Jumppapallogolfin pelikausi 2016–2017

Jumppapallogolfin – lyhyesti jpg – pelikausi 2016–2017 on ohi. (Lue lajiesittely täältä.) Tänään aion kertoa teille neljästä aiheesta:

• Tyypillinen jpg-pelipäivä
• Se yksi epätyypillinen pelipäivä
• Iso pallo
• Erikoispallokuvia!

Aloitetaan julisteella. Siinä on 22 paikkaa, jossa pelejä on käyty (ja ryhmäkuva otettu). Katso juliste isompana tästä.

Julisteessa mainittu Suomen jumppapallogolfaajat on Facebook-ryhmä, jossa peleistä on sovittu viikoittain. ”Suomen” on toki liioittelua, sillä pääkaupunkiseudulla tätä on vasta pelattu.

Tyypillinen jpg-pelipäivä

Kuka on seuraava retkenvetäjä? Onko lauantai vai sunnuntai parempi? Kuka tarvitsee autokyytiä?

Kun tällaiset asiat on Facebook-ryhmässä sovittu, viimeistään silloin vetäjäksi ilmoittautunut päättää retken aloituspisteen (parkkipaikan) sekä patikointireitin, jonka haluaa muille esitellä.

Pelipäivä koittaa. Tunnelma alkaa kohota, kun väki kerääntyy sovitulle parkkipaikalle. Ensin tulleet jo pumppaavat pallojaan. Vanhoja tuttuja tervehditään ja uudet toivotetaan tervetulleiksi. Keneltä kuulit lajista? Mitä hän mahtoi tästä sinulle kertoa? Tällaisia usein kyselen uusilta, johon yleinen vastaus kuuluu: ”Tämä on kuulemma hauskaa, siksi tulin”.

Jos läsnä on uusia pelaajia, ennen retken alkua pidän pienen demon:

Olkoon tuo mänty tuossa maali. Jos haluan osua siihen tästä 10 metrin päästä, niin siihen auttaa oikea potkutekniikka. Pyöräytetään pallo niin, että napa osoittaa suoraan kohteeseen. Sitten potkaistaan tarkalleen etelänapaan eikä potkun aikana edes tarvitse katsoa maaliin – kunhan keskittyy osumaan etelänapaan. Pam. Pallo osuu mäntyyn. Demo on ollut vakuuttava. (Tai sitten ei – olen demopotkaissut joskus ohi ja sekös on kaikista hauskaa!)

Montako meitä on? Ovatko kaikki jo tulleet?

Kun pelaajia on vähintään kahdeksan, tehdään paripeli – neljä joukkuetta tai enemmän. Ketkä pelaavat pareina? Uusille pelaajille mielellään kokenut pari! Kirjuri merkitsee peliparit Google-dokumentin taulukkoon. Netin kautta kotiin jääneet voivat seurata pistetilanteen kehittymistä livenä. (Retkenvetäjä on usein kirjuri, mutta tehtävät voi jakaakin.)

Millä pallolla me pelataan? Mä haluun oranssilla. Ahaa, sitten mä jätän tän mun sinisen pallon autoon. (Meillä on aina liikaa palloja. Olen tehnyt kaksi ryhmätilausta Saksaan, jolloin kaikki ovat saaneet tilata mieleiset pallokoot ja värit.)

Sitten matkaan.

Kävellään jonossa. Välillä retkenvetäjä pysähtyy ja kertoo muistojaan miksi tämä on hänelle tärkeä reitti tai maasto. Taas jatketaan.

Vastaan tulee satunnainen patikoija koiransa kera. Hänen silmänsä aukeavat sepposen selälleen, hymy leviää kasvoille: ”Mitä ihmettä te teette? Miksi teillä on palloja?”

”Me pelaamme jumppapallogolfia”, ehättää joku vastaamaan. Janne, onko sulla vielä esitteitä? Kyllä minulla on, suomeksi ja englanniksi. Taitetaanko paperi kahtia, niin mahtuu paremmin taskuun? (Samalla selostan minuutissa pelin tärkeimmät piirteet.)

Saavutaan sopivaan pelipaikkaan. Vuorossa oleva joukkue alkaa suunnitella peliväylää eli jumppoa.

Parasta pelimaastoa ovat avoimet laajat kallioalueet – mahdollisia pelireittejä on paljon. Yleensä aloituspotku tapahtuu kumpareen päältä. On niin hauskaa nähdä pallon pomppivan omia reittejään. Tyypillinen maali on mäen alla oleva mänty tai iso kivi.

Kun pareina pelataan, se tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen suunnitteluun. Miten aloituspotku pitäisi suorittaa? Se on usein vakava paikka, joka vaatii neuvottelua.

Potkis.

Osuuko pallo toisen joukkueen palloon? Tapahtuuko jumpsautus? Jee, osui. On aina hyvä törmäillä toisten palloihin, sillä siitä saa kirjanpidossa puoli pistettä etua.

Kun ensimmäinen kierros on potkaistu, aloitetaan toinen. Olen ottanut tavaksi kuuluttaa pelivuorot ja vähän selostaa siinä samassa tilannetta. Muutkin ovat hengessä mukana. Hienoille suorituksille taputetaan ja kaikille maaliin osuville potkuille aina.

Kun jumppo on pelattu loppuun ja kaikki osuneet maaliin, pisteet tarkistetaan ja kirjataan ylös. Iso pallo on oiva työpöytä (kuva Pirjo Ikonen).

Retki jatkuu ja kestää tyypillisesti 5-6 tuntia. Sinä aikana paitsi pelataan myös evästellään ja patikoidaan 6-10 km. Voittajakin aina löytyy, mutta tärkeämpää on hauska yhdessäolo sekä virkistäytyminen Suomen kauniissa luonnossa.

Retken jälkeen Facebook-ryhmässä jaetaan kuvia. Jälkipelit voivat kestää parikin päivää. Kuka voitti? Oliko tiukka kisa? Miksi romahdit? Oli vaan huonoa tuuria, tai ehkä yritin liikaa. Mutta kivaa oli. Missä pelataan ensi viikonloppuna? Kuka on seuraava pelinvetäjä?

Näin suunnittelu alkaa taas. Tammi-maaliskuu tarjosi hienoja hetkiä Etelä-Suomen lumisissa maastoissa. Tässä oli lyhykäisesti kerrottuna millainen oli Suomen jumppapallogolfaajien talvi 2016-2017.

Se yksi epätyypillinen pelipäivä

Jumppapallogolfilla on kaksi keksijää, sillä kehitin pelin yhdessä kaverini Mikan kanssa, kun olimme palaamassa Tsuokkajoen retkeltä etelään. Keksimispaikka oli junan ravintolavaunu 11.6.2016 jossain Rovaniemen ja Oulun välissä.

Melonta oli mielessämme jälleen pääsiäisenä 2017 ja Espoon saaristo helppo kevätkohde, kunhan ei ole liikaa tuulta. Mitä jos kutsutaan muita, kyselin ennakkoon? Vedetään jpg-peli Gåsgrundissa? Minulla on kanootti ja sinulla kumivene, voidaan kuljettaa monta henkeä?

Näin päätettiin tehdä. Kuulutin pelin ryhmässä, saatiin 10 osallistujaa. Meistä 4 oli yötä saaressa. Gåsgrundin ranta oli riitteessä, kun pääsiäislauantaina lähdimme hakemaan loppuja pelaajia – Mika veneellä, minä kanootilla [karttalinkki].

Pelaajat haettiin Furuholmin satamasta [karttalinkki]. Pelaajakuljetus.

Gåsgrundin olosuhteita voi kehua. Keittokatoksia on kaksi ja muutama grilli Espoon kaupungin puolesta.

Kesällä Gåsgrundilla vierailee saaristovene ja sen mukana paljon vierailijoita. Varhaiskeväällä saari on autio. Siellä on oma rauha.

Saaren itä/eteläpuolella on laaja kivinen ranta.

Tuunattuja pallojakin alkaa peleissä näkyä.

Eipä tässä mitään, kiva peli taas.

Mutta se epätyypillinen juttu: retkenjärjestäjän vastuu hirvitti minua koko päivän. Takaisin palatessa meitä on kymmenen. Kun järjestän jotain, pyrin tekemään sen turvallisesti. Kuinka kuljetuskapasiteetti riittää?

Minun oli otettava kanoottiin kolme täyskasvuista aikuista. Näyttää helpolta muttei tuntunut. Ei koskaan enää. Onneksi keli oli helppo (kuva Katri Mässeli).

Samoissa pulmissa oli Mika. Neljälle tai viidelle hengelle mitoitetussa veneessä 7 matkustajaa.

Mitään yllättävää ei tapahtunut, pääsimme perille.

Tunsin, että olin ylittänyt oman turvallisuusrajani. Kukaan muu ei ehkä huomannut kauhuani – tulkoon se tässä julki. Uusia saaristopelejä on jo kyselty. Mikäs siinä, mutta kuljetukset on mietittävä niin, että retkenvetäjäkin saa nauttia!

Iso pallo

Edellä oli jo yksi kuva isosta 1,5 metrin pallosta. Se on ollut väriläiskä kolmessa Nuuksion pelipaikassa: Klassarinkalliolla, Pöksynhaarassa ja Kolmoislammilla. Iso pallo sopii kuljeteltavaksi maastoon, jossa ei ole paljon tiheikköjä.

Jos tiheikköjä tai muita esteitä on, isoa palloa on hankala kuljettaa. Vai onko se hankalaa – kenties sittenkin mukavaa? Riippuu ihan siitä miten sen ottaa!

Isolla pallolla ei pelata. Se on mukana hauskuuden vuoksi. Se voi olla myös maali, johon on helppo osua, niin pelistä tulee tasaisempaa. Alla olevassa kuvassa lähtöpaikka on ollut kumpare metsässä – nyt suoritetaan viimeisiä lähestymispotkuja Nuuksion Saarijärven jäällä.

Pöksynhaara on Nuuksiossa suosikkipaikkojani.

Mikä on ihanampaa kuin kuljettaa isoa palloa?

Ison pallon pumppaus ei ole niin iso operaatio kuin kuvittelisi. Sekin täyttyy 10 minuutissa tehokkaalla käsipumpulla.

Erikoispallokuvia!

Värikkäät pyöreät pallot ovat itsessään iloisia, kun niitä asettelee Suomen luontoon. Koska tykkään visuaalisesta leikistä, olen toki myös ottanut kokeellisia kuvia.

Yhteispotku. (Ruuhijärvi, Nuuksio.)

Ihmiset ja pallot taivaalla. (Meiko, Kirkkonummi – kuva ei aivan onnistunut, kun latvat näkyvät.)

Horisontista nousee jumppapallo. (Sorlampi, Nuuksio.)

Pajatso. (Korsolampi, Meiko, Kirkkonummi.)

Torni. (Korsolampi, Meiko, Nuuksio.)

Soidin. (Korsolampi, Meiko, Kirkkonummi.)

Sohva.  (Korsolampi, Meiko, Kirkkonummi.)

Kasvot kalliossa. (Meerlampi, Nuuksio.)

Pieni ote. (Kolmoislammet, Nuuksio.)

Kasvu. (Kolmoislammet, Nuuksio.)

Ikuinen taistelu. (Kolmoislammet, Nuuksio.)

Mielenrauhaa. (Kolmoislammet, Nuuksio.)

Paljon leikillisiä kuvia on jäänyt ottamattakin. Kenties palaan niihin myöhemmin.

Lopuksi

Epäilemättä keksin jumppapallogolfin (ja olen halunnut nähdä vaivaa sen eteen) samasta syystä kuin teen muita asioita: tylsyyttä välttääkseni! On aina hienoa suunnitella asioita, joista arvelee syntyvän uutta vuorovaikutusta – etsiä uusia tapoja olla leikillisissä suhteissa kanssaihmisiin.

Jpg on myös opettanut. Konkreettisena asiana voi mainita uuden maastotyypin, jota en tiennyt olevan olemassa: loppumattomat sammalpeitteiset silokalliot Upinniemen Rilaxissa [karttalinkki].

Henkisellä puolellakin olen oppinut, vaikka sitä on vaikea kuvata – ainakin olen muuttunut vahvemmaksi uusissa kohtaamisissa, saanut uusia työkaluja lukea tilanteita, oppinut ohjaamaan tilanteita pienieleisesti eteenpäin – jotain tällaista.

Oli miten oli, haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia jumppapallogolfaajia rehdistä pelihengestä kaudella 2016-2017. Pelit jatkuvat lokakuussa 2017 tai silloin, kun seuraava pelikausi alkaa.

Ai niin. Mukava olisi myös tehdä lähetystyötä ja viedä peli uudelle paikkakunnalle. Jos halukkuutta (leikkimieltä) löytyy, olen valmis ensi talvena vetämään koulutuspelin vaikkapa Laipanmaalla Hämeen läänissä. Onkohan Laipanmaan metsissä avokallioita? Minä en niitä maastoja tunne – odotan siis jonkun hämäläisen retkenvetäjän ilmoittautumista. Minä tuon pallot!

Lopuksi kiva tilannekuva, jonka Facebook poimii tämän artikkelin kansikuvaksi.