jo löytänyt tämän hiidenkirnun ennen meitä? Hän oli päätellyt asian kallioseinän muodosta. Asia oli jäänyt häntä vaivaamaan. Niinpä hän palasi takaisin ja kampesi multapaakun ulos kirnusta, mikä todisti, että hiidenkirnu se todella on.

Mitä tämän jälkeen?

Nyt kun uuden hiidenkirnun sijainti on tiedossa (N 60º 15,797′ E 24º 37,010′), se alkaa elää julkista elämää. Hiidenkirnu kerää luokseen uteliaita retkeilijöitä. Sen kuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Sen eteen syntyy polku. Joku saapuu kirnulle lapion kanssa ja kaivaa mullat pois. Kun seuraava sade täyttää kirnun, se kerää taas uutta huomiota: ”nyt siinä uudessa kirnussa on lammikko”. Seuraava kulkija saapuu harjan ja letkun kanssa, puunaa kirnun seinät kirkkaiksi ja lappoaa samean veden pois. Sitä seuraava sade tuo kirnun muodot esille entistä ehommin.

Vaikka Sorlammen uusi kahdeksas hiidenkirnu ei vedä vertoja maailman kauneimmille kirnuille, toivotan sille hyvää jatkoa. Hyvä tarina on lopulta parempi kuin kaunis ulkomuoto.

On mukavaa olla osa uuden hiidenkirnun tarinaa. Toivotan Sorlammen kahdeksannelle hiidenkirnulle hyvää jatkoa ja käyn varmasti itsekin sitä katsomassa aika ajoin – aina kun sen ohi kuljen.

One Response to Sorlammen uusi (kahdeksas) hiidenkirnu

  1. Jani says:

    Hyvä ukot!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: